Koti on siellä missä sydän on

Kalliokaksio

Mä oon aina halunnut asua Helsingissä.

Mun on jotenkin hirveän vaikea tuntea syvää kotiseuturakkautta Espoota kohtaan, vaikka oonkin sieltä kotoisin. Totta kai Espoossa on mulle monia rakkaita paikkoja, kuten esimerkiksi Laurinlahden ranta. Mutta kaupunki on muuten kovin persoonaton ja koostuu monista erilaisista alueista. Espoolla ei ole mitään keskustaa tai mitään erityistä kaupunkikulttuuria. Se on ollut hyvä paikka lapselle elää ja kasvaa, mutta jo yläasteella halusin muuttaa pois sieltä.

Oon asunut Espoossa seitsemässä eri osoitteessa eivätkä kaikki paikat ole olleet mitenkään kauheita. Varsinkin ensimmäinen oma kotini oli aivan ihana - ainut vain, että sieltä kesti Helsinkiin reilu puoli tuntia bussilla. Suuren osan vapaa-ajastani oon viettänyt Helsingissä 16-vuotiaasta saakka. Niinpä se ainainen bussilla matkustaminen ärsytti. Helsingissä oli kuitenkin aina kaikki parhaat bileet, ostosmahdollisuudet, ravintolat, keikat, tapahtumat jne. Ei siis auttanut muu kuin reissata ja saatoin vain haaveilla Stadissa asumisesta.

Pääsin Turkuun opiskelemaan journalismia vuonna 2014. Muutto kokonaan pois pääkaupunkiseudulta teki ihan hyvää kahden välivuoden jälkeen. Kotiuduin Turkuun todella nopeasti ja nautin elämästäni siellä. Toki elämä oli silloin myös kovin erilaista, kun opiskelijarientoja riitti ja sain tutustua moniin uusiin ihmisiin. Turku oli ihana kaupunki opiskelijalle ja rakastin kaupungin pieniä välimatkoja. Lähes joka paikkaan pääsi pyörällä alle vartissa. Se oli luksusta espoolaisen bussimatkailuun verrattuna.

Vaikka asuinkin virallisesti Turussa, niin vietin silti kesät 2015 ja 2016 Helsingissä. Tai oikeastaan nukuin yöni Espoossa äidin luona, mutta kaiken muun ajan olin Stadissa. Elämä oli silloin yhtä pyöritystä, varsinkin viime syksy. Pohdin silloin, että mun juuret on Espoossa ja sielu Turussa. Mutta mun sydän oli puolestaan siellä Helsingissä. Sitä on jotenkin vaikea selittää, miten joku kaupunki voi tuntua niin rakkaalta ja tärkeältä. Mutta home is where your heart is.

Viime syksy meni tosiaan rampatessa Turku-Helsinki-Espoo -akselilla joka viikko. Oma koti ja koulu olivat Turussa, työt Helsingissä ja Espoossa äidin majoituspalvelut. Silloin mä päätin, että en jaksa enää.

Peppi oli tuolloin Helsingissä työharjoittelussa ja hehkutti helsinkielämää. Kysyin Pepiltä ujosti, että muuttaisiko se mun kanssa kämppikseksi Stadiin. Vastaus oli myöntävä, mutta muuton ajankohdaksi kaavailtiin vasta kesää 2017. Asiat etenivät kuitenkin eri tavalla kuin oltiin suunniteltu ja muutettiinkin jo viime jouluna tänne Helsinkiin. Mietittiin silloin molemmat, että onkohan tässä nyt mitään järkeä. Kuunneltiin lopulta sydäntä ja allekirjoitettiin vuokrasopimukset.

Mulla ei ollut mitään erityistä hinkua muuttaa Helsingissä nimenomaan Kallioon. Kun etsittiin kämppää niin sovittiin vaan, että pysytään kantakaupungin läheisyydessä. Kallio oli vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. Nyt kun jälkikäteen on miettinyt asiaa, niin kyllä tää Kallio on vaan ainoa oikea paikka meille kahdelle.

Täällä mä saan olla täysin oma itseni. Oon saanut uutta inspiraatiota mun pukeutumiseen ja omaan tyyliin. Blogijutut ja vloggaaminen kiinnostaa taas ihan eri tavalla. Musta tuntuu, että Helsingissä mikä vaan on mahdollista. Täällä on paljon mahtavia tyyppejä ja kivoja tapahtumia. Joka päivälle löytyy jotain tekemistä eikä kaupunki nuku koskaan.

Aamut sporassa ovat parhaita, kun voi vaan kuunnella musiikkia ja katsella ulos ikkunasta. Mua hymyilyttää aina steissillä se ylipirteä ja innokas Metro-lehteä jakava mies. En koskaan ota sitä lehteä, koska mulla on kiire töihin. Työt on ihan parasta ja musta tuntuu, että alan vihdoinkin päästä kunnolla porukkaan mukaan. Rakastan kun voin vaan töiden jälkeen lähteä haahuilemaan kaupoille hypistelemään ihania vaatteita. Musta on hauskaa istuskella ravintoloissa ja katsella muita ihmisiä. Kun mun tekee mieli lähteä viihteelle, voin valita joko jonkun lukuisista lähipubeista tai matkustaa vartin keskustaan jonnekin baariin. Jos en jaksa matkustaa yöbussilla kotiin, niin voin ihan hyvin kävelläkin.

Joka päivä hymyilen, kun katson Kallion kirkkoa ja kävelen pitkin Kolmatta linjaa. Tää paikka tuntuu vaan niin kodilta. Ja kyllä noi spurgut vaan kuuluu tänne, eihän Kallio ois mitään ilman niitä.

 

xoxo, Minea

Share

Kommentoi