Ladataan...

Piipahdin viime viikonloppuna Tampereella.

Viikonlopun perusteella uskaltaisin antaa yhden neuvon: jos sinulla on jossain toisessa kaupungissa joku, jonka sohvalla nukkua, ota jo tänään puhelin käteen ja pirauta. Ei se välttämättä vaadi kahta viikkoa ulkomailla, että pääsee vähän irti omista kuvioistaan ja saa tuntea olleensa lomalla.

Tietysti sekin saattaa vaikuttaa asiaan, että majapaikkani emäntä on yksi maailman parhaista ihmisistä, jonka luona "pieni välipala" tarkoittaa sitä, että jääkaapista ilmestyy kotitekoinen, sydämillä koristeltu porkkanakakku ja pullo valmiiksi viilennettyä skumppaa. 

Eikä siitäkään varsinaisesti haittaa ole, että ystäväni luona on kamalan nättiä ja kalustukseen kuuluu myös 4-kuukautinen koiranpentu. 

Kaupunki tuntui paljon isommalta kuin muistin. Ja raikkaammalta, kansainvälisemmältä. Jotain uusia tuulia siellä puhaltaa, vaikka myös vanhat suosikit olivatkin yhä paikallaan.

Ryntäsin suoraan asemalta Piemonteen. Pari vuotta sitten olin siellä usein ainoa asiakas, nyt koko paikka oli arki-iltana täynnä. Tulipa hyvä mieli - tamperelaiset ovat vihdoin oppineet arvostamaan tuota helmeä. Juhlistin juomalla lasin Contratton kuohuviiniä, jonka tekoon kävin tutustumassa Italiassa. Hyviä muistoja, pitääkin kertoa siitäkin retkestä teille joskus enemmän. 

Muita ikisuosikkeja Tampereella: Kauppahallin Neljä vuodenaikaa, jota oli vieläpä rutkasti laajennettu sitten viime näkemän (mutta ei kuitenkaan liikaa - paikan pikkiriikkisyys on osa charmia) ja kahvila La Famillen kotoisa yläkerta, jossa on vuosien saatossa punottu jos jonkinlaisia juonia. Korvapuustin mussutuksen yhteydessä tietysti.

Niin, ja sitten oli paljon kivoja, uusia paikkoja. Sisustuskauppoja, kahviloita, ravintoloita... Kadunpätkät, jotka pari vuotta sitten olivat ihan kuolleita, olivatkin nyt yhtäkkiä täynnä elämää. Suurkaupungin meininkiä, suorastaan - että johonkin voi ihan yhtäkkiä syntyä jotain uutta ja odottamatonta.

Yksi parhaista uusista kokemuksista oli ravintola Huber, joka on Berthan ravintoloitsijoiden uudempi paikka. Bertha on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaita ravintolakokemuksiani, joten oli ihan selvä homma, että halusin testata myös Huberin. Ympäristö ja ruoka olivat Brooklyn-henkisen trendikkäät, mutta paikka ei tuntunut silti teennäiseltä. Ruoka oli hyvää, palvelu pelasi ja drinkit maistuivat (oma gin fizzini tehtiin kotitekoiseen limonadiin, hurraa). Hinnat ovat erittäin kohtuulliset: lisukkeista vihersalaatti, tomaattisalaatti ja haudutettu lehtikaali maksoivat 2 euroa kappale. Täällä on älytty se, että jos yksinkertaiset lisukkeet ovat kohtuuhintaisia, niitä myös ostetaan... toivottavasti. Minä ainakin ostin.

Mutta annokset ovat kyllä aivan järjettömän suuria. Kuka tarvitsee puoli kiloa lihaa kerralla? Ei kukaan, ei edes tamperelainen jääkiekkoilija. Itse ajattelen, että koska liha on, no lihaa, siihen tulisi suhtautua kunnioituksella eikä ylenmääräisesti mässäillen. No, epäilemättä moni on kanssani eri mieltä... Suosittelen siis lämpimästi harkitsemaan annoksen puolittamista. 

Muita kivoja uusia ja uudehkoja paikkoja, joissa piipahdin: kahvila-ravintola Oma, sisustuskauppa Design Boulevard, vaatekauppa Cotton.

Kiitos Tampere, nähdään taas!

Share

Ladataan...

Kysynpähän vaan.

Tämä nimenomainen kuuluu tamperelaiselle Kukkaikkunalle, ja se sijaitsee osoitteessa Tuomiokirkonkatu 26.

Tällä hetkellä suurin unelmani ei ole lottovoitto, lomamatka maailman ympäri tai se, että saisin yhtäkkiä kuulla olevani pienen, mutta tolkuttoman rikkaan eurooppalaisvaltion kauan etsitty kruununperillinen. Tällä hetkellä näen päiväunia siitä, että voisin käydä ostamassa kukkia ja asetella ne maljakkoon siistille sohvapöydälle.

Kirottu remontti, valmistu jo!

Share

Ladataan...

Vietin pitkän viikonlopun Tampereella, ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun muutin sieltä pois.

Ystävän sohvaa oli jo kohtuuton ikävä. Isompi ikävä oli vain sen omistajaa.

Meillä oli suuria suunnitelmia siitä, miten aiomme katsoa sen ja sen leffan ja tehdä sitä ja tätä. Loppupeleissä istuimme melkein koko viikonlopun kalsareissa sohvalla ja hölötimme. Ja sehän se on parasta. Niitä ja näitä leffoja voi katsoa ja sitä ja tätä voi tehdä missä vain - näiden tyttöjen seurassa pääsee hölöttämään sohvalla ihan liian harvoin.

Lopulta Pirkanmaan kattavimmasta leffakokoelmasta katsottiin vain Louis Mallen vuonna 1960 valmistunut Zazie - Pariisin päiviä. Paikoitellen melko psykedeelinen, en jaksanut keskittyä, jatkoin hölöttämistä. Mutta elokuvan Albertine - siinäpä tyyli-idolini.

Ja käytiin me nyt vähän ihmisten ilmoillakin. Nökötettiin esimerkiksi Tuomiokirkon puistossa kyttäämässä hääpareja. Neljän vuodenajan lounas, tietysti. Söimme hiillostettua lohta ja vieressämme ranskalainen pappa joi punaviiniä pillillä. Ajauduimme vastapäätä istuvien rouvien kanssa keskusteluun täydellisestä majoneesireseptistä. Oi, miten ikävä olikaan sitä paikkaa! 

Ja sitten lasilliset Nordicissa. Kaupoissa kiertelyä tuloksetta ja nopea syöksy Koskikeskukseen sadetta pakoon. 

Kiitos tytöt - tämän viikonlopun voimin jaksan ehkä seuraavan hirviötyöviikon. Uskon vakaasti, että ihminen ei tarvitse meditaatioretriittejä tai stressinpoistoterapiaa, jos muistaa säännöllisesti maata ystävien kanssa sohvalla kalsareissa.

Share

Pages