Ladataan...

Jos minulta kysytään, ansaitsen vain parasta. Tietysti. Ikävä kyllä maailma ja muut ihmiset eivät yleensä ole ihan samoilla linjoilla, mutta viime viikolla lykästi.

Sain vihdoin arvoistani kohtelua, kun Veuve Clicquot kutsui minut seimailemaan samppanjaa ja ihastelemaan Helsingin kattoja 40 metrin korkeudesta. 

Homman nimi oli tietysti Helsinkiin hiljattain avautunut maailmanpyörä, joka kulkee virallisesti nimellä Finnair Sky Wheel. Vaikka pyörä on kerännyt osakseen paljon naljailua ja soraääniä, olen itse ollut siitä alusta lähtien innoissani. En pelkää korkeita paikkoja lainkaan, päinvastoin rakastan niitä.

(Sitä paitsi pyörä on minusta oikeasti kaunis lisä Kauppatorin alueen siluettiin, toisin kuin ne susirumat torikojujen katokset. Että jos minulta kysytään, niin sen yleisönosastokirjoittelun voisi ennemmin suunnata niihin hirvityksiin kuin maailmanpyörään.)

Keltaisen lesken lisäksi maailmakin päätti hemmotella meikäläistä, sillä juuri kun olin astumassa pyörään sisään, harmaa mähmä vaihtui auringonpaisteeksi ja kauniin siniseksi taivaaksi. Kiitos sääjumalat kun tulitte edes vähän vastaan tänä kesänä, arvostan kovasti.

Maisemat olivat tietysti komiat, kuten kuvitella saattaa. Pääsimme istumaan Veuve Clicquotin erikoisvaunuun (jonka voi halutessaan varata), jossa oli vielä sellainen hienous, että lattiakin oli läpinäkyvä.

Siis vähän kuin sellaisilla etelänlomilla, joilla yritetään kyylätä lasipohjaveneen läpi delfiinejä. Paitsi että delfiinien sijaan voi kyyläillä helsinkiläisiä. Jotka ovat paikoitellen melkein yhtä viisaita ja sympaattisia kuin delfiinit.

Haluan ehdottomasti pian uudestaan pyörän kyytiin, ja seuraavalla kerralla auringonlaskun aikaan! Joko teistä joku on käynyt testaamassa Sky Wheelin - ihanaa vai ihan turhaa ja hirveetä?

Share

Ladataan...

Sain tänään kaupungilla kimppuuni turhankin sinnikkään ihailijan. Tiedättekö, sen miestyypin, josta ei oikein tiedä haluavatko he pyytää sinua treffeille vai varastaa lompakkosi (todennäköisesti molempia).

Kun tyyppi ei millään meinannut luovuttaa, sniikkasin sisään lähimmästä ovesta - mun täytyy mennä nyt tänne moikka.

Ovi sattui olemaan Galerie Forsblomin, ja mietin, että nyt kun täällä kerran ollaan, voin saman tien käydä katsomassa näyttelyn.

Ja voi sentään. Kehitin keväällä jonkinasteisen pakkomielteen Möbiuksen nauhaan. Se on kappale, jolla on vain yksi pinta ja yksi reuna.

Ei ehkä kuulosta kauhean ihmeelliseltä tuollaisenaan, mutta minusta Möbiuksen nauha on mystinen, kiehtova ja kaunis. (Möbiuksen nauhan voi tehdä itse kädenkäänteessä paperista. Tsekkaa vaikka tämä video. Mutta laita kajarit äänettömälle, koska musa on karsee.)

No, palatakseni galleriaan... Heti kun astuin sisään japanilaisen Mariko Morin näyttelyyn, ensimmäinen sana, joka mieleeni tuli oli energia. Tilassa oli nimittäin aivan poikkeuksellinen tunnelma: valoa, avaruutta ja rauhaa, silti teoksissa oli eteenpäin pyrkivää voimaa.

Kun pääsin itse teosten ääreen huomasin, että suuri osa niistä oli itse asiassa Möbiuksen nauhoja. Eli puhdasta energiaa, jossa mikään ei ala eikä lopu mutta kaikki pysyy aina liikkeessä. 

Minulle Morin näyttely oli pysäyttävä kokemus. Sen jälkeen olo oli virkistynyt, puhdistunut, ehkä jopa vähän parantunut.

En uskalla luvata, että saat samanlaisen kokemuksen, koska taide on kummallinen juttu - se iskee harvoin mutta yllättäen, jokaiselle eri tavalla, toisille ei koskaan. Mutta suosittelen kuitenkin lämpimästi. Näyttely on Galerie Forsblomilla esillä vielä reilun kuukauden.

Jos sinulla käy yhtä hyvä tuuri kuin minulla, pääset katsomaan sen silloin kun ketään muuta ei ole paikalla.

Galerie Forsblom, Yrjönkatu 22, Helsinki

Kuvat Galerie Forsblom

Share

Ladataan...

Piipahdin torstaina Taste of Helsingin avajaisissa. En ollut tapahtumassa viime vuonna, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta käsitykseni oli että se olisi vähän kuin ruokamessut, astetta paremmalla safkalla (messulakuja en sentään odottanut näkeväni täällä). Tapahtuma yllätti - se oli paljon kivempi, kuin odotin! Messujen sijaan fiilis oli enemmänkin kuin isolla, koko kaupungin piknikillä.

Eri kojuista haettiin ruokaa ja juotavaa, ja niiden kanssa sai vapaasti istua minne vain. Ympäri tapahtuma-aluetta Kansalaistorin puistoon oli ripoteltu pöytäryhmiä, sohvia ja baaripöytiä.

Tuttuja tuli koko ajan vastaan. Ruokaseurakseni sain ystäväni Melmunin Saksasta ja Ninan. Kiitos tytöt, oli hauskaa!

Sitten itse asiaan. Kaikki mitä söin oli hyvää. Kuvassa Bistro O matin haukipurilainen.

Juuren haukipatee ja Murun lammastuoremakkara.

Murun raparperijälkkäri, joka sai Ninan päästämään kunnon huudahduksen ensimmäisellä lusikallisella.

Juuren suolakaramellikakkua... Ainoa katumukseni Taste of Helsingin suhteen on se, että en ollut varannut sinne enempää aikaa (esimerkiksi kahta vuorokautta tai viikkoa). Olisin niin mielelläni viettänyt siellä kokonaisen päivän tai parikin maistellen ihan kaikkea. Vaikka ehdin maistaa näiden herkkujen lisäksi paljon muutakin, moni rafla jäi itseltäni vielä kokonaan testaamatta. 

Ruokien hinta-laatu-suhde on enemmän kuin hyvä - annokset ovat toki vähän pienempiä, mutta hinnat ovat 4-6 euroa. 15 eurolla sai kolme ruokalajia ja parillakympillä vatsan täyteen. Tämä oli siis mahtava tilaisuus päästä testailemaan huippuraflojen herkkuja erittäin kohtuuhintaan. Helsinkiläisten ravintoloiden lisäksi tapahtumassa oli mukana rafloja myös ainakin Turusta, Tampereelta ja Kirkkonummelta.

Taste of Helsingin trendit TOP 5: Possu, villisika, hauki, raparperi, verbena.

Ravintoloiden lisäksi paikalla oli myös muita ruokatyyppejä. Kojuista sai ostaa esimerkiksi todella kohtuullisilla hinnoilla käsintehtyjä suklaakonvehteja, leivoksia, kahvia ja tietenkin viiniä.

Juuri ennen loppua törsäsimme viimeiset festarimarkkamme leivoksiin, suklaaseen ja roseeseen.

Hyvä päivä. Ensi vuonna toivottavasti uudestaan! Jos haluatte piipahtaa Taste of Helsingissä, tänään ja huomenna ehtii vielä!

 

 

Share

Pages