Ladataan...

 Heräsin tänään raskain vatsoin ja kevein mielin. Merkki siitä, että viikonloppu oli onnistunut.

 

(Ja äiti, ennen kuin soitat, raskain vatsoin viittasi siihen, että söin viikonloppuna. TOSI PALJON.)

 

Kaikki alkoi croissantista, jonka ostin asemalta ja pistelin poskeeni jo ennen Kupittaata (oikeastaan jo ennen kuin juna oli lähtenyt edes liikkeelle). Junassa sovin yllätyspalaverin, ostin asemalta ylihinnoitellun yllätyssämpylän jonka söin lennossa yllättäen taksissa (en ikinä aja taksilla, perjantaina ajoin neljästi) matkalla kyseiseen yllätyspalaveriin. Kerro, miten sinä elät on-the-go-elämää, luki kerran eräässä saamassani markkinointimailissa. Perjantain ravaamisen, suhaamisen ja kulkuvälineissä syötyjen aamiaisten ja lounaiden jälkeen haluaisin todeta, että mieluiten en mitenkään.

 

 

Sen jälkeen pääsin syömään sushia ja cocktail-paloja Linnanmäen uudessa Kattila-ravintolakompleksissa. (Ja kyllä, kirjoitin ensin ravintolakontekstissa. Olen tänään koko päivän kirjoittanut esseetä median ja vallan suhteesta. Kontekstit ja viitekehykset ja muut akateemiset buzz wordit valtaavat mieleni.) 

 

 

 

Sateinen, autio Linnanmäki huhtikuussa. Erikoinen elämys. Kuvassa on Hanna, joka kohteliaasti otti minut sateenvarjonsa alle, autonsa takapenkille ja kutsui vielä ensi viikolla - no niin, syömään tietysti. Kiitos vieraanvaraisuudesta, Helsinki ja Hanna.

 

Perjantai-iltapäivällä join kahvit pääkaupunki-lempparissani Gran Delicatossa. Löysin uuden mekon ja neuleen. Kävelin jalkani kipeiksi ja pakoilin keväistä syysmyrskyä. Kamala sää, ihana päivä.

 

 

 

Illalla istuin Stellan keittiössä tuntikaupalla ja rullasin riisipaperiin vihanneksia. Jaarittelin, puhuin suurista, pienistä, tärkeistä ja ei lainkaan tärkeistä asioista, nuokuin keittiön lattialla koira sylissä kaikkien hyvien tyyppien ympäröimänä ja niin - tietysti söin. Rullia, karkkia, sipsiä, säilykepurkeissa paistettua kakkua ja kanakeppejä.

 

Heräsin aamulla ystävien sohvalta. Nälkäisenä, yhä vain. Vaelsimme pitkin Kalliota ruokaa etsimässä, monen mutkan kautta päädyimme tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon - hampurilaisaamiaiselle.

 

Hyppäsin bussiin, ajoin Turkuun. Panin merkille, että tänne on edelleen maailman parasta tulla. Heitin Helsingin-tuliaiset kämpille ja lyllersin syntymäpäiville. Söin itseni sokerihumalaan macaroneista ja limepiiraasta ja keväästä. Menin nukkumaan. Heräsin. Ja kas, olikin jo brunssiaika. 

 

Sellainen oli se viikonloppu. Tänään olen syönyt einespastaa ja jugurttia. Kiitos maailma, sen alleviivaamisen arkeen paluusta olisi voinut tehdä hienovaraisemminkin.

 

 

Share

Ladataan...

(******* Inken jouduttua jo uhriksi mainittakoon, että postaus sisältää Top Chef-spoilerin.)

 

 

Hirvittävä vääryys tapahtui televisiossani (tai siis tietokoneellani) eilen, kun Josen käskettiin pakata veitset Top Chefissä.

 

Mutta tarkemmin ajatellen, hyvä näin. Jos olisi voittanut, olisivat takuulla houkutelleet sen Helsinkiin. Nyt saamme pitää Josen Tintåssa, ainakin toivottavasti.

 

 

 

 

 

 

 

Kuvat ovat yhdeltä päivältä, kun tuli silmitön himo tuohon Fiskarsin ilmakuivattuun kinkkuun. Ajattelen sen syömistä terveystekona, koska se on tosi suolaista - nuolevathan hevoset ja marsutkin suolakiveä vain silloin, kun suolalle on aito tarve. Tintån prosciutto-pizza olkoon minun nuolukiveni.

 

Toinen suosikkini listalta on fantastinen härkävarras, jossa Fiskarsin luomuhärän sisäfilee kohtaa kotitekoiset ranskalaiset ja ihanan salaatin. 

 

Tänään minulle on tuskin luvassa kumpaakaan - voi tylsä todellisuus ja liedellä hautuva hirssipuuro.

 

Tosin saatan kyllä juoda prinsessakahvit Victorian ja Danielin vauvan kunniaksi. (Minua muuten hihityttää ajatus siitä, että Vickan ja Daniel voisivat olla ne ekat vanhemmat jotka kirjoittavat Facebookiin että tyttö tuli! Pikkuprinsessamme on niin ja niin pitkä ja painaa niin ja niin paljon ja oikeasti tarkoittaa sitä.)

 

Onnellista torstaita!

Share

Pages