Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Virpin luona askartelemani joulukranssi se vaan jatkaa eloaan. Tai tarkemmin sanottuna ei jatka, se on kuivunut kasaan. Mutta eikös näytä siltikin nätiltä?

Kranssi on tehty eukalyptuksenoksista. Tuoreena se oli rehevä ja tuoksui ihanalta. Sen jälkeen se kuivui kauniisti ja on edelleen vihreä. Varsinainen helppouden huipentuma siis.

Helppouden huipentuma tämäkin: olen viime aikoina päässyt lopullisesti yli siitä koko elämän mittaisesta ajatuksesta, että kaikki pitää ite tehdä. Ei tartte, jos ei jaksa, ehdi tai huvita. Ostin yhtenä päivänä jopa sellaista valmista wokkikastiketta pussissa ja arvatkaapa mitä? En ole koskaan saanut kotona wokista niin maistuvaa. Kyllähän sellaisen edessä nöyrtyy.

Olen ymmärtänyt, että kukaan ei pidä minusta yhtään vähempää, jos tarjoilen heille kaupan muffinseja itseleivottujen sijaan. Nimittäin, tämä oli oivallukseni ydin: tullessaan kylään ihmiset eivät tule katsomaan muffinseja vaan minua. Ihanaa!!

Ja sitten on vielä se homma, että joskus jotkut vain osaavat tehdä tietyt asiat paremmin kuin itse. Niin kuin vaikka kahvila Kuppi & Muffinin neidot tekeävt kuppikakut. Minun kärsivällisyyteni ei ikinä riittäisi tuollaisten väkertämiseen. Onneksi jollain muulla riittää, ja minä voin vain piipahtaa hakemaan laatikollisen matkalla kotiin. Miten tässä tilanteessa muka kaikki eivät ole voittajia? Sitä kysyisin entiseltä kaikki-pitää-ite-tehdä-itseltäni.

Tämän päivän inspiroivimman lauseen tarjoili Porter-lehden haastattelema vaatesuunnittelija Alessandra Rich (nomen est omen - ihan kiva se esitelty Lontoon-kämppäkin...)

"I'm not that sort of woman who says, 'Let's try' - never. I'm always sure."

Ajatus oli minusta virkistävä, koska se on täysin minun itseni vastakohta.

Joten hmm... ehkä jos voisin tänä sunnuntaina jättää mieleenne yhden ajatuksen niin se olisi: omasta ajatusmaailmasta poikkeavat ajatukset ovat virkistäviä. Eivät ne ole mitään iljettäviä hyönteisiä, jotka pitää mahdollisimman nopeasti liiskata.

Jotenkin tämä maailma on mennyt sellaiseksi, että kaikesta nousee kauhea haloo. Jokainen letkautus, joka ei ehkä kohtaa oman ajatusmaailman kanssa, pitää vaientaa joukkoraivolla iltalehtien lööpeissä tai Facebookissa tai nettifoorumeilla tai missä vain. Se on väsyttävää, vie kaikkien osapuolten energiaa ja on lisäksi kuolettavan tylsää. 

Nauttikaa niistä ajatuksista, jotka ovat vähän erilaisia kuin teidän omanne. Kysykää lisää sen sijaan että vaihdatte heti sivua. Ottakaa Facebook-kavereiksi niitäkin, jotka eivät ole kanssanne kaikesta samaa mieltä. Tekee hyvää ja pitää aistit valppaina. Pus!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kaikki mitä rakastin

Lisää muuttouutisia! Tämä olkoon jälleen osoitus jostain kosmisesta huumorintajusta: ostin kämpän!!! Kyllä, ostin kämpän juuri kun olin julistanut, että en aio ostaa.

Asiaa pähkäiltyäni ja pyöriteltyäni, näytöissä käytyäni ja Oikotietä pakkomielteisesti selailtuani päätin nostaa kädet pystyyn ja antaa olla. Totesin, että viihdyn erinomaisesti vuokralla ja päätin unohtaa koko asian. 

Meni pari päivää ja sain puhelun työtuttavaltani, joka oli laittamassa myyntiin yksiötään, joka oli kuulemma ihan minun näköiseni, ja "tuli vain mieleen että et suinkaan ole harkinnut asunnon ostamista?"

Näinhän se usein menee: kun päättää lakata riehumasta jonkin asian kanssa, palaset loksahtavat kohdalleen kuin itsestään ja ratkaisu tarjoillaan hopeatarjottimella.

Päätös tuntuu hyvältä ja oikealta. Tietysti myös vähän hirvittävältä, mutta niinhän parhaiden asioiden kuuluukin. Huomaan kuitenkin nyt, että pelkäsin ihan turhia asioita asunnon ostamisessa - asumiskulujen tuplaantumista (eivät tuplaantuneet), sitoutumista Helsinkiin (aina voi etsiä vuokralaisen) ja epäilyksiäni siitä, tarkoittaako asunnon osto tässä vaiheessa elämää sitä, että reissuni on reissattu, että tämä oli nyt sitten tässä. Ei kai, oikeastaan päinvastoin: tuntuu helpommalta lähteä kun tietää, että on paikka, johon palata. 

Ylipäätään tuntuu hyvältä, että tästä eteenpäin edes yksi asia elämässäni on jokseenkin vakaa, kun kaikki muu on koko ajan silkkaa kysymysmerkkiä.

No, saas nähdä mitä tapahtuu alkuperäiselle suunnitelmalleni paeta talvea helmi-maaliskuuksi ulkomaille poimimaan mangoja tai viinirypäleitä. Ehkä se ei tänä vuonna onnistu, sillä aion tehdä pienenpientä remonttia, ja kuten tiedämme niin pienillä remonteilla on taipumusta kasvaa suuriksi remonteiksi, budjeteilla on tapana kolminkertaistua... 

Joka tapauksessa, Château Eevan (joksi ystäväni on yksiöni ei-lainkaan-mahtipontisesti ristinyt) ovet aukeavat näillä näkymin helmikuun alussa. Jännää, jännää, jännää.

Juuri nyt mielessä: lautalattioiden lakkaus ja muhkeat sohvat. Pinterest käy kuumana.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Miltä näyttää esikoiskirjailija, joka on juuri nähnyt ensimmäistä kertaa painotuoreen kirjansa? Se selviää tuosta ylläolevasta kuvasta - tosin osansa muikeassa hymyssä lienee myös kirjan kansitähdellä, suklaatäytekakulla, joka kirjailijan lautasella lepää.

Viime viikonloppuna vietettiin hurmaavan Virpi Mikkosen yhtä hurmaavan uuden kirjan julkkareita, jotka olivat täynnä kaikkien lempiasioita. Kakkua! Kukkia!

Aloin illan aikana kärsiä akuutista kauneushuimauksesta. Minne tahansa katseeni käänsinkin, siellä odotti jotain, jonka nähdessään oli pakko kirkaista IHANA! (Illan emäntä totesikin osuvasti, että tuossa huoneessa taidettiin kyseisen illan aikana tehdä sanan ihana hokemisen maailmanennätys.) 

Kirja on saanut nimekseen Kiitos hyvää. Moni varmaan muistaa Virpin samannimisen blogin, joka päivittyi jonkin aikaa täällä Lilyssäkin. Sisältö on blogin lukijoille tuttua: kauniita herkkuja terveellisemmistä raaka-aineista. 

Kakkujen lisäksi illan kohokohta oli kukka-asetelma-workshop, jonka meille piti graafikko ja kukkaguru Hennamari Asunta. Opimme luonnollisen kukkienasettelun perusasioita ja pääsimme väkertämään niin pöytäasetelmia kuin kranssejakin.

Olen itse luonnollisten, rönsyilevien ja vähän villinä rehottavien kimppujen ystävä, joten arvatenkin olin workshopista innoissani kuin kimalainen... no, kukkasista. 

Olen monesti harmitellut, että luonnollisempia kimppuja ei oikein saa kukkakaupoista, vaikka kuinka yrittäisi selittää floristille, millaisesta tykkää. Lopputulos on yleensä taidokas, mutta omaan makuuni jotenkin vähän liian siisti, kurinalainen ja symmetrinen. 

Hennamarin workshopissa opin, että suurin osa suomalaisista floristeista on saanut oppinsa saksalaisen sidontaopin mukaan (nuo symmetriset saksalaiset!). Hennamari puolestaan on käynyt Amerikassa luonnollisempaa koulukuntaa edustavien opettajien kursseja. Heille olennaista ovat paitsi luonnollisemman näköiset asetelmat, myös muutenkin luonnollisempi suhtautuminen kukkiin. Esimerkiksi lakkoja ja ravinteita ei käytetä.

Tiedättekö sen tunteen kun on nälkä, mutta ei tajua olevansa nälissään? Vasta sitten kun joku törkkää voileivän käteen niin huomaa että ohhoh, juuri tätähän minä tarvitsin, kylläpä nyt on ravittu olo. Kukkien kanssa näpertely tuntui ihan samalta, paitsi vatsan sijaan jossain sielussa.

En edes ollut älynnyt, että juuri tätähän näivettynyt kaamosmieli kaipaa: käsillä tekemistä, jonkin aikaansaannoksen luomista, kauniita asioita ja palasia vehreää luontoa harmaaseen kaupunkiin. Huoneeseen laskeutui keskittynyt hiljaisuus ja saattoi nähdä, miten kaikkien hartiat alkoivat laskeutua pari senttiä. 

Kukkien asettelu on harmittavan kallis harrastus, mutta aloin tässä puolivakavissani pohtia jonkinlaisen kukkakerhon perustamista. Jos vaikka silloin tällöin ostaisi porukalla pari laatikkoa kukkia ja valtaisi jonkun luota ruokapöydän saksien ja vanhojen lasipurkkien kera... Taustalla soisi sopivan leppeä musiikki, jokainen olisi vuorollaan drinkkivastuussa ja samalla vaihdettaisiin kaikkien kuulumiset. (Alan epäillä, odottaako minua sittenkin tulevaisuus yläluokkaisena kotirouvana Manhattanilla.)

 

Ilta oli, päivän sanaa käyttääkseni, ihana.

Ja itse kirja on nätti kuin mikä. Voisin vinkata tätä lahjaideaksi, jos tuttavapiiristäsi löytyy terveellisemmästä leivonnasta kiinnostuneita tyyppejä. Jos joku nimittäin osaa tehdä maistuvia ja kekseliäitä herkkuja ilman gluteenia, sokeria ja maitoa, niin se on kyllä Virpi.

Share
Ladataan...

Pages