Elämää ja polvijuttuja

Ladataan...

Juu hei vaan taas pitkästä aikaa. Nämä meikäläisen blogitorkut alkavat näköjään olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta tällä kertaa minulla on jopa syitäkin blogitauolle. On meinaan ollut vähän hommeleita tässä välissä. On ollut polvihommeleita ja on ollut pienoisia elämänmuutoshommeleitakin. Karhunkierroksen jälkeen nimittäin myimme kotimme, pakkasimme, pakkasimme ja pakkasimme (miten se muuttaminen voikin olla aina niin hanurista?) sekä roudasimme omaisuutemme varastoon ja lopulta muutimme väliaikaismajoitukseen samaan paikkaan, jossa asustin viimeksi kodittomana olleessani. Tämän lisäksi olemme viettäneen ikimuistoisen loman ja Juhannuksen Itävallassa sekä etsineet itsellemme uutta kotia. Tässä sivussa olen tahinut epäkunnossa olevan polveni kanssa. Käynyt työpaikkalääkärillä, saanut väärän diagnoosin, käynyt ortopedilla ja magneettikuvassa, suorittanut massiivista google-diagnosointia, odottanut oikeaa diagnoosia, yrittänyt pysyä positiivisena ja hajoillut hetkittäin, kun en pääse juoksemaan.

Niin ja sutannut polkupyörällä pitkin Poria.

Karhunkierroksen jälkeen polven oireilu siis jatkui. Kävin juoksemassa pari testilenkkiä, jotka vauhdin puolesta olivat kylläkin enemmän kävelylenkkejä. Polvi kesti joten kuten noita mummovauhtisia lenkkejä, mutta kipuili levossa edelleen. Niinpä kävin näyttämässä polvea työpaikkalääkärille. Hän tunnusteli polven läpi ja kertoi siinä olevan Bakerin kystan. Vähän ihmettelin, miten varmasti lääkäri diagnoosinsa pelkän tunnustelun perusteella antoi, mutta samalla huokaisin helpotuksesta. Oireet sopivat kystaan ja selittivät myös Karhunkierroksen ongelmat ennen kisaa ja sen aikana. Oli helpottavaa saada kipuoireille joku selitys. Mutta eipä tuota helpotusta kauaa kestänyt. Koska olen luonteeltani kyseenalaistaja, aloin kuitenkin kotiin päästyäni miettimään tuon diagnoosin varmuutta. Jos joku asia jättää aihetta spekulaatiolle, niin meikäläinenhän spekuloi kympillä. Illan googleteltuani ja tuskailtuani, päätin säästää itseni totaaliselta sekoamiselta ja varasin ajan polvivammoihin erikoistuneelle ortopedille. Hän tutki polven ja kertoi kyseessä olevan mitä todennäköisemmin ylirasituksesta johtuva tulehdustila. Madeiran kisan tuliaisia. (En näköjään yhtään liiotellut, kun totesin sen reitin alamäkien tuhoavan polvet.) Perinteiseen juoksijan polveen oireet eivät ihan sopineet, koska ITP-alue "oli rauhallinen". Koska polvi kipuili kierukan alueelta, sain lähetteen magneettikuvaan. Haluttiin varmistaa, ettei se ole hajalla ja tsekata myös ettei polvessa ole rasitusmurtumaa. Itse en omien tuntemusten perusteella uskonut kumpaankaan vaihtoehtoon, joten ihan rauhallisin mielin jäin odottamaan tuloksia. Ortopedin mielestä polvessa ei bakeria ollut (sanoi kuitenkin, että totuuden näkee vasta magneettikuvista, koska tunnustelemalla ei sitä voi 100% varmuudella havaita). Hän kehotti pitämään juoksutaukoa elokuulle ja sen jälkeen palaamaan lenkkipoluille varovaisesti.

Viime viikolla sain vihdoin magneettikuvien tulokset ja ortopedin diagnoosin kuvista. Ortopedi kertoi, ettei polvesta ole mitään rikki, ei myöskään rasitusmurtumaa. Sen sijaan nestettä ja turvotusta oli runsaasti yhäkin, vaikka en ole juossut käytännössä lainkaan Karhunkierroksen jälkeen. Kyseessä on siis reippaanlainen polven ylirasitus-/tulehdustila. Magneettikuvien perusteella ortopedi suositti juoksutauon jatkamista syyskuulle asti. (Tähän väliin lausun ilmoille massiivisen voimasanojen kavalkaadin, jota en halua kuitenkaan kirjoittaa tähän. Voitte sen sijaan kuvitella meikäläisen kettuuntumisen määrän tällä hetkellä.). Korvaavaa liikuntaa, kuten pyöräilyä saa harrastaa ja voin varovasti kokeilla elokuussa lyhyitä juoksupätkiä. Mikäli polvi kiusaa edelleen elokuun puolivälin jälkeenkin, ortopedi suositteli kortisonin piikittämistä. Vaihtoehto, joka ei ole yhtään meikäläisen mieleen.

Niin ja mitään bakeria ei polvessa tosiaan ollut...

Tämän hetken fiilikset ovat vähän ristiriitaiset. Vaihtelevat tuon voimasanakavalkadin raikumisen välillä ja sitten sen fiiliksen välillä, että "sitä saa mitä tilaa". Väkistenkin syytän itseäni liiasta kilometrien ahnehtimisesta suhteessa omaan kapasiteettiin. Tämä laji tuntuu olevan hieman sellainen, että se saa aikaan melkoisia suuruudenhulluuskohtauksia. Minä pystyn -henki ja maaliin pääsemisen voimaannuttava fiilis on ihan mahtava, mutta ehkä joskus voisi miettiä, että onko meikäläisellä vielä oikeasti rahkeita moiseen. Sitä olen miettinyt tässä viime aikoina todella paljon. Että olisiko kuitenkin pitkän tähtäimen kannalta järkevämpää vetää vähän takapakkia noiden kilsamäärien suhteen ja totuttaa kroppaa rauhassa kestämään rasitusta paremmin. Nythän olen toiminut juuri päinvastoin. Rohmunnut lisää kilsoja miettimättä, miten kroppa sen kestää ja mitä kisat jättävät jälkeensä. Nyt sitten maksellaan kalavelkoja. Jotenkin on sellainen fiilis, että tämä oli ihan odotettavissa ennemmin tai myöhemmin. Ehkä tällainen heti kaikki tänne nyt -mentaliteetti ei ole ihan se parhain, jos haluaa ultrajuoksijaksi? Ehkä pitäisi vähän harjoittaa mielenhallintaa?Tai ehkä mun kroppaa ei vain ole tehty juoksemiseen? Harmillista vain, kun sydän on tehty.

 

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Tsemppiä kovasti polven kanssa! Tää laji on kyllä siitä "paha", että tahdonvoimalla voi puskea enemmän kun kroppa oikeasti kestää. Onneksi useimmat vaivat pystyy hoitamaan ja aina voi tehdä jotain korvaavaa liikuntaa, niin kunto ei kutienkaan pääse kärsimään ja sitten on helpompi palata lenkkipoluille.

Hymyileoletupea

Kiitos Suvi tsempityksistä :) Onneksi tosiaan voi tehdä korvaavia juttuja. Tosin juoksukunto ainakin omalla kohdalla on semmoinen, että se ei pysy yllä kuin juoksemalla + jalkojen pitkänmatkan sietokyky tuntuu häviävän, jos ei pysty juoksemaan riittävästi kilsoja läpi vuoden. Mutta kyllä tämäkin tästä, mun vaan pitää maltin matkassa.

Hanna / Sporttaillaan! (Ei varmistettu) http://sporttaillaan.com

Voi sua :/ Viisaita ajatuksia siitä, miten helposti suuruuden hulluus iskee tässä lajissa. Monet ahmivat kisamatkoiksi isoja kilsoja jo harrastuksen alussa, vaikka kestävyys (kaikella mittapuulla) rakentuu vuosien aikana. Kehoja meillä on kuitenkin vain yks, joten sitä pitäs kuunnella ja kunnioittaa. Toivottavasti selviät tästä tuolla kesän yli levolla ja pääset sitten taas kerryttämään treenikilsoja ja sitä kautta "kisamatkoja" - täyttämään sydämesi tahtotilaa :)

Hymyileoletupea

Kiitos Hanna sullekin viisaista ajatuksista. Koen juurikin noin, että oma kestävyys on jäänyt kunnolla rakentamatta. Tässä jotenkin helposti katoaa se suhteellisuudentaju ja yhtäkkiä 40km on se pikamatka, joka pitäisi pystyä menemään suurin piirtein treenaamatta. :D Mulla on ollut näitä ongelmia jalkojen kanssa oikeastaan alusta asti enemmän ja vähemmän. Nyt oli takana pitkä jakso ilman ongelmia ja juuri ennätin hehkuttamaan, miten ihanaa on juosta, kun ei tarvitse tahia jonkun ongelman kanssa :D Ehkei olisi kannattanut, kun tämä käsillä oleva ongelma on kyllä pahin tähän astisista. Ehkä vihdoin olisi aika herätä ja kun saan polven kuntoon tosiaankin lähteä rakentamaan kuntoa sitten järki kädessä pitkäjänteisesti. Kun kuitenkin tärkeintä mulle olisi, että saisin juosta kroppa kunnossa ja vahvana ja ennenkaikkea siten, että nää juoksutouhut enemmän tekis hyvää kropalle kuin tuhois sitä :D

Satu / Juoksuaskeleet (Ei varmistettu) http://juoksuaskeleet.blogspot.fi

Juuri eilen mietin, mitähän sulle (ja polvelle) kuuluu joten postaus tuli kuin tilauksesta. Harmi tosin kuulla pitkäkestoisesta vaivasta. Täytyy vain uskoa, että näiden koettelemusten jälkeen olet entistä vahvempana ja viisaampana kirmaamassa poluilla, sitten kun sen aika on. Nautiskele nyt pyörän selässä nopeasti vaihtuvista maisemista ja tuulen vireestä kasvoilla! Iso tsemppihali ja kiitos myös viisaista ajatuksista.. nimittäin näitä minäkin juuri pohdin, mitkä ovat niitä kehon varoittavia signaaleja jolloin pitää lopettaa matkanteko vaikka pää tahtoisikin maaliin. Kivuista ja kolotuksista huolimatta toivotan sulle oikein ihanaa kesän jatkoa! <3

Hymyileoletupea

<3 Kiitos Satu tsemppavista ajatuksista jälleen kerran. Jotenkin uskon, että tämäkin vastoinkäyminen on tullut tarkoituksella. Kuten tuossa Hannalle totesinkin, niin en ole rakentanut kuntoa järki kädessä. Nyt on ollut ehkä se pysähtymisen hetki ja aikaa tuumailla, mikä tässä touhussa on ihan oikeasti tärkeää. Kuten ollaan molemmat moneen kertaan todettu, niin juoksussa on tosi tärkeää se henkinen puoli. Se, miten hoitaa itseään henkisesti niillä lenkeillä, oli se sitten kivun tai nautinnon kautta. :) Mutta yhtä tärkeää on kyllä muistaa kohdella omaa kroppaansa järkevästi, eikä koko ajan vaatia siltä yli sen kapasiteetin. Se on tässä nyt auennut minulle jotenkin. Mä jotenkin Satu uskon, että sinulla on tuo viisaus kuunnella omaa kroppaasi. Ihanaa kesän jatkoa myös sinulle ja nautinnollisia treenejä. Mitä olen seurannut, niin sähän nainen lennät :)

Maijaliisa

Piti jo aikoja sitten kirjoittaa sinulle, mutta se jäi... Kiitos kun kerroit, missä mennään. Kovasti jännitin tuloksia, niin harmi, että telakka vain jatkuu. Olet viisas nainen ja tämänkin haasteen olet jo kääntänyt voitoksesi <3 Uskon, että tämän jälkeen juokset vahvempana kuin koskaan aikaisemmin, mitä se tarkoittaa kilometreissä tai tuloksissa, on täysin toisarvoista <3 

Hymyileoletupea

<3 Ihana Maija, kun olet ollut jännittänyt mun puolesta :) Ja miten kauniisti sanottu. Ihana tsemppi-kommentti! Välillä tulee hetkiä, kun meinaa itku tulla, kun en pääse juoksemaan, mutta ne ovat onneksi pieniä, nopeasti ohimeneviä epätoivon hetkiä. Yritän tosiaan ottaa tämän niin, että tämän ansiosta tulen vahvemmaksi ja ehkä vähän fiksummaksikin sen suhteen mitä kropalta voin vaatia. 

Kiitos vielä kauniista sanoista - tuosta sun kommentista tuli tosi hyvä mieli :) 

poppis
poppis

Tsemppiä. Ihan kaikkeen. Aikamoinen loppukesä sulla menoillaan. 

Sulla on nyt niin monta rautaa tulessa, että voi olla ehkä hyväkin että sun on juoksupuolella pakko himmata.

Tämä on niin helppo sanoa, mutta jos mulla olisi sama tilanne, kiroisin Besserwisserin alimpaan... tiedät kyllä minne ;)

Toivottavasti pääset pian taas juoksemaan jaloillasi. Uudet lenkkipolut ovat aina kiehtovia, ja varsinkin (liian) pitkän tauon jälkeen. <3

Hymyileoletupea

Kiitos Poppis <3 Vähän on tosiaan tässä kaikenlaista kertynyt :)

Eilen katkesi selkäranka ja oli pakko käydä vähän kokeilemassa :D Oli melkoista euforiaa ne muutamatkin minuutit.

 

Kommentoi

Ladataan...