Ladataan...

Olen tänään mielessäni palannut vuoteen 1997, Itä-Vantaalle, tai tarkemmin sanottuna virtuaaliseen paikkaan nimeltä Kiss FM:n chat.

Siellä sattui seuraavanlainen kohtaus:

~Angel girl ~ 83*: jee mulla on tänään synttärit!

JAKE15 ---> ~Angel girl ~ 83*: KETÄ KIINNOSTAA SUN SYNTTÄRIT?!! PAINU VITTUUN!!!!

Tilanteen synttärisankari en ollut minä - itselläni oli aina jokin huomattavasti angstisempi nimimerkki, joka viittasi johonkin grunge- tai goottibändiin.

Mutta jotenkin tuo kohtaus on jäänyt elävästi mieleeni. Että miten voikin toisen ihmisen vilpitön, harmiton ilo ärsyttää jotakuta toista niin paljon.

Asia valkeni minulle tosissaan vasta, kun aloin kirjoittaa blogia kaikesta mistä tykkään. Edelleen menen ihan aidosti hämilleni siitä, millaista raivoa joissakuissa herättää se, että minä tykkään mistä tykkään tai teen mitä teen.

Viimeksi mietin Angel Girlia ja Jakea kun Olivia-lehdessä joku kirjoitti, että ei kerro Facebookissa lastensa kuulumisista, koska kavereihin saattaa kuulua joku lapseton, joka haluaisi lapsia. Ajatus on ehkä näennäisesti huomaavainen, mutta minusta aivan kammottava.

Millainen maailma se nyt olisi, jos mistään ei saisi julkisesti iloita tai olla kiitollinen? 

Tilannetaju on tietysti paikallaan - en lähtisi hehkuttamaan omaa onneani juuri silloin, kun kaveri kertoo olevansa aivan maassa. Mutta lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos jonkun onni tai ilo ärsyttää, on syytä itse katsoa peiliin.

Aina se ei tietenkään ole helppoa. Olihan sitä kieltämättä esimerkiksi aika itku kurkussa kaverin kihlajaisjuhlissa, kun omasta erosta oli juuri kulunut viikko. Mutta pitäisikö kaikkien rakastuneiden parien jäädä piiloon, koska jonkun sydän on särkynyt?

Newsflash: Joka ikisellä hetkellä jonkun sydän on särkynyt. Joku on saanut potkut ja jonkun tili on tyhjä. Ei maailma voi pysähtyä sen takia. Päinvastoin, kun asiat ovat päin persettä, tarvitaan lisää iloa, lisää hyviä juttuja. Itse ainakin saan muiden hyvistä sattumuksista toivoa ja intoa. Ihan itte voi valita, ajatteleeko tuota samaa minulle, kiitos vai heittäytyykö oman elämänsä Jakeksi.

Ja sekin on toisaalta valinta, antaako kaiken maailman Jakejen vaikuttaa omaan elämäänsä ja siihen, mitä tekee ja mitä jättää tekemättä. Minua inhottaa myöntää, että viime aikoina olen huomannut että en uskalla olla täysin oma itseni ja seurata täysillä kaikkia unelmiani, koska näköpiirissäni on Jake poikineen. Lamaannuttava palaute lamaannuttaa jo ennen kuin sitä on edes annettu: aika moni ~Angel girl ~ 83* on napsaissut itse siipensä poikki jo ennen kuin kukaan on ehtinyt kaivaa saksia taskustaan.

Mutta minäpä ajattelin tänään rustata paperille asioita, joista unelmoin ja joita kohti haluan lähteä etenemään. Osa niistä on pieniä ja osa aika suuria.

Ja siihen listaan ei ole yhdelläkään Jakella mitään sanomista - tai jos on, niin heitä ei enää kuunnella. Kissin tsätti sulkeutui jo.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Olen herättänyt henkiin vanhan tavan ja olen ryhtynyt kirjoittamaan aamusivuja.

Aamusivut esiteltiin alunperin Julia Cameronin klassikkoteoksessa Tie luovuuteen. En koskaan jaksanut lukea kirjaa loppuun saati suorittaa kirjan 12 viikon ohjelmaa, mutta aamusivuja kirjoittelin joskus ahkerasti.

Aamusivujen konsepti on helppo: joka aamu heti herättyään kirjoitetaan kolme sivua puhdasta tajunnanvirtaa. Miksi? No, siihen on monia selityksiä. Toisten mielestä se pistää ideat ja mielikuvituksen liikkeelle. Toisten mielestä se on rentouttavaa, koska stressaavat, vaivaavat tai ikävät asiat voi heti aamusta purkaa paperille, jonka jälkeen niitä ei tarvitse hautoa mielessään niin paljon. Toiset saavat kirjoittaessaan suoranaisia oivalluksia itsestään tai elämästään. 

Sivuja ei kannata näyttää muille eikä edes lukea itse, paitsi ehkä joskus paljon myöhemmin. Näin välttyy siltä, ettei itsekritiikki ala tulla tajunnanvirran tielle. Ei tarvitse eikä kannata pyrkiä olemaan hauska, fiksu tai kirjallisesti taiteellinen - tarkoituksena on antaa sanojen virrata vapaasti.

Myönnän - toisinaan istun pitkiä aikoja tuijottamassa tyhjää paperia enkä keksi mitään kirjoitettavaa. Silloin alan yleensä kirjoittaa siitä, että en keksi mitään kirjoitettavaa. (Sitten keksinkin äkkiä aika paljon kirjoitettavaa, heh - oma inspiraation puute on varsin inspiroiva aihe.)

Ainoa huono puoli tässä on se, että meikäläisen aamut alkavat jo olla aika täyteen ahdettuja. Kun 2010-luvun ihmisellä on niin monia asioita, joita pitää tehdä juuri aamulla: oil pullata, juoda sitruunavettä, kirjoittaa aamusivuja (näemmä terveellinen on vieläkin terveellisempää ja kehittävä vieläkin kehittävämpää, jos sen tekee aamulla).

Ja sitten toki ihan old skool -hommat, hampaidenpesut ja puuronsyömiset. Ja kaiken lisäksi yleensä haluan vielä kuitenkin istua kaikessa rauhassa, haahuilla ja tuijotella taivaalle, kuunnella vähän musaa. Kaikki näistä asioista ovat ihania juuri aamulla, enkä halua luopua mistään. 

Ehkä alan herätä vieläkin aikaisemmin.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tiedätte ilmiön: kun pohtii korollisten kenkien ostamista, yleensä makutuomarina oleva kaveri kommentoi kenkiä sanomalla jotain siihen suuntaan että noilla ei kyllä sitten juosta bussiin.

En edes muista, kuinka monet kengät olen elämäni aikana jättänyt ostamatta siksi, että niillä ei sitten juosta bussiin. 

Mutta tiedättekös, tänään tajusin, että en minä oikeastaan halua olla ihminen, joka juoksee bussiin. 

Haluan olla ihminen, jolla on aikaa. (Tai rahaa taksiin.)

Joten tästedes, olkoot epäkäytännölliset kengät. En jaksa enää juosta asioiden perässä. En bussien, en miesten, en rahan, en menestyksen enkä onnen.

Aion köpötellä kaikessa rauhassa, vähän huterat korkkarit jalassa. Ehkä ostaa kupin kahvia ja istahtaa puiston penkille. Ottaa reteän takanojan ja osoittaa ohikulkijoille, että tässä on nainen, jolla ei ole kiire mihinkään. Elämä tulkoon vaihteeksi minun luokseni.

Maailma, pallo on sulla. Mulla on korkkarit, niin en nyt jaksa potkaista, mutta kopin saatan ottaa.

Share
Ladataan...

Pages