Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Vähän aikaa sitten minua ja Hannaa pyydettiin kokkaamaan safkat Samsungin tämänviikkoiselle joululounaalle, ja mehän toiminnan naisina tartuimme haasteeseen. Yksi kahvipöydän makeista oli porkkanakakku, jonka ohjetta moni ehti jo pyytää sen jälkeen kun se vilahti Instagramissa.

Sitä saa mitä Instagramissa tilaa, ja te tilasitte helppoa mutta mehevää porkkanakakkua. Täältä pesee.

Minusta tällaiset kuivakakut ovat kovin väärinymmärretty genre - ehkä siksi, että suomenkielisessä nimessä on juurikin se sana kuiva, kun tavoitteena on saada aikaan kaikkea muuta kuin kuiva kakku. 

Toinen syy on varmaan näiden kaakkujen vaatimaton ulkonäkö verrattuna moniin muihin. No, ei ole koiraa karvoihin katsomista, eikä kakkua korppujauhotukseen. Kuten olen monta kertaa todennut, itse pidän tällaisista yksinkertaisista, hiljaisesti hurmaavista kakuista enemmän kuin niistä joiden täytyy huutaa herkullisuuttaan koko maailmalle seitsemällä eri suklaahipulla ja kolmella kuorrutekerroksella.

Ei-kuivan kuivakakun salaisuus on yksinkertainen: öljyä, ja reilusti. Voilla saa kuohkean kakun, mutta öljyllä mehevän, tiiviin ja kostean. Just the way I like it.

Jouluinen porkkana-pekaanipähkinäkakku

3 1/2 dl raastettua porkkanaa (käytä normaalia raasteterää, älä sellaista hienoa, joka tekee ihan pientä raastetta)
1 1/2 dl pekaanipähkinöitä

2 munaa
2 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl rypsiöljyä (tai muuta neutraalin makuista öljyä)

3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl kanelia
1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
1/2 tl jauhettua kuivattua inkivääriä  
1/2 tl suolaa

päälle:

100 g maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyt-)
2-3 dl tomusokeria
1/2 tl raastettua (luomu)sitruunankuorta
kourallinen pekaanipähkinöitä

lisäksi:

nokare voita
korppujauhoja

 

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota suorakaiteen muotoinen leipävuoka. Rouhi pekaanipähkinät kevyesti.

Sekoita keskenään kananmunat, sokeri ja rypsiöljy. Munia ei tarvitse vatkata vaahdoksi, riittää että sekoitat niiden rakenteen rikki. 

Sekoita toisessa astiassa keskenään jauhot, sooda ja mausteet. Yhdistä märät ja kuivat aineet ja kääntele joukkoon porkkanaraaste ja pekaanipähkinät. Vältä sekoittamasta taikinaa enemmän kuin on tarve - sekoita siis vain sen verran, että ainekset ovat juuri ja juuri sekaisin.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista n. 45-55 minuuttia. Testaa kypsyys hammastikulla.

Ota tuorejuusto hetkeksi huoneenlämpöön lämpenemään. Sekoita keskenään tuorejuusto, sitruunankuori ja 2 dl tomusokeria. Lisää tarvittaessa tomusokeria, jos haluat jämäkämmän kuorrutteen. (Myös tuorejuuston lämpötila vaikuttaa - kylmästä tuorejuustosta tulee tönkömpi kuorrute.)

Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle. Rouhi pekaanipähkinät ja ripottele kuorrutteen päälle.

Huom: kakun voi mainiosti tehdä jo edellisenä päivänä - se jopa paranee yön yli lepäiltyään. Kääri kuorruttamaton kakku kelmuun, laita jääkaappiin ja kuorruta vasta ennen tarjoilua.

Share

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Pari päivää sitten mahanpohjassani alkoi kutina. Ei sellainen, joka viestii siitä, että alakerran pizzeriassa suhtauduttaisiin kevytmielisesti hygieniasäännöksiin (mitä pidän kyllä täysin mahdollisena), vaan hyvin erilainen. Sellainen, joka alkaa vatsanpohjasta ja leviää kaikkiin raajoihin, kunnes lopulta tavoittaa kasvot. Suupielet alkavat väkisin nykiä korvia kohti.

Kutinaan liittyy vahva tunne siitä, että jotain hyvää on tapahtumassa. Jotain hyvää, ja suurta. Nyt ei liikuta enää sillä akselilla, että asemalla on joku jakamassa ilmaisia näytekokoisia suklaapatukoita. Ei, nyt puhutaan isoista asioista - yhtään suklaapatukoita, tai varsinkaan ilmaisia suklaapatukoita väheksymättä.

En vielä tiedä mitä se on, mutta kutina sen kuin vahvistuu ja kasvaa. 

Olen ajatellut viime päivinä paljon teitä lukijoita, kaikkia kirjoittamianne kommentteja ja sähköpostiviestejä. Ja sitä, miten mukavaa on, että olette siellä. Tuntuu siltä, että minun on pakko sanoa teille yksi asia. 

Ehkä tältä samalta tuntuu niistä tyypeistä, jotka näkevät paahtoleivässä tai liiskaantuneessa banaaninkuoressa Neitsyt Marian. Olen täällä tänään oraakkelina ja tehtävänäni on välittää yksi viesti: kaikki tulee menemään hyvin. Sulle ja mulle. 

Et ehkä halua kuulla sitä, tai ehkä et ole valmis uskomaan sitä. Se on ymmärrettävää. Minunkin uskoani tämä vuosi on koetellut, voi moro, miten sitä onkaan koeteltu.

Mutta turha yrittää kertoa paahtoleipäilmestyksen nähneelle, että paahtoleivässä ei ole pyhimys vaan epätasainen paistojälki. En lähde väittämään järjellä sitä vastaan, minkä tunnen luissa ja ytimissä asti. Kaikki tulee menee oukkidoukki, lainatakseni erästä entistä herttoniemeläistä ajattelijaa.

Kaikki tulee menemään hyvin. Latteus, jota hoetaan paljon... mutta eikö ole ihana ajatus: mitä jos se onkin totta?

Share
Ladataan...

Ladataan...

Miltä näyttää esikoiskirjailija, joka on juuri nähnyt ensimmäistä kertaa painotuoreen kirjansa? Se selviää tuosta ylläolevasta kuvasta - tosin osansa muikeassa hymyssä lienee myös kirjan kansitähdellä, suklaatäytekakulla, joka kirjailijan lautasella lepää.

Viime viikonloppuna vietettiin hurmaavan Virpi Mikkosen yhtä hurmaavan uuden kirjan julkkareita, jotka olivat täynnä kaikkien lempiasioita. Kakkua! Kukkia!

Aloin illan aikana kärsiä akuutista kauneushuimauksesta. Minne tahansa katseeni käänsinkin, siellä odotti jotain, jonka nähdessään oli pakko kirkaista IHANA! (Illan emäntä totesikin osuvasti, että tuossa huoneessa taidettiin kyseisen illan aikana tehdä sanan ihana hokemisen maailmanennätys.) 

Kirja on saanut nimekseen Kiitos hyvää. Moni varmaan muistaa Virpin samannimisen blogin, joka päivittyi jonkin aikaa täällä Lilyssäkin. Sisältö on blogin lukijoille tuttua: kauniita herkkuja terveellisemmistä raaka-aineista. 

Kakkujen lisäksi illan kohokohta oli kukka-asetelma-workshop, jonka meille piti graafikko ja kukkaguru Hennamari Asunta. Opimme luonnollisen kukkienasettelun perusasioita ja pääsimme väkertämään niin pöytäasetelmia kuin kranssejakin.

Olen itse luonnollisten, rönsyilevien ja vähän villinä rehottavien kimppujen ystävä, joten arvatenkin olin workshopista innoissani kuin kimalainen... no, kukkasista. 

Olen monesti harmitellut, että luonnollisempia kimppuja ei oikein saa kukkakaupoista, vaikka kuinka yrittäisi selittää floristille, millaisesta tykkää. Lopputulos on yleensä taidokas, mutta omaan makuuni jotenkin vähän liian siisti, kurinalainen ja symmetrinen. 

Hennamarin workshopissa opin, että suurin osa suomalaisista floristeista on saanut oppinsa saksalaisen sidontaopin mukaan (nuo symmetriset saksalaiset!). Hennamari puolestaan on käynyt Amerikassa luonnollisempaa koulukuntaa edustavien opettajien kursseja. Heille olennaista ovat paitsi luonnollisemman näköiset asetelmat, myös muutenkin luonnollisempi suhtautuminen kukkiin. Esimerkiksi lakkoja ja ravinteita ei käytetä.

Tiedättekö sen tunteen kun on nälkä, mutta ei tajua olevansa nälissään? Vasta sitten kun joku törkkää voileivän käteen niin huomaa että ohhoh, juuri tätähän minä tarvitsin, kylläpä nyt on ravittu olo. Kukkien kanssa näpertely tuntui ihan samalta, paitsi vatsan sijaan jossain sielussa.

En edes ollut älynnyt, että juuri tätähän näivettynyt kaamosmieli kaipaa: käsillä tekemistä, jonkin aikaansaannoksen luomista, kauniita asioita ja palasia vehreää luontoa harmaaseen kaupunkiin. Huoneeseen laskeutui keskittynyt hiljaisuus ja saattoi nähdä, miten kaikkien hartiat alkoivat laskeutua pari senttiä. 

Kukkien asettelu on harmittavan kallis harrastus, mutta aloin tässä puolivakavissani pohtia jonkinlaisen kukkakerhon perustamista. Jos vaikka silloin tällöin ostaisi porukalla pari laatikkoa kukkia ja valtaisi jonkun luota ruokapöydän saksien ja vanhojen lasipurkkien kera... Taustalla soisi sopivan leppeä musiikki, jokainen olisi vuorollaan drinkkivastuussa ja samalla vaihdettaisiin kaikkien kuulumiset. (Alan epäillä, odottaako minua sittenkin tulevaisuus yläluokkaisena kotirouvana Manhattanilla.)

 

Ilta oli, päivän sanaa käyttääkseni, ihana.

Ja itse kirja on nätti kuin mikä. Voisin vinkata tätä lahjaideaksi, jos tuttavapiiristäsi löytyy terveellisemmästä leivonnasta kiinnostuneita tyyppejä. Jos joku nimittäin osaa tehdä maistuvia ja kekseliäitä herkkuja ilman gluteenia, sokeria ja maitoa, niin se on kyllä Virpi.

Share
Ladataan...

Pages