Kyyk kyyk kyykkyä

Ladataan...

Päivän oppi: Hätäilemällä ei tule kuin veemäisiä vieteriukkoja. 

Kyykkääjän päästä on näköjään mutterit jo tippuneet...

Meikäläinen on potenut jo pidemmän aikaa jonkinasteista kyykkytuskaa. Tai ei nyt varsinaista tuskaa, mutta tulokset ovat takakyykyssä junnanneet paikallaan. Itseasiassa ne ovat jopa vähän laskeneet. Tämä on ollut melko turhauttavaa, sillä kyykättyä on tullut viimeisen vuoden aikana kuitenkin kohtalaisen paljon. Tästä syystä jonkinmoista kehitystäkin olisi voinut jo odottaa. No joo, olen vielä tässä hommassa aika lailla aloittelija, mutta silti kehitys on ollut säälittävän huonoa. Treenikirjanpidon mukaan olen vielä helmikuussa tehnyt 10 toiston sarjoja 47,5 kilolla. Tämän jälkeen tulokset ovat laskeneet kuin lehmän häntä. Tällä hetkellä pystyn tekemään noita kympin sarjoja ehkä juuri ja juuri 40 kilolla. Turhauttavaa! Jotenkin on vain tuntunut siltä, että voima loppuu jaloista kesken ja takakyykyn ala-asennossa iskee pienimuotoinen paniikki. Ylös on päästävä ja äkkiä, jotta ylipäätään pääsee ylös. Välillä olen ajatellut homman prakaavan päänupin takia. Usko loppuu kesken ja siksi en kehity. Jossain kohtaa epäilin myös voimien ehtyneen huonon palautumisen ja liian vähäisen proteiinimäärän vuoksi. Tyypillistä Johannamaista spekulointia...

Kyykyn syvyydessä ei ole moitittavaa. Pikemminkin arse menee jopa vähän liian lähelle ruohikkoa eli vähemmänkin syvälle voisi kyykätä. Muutenkin tekniikka on melko hyvin kunnossa. Tai lähes kunnossa. Eilisellä Crossfit -tunnilla meinaan syttyi lamppu. Sain vihdoin vastauksen siihen, miksi kyykkytulokseni junnaa paikallaan. 

Crossfit valmentajamme Tuomas katsoi kyykkäämistäni ehkä viisi sekuntia, jonka jälkeen se lamppu meikäläisen päässä sytytettiin. "Tuolla tavalla kyykkäämällä et voi kehittyä". Meikä nimittäin ei malta. Suoritan kyykkyni pikakelauksella. Nopeasti kyykkyyn ja vielä nopeammin ylös. Liike ei ole missään määrin hallittu, vaan pikemminkin jonkinmoinen selviytymiskamppailu. Vieteriukko kyykkämässä. Eli olen ikäänkuin käyttänyt nopean alasmenon aikaansaamaa ponkaisua helpottaakseni kyykyn ylösnousuvaihetta. Lopputulos on se, että mitään kehitystä ei voikaan tapahtua. Meikkiksen tavalla saa toki kyykkytuloksen nostettua tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sitten tulee stoppi. Eli homma ei olekaan päänupista kiinni, vaan voimat todellakin loppuvat. Vieterityylissä pystyy käyttämään kropan elastisuutta hyväkseen. Nopealla vauhdilla todella syvään kyykkyyn, josta nopean alasmenon ansiosta pääsee ponnahtamaan helpolla ylös. Joo kivaa jumppakärpästä, mutta sitten kun paino tangossa alkaa kasvaa, eikä ponkua enää pystykään käyttämään hyväksi, loppuu pati reisistä ja persauksista. 

Nämä jäävät nyt hetkeksi telineeseen. 

Tuomas kehotti käyttämään aikaa alasmenoon. Kolmeen laskien alas, pieni paussi alhaalla ja sitten vasta ylös. Vieteriukko istuu kuitenkin meikäläisen selkärangassa tiukassa, joten sain todella keskittyä, jotta en palannut omaan tyyliini. Tässä kohtaa oli pakko nöyrtyä ja aloittaa koko homma ihan alusta. Laskea levyt tangosta ja keskittyä vain hallitsemaan liikettä.

Kyykkääjäperspektiivistä.

Tänään kävin vetäisemässä kyykkytreenin kotisalilla. Takakyykkyä ja askelkyykkyä vuorotellen. Tappoa jaloille. Takakyykyssä keskityin pitämään hivenen pidemmän paussin alhaalla, jotta en kykenisi käyttämään ylösnousuun pätkääkään vieteriponkakaisun voimaa. Jokseenkin nöyryyttävää huomata, että 20 kilon tanko oli kympin sarjoihin ihan riittävästi. Sitten totesin, että paskat. Treenissä on tärkeintä se, että saa parhaalla mahdollisella tekniikalla itsestään parhaimmat tehot irti. Jos se tällä hetkellä tarkoittaa sitä, että kyykkään pelkkä tanko niskassa, niin näillä mennään. Eipä tässä olla muiden kuin itsensä kanssa kilpailemassa, joten parempi heittää noloudet romukoppaan ja keskittyä tekemään. Ehkäpä jonkin ajan kuluttua vieteriukko on saatu häädettyä ja kyykkääjä hallitsee kyykkyä eikä kyykky kyykkääjää. Kyyk kyyk! 

 

 

 

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...