Ladataan...

Keskellä kesäyötä löysin Tuomiokirkon portailta kolme hahmoa, yhden polkupyörän ja kaksi McFeast-ateriaa.

 

 

 

 

 

Yöllä kaikki on toisin. Turistit ovat lepuuttamassa rakoille käveltyjä jalkojaan ja minä olen ainoa, joka valokuvaa Helsingin suurinta nähtävyyttä. Toria reunustavat rakennuksetkin tuntuvat huokaisevan helpotuksesta kun saavat hetken olla rauhassa, tai ainakin ne näyttävät erilaisilta. Tai sitten minä olen vähän huppelissa.

 

Suomalainen tulee puhumaan toiselle. Hieno pyörä, paljol myyt? Onks tolla hyvä ajaa? Ei muuten ois heittää yhtä röökii?

 

Ja aidon ruuan puolestapuhuja dippaa ekstaasissa ranskanperunoita majoneesiin.

 

Kesäöinä on aina sellainen olo, kuin olisi taas 17-vuotias. Ehkä se johtuu siitä, että viimeksi 17-vuotiaana jaksoin säännöllisesti valvoa näin myöhään.

 

Tai ehkä se on se humalluttava tunne, kun tajuaa, että ilta ei ole vielä edes ohi, mutta aurinko nousee jo. Me huijattiin pimeyttä, juostiin sitä karkuun, häh häh hää. Uusi päivä.

 

Mitäs sitte tehtäis?

 

 

 

Share