Elämänjano ja Fightback -asenne

Ladataan...

Katsoin keskiviikkona Docventuresissa esitetyn, Pekka Hyysalosta kertovan dokkarin New Run. Sanomattakin on selvää, että dokumentti teki vaikutuksen. On vaikea kuvitella, että se ei olisi sitä johonkin katsojaan tehnyt. Hyysalon elämänasenne, taistelutahto ja positiivisuus ovat vain ihan omaa luokkaansa. Yleensä tämänkaltaisten taistelutarinoiden koukku piilee siinä, että katsoja kokee ”minulla on asiat niin hyvin” –fiiliksiä ja voimaantuu ikään kuin sen toteamuksen kautta, että koska "mulla on asiat niin hyvin, niin ei ole varaa valittaa mistään". Pekan tapauksessa asia on toisin. Dokumenttia katsoessa ajatukseni kääntyi pikemminkin niin päin, että Pekalla on asiat hyvin ja voimaannuin siitä positiivisesta energiasta, jota Hyysalo periksiantamattomuudellaan ympärilleen tartuttaa. Se tapa, jolla Hyysalo suhtautuu elämään kun on ihan voittamaton. Koko dokumentin aikana en surkutellut Hyysalon tilannetta, koska hänen asenteensa ei vain yksinkertaisesti jätä mitään sijaa säälille. Hyysalo on voittaja, jonka tarinaa seuratessa ei voi kuin hymyillä ja korkeintaan itkeä ilosta. 

Dokumentin jälkeen jäin pohdiskelemaan elämästä nauttimista, onnellisuutta ja hetkessä elämistä. Aloin miettimään sitä, kuinka paljon Hyysalon asenteeseen onnettomuuden jälkeen on vaikuttanut se, miten hän eli eläämäänsä ennen onnettomuutta. Sillä ennen onnettomuuttaan Hyysalohan eli unelmaansa. Hän teki joka päivä sitä, mikä tuotti hänelle eniten nautintoa ja mihin hän suhtautui suurella intohimolla. Laskiessaan Hyysalo oli onnellisimmillaan. Hänen unelmansa oli olla ylhäällä vuorella joka päivä ja tuota unelmaa Hyysalo toteutti, kunnes tapahtui tuo kohtalokas onnettomuus, jonka vuoksi unelmat rakentuivat uudenlaisiksi.

Jäin pohtimaan sitä, kuinka paljon tuo unelmien tavoittelu muokkasi Hyysalon asennetta elämään? Onko Pekka Hyysalo niin uskomaton taistelija nimenomaan sen ansiosta, miten hän eli ennen onnettomuutta? Toki ihmisen persoonallisuus, perimä ja elinolosuhteet vaikuttavat asenteisiin ja siihen onko henkilö enemmän positiivisuuteen vai negatiivisuuteen taipuvainen, mutta uskoisin, että elämänasenteeseen ja taistelutahtoon vaikuttaa paljon myös se, pääsemmekö toteuttamaan itseämme vai emme. On helppo uskoa, että ihminen elämänjanoisempi silloin, kun tekee asioita, joista saa nautintoa. Vaikuttiko tämä ennen onnettomuutta ollut elämänjano Hyysalon haluun olla antamatta periksi onnettomuuden jälkeen? Minä haluan uskoa, että se vaikutti, ainakin osittain. Hyysalo nyt toki on jo persoonaltaankin ihan poikkeuksellisen valoisa ja positiivinen henkilö, mutta tuollaiseen taistelutahtoon ja periksiantamattomuuteen tarvitaan jotain muutakin. Tarvitaan sitä elämänjanoa. 

Dokumentin katsottuani minulle tuli entistä enemmän sellainen olo, että on tärkeää tehdä niitä asioita, joista saa ilon tunnetta ja joiden parissa pääsemme elämään unelmaamme tavalla tai toisella. Tiedän, että harva voi elää unelmaansa 24/7. On velvollisuuksia ja rajoituksia, jotka estävät suurinta osaa meistä tekemästä mitä huvittaa. Kyllähän minäkin juoksisin pitkin metiköitä työkseni, jos se olisi mahdollista. Arjen velvollisuudet eivät kuitenkaan saisi rajoittaa meitä loputtomasti, koska pelkkä velvollisuuksien suorittaminen syö vääjäämättä elämäniloamme jossakin vaiheessa. Vastapainona pitäisi olla jotain muutakin. Mikä tahansa harrastus tai aktiviteetti, jonka parissa koemme olevamme onnellisimmillamme. Jotain, mistä saamme onnistumisen ja täyttymyksen tunteita elämäämme. Jotain, joka lisää elämänjanoamme. Sillä elämänjano on tärkeää. Se on tosi tärkeää! 

Loppuun totean, että katsokaa tuo dokumentti ja tukekaa FightBackin toimintaa. Tukea voi antaa joko lahjoittamalla rahaa suoraan FightBackin kannatusyhdistykselle, shoppailemalla Fightback -tuotteita verkkokaupasta tai osallistumalla FightBack -tapahtumiin. Lisätietoja löydät täältä

Share

Kommentit

Mika (Ei varmistettu) http://kevyetkilometrit.blogspot.com

Loistava kirjoitus! Elämänjano on hieno ja tärkeä sana joka ainakin itselleni tarkoittaa todella paljon. Monen mielestä varmaan elän itse ihan tavallista elämää - ja niinhän mä elänkin - mutta kyllä mä myös elän mun unelmaani.

Unelman elämisestä tulee helposti mieleen joku ympäri maailmaa pelkän repun kanssa kiertävä nomadi tai vuorikiipeilijä Mount Everestillä mutta mulle unelmaelämä on pieniä juttuja. Sitä kun joku hymyilee arkirymytyksen keskellä tai muistaa sua just silloin kun vähiten odotat. Olen saanut todistaa mykistävän hienoja asioita kun on vain uskaltanut avautua ja antaa muille hyvää. Fight Back-asenteessa on kyse mielestäni positiivisesta kierteestä, hyvä ruokkii hyvää ja onnistumisia seuraa todennäköisemmin kuin negailemalla.

Hymyileoletupea

Kiitos Mika! Mä näen myös tuon elämänjanon juurikin noin, mitä kirjoitat. Meillä jokaisella voi olla se oma "Mount Everestimme", jota valloitetaan. Eikä sen tarvitse olla vuoren kokoinen valloitus. Se voi olla jollekin villasukan kutominen ja toiselle vaikkapa se, kun on katsonut jonkun upean elokuvan ja ymmärtää sen kautta jotain uutta elämästä. Tai uuden reseptin kokeileminen ja ruoasta nauttiminen. Tai se, kun jeesaa jota kuta apua tarvitsevaa ja saa sen hymyn palkinnoksi. Tai se kun juoksee metsässä ja tulee tunne, että on ihan voittamaton. Tai se kun lähtee treenaamaan, vaikka ei yhtään huvittanut :) Se voi olla ihan mitä vaan ja uskon, että se menee juuri noin kun toteat - hyvä ruokkii hyvää ja FightBack -asenne lähtee kiertämään. Kun ihmisellä on hyvä olla, hän väistämättä pistää sen hyvän myös eteenpäin tavalla tai toisella, välillä ihan huomaamattakin. 

Ja kyllähän se oman unelman eläminen näkyy väistämättä uloskin päin. Niin se sustakin näkyy. :) 

Taru/WJ (Ei varmistettu) http://wannabejuoksija.blogspot.fi/

Niin samaa mieltä! Hyysaloa oon fanittanut pitkään ja ehdottomasti dokkari on katsottavien juttujen listalla! Monesti myös unelman elämisellä nähdään vaan ns. vapaa-ajan jutut, vaikka myös joku ihan tavallinen työ, josta nauttii, voi olla pala sitä unelmaa. Ihan liian usein unelmana nähdään jonkun asian "maali", vaikka meneehän se yks sanontakin jotakuinkin niin, että määränpäätä tärkeämpi on matka :).

Hymyileoletupea

Hyysalo on kyllä niin mahtava! Suosittelen lämpimästi katsomaan tuon dokkarin ensitilassa. Ei ainakaan vähennä fanitusta, lupaan sen :) 

Hyvä pointti muuten tuo, että työkin voi olla pala sitä unelmaa. Se on aivan mahtavaa, jos on löytänyt sellaisen työn josta saa myös niitä onnistumisen ja ilon hetkiä. 

Kuten myös tuo pointti siitä, että matka on määränpäätä tärkeämpi. Näinhän se on. Harvemmin siellä maalissakaan on kivaa, jos matka on ollut ihan kuraa. Ja joskus ei tosiaan edes tarvitse olla mitään maalia näköpiirissä. Se matka riittää :) 

Satu / juoksuaskeleet (Ei varmistettu) http://juoksuaskeleet.blogspot.fi

Olen seurannut Hyysalon elämää, ja dokkari on kyllä koskettava. Hyysalon positiivisuus ja se tulevaisuuden toivo on huikeaa, ja saa muistuttamaan siitä ettei ikinä, ei ikinä saa menettää toivoaan. Hyysalon perhe on myös todellisia sissejä, he ovat kokeneet niin paljon, joita ei ulkopuoliset edes ymmärrä. Onnettomuus ja hetket teho-osastolla on taatusti ollut niin riipaisevia, että jättää ikuisen jäljen sydämeen. Huoh. <3

Mutta palatakseni FightBackiin - ylläpidä toivoa - se kantaa huomiseen.

Hymyileoletupea

Hyysalon perhe on kyllä upea! Oli ihanaa, kun Hyysalo otti itsenäisyyspäivän vastaanotolle äitinsä mukaan <3 Dokumentissa oli erityisen koskettava se kohta, jossa veljekset oli kokoontuneet mökille yhdessä. Se lämpö joka heidän välillään siinä vallitsi oli kaunista. 

Kiitos Satu, ihana kommentti! Toivosta ei luovuta ikinä :) 

Lotta Katariina
Pumpui

Asiaan liittymättä: Sinut on haastettu! http://www.lily.fi/blogit/pumpui/oivalluksiahaaste

Kommentoi

Ladataan...