Ladataan...
Kalliokaksio

Juoksen pitkin kapeaa hiekkatietä. Tien molemmin puolin kohoaa tiheä, synkkä metsä. Jalkani tuntuvat enemmän tahmeilta spageteilta kuin joustavilta vietereiltä. Jatkan kuitenkin juoksemista. Tiedän alamäen odottava kohoavan ylämäen takana. Taivaalta tipahtelevat sadepisarat virkistävät kasvojani ja sekoittuvat hikipisaroihin. Tunnen, kuinka raikas ilma kulkee sisälläni. Unohdan väsyneet jalkani. Tuntuu kuin juoksisin luonnon rakentamassa pomppulinnassa. Maa vaikuttaa pehmeältä ja ilma kevyeltä. Nautin siitä.

Olen mökillä, Itä-Suomessa. Metsien keskellä, järvien rannoilla, liikenteen metelistä ei ole tietoakaan. Sen sijaan käki kukkuu aamusta iltaan. Pieni pupujussin pomppii iltaisin ikkunan alla olevaan kukkapenkkiin. Aamun sarastaessa se katoaa ja ilmestyy taas illan hämärtyessä. Vesi kannetaan järvestä ja lämmitetään hellalla. Uunipuuro kypsenee uunissa, jolla on ensin lämmitetty talon tupa. Saunan kiuas sytytetään joka toinen päivä. Ruoaksi syödään oman pihan nokkosista valmistettua nokkosfetapiirakkaa. Ja posti haetaan maantien varrelta, kilometrin päästä heittolaatikosta.

Näin kesäni on alkanut 10-vuotiaasta asti ja niin se alkaa nytkin. Näissä maisemissa, tässä pihapiirissä, saan viettää kesän ensimmäisiä päiviä. Tukka sotkunutturalla ja polvet mullassa saan rakentaa, veistää ja maalata. Saan kantaa halkoja, niittää heiniä, polkea mummopyörällä kylille ja ajaa vanhalla nelivaihteisella Toyotalla vielä vanhemmalle hautausmaalle. Hautausmaalle, jonka ensimmäinen hautakivi muistuttaa elämän arvaamattomuudesta. Muistuttaa joka kesä yhä uudelleen siitä, kuinka 10-vuotiaana tajusin, että joku on saanut nauttia maapallon elosta, elossaolosta, elämästä vain kolme päivää. Hautakivessä lukee Helmi. Nimen alla olevat numerot kertovat Helmin eläneen nuo kolme päivää, kun Suomessa elettiin vuotta 1939.

Nyt hautakiven edessä kasvaa pieni, sympaattinen orvokki. Se palauttaa mieleeni ajatuksen, että muistot elävät ikuisesti. Orvokki muistuttaa, että joka ikinen meistä on tärkeä. Orvokki muistuttaa, kuinka tärkeää on pitää huolta toisistamme. Kuinka ihanaa on, kun välitämme toinen toisistamme, annamme iloa ja kannamme rakkautta mukanamme.

Näissä tunnelmissa, näissä ajatuksissa alkaa mun kesä 2017. Säätietojen mukaan etelässä paistaa, mutta täälläpä sattaa. Nuorempana mua olisi harmittanut. Olisin halunnut olla aina siellä, missä aurinko paistoi. Nyt mä oikeastaan nautin tästä sateesta ja viileästä säästä. Tässä on oma tunnelmansa. Saan rauhassa istua kuistilla, piiloutua isoon villapaitaan ja uppoutua ajatuksiin. Odotan kesästä seikkailurikasta, rakkauden ja ilon täyteistä elämänmatkaa. Aion pitää tuon pienen orvokin kuvan mielessäni koko kesän.

Ihanaa, ajatusten ja elämysten täyteistä kesää! <3

Peppi

Share

Pages