Ladataan...

Yhteistyössä Fresita

Siitä on tasan kymmenen vuotta, kun sain juuri Turkuun muuttaneelta ystävältäni tekstarin: Turun vappu on paras! 

Vuotta myöhemmin koin itse Turku-vapun ekaa kertaa. Ja olihan se. Paras. Maaginen. Vihdoin älysin, mistä vapussa on kyse.

Tänä vuonna vapun lähestyminen on aiheuttanut hiipivää ahdistusta - ekaa kertaa melkein vuosikymmeneen en ole Turussa. Ei lakitusta Museonmäellä, ei treffejä Leninin patsaalla, ei yöburgereita Eerikinkadun Hesellä eikä piknikiä Vartsarilla.

Hitot jouluista ja pääsiäisistä: vasta vappu iski kuin metrinen leka. Sellainen leka, joka muistuttaa, että eräs elämänvaihe on auttamatta ohi ja aika mennyt ei koskaan palaa.

Mutta: varför Åbo, vi har ju Paris! Päätin paeta tänä vuonna vappua Ranskan Turkuun.

Koska vappu jää tänä vuonna väliin minun liihotellessani valojen kaupungissa, järjestin pienimuotoisen pre-vapun. Hodareita, minimunkkeja, kuohuvaa ja Beyoncéa. Vappupillit puuttuivat, mutta ne korvattiin kovaäänisillä vierailla.

 


Pre-vapun superhelpot tarjoilut toimisivat varmasti myös oikeana vappuna:

Astetta maukkaammat hodarit syntyivät chorizonakeista, aiolista, chilikastikkeesta sekä marinoidusta punasipulista.

  • Punasipulin marinointi on maailman iisein homma: sipuli silpuksi tai suikaleiksi, perään reilu loraus punaviinietikkaa tai balsamicoa, loraus hunajaa ja oliiviöljyä, myllystä suolaa ja mustapippuria. Anna marinoitua vähintään tunti, mutta yönkin yli jääkaapissa passaa. 
  • Aiolia saa valmiina kaupasta, mutta tujumman maun saat sekoittamalla tuoretta, silputtua valkosipulia maustamattomaan majoneesiin. Ja ennen kuin joku kysyy, ei, en tee majoneesia itse ja kieltäydyn tuntemasta siitä huonoa omaatuntoa. Elämä on liian lyhyt.
  • Käytin itse hodareissa Helsingin makkaratehtaan chorizoja, jotka leikkasin puoliksi. Ne ovat enemmän nakkimallia, joten sopivat paremmin hodareihin kuin sellainen karkean lihaisa, jopa kestomakkaraa muistuttava chorizo.

Jälkkäriksi tein vartaat vaahtokarkeista, mansikoista ja minimunkeista. 

Ekstraherkulliseen versioon munkit kannattaa paistaa itse: tee munkkitaikinasta rinkilöiden sijaan pieniä palleroita, paista upporasvassa ja kieritä sokerissa. Kiireisen emännän tai isännän hippakeittiössä voi hyvin käyttää kaupan valmiita minimunkkeja tai -donitseja.

(Olen vihdoin päässyt elämässäni siihen pisteeseen, jossa ihmisiä voi ihan hyvin kutsua kylään, vaikka kaikki ei olisi vimpan päälle itse tehtyä ja täydellisen onnistunutta. Ja vaikka lattia olisi imuroimatta ja tukka pesemättä. Vapauttavaa.)

Kemujen kuohuvat tarjosi Fresita. Uudistunut pullo on minusta upea. Niinkin, että käytin niitä myös maljakoina.

Kiitos kamut, kiitos kuohuva ja kiitos Turun vappu 2005-2013. 

Kuplivaa vappua kaikille!

Share

Ladataan...

Lapsena pitkäperjantaina ei ikinä saanut tehdä mitään. Piti olla kotona eikä ainakaan saanut lähteä kylille riehumaan.

Onneksi aikuisena saa tehdä mitä huvittaa. Kaupunki oli hyvä temmellyskenttä vapaalle sielulle - sää oli mitä upein. Jäätelökiskalle oli jo jono ja eräälläkin bloggarilla oli jalassa AVOKKAAT! Istuin puoli tuntia rannassa tyhmä hymy naamalla ja sain rusketusrajat aurinkolaseista.

Ihmisiä oli liikenteessä juuri sopivasti - kaduilla oli elämää, mutta hektisin kuhina ja tohina oli matkustanut lomalaisten mukana junalla muualle.

Onnistuimme paikantamaan pari paikkaa, jotka olivat auki. Ilmeisesti joku muukin oli päättänyt, että pitkäperjantainakin on ihan ookoo nähdä ihmisiä (ja mäyräkoiria) ja mahdollisesti nauraa. Ja ehkä jopa juoda yksi Corona.

Illan ohjelmassa lammaspataa ja sekalainen seurakunta. Aterian kruunasi pasha, jossa ei ollut rusinoita ja joka alkoi parin lusikallisen jälkeen muistuttaa erehdyttävästi Kanagawan suurta aaltoa.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Eilen teki mieli ekaa kertaa soittaa itkuikäväpuhelu Turkuun. 

Sen sijaan otin suunnan naapuriin - rakas ystäväni Hanna asuu nykyään 410 metrin päässä. (Kyllä, tarkistin asian Google Mapsista. Aikaisemmin välillämme oli 168 000 metriä. Iloitsen ja hoosiannaa huudan, tai en hoosiannaa, vaan Hannaa.)

Mikä ihana ilta. Keittokirjailija Gullichsenin Safkaa kakkonen oli juuri pläjähtänyt painokoneesta ja pääsin ekojen joukossa kurkkaamaan uuden kirjan sivuille. Kirjailija paistoi kuhaa, minä tein salaattia uuden kirjan ohjeella. 

Naurettiin, jauhettiin (sekä ruokaa että stooreja), tanssittiin (Jukka Poikaa), itkettiinkin kai vähän, skoolattiin sata kertaa täydellisesti onnistuneelle kalanpaistolle - me osataan paistaa täydellistä kalaa! Me osataan! Me osataan mitä vaan!

Ja siinä se oikeastaan on: on tiettyjä ihmisiä, joiden seurassa uskon pystyväni ihan mihin vain. Ja tuossa kuvassa on yksi heistä. Jos miettisin, mitä teen huomenna, hän sanoisi no valloitat maailman

Ja minä uskoisin, että se on ihan mahdollista. Jopa todennäköistä.

Share
Ladataan...

Pages