Ladataan...

Aloitin eilen kapselipuvustoni kokoamisen. Ongelmani taitaa olla päinvastainen kuin yleensä - siinä missä moni joutuu pähkäilemään, miten saisi puvustonsa rajattua X kappaleeseen, minulla ei näemmä ole tarpeeksi vaatteita. KOPS! Se siinä oli ääni, joka kuului, kun äitini pyörtyi juuri tuon luettuaan.

Kaapissani oli edelleen kassillinen ihan liian suuria kledjuja, vaikka kuvittelin juuri myyneeni ne kaikki Fashion-kirppiksellä. Oma lukunsa olivat rikkinäiset (!), loppuun kulutetut ja peruuttamattomasti tahriintuneet vaatteet. Silkkipaidat säästin yöpaidoiksi, muut saavat mennä lumpuksi.

Lisäksi valtaosa vaatteistani on kiistatta talvikauden vaatteita. Paksuja mustia, tummansinisiä ja harmaita neuleita. Hameita, joita voi käyttää vain paksujen mustien sukkahousujen kanssa. Huomaatteko miten usein tässä toistuvat sanat paksu ja musta? Ainoa reaktioni on äääähhh. Sama kuin joku tulisi vappupiknikille glögitermarin kanssa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Ja villapaidat, teidän aikanne ei ole toukokuun kynnyksellä.

(Paksuista mustista asioista puheenollen, olinpas närkästynyt kun pari päivää sitten huomasin, että Pandan Paksu-Pepen nimi on nykyään Pepe XXL. Tylsää! Paksu-Pepe kuulostaa sympaattiselta pulskalta mafiapomohahmolta, kun taas Pepe XXL kuulostaa itäsuomalaiselta pornotähdeltä.)

Mutta niin! Kaappi on nyt joka tapauksessa karsittu: käyttökelpoisia vaatteita jäi jäljelle 15, sellaisia joihin tekee oikeasti mieli pukeutua ehkä 10. 

Viikonloppuna laitoin ravintolaan ylle niistä kaksi: Zaran farkut, joita olen käyttänyt koko alkuvuoden, sekä Filippa K:n sinisen paitapuseron. Jalassa kohua herättäneet Rizzon pistokkaat. 

Sukat laitan jalkaan seuraavan kerran syyskuussa. 

Share

Ladataan...

Siitäkin huolimatta, että ystäväni Mikko avoimesti pilkkaa ovensuussa otettuja asukuviani, tässä vielä yksi lisää.

Niitä on joka tapauksessa otettava silloin tällöin, koska en omista vielä peiliä. (Paitsi sellaisen peilikaapin oven, mutta kylppärini on niin pieni, etten pysty peruuttamaan kuin dekolteenäkymään asti.)

Esimerkiksi eilen, Aussie Blog Awards -gaalaan lähtiessäni, minulla ei ollut mitään hajua siitä, näyttääkö tämä hame ylläni tosi sähäkältä vai pelkästään ruttuiselta makkarankuorelta. Jos kuvaa on uskominen, taivun sähäkän puoleen. 

Hame on Zarasta, neule Repeatin, korkkarit Decadentin ja tupsulaukun olen poiminut mukaani jostain pariisilaisesta nahkakojusta.

Ysäriestetiikka kiinnostaa, kuten tiedätte. Tämä hame olisi hyvin voinut olla Gwynethin, Winonan tai Carrien yllä joskus vuonna 1996, kengistä nyt puhumattakaan.

Ja kenties siitä johtuen näin viime yönä unta, että tapasin Gwyneth Paltrow'n. (Blogini pitkäaikaiset lukijat tietävät, että kärsin pahemman luokan Gwyneth-pakkomielteestä.) Unessa törmäsin häneen kadulla New Yorkissa ja hyperventiloin. Rohkaisin itseni ja kysyin, voisimmeko ottaa kaverikuvan. 

Gwyneth vastasi:

"Dear Eeva, this is our village. You can't just ask people for pictures right away, just like you can't just BUY a Bamix. You have to inherit it."

... 

Olen ihan varma, että alitajuntani yrittää sanoa nyt minulle jotain tärkeää. Ehkä jos juon toisen kupin kahvia, keksin vastauksen. Ja toivon, että se on jotain hohdokkaampaa kuin "syö enemmän sosekeittoa".

Share

Ladataan...

Siinä, että yksi parhaista kavereista on Trendin kauneustuottaja, on sellainen hyvä puoli, että kun pitäisi taikoa naamaan jotain muuta kuin CC-voide ja ripsiväri, kyseinen purnukoiden ammattilainen ilmestyy kotioven taakse mukanaan kaksi kassia kamaa, istuttaa sohvalle ja alkaa tuputtelemaan naamaan ihania sävyjä ihanista purkeista.

Se huono puoli siinä on, että siinä vaiheessa kun pitäisi olla jo ovesta ulkona, samainen tuottaja hihkaisee hei nyt pestään toi meikki pois ja kokeillaan samaa tällä toisella sävyllä!

Olen itse vuosien saatossa oppinut aika hyvin mestaroimaan le-no-make-up make-up lookin, mutta heti kun kädessä pitäisi pysyä eyeliner tai luomivärisivellin, luovutan. Sen verran draamaa tuo kauneustuottaja Kämäräinen sai kuitenkin taiottua hyvin simppelillä smoky eyella, että kai tässä pitää itsekin alkaa opetella.

Kuitenkin kaikista friikein juttu, joka ei ehkä välity kuvista, oli sellainen ihmeellinen hehku ja hohde, joka Kämäräisen käsittelyn jälkeen paistoi kasvoiltani.

Eka ajattelin toiveikkaana, että se oli lauantai-illan huumaa ja sisäistä kevään hehkua, mutta ei - se oli kuulemma Diorin shimmer-puuteri. 

Share

Pages