Ladataan...
Kalliokaksio

 

Tutustuimme toisiimme, kun päädyimme kumpikin samalle luokalle opiskelemaan journalismia. Oli melkoinen sattumusten summa, että näin kävi. Kumpikaan meistä ei nimittäin ollut ajatellut toimittajan uraa itselleen.

Minea:

Mun ei ollut tarkoitus mennä lukioon, mutta en millään keksinyt, mitä alaa haluaisin opiskella. Niinpä päädyin kuitenkin lukioon ja otin kolme vuotta lisäaikaa. Abivuonna olin ihan yhtä hukassa siitä, mikä ois se mun juttu.

Luin tuohon aikaan aktiivisesti jopa kymmeniä blogeja ja kirjoitin itsekin omaa lifestyle-/muotiblogia. Sitä kautta ainut ajatus päässäni oli vaatetusala. Yksi lempibloggaajistani opiskeli tuolloin Metropoliassa vestonomiksi ja se kuulosti ihan mun jutulta.

Ensimmäinen hakuvaihtoehtoni oli siis vaatetusala. Jonnekin muualle oli myös vähän niin kuin pakko hakea, piti olla se plan B. Mulla ei ollut mitään ajatusta, joten hain opiskelemaan liiketaloutta, koska se on sellainen yleispätevä koulutus. Vielä viimeinen hakuvaihtoehto jäi kuitenkin täyttämättä. Selasin hulluna nettiä ja tutkin eri AMK-koulutuksia. Hylkäsin pääkaupunkiseudun ja katsoin mitä vaihtoehtoja muualla oli. Journalismi ja Turku vaikuttivat eniten mielenkiintoiselta. Okei, haen läpällä vaikka tonne.

Tein ennakkotehtävät huolella Metropoliaan vaatetusalalle ja palautin ne hakutoimistolle viimeisenä päivänä. Olimme pian sen jälkeen lähdössä Thaimaahan pidemmälle lomalle, mutta päätin vielä tsekata, millaiset olivat journalismin ennakkotehtävät. Ne eivät olleet kovin haastavat, joten tein ne muutamassa päivässä ja postitin Turkuun juuri ennen lomaa.

Hypin innosta, kun postiluukusta tippui kutsu vaatetusalan valintakokeisiin. Valintakokeet menivät ihan hyvin siihen nähden, ettei mulla oikeasti ollut minkäänlaista kokemusta koko alasta. Esimerkiksi harsokankaan sovittelu mallinuken päälle oli siis melkoista räpellystä.

En halunnut silti ajatella mitään muuta opiskelupaikkaa ja niinpä jätin menemättä tradenomin pääsykokeisiin. Myös journalismin valintakokeet jäivät väliin, sillä Turku ja journalismi eivät kuulostaneet mitenkään potentiaalisilta.

Vaatetusalalta ei kuitenkaan irronnut opiskelupaikkaa ja olin todella pettynyt. Olin silti vahvasti sitä mieltä, että tämä olisi se mun juttu. Menin koru- ja asusteliikkeeseen töihin välivuodeksi. Mun oli tarkoitus tuona aikana myös käydä työväenopistossa kursseja, jotka auttaisivat mua pääsemään opiskelemaan vaatetusalaa. Motivaatiota siihen ei kuitenkaan löytynyt ja vähitellen aloin kyseenalaistamaan tätä urahaavetta.

Lopetin blogini ja tein töitä. En ottanut stressiä tulevasta. Journalismi jäi kuitenkin mieleeni ja Espoo alkoi tuntua tylsältä. Muistelin, että oikeastaan ne journalismin ennakkotehtävät olivat aika kivat. Tykkäsin tehdä haastatteluja, kirjoittaa ja ottaa kuvia. Olin kiinnostunut yhteiskunnasta, politiikasta ja ylipäätään maailmanmenosta. Luin joka aamu Hesarin, seurasin blogeja ja pyörin somessa. Joku loksahti päässäni ekan välivuoden aikana ja tajusin, että ei hitto täähän on se mun juttu.

Vuonna 2013 hain sitten ensimmäisenä vaihtoehtona Turkuun opiskelemaan journalismia. Tein ennakkotehtävät ja sain taas kutsun valintakokeisiin. Tällä kertaa menin paikalle. Jäin kuitenkin melko kauas varasijalle ja olin tosi pettynyt. Mutta ainakin mulle oli vahvistunut, että tämä tosiaan on se mun juttu.

Toisen välivuoden aikana muutin omilleni ja kiinnostuin journalismista uudella tavalla. Oli outoa, kun kotona oli aina hiljaista, joten aloin kuuntelemaan radiota. En edes pitänyt radiosta - siellähän on vain typeriä juontajia puhumassa paskaa ja musiikki on samaa soittolistakamaa. Olin niin väärässä. Mä rakastuin radioon.

Kolmas hakukerta oli päämäärätietoinen enkä edes hakenut muualle kuin Turkuun opiskelemaan journalismia. Tiesin, että tällä kertaa pääsisin sisään kouluun. Kun iso kirjekuori tippui postiluukusta, niin tiesin sen olevan myönteinen päätös. Revin kuoren auki ja etsin sieltä sen paperin, jossa luki "onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelemaan medianomiksi". Siinä se oli, mustaa valkoisella. Purskahdin itkuun. Huusin ja nauroin samaan aikaan. Juoksin ympyrää ja hypin tasajalkaa. Mä pääsin vihdoinkin opiskelemaan mun unelmien alaa.

Mä en ole missään kohtaa miettinyt sitä tosiasiaa, ettei tällä alalla ole töitä juurikaan tarjolla. Jo ennen koulun alkua mä päätin, että mieluummin opiskelen sellaisen ammatin, mistä tykkään, kuin valitsisin koulun työnäkymien perusteella. Tiesin, että kilpailu alalla on kovaa ja duunia saa painaa täysillä, jos meinaa pärjätä. Mutta samalla oon uskonut siihen, mitä meillä on koulussa tuputettu, että hyvät tyypit pärjää aina. Niinhän se on elämässä muutenkin ja pitää täysin paikkaansa. Totta kai matkaan tarvitaan myös ripaus onnea ja tuuria. Siitä saankin olla todella kiitollinen, että niitä mulla on ollut. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan viime kesänä harjoittelussa, kun sain jatkaa Nelonen Median radioilla töissä.

Jälkeenpäin ajateltuna näin asioiden piti mennäkin. Oon vaan tyytyväinen, etten päässyt vielä 2013 kouluun sisään. Muuten en olisi tällä mahtavalla luokalla enkä olisi tutustunut yksiin mun parhaimpiin ystäviin, joihin myös Peppi kuuluu.

Pepin urahaaveet olivat myös pitkään muualla kuin journalismissa. Toimittajan ura alkoi kuitenkin hahmottua pikkuhiljaa sattumien ja työn kautta.

Peppi:

Poljin sormet mansikassa, polvet mullassa kotiin. Hikipisara tipahti tangolle. Työpäivä oli ohi ja kello vasta kaksitoista. Ajattelin, että vaikka mansikoiden poimiminen onkin kivaa kesäpuuhaa, en jaksaisi enää ensi kesänä herätä viideltä aamulla pellolle. Samalla hetkellä nostin katseeni kohti aurinkoa, huokaisin, avasin silmäluomet ja näin rakennuksen seinällä kyltin, jossa luki Uudenkaupungin Sanomat. Päätin, että tonne menen ensi kesänä.

Ja niin työmatkani lyheni sataan metriin ja sain aamuihin monta tuntia lisäaikaa. Olin 17-vuotias, lukion eka vuosi oli juuri taputeltu. Olin reipas oma itseni, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna älyttömän nuori ja kokematon. Muistan, kuinka ensimmäisenä päivänä mut laitettiin torille tekemään juttua kesän jäätelömauista. En tiennyt yhtään, mitä mun kuului tehdä, mutta kysyin sen, mikä mua kiinnosti ja kirjoitin vastaukset lehteen. Toki kappaleeni olivat kilometrin pituisia ja otsikko tyyliin ”Kesällä maistuu jäätelö”, mutta siitä se lähti. Kuukauden aikana opin mielettömästi. Tajusin, että toimittajana on lupa kysyä mitä vain. Toimittajana pääsee paikkoihin, joihin muuten ei pääsisi. Toimittajana tietää monet asiat ennen muita. Toimittajana saa olla utelias luvan kanssa. Kaikki tämä alkoi kiinnostaa minua ja jatkoin opettelua seuraavanakin kesänä ja sitä seuraavana.

Päädyin välivuodeksi Paasikivi-opistoon opiskelemaan mediajournalismia. Opin videokuvaamaan, äänittämään, editoimaan ja valokuvaamaan. Kiinnostukseni mediaa kohtaan kasvoi kasvuaan. Lopulta huomasin olevani ammattikorkeakoulussa opiskelemassa journalismia. Tuntui, että kaikki tapahtui outojen sattumusten kautta. En ollut suunnitellut elämäni menevän näin, elin vain hetkessä ja yhtäkkiä olinkin jo valinnut itselleni uran.

Olin pienestä pitäen haaveillut sisustusarkkitehdin urasta ja sen jälkeen juristin urasta. Kumpaakin uraa kohti olin päämäärätietoisesti kulkenut, mutta yhtäkkiä huomasin olevanikin toimittaja. Tuntuu, että näin tämän pitikin mennä. Nautin toimittajan työstä. Olen saanut mielettömästi työkokemusta alalta, vaikka opinnot ovat vielä kesken. Lisäksi haaveilen jo seuraavasta urasta elokuva- ja tv-tuotantojen parissa. Parasta on, että vaikka valitsee minkä tahansa urapolun, voi aina lähteä kulkemaan toista polkua tai yhdistää kaksi polkua toisiinsa.

En ole vieläkään täysin varma, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä, mutta luulen elämäni kuljettavan mut just sinne, minne sen haluan kuljettavan, kunhan vain kuuntelen sydäntäni ja intohimoani. Nyt elämä kuljettaa tuotantoyhtiöistä toisiin ja hyvä niin. Nautin työstäni tällä hetkellä sata lasissa.

Ootko sä päätynyt sille alalle, mistä jo pienenä haaveilit? Entä ootko vaihtanut uraa jossain vaiheessa tai onko uranvaihdos mielessä? 

Pus, Peppi ja Minea

Share

Ladataan...
Kalliokaksio

Olen opetellut elämistä lähes 23 vuotta. Ensin tarkkailin ja tunnustelin maailmaa, hahmoja ympärilläni. Sitten opettelin nousemaan jaloilleni. Yritin sanoakin jotain. Ja yhtenä päivänä astelinkin jo omia polkujani. Niiden polkujen varrelle on kertynyt tuhansia sanoja, tuhansia ihmisiä, tuhansia kokemuksia. Polkujen varrella olen pysähtynyt ihmettelemään tätä maailmaa elein, ilmein, sanoin ja liikkein. Olen istahtanut alas ja muistellut elämääni. Välillä kun se tuntuu niin suurelta ja pitkältä. Sitten taas havahdun siihen, kuinka pieni oma tarinani onkaan täällä suuressa maailmassa. 

Alla 10 asiaa, jotka olen oivaltanut viisaammilta ja kokeneemmilta. Nämä kymmenen asiaa on auttanut minua kulkemaan omilla poluillani. 

1. Luota itseesi

Luulin 18-vuotiaana tietäväni kuka olen ja millainen. En tiennyt. Tai tiesin, olin silloin sellainen. Nyt tällainen. Löydän joka päivä itsestäni uusia kulmia, uusia puolia. Elämä on yhtä itsensä löytämistä. Sitä, kuka on ja millainen. Luulen, että itsensä kehittäminen ei lopu koskaan. Jokainen kokemus kehittää meitä ja jokainen kohtaamamme ihminen vaikuttaa meihin. 

Itseensä luottaminen lähtee taas liikkeelle siitä, että hyväksyy itsensä. Hyväksyy, että on juuri se, kuka on sillä hetkellä. Elämä on huomattavasti helpompaa, kun luottaa itseensä ja siihen, mitä tekee. Jos et itse luota itseesi, niin kuinka joku muu voisi luottaa sinuun. Klisee, mutta niin totta. Ollaan nöyriä, mutta luottavaisia itseemme! "I can do whatever I want" -asenne kehiin joka iikka!

2. KYSY MIKSI

Tätä kysymystä kannattaa viljellä itselleen, mutta myös muille. Kun joku kertoo jostakin kokemastaan, jostakin asiasta tai jostakin mielipiteestä, kysy miksi. Miksi hän ajattelee niin? Miksi hänelle kävi niin? Miksi hän teki niin? Se antaa selityksiä. Se avartaa maailmankuvaasi. Se auttaa ymmärtämään.

Samaa kannattaa kysyä itseltään. Miksi teen niin kuin teen? Miksi menen tänään töihin? Miksi nukuin huonosti? Kun näihin alkaa miettimään vastauksia, voi ymmärtää jotain, mitä ei ole tullut ennen ajatelleeksi. Jos et löydä syytä sille, miksi menet töihin, niin onko sitä työtä järkevä tehdä. Tai jos mietit, miksi nukuit huonosti, niin voit keksiä syyn, miten saat ensi yönä nukuttua paremmin.

3. Elämä on valintoja täynnä

Vihaan päätösten tekemistä. Olen horoskoopiltani vaaka ja voin kertoa, että luonteelleni on ominaista se, että puntaroin valintoja harkiten. Pakon edessä pystyn tekemään nopeitakin päätöksiä, mutta usein siihen kuuluu sellainen nopea "eiku ei, eiku joo" -edestakaisin juoksu. Elämä on kuitenkin valintoja täynnä. Joka päivä, joka hetki ihminen tekee valintoja. Suuria ja pieniä. Suuret valinnat koostuvat pienistä ja niin edelleen. Suuret valinnat jäävät kuitenkin mieleen pidemmäksi aikaa ja usein ne ohjaavat elämää sinne, minne se vie.

Moni parikymppinen on tehnyt elämässä jo monia isoja valintoja. Suurin niistä varmaankin urapolun valinta. Huh, miten isolta valinnalta sekin joskus tuntui. Olen kuitenkin huomannut, että se on oikeastaan ihan sama, mitä valitsee, sillä aina voi valita uudelleen. Jos tänään ostin Pingviini-tuutin, voin seuraavalla kerralla ostaa Kingiksen. Ihan sama pätee suurempiin valintoihin. Jos parikymppisenä opiskelin toimittajaksi, voin kolmekymppisenä ryhtyä vaikka astronautiksi. Pääasia on, että tekee valintoja, ottaa riskin, erehtyy ja pystyy valitsemaan uudelleen. 

4. Kaikki asiat tapahtuvat syystä ja kaikelle On selityksensä

Viime kesänä, kun räpiköin valintojen valtameressä, mieleeni juolahti voimakkaasti ajatus siitä, että kaikki tapahtuu syystä ja kaikelle löytyy selityksensä. Esimerkiksi, kun viime kesänä loukkasin nilkkani, mietin, että äh miksi tämänkin piti tapahtua. Nilkan satuttamisen seurauksena löysin lopulta uuden innostuksen urheiluun. Pieni loukkaantuminen sai tajuamaan, kuinka onnekas saan olla, kun jalka on taas kunnossa. Kuinka kiitollinen saan olla, että pystyn juoksemaan. Niinpä nilkan loukkaantumisen ympärille muodostui positiivinen hattara, syy miksi niin tapahtui.

Toinen tapaus, joka tulee mieleen on se, kun olin kuvannut mainosvideota ja yks kaks tajusin tyhjentäväni koko muistikortin ennen kun oli siirtänyt tiedostoja muualle. Ajattelin, että sinne meni kaikki materiaali, kaikki työ. Kunnes ystäväni, joka sattui olemaan kanssani, osasi auttaa ja saimme tuotua kaikki tiedostot takaisin jo kerran formatoidulle kortille. Tajusin, että sattuma puuttui jälleen peliin. Oli sattumaa, että kaverini oli vieressä silloin. Oli sattumaa, että saimme kaivettua tiedostot kortilta. Mutta tällekin epäonnen sattumukselle ja sitä seuranneelle onnellisten sattumien sarjalle löytyi syynsä. Nimittäin näin piti tapahtua, jotta osaan ensi kerralla auttaa muita. 

Jos joskus jokin asia pelottaa tai ahdistaa, mietin, että kaikki mitä ikinä tapahtuukaan, tapahtuu syystä. Vastaavasti päivinä kuin epäonni kaatuu dominon tavoin kaikken päälle pyryin ajattelemaan, että kyllä tälle kaikelle löytyy vielä syynsä. 

5. Kuuntele sydäntäsi

Ihan sama mitä tekee, kunhan nauttii siitä, mitä tekee. En voisi itse kuvitella koskaan tekeväni esimerkiksi 15 vuotta työtä, josta en nauttisi. Silti on muistettava, että välillä on mentävä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Välillä on tehtävä sitä, mistä ei nauti. Kokeilla omia rajojaan. Niiden takaa voi paljastua jotain, mistä tulet nauttimaan vielä vuosia. 

6. Ota omaa aikaa

Tämän olen oppinut viimeisen vuoden aikana, kaiken kiireen keskellä. Olen ottanut tavakseni, että aamulla kymmenen minuuttia ennen töihin lähtöä, makaan hetken päällysvaateet päällä sängyssä. Kuuntelen musiikkia ja valmistaudun pitkään päivään. Se antaa sellaisen rauhan ja keskittyneen olon. Paljon mukavempi lähteä töihin pienen oman hetken jälkeen, kun kauhealla kiireellä. 

Oma aika pätee myös esimerkiksi työpäivän keskellä. On ok, mennä vaikka viideksikin minuutiksi johonkin, jossa saa olla täysin yksin. Kerätä hetken voimiaan, ajatella ja olla hiljaa. Se antaa todella paljon uutta energiaa hektisen päivän keskellä. Ja puhumattakaan kokonaisesta päivästä. Jos koskaan on mahdollista viettää päivä, jolloin ei ole mitää menoja. Vietä ja nauti siitä.

7. OLE YSTÄVÄLLINEN

Tämä pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta liian usein se näyttää ihmisiltä unohtuvan. Miksi on niin vaikeaa puhua kauniisti toisillemme? Jos sulla on joku asia, mikä pitää sanoa jollekin, niin miksi et sanoisi sitä kauniimmin? Jos tarvitset kynää, niin kysy: "Hei sori, sattuisko kenelläkään olemaan kynää?". Ja kun joku kynän sulle antaa, niin vastaa: "Ihanaa, kiitos. Pelastit mun hetken." Liian usein tällaisissa tilanteissa kuulee vain: "Antakaa joku kynä!".

Sama pätee kaikkeen muuhun. Aina on mahdollisuus kiittää, sanoa asiat kauniimmin, kauniilla sanoilla ja hymyillä. Käytetään ne mahdollisuudet. Ollaan ystävällisiä toisillemme, silloin tää elämäkin on paljon mukavampaa. 

8. RIITTÄÄ, ETTÄ TEET PARHAASI

Usein elämässä tulee tilanteita, kun kaikki kaatuu päälle. Mikään ei onnistu. En osaa, en riitä. Mutta höpö höpö. Se riittää, että tekee parhaansa. Eihän sitä ihminen enempään pysty.

Mutta mistä tietää, että tekee parhaansa? Se, että asia stressaa, kertoo siitä, että se on sinulle tärkeä asia. Aina voi yrittää olla parempi. Aina voi kehittyä. Mikään ei ole koskaan valmis tai täydellinen. Se riittää, että tekee sillä hetkellä parhaansa. Siinä ajassa, mikä meille on annettu. Ja mielestäni jo se kertoo, että tekee parhaansa, kun miettii, että tekeekö parhaansa. Niinpä ollaanpa itsellemme armollisia. Kiitetään itseämme siitä, että olemme tehneet itse asiassa aika hyvää työtä. Olemme itse asiassa aika hyviä.

9. Heittäydy elämän vietäväksi

Ei kannata stressailla liikaa elämästä ja tulevasta. Loppujen lopuksi kaikki menee niin kuin asioiden kuuluu mennä. Parasta on vain hypätä elämän vietäväksi ja nauttia joka päivästä. Lupaan, että joka päivästä löytyy satoja hetkiä, joihin voit tarttua ja ajatella, kuinka kiitollinen saat olla siitä hetkestä. Hetki voi olla nautinto aamukahvista, auringosta, omasta kodista, suihkusta, ihanista ihmisistä, yhdestä lauseesta, sanasta, eleestä, ilmeestä, mistä vain. Hetket huomaa, kun pitää aistit auki, keskittyy hetkeen ja nauttii siitä. 

10. Älä ota elämää liian vakavasti

Tämä on sääntö! Elämää ei saa ottaa liian vakavasti. On osattava ensinäkin nauraa hyvällä tavalla itselleen. Välillä on pelleiltävä ja höpsöteltävä. Elämä on liian lyhyt siihen, että olisi liian tosikko. Päivät sujuu paljon mukavammin, kun välillä heittää huumoria, pelleilee ja nauraa. Vaikea laji tosin, mutta kaikkea voi oppia. Voi oppia lukemaan tilanteita. Voi oppia kertomaan hauskoja vitsejä. Voi oppia tilannekomiikkaa. Voi oppi olemaan rennompi. Voi oppia ottamaan elämän rennommin. Niinpä ei oteta sitä liian vakavasti. 

Parasta on kuitenkin se, että jokainen meistä kokee, ajattelee ja näkee asiat omalla tavallaan. Jokainen elää omaa elämäänsä. Jokainen tekee elämästään juuri sen, mitä se on.

Elämän iloisin pusuin, Peppi

Share

Ladataan...
Kalliokaksio

Kuvattiin maanantaina our day -video ja tässä se nyt on! Päivään mahtui muun muassa koulujuttuja, siitä Peppi suuntasi töihin ja Minealla oli treenit. Tsekkaa videolta, miten ihmeessä poliisit liittyivät meidän päivään!

Pus, Peppi ja Minea

Share
Ladataan...

Pages