Löytöretkellä

Ladataan...

Kävin eilen pyörälenkillä. Eipäs vaan pyöräretkellä - löytöretkellä.

Lähdin liikkeelle ilman varsinaista reittisuunnitelmaa. Tarjoitus oli tehdä pitkä PK-lenkki pitkin vanhoja maastoratsastusreittejäni ja löytää myös uusia reittejä. Tutkiskelin Google-mapsia ja sotkin ristiin rastiin pitkin metsäteitä. Jossakin kohtaa huomasin kartassa pienen lammen ja päätin lähteä katsomaan löytäisinkö sen.  Tie ei vienyt lammen rannalle, eikä se näkynyt tielle asti. Lopulta hylkäsin pyörän ja lähdin rämpimään umpimetsässä kohti oletettua jorpakkoa. Lenkkarit upposivat mättäiden väliin ja hyttyset söivät ahnaina paljaita nilkkojani. Maassa näkyi sorkan jälkiä ja mietin mitä tekisin, jos törmäisin äkäiseen hirveen. Yhtäkkiä olin lammen rannalla. Siinä se oli kuin omassa yksinäisyydessään metsän kätkemänä. Haistelin hetken veden tuoksua ja mietin mikä siellä veti minua puoleensa. Hyttysten ininä korvissa voimistui ja päätin lähteä rämpimään takaisin. Matkalla söin mustikoita ja pohdin lymyileekö kivien koloissa käärmeitä. Kun kapusin takaisin pyörän selkään, tunsin syvää onnellisuutta, jonka tuo etsiminen, löytäminen ja luonto ympärilläni sai aikaan. Jatkoin matkaa ja välillä pysähdyin syömään metsämansikoita ja ihastelemaan päivänkakkaroita.

Voisinpa olla retkellä aina. 

Share

Kommentit

Kirsi N. (Ei varmistettu) Http://Kirsberry.blogspot.fi

Kuulostaa tosi mahtavalta. Ilman sykemittareita ja treeniohjelmaa nauttii luonnossakin ihan eritavalla. Kävin itsekin juuri lomakylässä Yyterissä rennolla lenkillä ja törmäsin aika liki dyynejä yksinäiseen huussikoppiin! Enpä ole moista ennen havainnut...en kyllä poikennut :)
Koskas pääset takaisin poluille ?

Hymyileoletupea

Olen jotenkin tän juoksutauon ailana löytänyt tuon luontoyhteyden nyt toden teolla. Alan ymmärtää, mikä sinne poluille mua loppujen lopuksi vetää. Nautin siitä kaikesta rauhasta vaan niin paljon. 

Tuo huussikoppi :D :D Jotenkin nyt naurattaa mua ihan hirveesti. Mistäköhän se sinne on eksynyt. Mut kato se on hyvä nyt sitten, että seuraavalla kerralla tiedät mistä löytyy helpotus :D

Oon käynyt juoksemassa pari ihan pientä lenkkiä jo. Tai no juoksusta ei voi oikein puhua, kun vauhti on ollut luokkaa etana. En osaa oikein sanoa vielä mitään, että koska kunnolla pääsen juoksemaan. Polvi on yhä vähän kysymysmerkki. Hiljaa hyvä tulee. :)

Satu / Juoksuaskeleet (Ei varmistettu) http://juoksuaskeleet.blogspot.fi

Löytöretkeily on niiin parasta! <3

Hymyileoletupea

No niin Satu on :) 

Mika (Ei varmistettu) http://kevyetkilometrit.blogspot.com

Jos pystymme elämään niin kuin sinä elit tavallisella pyörälenkilläsi, olemme retkellä aina.

Hymyileoletupea

:) Olipa ihana kommentti! Pyrkikäämme tuohon. 

poppis
poppis

Mulla tuli kokemuksestasi mieleen loistava elämänkerran nimi:

Elämänmittaisella retkellä.

Ja sitten luin Mikan kommentin. Samoilla urilla mennään <3

Hymyileoletupea

Ihana nimi <3

Kommentoi

Ladataan...