Kesäpömppä ja jojo-mieleni

Päivän oppi: Kaikkea ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti. Välillä on ihan hyvä, ettei ota yhtään mitään vakavasti. 

Ai perhana, kun sapettaa! Tunnen kuinka nenä nyrpistyy ja otsa menee ryppyyn harmituksesta. Instassa lävähti eteeni äskettäin taas joku perfect beach body -kuva, joka laukaisi ison ketutuksen. Ketutus johtuu siitä, että itse keskityin kesän aikana liikunnan sijaan pikemminkin rakentamaan keskikehoani kohti horisonttia. Tämän seurauksena peilistä ei heijastu beach body, vaan jäätävä kesäpömppä! Kohta varmaan onnitellaan tulevasta perheenlisäyksestä, joten meikkis ei ole tuon Instakuvan jälkeen hengittänyt kertaakaan ulospäin. Jenkkakahvat eivät silti imeydy sisäänpäin, vaikka kuinka pinnistäisin. Tuossa se kesäpömppä vaan möllöttää. 

Harmitus ei kuitenkaan johdu ainoastaan kesäpömpästäni ja Instan beach body -kateudesta. No joo myönnän, että kyseiset kuvat saavat minut vihertämään kateudesta. Jos joku pystyy julistamaan, että nuo timmimimmi -kuvat eivät aiheuta minkäänmoista alemmuuskompleksia, niin minä teen kunniaa ja nimeän ko. henkilön superihmiseksi. Pömppää enemmän meikäläistä harmittaa kuitenkin tämä jojo-mieleni. Viimeksi tänä aamuna julistin crossfitissä tervettä itsetuntoani sanomalla hyväksyväni mielummin pömppäni, kuin näivettäväni itseäni millään dietillä. Oikeastaan koko kesän olen hokenut päässäni, että suhtaudun rennommin kaikkeen ja hyväksyn kroppani sellaisena kuin se sillä hetkellä on. Jos olen mättänyt herkkuja napaani, niin hyväksyn lopputuloksen ja that's it. Terveessä naisen vartalossa saa ollakin rasvaa ja sen semmosta. Sitten katson Instan beach bodya ja mieli alkaa jojoilemaan. Katson pömppääni ja päätän, että siitä on päästävä eroon nyt heti. Suunnittelen pömpästä eroon ruokavalion, jossa syödään yksi rusina päivässä ja tiristetään kaikki rasva kehosta. Eihän se nyt niin vaikeeta voi olla? Senkus olet syömättä, pidät suun kiinni ja tsimsalabim, kohta ollaan beach bodyja. Sitten mietin asiaa ja totean, että hiiteen dietit, koska minulla ei ole aikomustakaan näivettää itseäni. En mä harrasta diettejä! Sitäpaitsi en jaksa urheilla, jos en syö kunnolla. Tämän jälkeen päätän, että lisään liikuntaa ja jos pömppä ei sillä lähde, niin sitten ei lähde. Sitten totean, että olen ihan hyvässä kunnossa näinkin. Itseasiassa olen ihan kuosissa, ei tässä nyt mitään hätää oo. Kunnes menen taas Instaan.... Voi jestas mikä itsetunnon oravanpyörä!

Kiukuttaa tämä oman kroppani ympärillä pyöriminen. Kiukuttaa, koska minä olen täysin normaalipainoinen nainen. Itseasiassa olen varsin hoikka, eikä minulla todellakaan olisi varaa valittaa kesäpömpästäni, kun jotkut taistelevat todellisten ylipaino-ongelmien kanssa. Meikäläisen pömppää ei edes ketään muu huomaa. Olen keskenäni tässä naurettavassa pömppäneuroosissa ja teen ongelmaa olemattomasta asiasta. Miksi teen näin?!? Miksi mieleni jojoilee ees taas terveen itsetunnon ja hirvittävän alemmuuskompleksin ja neuroosin välimaastossa? No siksi, että vertaan itseäni kaikkeen. Vertaan itseäni Instan beach bodyyn ja fitnessmimmiin, vertaan crossfitsalini kaikkiin naisiin, vertaan niihin, jotka kantavat ylpeinä oman kroppansa riippumatta vaatekoostaan, vertaan huippu-urheilijoihin, turhiin julkkiksiin, bisnessnaisiin, ultrajuoksijoihin, foodieihin. Vertaan ihan kaikkeen. Tuolla on timmimpi kroppa, tuo on paljon vahvempi, tuolla on paljon parempi itsetunto, tuo on niin paljon lahjakkaampi, tuo on niin ruskettunut, tuo on niin menestyvä, tuo on niin paljon sitkeämpi, tuo on niin paljon innovatiivisempi. Ja jos tuo kaikki ei riitä, niin lopulta vertaan itseeni. "Vuosi sitten olin paljon hoikempi." "Vuosi sitten olin paljon vahvempi ja paremmassa kunnossa." "Vuosi sitten painoin kymmenen kiloa vähemmän." Ja oravanpyörä pyörii pyörimistään. 

Ylläoleva on toki osittain kärjistettyä, mutta väittäisin, että tätä samaista oravanpyörää ja jojoilua käy läpi tavalla tai toisella lähes jokainen (nainen). Vai voiko täällä nyt oikeasti joku käsi sydämmellä väittää, ettei ikinä koskaan vertaa itseään mihinkään/kehenkään? Tai ettei ikinä jojoile hyvän ja huonon itsetunnon välillä? Mikäli voi, niin äkkiä kertomaan, miten sen tekee. 

Mistä tämä kaikkeen vertaaminen sitten johtuu? Se johtuu mielestäni siitä, että elämme maailmassa, jossa jokaisen pitäisi pyrkiä superihmiseksi. Pitää olla tiukempi, vahvempi, juosta pidemmälle, jaksaa kauemmin, pitää suorittaa, suorittaa, suorittaa. "Olet kaunis juuri sellaisena, kuin olet" tai "Kelpaat juuri tuollaisena". Näin sen pitäisi olla, mutta tässä maailmassa se nyt vaan on suurinta bullshittiä, mitä ihmiselle voi syöttää. Nyt pitäisi pyrkiä olemaan "paras versio itsestäsi" ("The best version of myself"). Ihan hirvittävää shaibaa mun mielestä. Miten sitä voi pyrkiä parhaaksi versioksi itsestään?!? Mitä se tarkoittaa loppujen lopuksi? Miksei ihminen voi vain olla juuri sitä, mitä on just nyt? Hyvässä ja pahassa. Tavoitteita voi ja pitää toki elämässä olla, mutta mun mielestä "paras versio minusta" on jotain sanalöpinää. Tollaset lauseet juurikin ajavat ihmistä vertailemaan itseään muihin.

Tässä omassa jojo-mielentilassani peräänkuuluttaisin itseltäni tuota "just ny" -olotilaa. Sitä kuuluisaa hetkessä elämistä. Että me ollaan just ny, juuri niin hyviä kuin ollaan ja se siitä. Meikäläisen idoli ja the kauneusihanteeni Mariela Sarkima toteaa ihqussa Laihisraivarit blogissaan mielestäni jotenkin tosi osuvasti: "Kiloja tulee ja menee, yleensä housut menee kiinni, joinain päivinä sitten taas ei. Se on semmosta! :D" 

Niin juuri! Se on semmosta ja tää on tämmöstä. Loppupeleissä kuitenkaan meikäläisen kesäpömppällä ei ole missään mittakaavassa halvatunkaan väliä. Otan pömppäni ja vaikenen. 

 

 

Share

Kommentit

Mia K.
Voi taivas

:)) tuttua oli joskus..! 

Vaakaa en oo nähny vuosiin, ja rakastan kroppaani kaikista menneistä päivistä tähän hetkeen.. koska; se on ollut minua viisaampi. Opin kunnioittamaan kehoni toimintaa! Ja halusin antaa sille vapauden vain olla ♡ Me olemme sen hyvän ansainneet! 

Painavaa asiaa sulla. Kiitos :)

Hymyileoletupea

Oih! Viisaita sanoja Mia K!

Ja kiitos kohteliaisuudesta :) tuo lämmitti mieltä kovin! 

Eeva L. (Ei varmistettu)

Tunnistan itseni tuosta vertailusta ja mä syytän siitä suurimmaksi osaksi tätä kasvavaa some -maailmaa. Tieto lisää tuskaa. Ja mikä huvittavinta, tiedostan että suurin osa kuvista ja teksteistä ovat puoliksi totta. Kuvia pystyy muokkaamaan ja teksteistä jättää ikävä osa kertomatta. Olen monta kertaa miettinyt että lopetan facetilini ja instatilini kun tuo vertailu alkaa sapettaa. Ja muutenkin on jatkuva riittämättömyyden tunne äitinä niin eikö facesta saa lukea miten "Eikan" kanssa on leivottu ja käyty elokuvissa ja vietetty ihanaa laatuaikaa. Kun minä olen lapselleni sanonut et äiti ei nyt ehdi ku pitää laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä ja siivotakin tarttis. Jotenkin tää maailma on mennyt yhdeksi suorittamiseksi. Mitä kiireisempi ihminen on niin sitä arvostetumpi se on. Miten se niin voi olla? Pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kun on. Työtä se vaatii ja pienin askelin sitä kohti olen yrittämässä mennä. Ja vaikka aina hehkutankin pinterestiä niin välillä sekin ahdistaa. Esteetikkona ja sisustuksesta pitävänä oma koti näyttää niin tylsältä niitä kuvia katsoessa. Mutta jos pitkä ikä suodaan niin ehkä sitä on vanhana mummona vihdoin hyväksynyt itsensä tälläisenä ku on.

Hymyileoletupea

Joo mä oon samoilla linjoilla sun kanssa, että tätä nykyistä somemaailmaa on paljosta syyttäminen. Se rakentaa jotenkin sellaista "muottia", minkälaisia meidän pitää olla. Tietysti on loppupeleissä itestä kiinni, miten sen antaa vaikuttaa, mutta uskoisin että todella monessa kuitenkin asuu se pieni (tai isompi) epävarmuuden siemen ja kyllähän se silloin vaikuttaa minäkuvaan, kun joka kolmannessa kuvassa on joku täydellinen, ruskettunut bikinibeibe. Mä olen melkolailla Instakoukussa, mutta yritän pääasiassa kyttäillä siellä bikinikuvien sijaan kaikenlaisia ruokakuvia. Niistä ei iske silleen alemmuuskompleksi, vaan pikemmin vain nälkä :D 

Tätä juttua kirjottaessani mietin muuten myös just tota, että minkälaista on olla nykymaailmassa äiti, kun siinäkin varmaan annetaan nykysin se "superäiti" -muotti? Joka asiassa just tota suorittamista suorittamista.

No mutta ehkä pitää vaan hyväksyä se, että näitä itsetunnon romahdustiloja tulee silloin tällöin ja jatkaa huumorilla eteenpäin. 

Ps. Teidän koti on aiva ihqu!!! Kelpais mennen tullen Pinterestiin! Oon aina ihaillut sun tyyliä! 

 

Eeva L. (Ei varmistettu)

Kiitos paljon!
Tuo itsensä vertaaminen muihin täytyy silti olla jotenkin sisäsyntyistä, koska sitä harrastavat jo pienet lapset vaikka vanhemmat eivät olisi siihen mitenkään antanut aihetta.
Nainen on siitä jännä kapistus että tuskin koskaan nainen on täysin tyytyväinen vartaloonsa. Olen koko ikäni paininut painoni kanssa ja tälläKIN hetkellä yritän epätoivoisesti pudottaa "muutamia" kiloja. Siitä huolimatta olen alkanut tässä asiassa, ainakin ajoittain, hyväksymään sen, että olen aikuinen nainen, jonka vartalossa näkyy elämä. Ei sen tarvi olla ns. täydellinen. Pääasia, että se on terve. Eihän tuo onnistu joka päivä. Viimeksi eilen seisoin peilin edessä ja tuskailin paksuja reisiäni ja isoa takapuoltani :-)

Hymyileoletupea

Hei ihanaa, kun kommentoit, koska nyt on tapahtunut just se mitä varman tältä blogilta haen. On herännyt ihan hirvittävästi ajatuksia mun päässä :) olen koko aamun tässä pohdiskellut tota mitä totesit, että tuo vertailu muihin on meissä jotenkin sisäsyntyistä ja että naiset ei varmaan ikinä oo täysin tyytyväisiä omaan vartaloonsa. Allekirjoitan ton ihan täysin. Tää naiseus on tosi paljon tuota mielen jojoilua ja tasapainoilua sen hyvän ja huonon itsetunnon välillä. Tänä aamuna oon miettinyt, miten tätä vois kääntää positiivisempaan suuntaan, niin että pysyis enemmän siellä hyvän itsetunnon puolella. Tulin siihen tulokseen, että kun kuitenkin vertaa, niin pitää hakea niitä vertailukohteita sieltä "todellisten" (vähän huono sana, mutta en oikein tiedä mitään muutakaan käyttäisin) naisten joukosta. Eli jättää ne fittnesmimmit huomioimatta ja katselee positiivisesti sellasia naisia, joilla on mikä tahansa positiivinen ominaisuus ja hakee itselleen hyvää fiilistä ja tsemppiä siitä. Eli positiivisen kautta ja tarraamalla omiin hyviin ominaisuuksiin. Ja siihen Just ny -fiilikseen. En tiedä onks tää ihan tota sanalöpinää ja tiedän että välillä on vaikee pysyy positiivisena tässä beach body tulvassa, mutta täytyy ainakin pyrkiä siihen.

Yksi mun ystävä sanoi tuolla Facebookin puolella ihan täydellisesti: "Pääasia, että pidetään itsestämme huolta, oman itsemme takia"

 

Eeva L. (Ei varmistettu)

Niinhän se on, että ei sillä ulkomuodolla loppujen lopuksi ole väliä jos on terve ja hyvä olla. Usein sen tajuaa vasta siinä vaiheessa, kun nuo kaksi asiaa otetaan pois. Yritetään pysyä positiivisina ja kohdistaa se energia, mikä käytetään oman kehon sättimiseen, johonkin aivan tärkeämpään. Totuus on se, että me olemme esimerkkejä tuleville sukupolville ja mikään ei muutu jos sitä kukaan ei lähde muuttamaan. Kyllä minua ainakin ottaisi sydänalasta jos kuulisin oman lapseni katsovan itseään peilistä ja sanovan, että ei kelpaa sellaisena kun on.

Hymyileoletupea

Juurikin näin! Viisaita sanoja ♡

jennajohannasi
Pirtti

Superihminen täällä moro! :D Kyllä mua eilen harmitti, kun en mahtunut ainoisiin farkkuihini, mutta instakuvilla en kyllä voi myöntää olevan minkäänlaista vaikutusta. Yleensä ajattelen vain, että tuolla tyypillä taitaa olla ankea elämä, kun ei se ehdi muuta kuin käydä salilla.

Hymyileoletupea

Teen kunniaa!!! :D ihan loistava näkökulma asiaan! 

Suvi K.
Sisunainen

Saa kutsua superihmiseksi. :D Meinasin vastata sulle tähän, mutta aiheesta tulikin vähän pidempi tarina: http://www.lily.fi/blogit/sisunainen/mina-olen-kiva

Tuohon "paras mahdollinen versio" -juttuun vielä: kuka sen muka määrää, millainen on paras mahdollinen versio? Miten olisi sellainen versio, jossa on itsellä mukavin olla?

Hymyileoletupea

Hei yes Suvi! Loistavaa, jos mun juttu synnytti sulta kokonaisen postauksen. Meen heti lukemaan :) 

Ja teen kunniaa sullekin! :D

Ja juuurikin sama mieltä tuosta "parhaasta mahdollisesta versiosta". Minusta se riittää, kun on hyvä olla. 

Kommentoi