Lusikka meikkisoppaan

Meikkaus ja meikittömyyskeskustelu käy Lilyssa kuumana, joten työnnetäänpäs nyt myös oma lusikka soppaan.

Itse meikkaan lähestulkoon aina, jos lähden ovesta ulos ja usein meikkaan, vaikken lähtiskään. Ainoat hetket jolloin lähden ihmisten ilmoille tarkoituksella täysin ilman meikkiä ovat Crossfitin aamutreenit, koska niihin meikkaaminen nyt olisi pelkkää ajan haaskausta. Sen sijaan arkisin iltatreeneissä tai lenkeillä mulla on meikkiä kasvoilla ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että usein menen treenaamaan suoraan töistä, jolloin meikin poistoon ei jää aikaa + pyrin välttämään kasvojeni liiallista puhdistamista viimeiseen asti, koska kasvojeni iho ärtyy siitä. Pystyn silti menemään kauppaan tai minne tahansa ilman meikkiä, harvemmin vain tulee mentyä. En käytä runsaasti meikkiä, mutta aina mulla on kasvoilla vähintään hieman meikkivoidetta, kulmakynää ja ripsaria. Töissä näiden lisäksi valokynää, luomiväriä, poskipunaa ja eyelineria tai kajalia. Juhliin meikkaan enemmän ja usein käyn meikissä ystävälläni, joka on kosmetologi.

No miksi minä meikkaan? Aika minimaalisesti ainakaan kenenkään muun takia. En siis pakkeloi itseäni sen takia, että meikkaaminen olisi joku ulkoapäin annettu naiseutta koskeva normi, jota minun pitäisi noudattaa. Ensisijaisesti meikkaan siksi, että olen totuttanut itseni siihen. Se on itseni antama normi. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin omasta mielestäni näytän vähemmän itseltäni ilman meikkiä. Minulla on luonnostaan hailakat piirteet, vaaleat silmät, lyhyehköt silmäripset ja värittömät kulmakarvat. Alkuvuodesta päätin jättää E-pillerit pois, mikä sotki herkästi kaikkeen reagoivan ihoni ihan totallisesti. Niinpä ihoni on harvoin tasaisen tai heleän näköinen sellaisenaan. Kun laitan hivenen meikkivoidetta kasvoilleni sekä väriä kulmiin ja ripsiin näytän omasta mielestäni vähän skarpimmalta ja pirteämmältä. Ja ihan suoraan sanottuna minulla on varmempi olo epätasaisen ihoni kanssa, kun ehostan sitä hieman. Tosin meikkaan tällä hetkellä ihan yhtä paljon, kuin silloin kun ihoni oli hyvässä kunnossa eli paljolti kyse on vain siitä, että oma silmä on tottunut meikkiin kasvoillani enemmän kuin meikittömyyteen. Ja ihmekkös tuo. Jos vietän valtaosan hereilläoloajasta meikattuna ja täysin meikittä olen pääasiassa vain nukkuessani, niin ilmankos olen enemmän tottunut meikkattuihin kasvoihini. Voi kuulostaa hurjan turhamaiselta tai sitten siltä, että kärsin jonkinmoisista itsetunto-ongelmista. Itse en koe asiaa noin, vaan näen asian vain tottumiskysymyksenä ja rutiinina. En erityisesti nauti meikkaamisesta jokapäiväisenä prosessina, enkä ole mitenkään taitava meikkaaja, mutta se on kuitenkin osa tuttua arkirutiinia, jonka kanssa päivä lähtee käyntiin. Silmät herää meikatessa. Niin mä aina ajattelen. Kuulostakoon kuinka  onnettomalta tahansa, niin perimmäinen syy siihen, miksi meikkaan on se, että mun on mukavampi olla meikit kasvoillani. Turvallisempi jotenkin. Uskoisin, että näin se saattaa mennä monen muunkin meikkaavan naisen kohdalla ja vastavuoroisesti sitten taas niiden kohdalla, jotka eivät meikkaa. Jollekin meikattu oma pärstä voi olla yhtä lailla vieras kuin minulle oma meikkaamaton naamataulu.

Käytin joitakin vuosia sitten clip on-pidennyksiä ja ihan rehellisesti voin sanoa, että jäin niiden käyttöön muutaman kerran jälkeen pahasti koukkuun. Niin pahasti, että käytin niitä jatkuvasti. Silmät tottuivat omaan pitkäfledaiseen peilikuvaan yllättävän nopeasti. Lopulta minulla lähti jokapäiväiseen lisäkkeiden kanssa räpeltämiseen niin totaalisesti hermot, että päätin vieroittaa itseni pitkästä letistä kertalaakista leikkauttamalla hiukseni lyhyeksi. Shokkihoito oli toimiva. En jäänyt kaipaamaan pitkää lettiäni. Tuosta lisäkekokemuksesta johtuen mun on silti tavallaan helppo ymmärtää esim. tätä vallalla olevaa contouring-buumia. Vaikka itse en jaksaisi/haluaisi/kykenisi meikkaamaan omia kasvojani contouringilla, pystyn ymmärtämään miksi joku muu saattaa haluta. Kun oma silmä tottuu contouring-meikkiin, voi olo ilman pakkelikerrosta olla varsin alaston. Kasvoista contouring-meikin kanssa tulee se tuttu ja turvallinen juttu. Se juttu, mihin oma silmä on tottunut.

Ja jottei kukaan nyt ymmärtäisi vääriin, niin meikkaamattomuus on minusta aivan yhtä hyvä valinta/vaihtoehto myös. Se nyt vaan ei oo mun juttu, koska en ole tottunut siihen. Siltikin minua jostain syystä välillä pistää ärsyttämään tämä ”nainen on kaunein luonnollisena” -argumentointi. On vaikea pukea sanoiksi, mikä siinä eniten hiertää. Ehkä minua ärsyttää se ajattelumalli, että meikittömyys olisi automaattisesti yhtäkuin hyvä itsetunto. Itse en pysty mitenkään näkemään asiaa noin mustavalkoisena. 

Tämän keskustelun hankaluus piilee mielestäni juurikin siinä, että on vaikea nostaa esiin meikittömyyttä ja luonnollisen kauneuden arvostamista ilman, että samaan aikaan tulee tavalla tai toisella (ja usein tahtomattaan) lytänneeksi meikkaamista ja kauneuden korostamista ns. ”epäluonnollisin” keinoin. Se ei kuitenkaan tarkoita etteikö keskustelua pitäisi käydä. Siksi päätin itsekin upottaa oman lusikkani tähän meikkisoppaan, vaikka vain näin pinnalta kauhaisten. Pointtini tässä pintakauhaisussa yritti olla se, että ehkä olisi hyvä pitää mielessä tässä(kin) asiassa, että jokaisella on omat yksilölliset syynsä tehdä valintansa meikkaamattomuuden, meikkaamisen, lisäkkeiden, täytteiden yms. suhteen. Annetaan jokaisen tehdä oma valintansa sen enempää määrittelemättä, mikä vaihtoehdoista on parhain tai tekemättä näiden valintojen perusteella päätelmiä henkilön persoonallisuudesta, älykkyysosamäärästä tai henkisen hyvinvoinnin ja itsetunnon määrästä. 

Itse en näe siinä mitään pahaa tai arveluttavaa, jos meikin avulla saan hitusen itsevarmemman olon. Itseasiassa mielestäni se on koko meikkaamisen pointti. En mä nyt muuten jaksaisi sutia niitä tököteitä päivästä toiseen naamani, jos en niiden ansiosta näyttäisi mielestäni edes hitusen paremmalta. 

----------------------------------------------------

Paljon mielenkiintoista keskustelua aiheen tiimoilta alunperin herättelivät Lilyssä mm. Anna Vihervaarasta –blogin postaus Meikitön minä ja pari sanaa itsetunnosta ja Bluestocking –blogin postaus Nainen on parhaimmillaan miten itse haluaa

Muita aiheen tiimoilta kirjoitettuja postauksia (Pidetään keskustelua yllä, joten huikatkaa ehdottomasti oma postauksenne minulle, jotta voin lisätä sen listalle):

Start Living Your Best Life - Naisten välisestä solidaarisuudesta

Mis(s)Fit - Mitä jos et voisi meikata? Jatkoa kuumana käyvälle ehostamiskeskustelulle

Stuff About - Power of Makeup? 

 

Share

Kommentit

Pudding (Ei varmistettu)

Mä en myöskään oo koskaan ymmärtänyt mitä pahaa siinä on jos meikkaamalla parantaa itsetuntoaan. Eikö se ole tarkoituskin? Tai en minä ainakaan meikkaisi, jos se saisi mut omasta mielestäni huonomman näköiseksi ja sitä kautta itsetunto huononisi.

Hymyileoletupea

:) Nimenomaan! Eikös se meikkaaminen oo nimenomaan sitä makeUP:pia eikä make downia :D Kiitos kommentistasi. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Itselläni meikkaus oli kyllä teininä oire huonosta itsetunnosta, nyt osaan jo nauttia siitä. Minulla on kyllä ihan sama kokemus siitä, että silmät heräävät vasta meikatessa, ainakin muulloin kuin kesällä. Olen myös aikuisena antanut itselleni luvan meikata balettitunnille, koska siellä tapahtuu varmaan 90% peiliinkatsomisestani, ja minun on helpompi olla ryhdikäs, kun en näytä peilistä valjulta. Muuten en juurikaan katsele peiliin pitkin päivää, ja minimalistinen, herättävä ehostus riittää: cc-voide (jota ilman ihoni rupeaa ulkona punoittamaan ja kutisemaan), vähän silmänalusten ja punoittavien alueiden taputtelua peitevärillä, ripsien taivutus ja ripsari ja kulmavaha. Poskia korostan välillä esiin jollain ja viime aikoina olen tykännyt värillisestä silmien rajauksesta. Vähän puuteria t-alueelle. Saan kasvoni hierottua hereille ilman meikkiäkin, mutta siinä kestää ihan yhtä kauan. Kesällä meikki supistuu cc-voiteeseen ja kulmavahaan ja välillä jotain huuliin. Minusta monet tummapiirteiset ihmiset näyttävät paremmalta ilman meikkiä, mutta ymmärrän hyvin, että meikkaamisessa on kyse enemmän siitä, miltä tuntuu.

Hymyileoletupea

Olen samaa mieltä, että joskus meikkaaminen voi toki olla oire huonosta itsetunnosta, mutta se ei välttämättä aina ole näin. Hyvin tapauskohtaista tosiaankin ja sen takia välillä ärsyttääkin se liian mustavalkoinen ajattelu meikkaamisen ja itsetunnon välillä. 

Tuo on muuten loistava kuvaus, että sinun on helpompi olla siellä balettitunnilla ryhdikäs, kun et näytä valjulta. Noin se mullakin menee ihan arkipäivässä, vaikken nyt alvariinsa peilistä itseäni esim. työpäivän aikana kyylää. Jotenkin sitä vaan on paremmin skarppina ja keskittyy käsilläolevaan tehtävään, kun ei mieti omia kasvojaan. Meikanneena en nimittäin niitä juurikaan mieti, meikkaamattomana sitten hieman enemmän :) Ihan mahtava harrastus muuten sulla tuo baletti. On aina tehnyt mieli kokeilla sitä! 

Sun meikkausrutiinit kuulostaa ihanan simppeleiltä. Ite huomaan, että mitä enemmän ikää mulle tulee, sitä minimaalisemmaksi meikkiarsenaali supistuu. Johtuu ehkä laiskuudesta, kun haluaa saada mahdollisimman nopeesti itsensä aamulla "kuosiin". 

Itse ehkä jopa vähän kadehdin tummapiirteisiä naisia, joilla on kasvonpiirteet sitä kautta jotenkin freessimmin esillä. Olen samaa mieltä, että he näyttävät usein todella hyvältä ilman meikkiäkin. 

Kiitos kun kävit kommentoimassa ja kivoja balettitunteja sinulle! :) 

 

Foorumilakko

No miksi minä meikkaan? Aika minimaalisesti ainakaan kenenkään muun takia. En siis pakkeloi itseäni sen takia, että meikkaaminen olisi joku ulkoapäin annettu naiseutta koskeva normi, jota minun pitäisi noudattaa. 

Lapsi altistetaan valikoiduille vaikutteille ja merkityksille, jotta hänestä kasvaisi tietynlainen. Samalla tavalla kuin lapseen kohdistetut vaikutteet kasvattavat lasta, myös aikuiseen kohdistuvat vaikutteet kasvattavat aikuista.

On mahdotonta nimetä omia valintoja muista tai muusta riippumattomiksi teoiksi, koska niiden taustalla on mutkikas maailma, joka tönii meitä eteenpäin. Vaikka ajattelemme tekevämme itsenäisen valinnan, niin oikeasti se on ainoastaan lenkki pitkässä ketjussa, jonka osa olemme.

Jos naisen itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta korostava länsimainen nainen olisi sattunut syntymään fundamentalistisen islamin piiriin, hän ei toteuttaisi länsimaisia normeja vaan islamilaisia normeja. Emme pysty irtautumaan kasvuympäristöstämme ja sen merkityksistä, vaan se kulkee mukanamme.

Hymyileoletupea

Moikka! Ja kiitokset kommentistasi, josta pystyn allekirjoittamaan kyllä ihan kaiken. En tokikaan ole siinä uskossa, että pystyisimme irtaannuttamaan itsemme ympäröivästä maailmasta ja sen vaikutteista. En ole ennen tuota kommenttiasi ajatellut asiaa sen enempää, mutta nyt tajusin, että äitini toimi tuon meikkaamisen suhteen aivan samalla tavalla kuin minä toimin nykyään. Hänellä se juttu oli punatut huulet ja hän ei ikinä lähtenyt ihmisten ilmoille ilman huulipunaa. Nyt kun asiaa mietin, niin uskoisin, että jo tuo lapsena nähty malli on vaikuttanut omaankiin meikkaamiseeni. 

Se mitä yritin tuolla hataralla lauseellani sanoa oli, että tällä hetkellä en koe mitään ulkoapäin tulevaa painetta meikkaamisen suhteen eli mulla ei ole muiden ihmisten seurassa sellainen olo, että mua arvioitaisiin sen perusteella olenko meikannut vai en. Ehkä painetta tulee ilman, että tiedostan asiaa? Se voi toki olla. 

 

Kommentoi