Heräteostos-Johanna ja Vitamix

Pari päivää sitten paloi käpy. Olin latonut tehosekoittimeen banaania, omenaa, päärynää, tammenlehtisalaattia, persiljaa, selleriä, sitruunamehua, kurkkua ja mansikoita. (Vihersmoothien ohje napattu täältä http://mycosmo.fi/article/vilmap/parhaat-vihersmoothiet) Melkoinen raaka-ainemäärä siis plenderissä. Olin juuri miettinyt, että mihinkähän käyttäisin kaikki smoothien teosta ylijääneet puolikkaat hedelmät. Ei tarvinnut miettiä pitkään... Nimittäin irrottaessani kannua tehosekoittimesta, siitä irtoaa pohja!!!! Goddamn!!!! Siinäpä on sitten vihersmoothieta pitkin keittiön tasoa, lattiaa, laatikoita, Johannaa ja ennen kaikkea pitkin plenderiä. Ei kun massiivista sotkua siivoamaan, pohja kunnolla kannuun kiinni ja sen jälkeen uudelleen kaikki ainekset sekoittimeen. Vähän pelottaa käynnistää konetta, koska se hetki sitten on ollut yltä päältä (ja sisältä) smoothien peitossa. Sähkölaitteet, märkää ja semmosta.... No saan kuitenkin smoothieni tehtyä ja irroitettua myös kannun ilman uutta kaaosta. 

Hetki ennen kaaosta. Kannattaa muuten kokeilla tuota smoothieohjetta. Maistuu hyvältä pöydältä nuoltunakin.... 

Myöhemmin samana päivänä tulen salilta kämpille ja lataan palkkarini ainekset sekoittimeen. Kone päälle...  ja yhtä nopeasti pois päältä. Meinaan masiinasta lentävä kipinäsuihku ei ehkä ole kauhean hyvä merkki? Tässä kohtaa myös koneen käyttäjän suusta lentää melkoinen määrä painokelvotonta. Second down - tämä on parin kuukauden sisällä toinen tehosekoitin, joka hajoaa käsittelyssäni. Ensimmäisen halppisplenderini hajoitin jo vuosia sitten, aikaa ennen viherpiiperrystä. Silloin kone hajosi muistaakseni daim-jäätelöä tehdessäni. Ei ne kestä mitään!!! Ei ainakaan meikäläistä. 

Iltaan mennessä ketutus on yltynyt jo melkoiselle tasolle. Nää halpisplenderit ja Johanna näyttävät olevan aika lailla huono yhdistelmä. Yhtä huono yhdistelmä kuin Johanna ja valkoinen paita. Ainoastaan valkoisten paitojen päivinä onnistun kaatamaan kahvia päälleni. Itsensä sottaaminen tapahtuu tällöin varmuudella joka ikinen kerta. Tai no voi se olla jotain muutakin kuin kahvia. Eilen oli valkoisen paidan päivä ja kaadoin päälleni viherjauhejuomani. Halppisplenderit ja valkoiset paidat... huoh! Taasko pitäisi marssia markettiin ja ostaa uusi laite, jonka onnistun takuulla tuhoamaan hetkessä? Jaksan sydän toivoa täynnä pukea päälleni valkoisen paidan ja uskotella itselleni, että se on yhä päivän päätteeksi valkoinen. Sen sijaan halppisplendereiden kestävyyteen alkaa olemaan usko lopussa. 

Taivastelen facessa tehosekoitinta ja kipinöitä ja uhoan julkisesti hakkivani Vitamixin. Vitamix on tehosekoitinten Rolls-Royce. Tuosta plender-Rollsista olen haaveillut jo jonkin aikaa, mutta budjettisyistä olen siirtänyt haaveet sivuun. Vitamix on nimittäin himpun arvokas. Halvimmillaan siitä saa pulittaa sellaiset 600 euroa. Mutta Vitamixin pitäisi kestää. Ei metallinpaloja smoothien joukossa, ei irtoilevaa pohjaa, ei kipinöitä, ei kaaosta. Vain silkkistäkin silkkisempää smoothieta ja hymyilevää ja onnellista Johannaa. Facessa kaverit alkavat yllyttämään hullua eli kannustamaan Vitamix -kaupoille. Se olisi kuuleemma sijoitus itseeni. Että varmasti olen laittanut monta kertaa saman rahan hevoseeni. "Mitäs jos ny ittees" Juu todellakin kavereilla on kommenteissaan ihan hyvä pointti. Jätän silti mainitsematta, että vaikka toki olen sijoittanut sievoisia summia hevoseeni, niin on sitä tullut sijoitettua itseenkin melkoisesti. Olen meinaan aika hyvä tekemään heräteostoksia. Välillä varsin arvokkaita sellaisia.... 

Greippiä, kurkkua, persiljaa, sitruunamehua - ihana aamujuoma. 

Seuraavana aamuna tartun sauvasekoittimeen. En mä nyt mitään Vitamixia hanki. Katotaan sitte, kun pääsen omaan kämppään. Päätän survaista sauvalla raikkaan aamujuoman greipistä, kurkusta, sitruunamehusta ja persiljasta. Sauvasekoittimen pitkulainen kannu on häviksissä, joten lataan ainekset johonkin käteen sattuvaan kippaan. Aika nopeasti greippimehun ja kurkunpalasten pärskähdellessä pitkin naamaani alkaa heräteostos-Johanna nostaa päätään. Saamari en aio nytkyttää tämmösellä sauvalla. Perusteluja vastaan sauva ja puolesta Vitamix alkaa kasaantumaan. Olen käyttänyt plenderiä viimeaikoina melko ahkerasti, kaksi-kolme kertaa päivässä. Nytkö pitäisi sitten survoa sauvalla menemään, siivota sotkuja ja itseään joka kerta sauvomisen jälkeen? Ja mitä sitten, kun purkissa on mustikka-smoothien ainekset? Mähän oon yltä päältä mustikassa. Todennäköisesti vielä valkoinen paita päällä... Goddamn!

Käyn ostamassa Vitamixin....

Share

Kommentit

AnuKuj (Ei varmistettu)

Innolla odotan sun käyttökokemuksia vitamixista. Mun käytössä Braunin blenderi on tosin vielä kestänyt :-) Oon itsekin ihan hullaantunut noista vihersmoothieista.

Hymyileoletupea

:) Varmasti tulossa käyttökokemuksia ja erilaisia reseptejä. Vihersmoothiet on kyllä ihania. Kivaa kokeilla kaikkia erilaisia makuyhdistelmiä. Ostin samalla myös Vitamixiin sellasen dry jugin, jossa saa jauhettua pähkinät yms. Taidan alkaa jatkossa jauhamaan sillä myös kahvipavut itse. Niin innoissani :) 

-Sanna- (Ei varmistettu)

Uujea, varmasti hyvä hankinta! Jään mielenkiinnolla odottamaan erilaisia reseptejä sekä sitä, että kestäähän tämä vempain vähän pitempään kuin ne halpikset.. ;) Vähän itseäkin alkaa houkuttaa tommonen Vitamix, mut toistaiseksi mennään edullisella OBH Nordicalla, joka palvelee uskollisesti päivittäisessä käytössä. Siitä on irronnut pohja vahingossa vain kerran, ja silloin smoothiessa oli tietty mustikkaa. ;)

Hymyileoletupea

Juu olis paree kestää :) heh - oliks sullä päällä valkoinen paita? :) Toi pohjan irtoaminen on kyllä ratkiriemukasta. 

Kommentoi