Vähän yli viikko vaihtarikummina on takanapäin ja ehkä hektisin vaihe ohitse. Suurin osa vaihtareista saapui viikko sitten, tosin työ alkoi jo yli kuukausi sitä ennen tiheällä yhteydenpidolla sähköpostitse. Mutta nyt kymmenen vaihtariani ovat vähitellen oppineet suunnistamaan uudessa kotikaupungissaan ja koulussaan. Toisaalta fiilis on helpottunut, toisaalta haikea. Rakkaat lapsoseni ovat lentäneet pesästään ja pärjäävät nyt omillaan(no, melkein).

Vaihtarikummius on ollut minulle mitä antoisinta. Olen tutustunut mitä erilaisimpiin ihmisiin, joihin en muuten olisi saanut mahdollisuutta tutustua. Kielitaitoni ja organisointikykyni on parantunut entisestään. Olen saanut lahjaksi mitä taivaallisinta belgialaista suklaata. Olen oppinut paljon muista kulttuureista (esim. että Belgiassa poskisuukko koostuu vain yhdestä moiskautuksesta). Olen saanut pahimmanlaatuisen matkakuumeen ja haluan entistä enemmän myös itse vaihtoon.

Olen oppinut näkemään kaupunkini ja yliopistoni aivan uusin silmin. Olen oppinut arvostamaan monia asioita, joihin en aikaisemmin kiinnittänyt huomiota.

Kuinka vihreää täällä on, valtavasti puita, metsää ja järvimaisemaa niin lähellä! Kuinka lähellä kaikki palvelut ovat. Yliopistolle pääsee pyörällä viidessä minuutissa (verrattuna pariisilaisten 1,5 tunnin koulu- ja työmatkaan juna/bussi/metro-kombolla). Non, ce n'est pas possible! Opiskelijalounas eli lämmin ruoka kaikkine lisukkeineen vain 2,70 euroa. Se, että opettajia voi kutsua heidän etunimellään eikä heitä tarvitse teititellä.

Olen saanut kuulla mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä;

Menettekö todella kouluun jos on lunta? Saako Suomessa polttaa tupakkaa? Saako opiskelijakämpissä juoda alkoholia? Miksi kaikki olivat niin vihaisen näköisiä bussissa? Pitääkö bussissa painaa stop-nappia vai pysähtyykö bussi joka pysäkillä itsestään?

Olen kuullut englantia mitä erilaisimmilla aksenteilla, ja aimo annoksen ranska-englanti-sekoitusta.

Ja saanut todistaa, kuinka ihmeellistä onkaan nähdä revontulia ensimmäistä kertaa elämässä. Ja käydä ensimmäistä kertaa oikeassa suomalaisessa saunassa ja pulahtaa jääkylmään järveen.

Olen saanut todistaa koti-ikävää, hämmennystä, kommunikaatiovaikeuksia, ilonkiljahduksia, villejä vaihtaribileitä sekä pikaromansseja (kaikkea ne ehtiikin viikossa).

Olen saanut muutamaan kertaan hävetä maatani ja sen asukkeja, mutta enimmäkseen olen saanut olla ylpeä ja kertoa kaikista niistä upeista asioista, joita meillä täällä on. Ja samalla olen ollut ihmeissäni, kuinka kiinnostuneita vaihtarit todella ovat tästä vähäisestä ja pienestä maasta.

Olen nähnyt, kuinka osa ennakkoluuloista on osoittautunut tosiksi, mutta myös kuinka moni niistä on murtunut.

Eiväthän suomalaiset olekaan niin ujoja ja sisäänpäinkääntyneitä! Eihän täällä olekaan niin kallista kuin odotin!

En osannut kuvitella, että ruukkusalaatit tai pullonpalautuskoneet aiheuttaisivat niin syvää kummastusta vaihtareissa. Tai miten kamalan makuisia täällä kaupassa myytävät hedelmät heidän mielestään ovat (Belgiassa ne olisi kuulemma heitetty heti roskiin... auts). Entäs missä ne boulangeriet ja boucheriet ovat? Miksi alhoholi on niin kallista!?

Tiedän, että pahin kulttuurishokki on vielä edessäpäin. Ettei työni suinkaan ole vielä takanapäin.

Olen toiminut tulkkina, oppaana ja auttanut niin asunnonhaussa kuin kaupassa käynnissä. Valtavasti työtä, huolta ja stressiä, mutta kaikki se unohtuu kohdatessani nämä ihanat ihmiset ja heidän kiitolliset sanansa.

Minäkin haluan vaihtarikummiksi! Haluan olla yhtä hyvä kuin sinä ja auttaa toisia niin kuin sinäkin autoit minua!

Kun tänä kesänä jäi varsinainen ulkomaanmatkailu vähemmälle, tuli matkusteltua sitäkin enemmän kirjamaailman sfääreissä.

Kesän aikana olen matkustanut Antiikin Rooman kapeilla ja kaaottisilla kaduilla, kiertänyt ympäri Iso-Britanniaa Bill Brysonin matkassa, eksynyt New Yorkin Upper East Sidelle kattohuoneistoihin ja kävellyt Napolin katuja Italian mafian koukeroihin syventyen. Olen seurannut Long Islandin hulppeaa seurapiirielämää 1920-luvulla, hikoillut Hemingwayn matkassa Afrikan savanneilla sekä hiipinyt Barcelonan hämärillä kaduilla Zafónin uusimmassa.

1. Alberto Angela: Päivä Antiikin Roomassa

2. Bill Bryson: Muistiinmerkintöjä pieneltä saarelta

3. Cecily von Ziegesar: Don't you forget about me ja It had to be you (Gossip Girl, pakollinen guilty pleasure...)

4.Roberto Saviano: Gomorra

5. F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

6. Ernest Hemingway: Ensimmäiset 49 kertomusta

7. Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki

ohjeet täältä: http://fluffyland.com/blog/index.php/starburst-wrapper-bracelet-tutorial/

tarvitset: karkkipapereita ja sorminäppäryyttä

itse vaihdoin vain Starburst- kääreet Marianne-karkkipapereihin.

Hieman ranskan preppausta ja samalla erinomaista viihdykettä sadepäiviin:

Hulvaton komedia 2 Days in New York on jatkoa 2 Days in Paris- leffalle. Pääosissa Julie Delpy (Marion) ja Chris Rock (Mingus). Kaikki alkaa siitä kun New Yorkiin kotiutuneen Marionin sukulaisia(isä, sisko ja ex-poikaystävä) tulee visiitille. Ei tarvita kuin englantia taitamaton vanha herrasmies, nymfomaani-sisar ja öykkäri-eksä niin johan syntyy hullunkurisia tilanteita. Leffassa leikitellään kulttuuri- ja kielieroilla, välillä ehkä hieman kärjistetystikin. J'ai kiffé!

Ilmestyy luultavasti loppuvuonna.

Koskettava ja hauska draamakomedia. Konstailematon. Intouchables on ollut Ranskassa sekä yleisön että kriitikoiden mieleen ja yltänyt yhdeksi katsotuimmista ranskalaisista elokuvista. Toinen päänäyttelijöistä, Omar Sy, voitti arvostetun parhaan näyttelijän César-palkinnon(ensimmäisenä tummaihoisena näyttelijänä) erinomaisella suorituksellaan ja päihitti jopa palvotun Jean Dujardin'n(The Artist). Elokuva ei ihan täyttänyt omia odotuksiani mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa kuitenkin.

Suomen levitykseen leffa ei ilmeisesti ole tullut eikä ole tulossa mikä on kyllä häpeällistä! Suomessa saisi ilmestyä reilusti enemmän ranskalaisia leffoja yhdentekevien ja laimeiden amerikkalaisten elokuvien sijasta.

On aina yhtä suuri järkytys ulkomailla matkustellessa huomata kuinka paljon halvempia aikakauslehdet siellä ovat Suomeen verrattuna. Jotain vinoutunutta on siinäkin, että ulkomaisen lehden tilaaminen Suomeen on halvempaa kuin vastaavanlaisen suomalaisen lehden tilaaminen Suomen sisällä.

Tilasin keväällä ranskalaisen Glamour-lehden ja tilausjakso alkoi varsinaisesti heinäkuussa. Kyseessä on siis ranskankielinen versio laadukkaasta muotilehdestä. Lehti on monesti tarttunut mukaan Ranskassa tai sen läheisyydessä matkustellessa. En ollut kuitenkaan päässyt vähään aikaan ulkomaille niin kurkkasin yksi päivä, paljonko mahdollisesti lehden tilaaminen Suomeen maksaisi ja heti kun näin hinnan, tilasin lehden.

Vuoden tilaus(12 numeroa) postikuluineen kaikkineen maksaa 32,15 € (itse lehti siis maksaa 10 € ja postitusmaksut siihen pari kymppiä päälle). Lehden tilaaminen oli helppoa ja maksaminen onnistui laskulla. Asiakaspalvelusta vastattiin pienen ongelman ilmentyessä heti ja ranskalaiseen tapaan superkohteliaasti.

Lehti kolahtaa postiluukkuun yleensä pari viikkoa ilmestymisestään, mikä ei ainakaan minua haittaa. Esimerkiksi elokuun lehti ilmestyi jo heinäkuun alussa joten se ehti perille jo reilusti ennen elokuuta. Ja lehti on siis käsilaukkukokoinen, mikä on omasta mielestä tosi kätevä :)

Kaviaarihelmikynsilakkaa valkoisena, mustana tai sateenkaarenväreissä. Milloinkahan nämä herkut saapuvat Suomeen... 

kuvat täältä: http://today.msnbc.msn.com/id/46897181/ns/today-style/t/scratch-extreme-nails-are-here-stay/#.T5wO7LNUySo

ja täältä http://www.ciate.co.uk/caviar-manicure.html