Ladataan...

Joskus elämä vie kummallisiin paikkoihin, kuten nyt vaikka Munkkivuoreen.

Munkkivuori kuulostaa henkilökohtaiselta paratiisiltani (ja tyypilliseltä vappuaatoltani), mutta todellisuudessa... no. En nähnyt yhtään munkkia enkä vuorta enkä varsinkaan munkkivuorta. 

Mutta kävi niin onnekkaasti, että satuin kävelemään kukkatarhan ohi ja löysin valtavan taivaansinisen hortensian. Sellaista olen etsinyt koko kesän.

(Muistatteko kuinka Riku Korhosen kirjassa Nuku lähelläni päähenkilö vie tyttöystävälleen taivaansinisen hortensian? Se kohta on jostain syystä jäänyt kirjasta vahvimmin mieleeni.)

Raahasin hortensiaa bussissa väistellen muiden matkustajien tahattoman murhanhimoisia jalkoja ja kauppakasseja. Selvisimme ehjinä. Nyt olemme kotona, ja täällä on taas oikeanlainen, hmm, energia. Kyllä yksineläjäkin tarvitsee muita eläviä olentoja kotiinsa.

Upeus tarvitisi vielä isomman ruukun, mutta jaksaako semmoista nyt alkaa raahata mistään.

Oikeastaanhan minua ovat aina vetäneet puoleensa ne tyypit, jotka ovat vähän liian suuria ja kauniita arkisiin saappaisiinsa.

Share

Ladataan...


Kausien ihanuus on siinä, että kun jokin loppuu, toinen on juuri alkamassa. Luopumisen tuskaa ei koskaan kestä kauaa, koska sitä seuraa aina ajatus mitäs sitten?

Kun aavistelin pionikauden olevan lopussa, lohdutin itseäni sillä, että pian on jonkin muun aika. Ja niin olikin. Kun leikkopionit katosivat lähikukkakaupasta, tilalle tulivat nämä muhkeat auringonkukat.

Niissä ei ole tippaakaan pionien herkkää eleganssia. Päinvastoin, niistä tulee mieleen farmari lappuhaalareissa. Ja silti, eivät ole yhtään vähemmän upeita. (Olin kirjoittamassa tähän, että eihän Van Goghkaan maalannut pioneita vaan auringonkukkia, mutta sitten muistin että saakeli, maalasihan se. Pioneja ja ruusuja. Voi Vincent, olit mies minun makuuni...)

(Lasissa on muuten itse tekemääni kombuchaa. Erä numero 2 onnistui täydellisesti.)
 


Keittiössä on muutenkin tapahtunut pienenpientä päivitystä. Päätin sittenkin pitää ystäväni pöydän niin kauan kuin saan lainata sitä (on se sen verran ihana) ja sen sijaan metsästää superpaksut istuintyynyt jostakin. 

Onneksi lähdin tyynymetsälle juuri nyt, terassikauden ollessa kuumimmillaan - kirjaimellisesti - sillä ulkokäyttöön tarkoitetut istuintyynyt ovat yleensä paljon paksumpia kuin ne, joita myydään sisälle tuoleihin.
 


Nämä muhkeat terassityynyt löytyivät niinkin glamoröösistä paikasta kuin Iso-Roban Etola.

Seuraava epäkäytännöllisen keittiöni haaste onkin sitten olla istumatta tummilla farkuilla valkoisille tyynyille... Mutta sopii kuvioon. Kukaan, joka arvostaa käytännöllisyyttä, ei olisi alunperinkään muuttanut asumaan tähän asuntoon. Ja siksi kai minä täällä niin hyvin viihdynkin.

Share

Ladataan...

... kun annoit tämän sotkun olla.

Nääs elämä ei aina voi olla ruusuilla tanssimista, mutta jos tuuri käy, se voi joskus olla omenankukilla tallustelua.

(No joo, oikeasti kiersin kyllä kukat. Tietty.)

Share

Pages