Ihmiskoe - lauantai - kokeilukeittiössä

Ladataan...

Päivän oppi: Where there is love, there is no question. 

Päivän fiilikset voisi kiteyttää jotenkin niin, että tässä kohtaa jonkin sortin nuijanukutus olisi meikäläiselle armollisin ratkaisu. Olen vetänyt hevoseni tilanteesta johtuen itseni sellaiseen stressitilaan, että homma alkaa tuntua jo paikoin itsestänikin naurettavalta. Tiedostan kybällä, että etukäteen murehtimisesta ei ole mitään hyötyä, mutta murehdin silti. No mutta se siitä kitinästä tältä päivältä. Tilanne on se mikä se on ja nyt eletään se läpi. Onnekseni minulla on ympärillä ihania ihmisiä, jotka murehtivat kanssani, tsemppaavat ja auttavat. 

Keittiössä puuhastelu on myös tänään ollut minulle keino purkaa stressiä. On saanut hetken nollata päätä, kun on keskittynyt kauhuskenaaroiden sijaan kehittelemään reseptejä. Kaikki tämän päivän reseptit ovat omiani ja nyt täytyy vähän röyhistää rintaa ja todeta, että tulipa kehitettyä varsinaisia helmiä. Kaikki reseptit olivat myös tänään ensitestissä, joten jännät paikat on ollut taas keittiössä.

Aamupalassa käytin vohvelitaikinassa eilistä bataattikeittoa ja voi kuinka tulikin loistavia suolaisia vohveleita. Vohveleiden kanssa nauttimani jogurtti-etikkachili-katkaraputäyte oli varsin mainio ja aamupalan vihershotista tuli kertaheitolla smoothiesuosikkini.

Sen verran helpotin tämän päivän urakkaani, että kokkasin ainoastaan 3 ateriaa. Tosin tuosta aamun vohvelitaikinasta syntyi yhteensä neljä vohvelia, joten siitä riitti myös välipalaksi tänään. Päivällisellä laitoin jälleen luovuuden peliin ja tein ruusukaalilla täytettyjä lettuja. Spesiaalia näissä letuissa oli se, että lettutaikinassa oli käytetty pakasteseitiä. Tämä seitilettu oli kyllä tämän päivän ehdoton innovaatio ja kermassa haudutetut ruusukaalit sen parina todella maukkaita. 

Iltapalalle tein suklaacookieita, koska cookiemonsterilla ei voi olla paha mieli ja suklaa auttaa kaikkeen. Jouduin tosin muokkaamaan tuota reseptiä sen verran, että korvasin puolen desiä maapähkinävoista puolella desillä mantelijauhoja. Tämä siksi, että maapähkinävoi oli aivan finaalissa, enkä ehtinyt kauppaan hakemaan täydennystä. Cookieista tuli silti aivan ihania, ehkäpä jopa alkuperäistä ohjettani parempia. Tämä on todella mahtava gluteeniton herkkukeksi ja olen kovin ylpeä siitä. 

Huomenna koittaa haasteen viimeinen päivä. 35 euron kokonaisbudjetista on jäljellä enää 3,40€. Aika kapeat eväät tulee sunnuntaille, jos meinaan pysyä budjetissani... 

ps. Jos ihmettelette näitä reseptikorjailuitani tuossa yllä, niin se johtuu siitä, että olen toden totta kirjoittanut ensin reseptit ja sitten vasta testannut niitä. Teen korjaukset noihin allaoleviin resepteihin vielä myöhemmin. 

Huom! Voit korvata puolet maapähkinävoista 1/2 desillä mantelijauhoja. Suosittelen! Tulee loistavat keksit. Myös mantelivoi toimii hienosti eli 1/2dl mantelivoita ja 1/2dl maapähkinävoita.

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Tätä sun projektia on ollut tosi mielenkiintoista seurata! Hämmentävintä on se, että sulla näkyy olevan joka päivä listalla kaikenlaisia "superfoodeja" ja erikoisia" elintarvikkeita jotka mä miellän kalliiksi - mutta en kyllä suoraan sanottuna oikeesti tiedä paljonko annos kookossokeria tai mantelijauhoa maksaa.

Tsemppiä viimeseen päivän ja pikaista paranemista hepalle!

Hymyileoletupea

Kiitos Suvi :) Mukavaa, jos tätä on ollut mielenkiintoista seurata. Tämä on kyllä ollut mielenkiintoista minullekin :D Halusin nimenomaan ympätä tähän mukaan myös vähän noita "superfoodeja", koska niitä paljon käytän. Eipä niitä paljoa budjettiin mahtunut, mutta vähän kuitenkin. Ruokalusikallinen kookossokeria maksaa 0,125€ (kun 400g maksaa 5€ ja rkl painaa 10g). Hah - mulla on kyllä semmoiset excel-taulukot tältä viikolta, että oksat pois. Joka ikinen ainesosa on laskettu. Tota mantelijauhoa en just nyt lonkalta muista (700 gramman pussi on jotain kympin luokkaa) mutta ei oo halpaa sekään. 

Ja kiitos paranemistoivotuksista hepalleni. :) 

 

pej (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen postaussarja tosiaan, tänään löysin...
Viimeaikoina on löytynyt kotimaista kalaa silakkaa/muikkua kivasti tarjouksista marketeista. Niillä ja kananmunilla proteiinipuoli täyttyy puoli-ilmaiseks, jos haluu pihistellä.
Suomalaisia tuotteita itse suosin, Kaura- ja hernetuotteet riittää pitkälle hiilari/kuitu-puolella.

Hymyileoletupea

Kananmunat on kyllä parasta pihistelijälle ja muutenkin. Kalaa pitäis enemmän hyödyntää ja nimenomaan kotimaista. Kiva, kun pej löysit tänne :)

Kommentoi

Ladataan...