Ladataan...
Kalliokaksio

Laskeuduin Dubrovnikin lentokentälle. Kävelin koneesta ulos ja tunsin, kuinka polttava aurinko puski mustien farkkujeni läpi. Nousin bussiin ja lähdin kohti Dubrovnikin keskustaa. Kaartelimme kapeita vuoristoteitä ja aurinko oli juuri laskeutumassa horisontin alle. Huokasin helpotuksesta. Hymyilin onnesta. Olin lähtenyt reissuun yksin. Ensimmäistä kertaa yksin kohteeseen, josta en tiennyt paljoakaan. Olin hieman epävarma kaikesta, mutta tuo hämmästyttävän upea maisema sai minut tuntemaan, että tästä viikosta tulee hyvä.

Ensimmäisenä päivänä farkut vaihtui shortseihin ja lähdin kiertelemään Dubrovnikin vanhaa kaupunkia. Istuin muurilla, luin kirjaa. Makoilin vanhan kaupungin rannalla, pulahdin viiden minuutin välein turkoosina hohtavaan Adrianmereen. Join kylmää olutta ja katselin ohikulkevia ihmisiä. Nautin auringosta, loman tunteesta ja kiireettömyydestä. Olin vieläkin hieman hämilläni siitä, että olin tosiaan Kroatiassa yksin, itseni kanssa. 

Toisena päivänä suuntasin rannalle eväiden ja kirjan kera. Illalla lähdin vanhaan kaupunkiin. Kävelin kapeita kujia ylös. Löysin lopulta kyltin, joka ohjasi pieneen muurinkoloon. Astuin sisään. Kolosta aukesi huikea maisema, olin löytänyt Buzan, rantakallioiden päällä olevan baarin. Hain oluen ja laskeuduin kallionkiellekkeelle istumaan. Katselin, kun hurjimmat hyppivät kalliolta mereen yhä korkeammalta ja korkeammalta. Nautin oluesta, auringonlaskusta ja ihmisten iloisista keskusteluista. Oli ihana olla hiljaa, katsella merta ja ihmisiä. 

Tein Dubrovnikista muutamia reissuja lähisaariin. Yhtenä päivänä hyppäsin laivaan ja lähdin Mljetin saarelle. Oh, miten upea paikka! Sinne mennessä kannattaa ehdottomasti vuokrata pyörä. Oli ihanaa polkea kapeita kansallispuiston teitä ja ihailla luonnon kauneutta. Olin odottanut, että pääsen kunnolla hapottamaan jalkani ylämäissä ja nauttimaan alamäkien vauhdista. Ah, pyöräily luonnon keskellä on yksinkertaisesti parasta! Viimeistään nyt huomasin, kuinka helppoa, ihanaa ja rentouttavaa yksin matkustaminen on. Voi kulkea, tehdä ja fiilistellä täysin oman mielen mukaan.

Kävin myös Lokrumin saarella sekä Elafitin saarilla, joihin kuuluvat Šipan, Lopud ja Koločep. Suosittelen ehdottomasti saarille menoa, jos pyörii Dubrovnikissa.

Ja olihan sitä pakko tehdä retki myös Dubrovnikin vuorelle. Oh, olisin voinut muuttaa sinne. Pyöräilyn ja veneilyn lisäksi rakastan korkeita paikkoja. Mikään ei ole parempaa, kuin kiivetä niin ylös, kuin pääsee, istua alas, antaa tuulen leikkiä hiuksilla ja ihailla horisonttiin asti jatkuvaa maisemaa. Siinä tuntee koko universumin, maan, meren ja taivaan. Tuntuu kuin jokin ilmassa leijuva luovuusaalto olisi edessä, käsien ulottuvissa. Maisemassa on jotain haikeaa, mahtipontista, voimakasta ja pehmeää. Se rauhoittaa ja panee ajattelemaan. 

Tunsin, että viikosta tulee hyvä, kun saavuin bussilla Dubrovnikiin. Kun sama bussi kulki samaa tietä toiseen suuntaa, tiesin, että viikosta tuli hyvä. Voitin itseni. Monien vuosien haave oli toteutunut. Olin reissannut yksin ulkomailla. En osaa vieläkään sanoa, kummasta nautin enemmän, porukassa reissaamisesta vai yksin matkustelusta. Jotenkin olen edelleen sanaton koko reissusta. On vaikea kuvailla hetkiä, fiilistä ja ajatuksia maisemista ja kaikesta siitä, mitä koin. Mutta, jos pitää listata parhaimmat hetket, niin ne tulee tässä: pyöräily Mljetin saarella, kiipeily Lokrumin nudistirannan kallionkiellekkeillä sekä ilta vuorenhuipulla. Mainittakoon vielä hetki, kun istuin lyhtyjen valaisemassa puistoravintolassa kirjan ja punaviinin kanssa. Siinä hetkessä oli jotain todella elokuvamaista, tunnelmallista ja mieleenpainuvaa. Se oli viimeinen ilta Dubrovnikissa. Se ilta kruunasi koko reissun.

Koska olen edelleen sanaton, niin video puhukoon puolestani. Reissusta, joka puhkaisi kaikki epäilykseni. Reissusta, jollaisia aion tehdä tästä hetkestä eteenpäin niin paljon kuin mahdollista. 

Ihanaa kesää, nauttikaa ja toteuttakaa unelmia! Peppi

Share

Ladataan...
Kalliokaksio

Juhannuksena otettiin auto alle ja suunnattiin Urjalan Kiimankulmaan! Vietettiin juhannusta isolla porukalla syöden, juoden, laulaen, nauraen ja höpsöjä höpötellen. Alla kuvia hetkistä ja lättykesteistä!

Pus, Minea ja Peppi

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kalliokaksio

Valehtelisin, jos väittäisin, etten koskaan vertaa itseäni muihin ihmisiin. Teen sitä varmaankin joka viikko, mutta en vain tiedosta sitä. Tuskin olen ainoa.

Se on hassua, miten arkeen turtuu eikä mikään enää riitäkään. Mulla on mahtava työ, josta saatoin vain haaveilla reilu vuosi sitten. Tämä työ oli yksi askel kohti suurempia unelmia. Nyt oon jo pitkään halunnut ottaa taas uuden askeleen. Kunnianhimoinen mieleni janoaa uusia haasteita. Tämä työ tällaisenaan ei riitä enää mulle.

Nämä ajatukset hiipivät mieleeni joka päivä, kun ympärillä työskentelee niin inspiroiva ihmisiä. On nimenomaan inspiroivaa kuulla, miten joku on päätynyt media-alalle ja mitä kaikkea hän on tehnyt eri elämänvaiheissa. Kaikki se inspiraatio kääntyy kuitenkin lopulta ahdistukseksi, kun pääni täytyy ajatuksista "hän teki sitä, tätä ja tota mun ikäisenä ja mä vaan jumitan tässä pisteessä". Alan tahtomattani vertaamaan itseäni muihin ihmisiin ja niistä ajatuksista tulee helposti kovin mustavalkoisia. Media-ala on vain raaka ja koulussa toitotettu verkostoituminen sekä itsensä brändääminen pyörivät jatkuvasti alitajunnassa. Miten tulen menestymään, jos mulla ei ole tuhansia seuraajia Instagramissa ja en pidä itsestäni meteliä työpaikalla? En tiedä, mutta sen tiedän, että tämä ala on silti suurin intohimoni.

Samankaltaiset ajatukset saattavat tulla mieleeni muissakin kuin työasioissa. Jollain on vaikkapa parisuhde, mitä mulla ei ole. Kyse ei ole edes siitä, että haluaisin kovasti parisuhteen. Silti saatan miettiä, että "tuollakin on noin ihana mies niin kyllä munkin pitäisi saada sellainen, mäkin oon ansainnut sen". Mikään tavallinen kiltti, luotettava ja rehellinen mies ei vaan riitä. Yleistän nyt, mutta vaadimme nykyään mahtavan työn lisäksi kumppaniltamme todella paljon. Ja kun aihetta katsoo vieläkin laajemmin, niin vaadimme itseältämme valtavasti esimerkiksi ulkonäön suhteen. Emme riitä, jos meillä ei ole vaikkapa six packia tai täydellistä ihoa.

Kaikki mitä näemme on kuitenkin vain ulkokuori. Unelmatyö vaatii paljon töitä, vaikka totta kai tuurilla voi olla myös osuutta asiaan. Mahtava työ ja menestys vievät todellisuudessa aikaa muilta tärkeiltä asioilta, kuten perheeltä ja vapaa-ajalta. Parisuhteen laatua ei puolestaan määrittele hyvännäköinen ja täydelliseltä vaikuttava kumppani. Timmin kropan taustalla saattaa puolestaan olla isot itsetunto-ongelmat.

Aina jollain on joku asia paremmin kuin sulla on. Mutta kyse on monesti vain jostain asiasta, harvalla on koko paletti elämässä kunnossa. Siltä se tosin saattaa vaikuttaa vaikkapa somen perusteella. Toisilla on työ ja jollain on se parisuhde. Joku saattaa olla fyysisesti tosi hyvässä kunnossa ja jollain on taas aikaa nauttia läheisten seurasta. Onnellisuus rakentuu monesta palasesta ja jokaisen onnellisuus koostuu eri paloista. Täytyy muistaa ne palat, jotka itsellä on ja olla kiitollinen niistä.

Oikeastaan mullakin on kaikki hyvin elämässä just näin. Mä oon vasta 23-vuotias ja mulla on korkeakouluopinnot vielä kesken. Mun ei tarvitse olla vielä missään huippuduunissa. Ja sitä paitsi mun nykyinen työ on tosi kiva, se vain välillä unohtuu arjen oravanpyörässä. Nautin mun sinkkuelämästä, kun voin tehdä kaikki asiat just niin kuin itse haluan. Mulla on maailman paras kämppis, jonka kanssa voin jakaa kaikki ilot ja surut. Lisäksi mulla on aikaa mun ihanille ystäville eikä mun tarvitse tinkiä mistään, jos haluan nähdä heitä.

Ole armollinen itsellesi äläkä vertaa itseäsi muihin. Sä oot just hyvä tuollaisena kuin olet. Kokoa elämääsi sellaiset palaset, jotka tekevät sut onnelliseksi. Jos sulla ei ole kaikkia niitä paloja vielä kasassa, niin ei se haittaa. Elämä olisi tosi tylsää, jos kaikki menisi aina niin kuin pitäisi. Epäonnistumiset kuuluvat elämään ja niistä oppii parhaiten. Uskalla silti unelmoida, niin mäkin teen.

 

xoxo, Minea

 

Share
Ladataan...

Pages