Miesavun loppu, naisavun alku

Jäin sinkuksi viime syksynä. Hah - tuo kuulostaa ihan samalta kuin joku sanoisi "jäin leskeksi viime syksynä". No periaatteessahan tämä sinkuksi "jääminen" on kyllä ihan kuolemaan verrattavissa oleva asia, joten siinä mielessä liikutaan samassa aihepiirissä. Tuo edellä oleva lause on vailla minkäänlaista ironiaa muilta kanssaihmisiltä saamiani kommentteja kohtaan. Sen sijaan se kuvastelee hivenen omia asenteitani niiltä ajoilta, kun vielä olin turvallisesti non-single, elelin parisuhteessa ja olin minän sijaan me. 

Olen itsepäinen ja sitkeä nainen, mutta jossain määrin olen myös aina ollut riippuvainen miesavusta. Kuulostaapa härskiltä. Miesavulla tarkoitan siis sitä, että hätätilanteen sattuessa voin tarvittaessa tarttua luuriin ja soittaa paniikkipuhelun jollekin kaksilahkeiselle. Eli käytännössä heittäytyä täydellisen avuttomaksi, nostaa kädet pystyyn ja odottaa, että pelastava ritari saapuu paikalle. Totaalista anti-feminististä toimintaa parhaimmillaan. Tämänkaltainen toimintamalli on tavallaan ohjannut minua myös siihen suuntaan, että en ole enää edes uskonut kykeneväni tiettyihin asioihin. Ja kaikki tämä on ollut ihan itse aiheutettua. 

No mitäs sitten, kun suora hätälinja pelastavalle ritarille on sulkeutunut ja nainen on jätetty oman onnensa nojaan? Olen ollut aina sitä mieltä, että joku ironian jumala ohjaa elämääni. Se heittää sopivin väliajoin "pikkuruisia" haasteita tielleni, jotten nyt ihan pääsisi tuudittautumaan liikaa hyvän olon tunteeseen. Niinpä hätälinjan sulkeuduttua tapahtuu jotain jolla varmistetaan, että jatkossa nainen osaa turvautua miesavun sijaan naisapuun eli omaan apuun. Alkaa sataa paskaa niskaan ja sitä alkaa sataa ihan huolella. Eteeni tulee tilanteita, joissa normaalisti hätälinja kävisi kuumempana kuin kalaharin autiomaa. Mutta nytpä linja on kiinni ja nainen on avuttomaksi heittäytymisen sijaan pakotettu toimimaan itse. 

Hupskeikkaa

Enää siis ei ole mahdollista nostaa käsiä pystyyn ja odottaa ritaria paikalle, vaan nyt ongelmat on ratkottava itse. On vedettävä henkeä, pysyttävä rauhallisena ja käytävä toimeen. Ei enää avuttomuutta. Pelastava ritari is gone, joten ritarittaren on astuttava kehiin.

Minulle tämä naisavun esiin kaivaminen on ollut melkoinen itsetunnon kohotustrippi. Olen alkanut pikkuhiljaa uskoa siihen, että kykenen itse ratkomaan ongelmani. Itse asiassa olen alkanut uskoa siihen, että eteeni voi laittaa kaikenlaista ja jotenkin selviän eteenpäin. On tyhmää uskotella itselleen, että yksin ei pärjää. Vielä tyhmempää on opettaa itsensä siihen, että avuttomaksi heittäytyminen on sallittua. Joskus näköjään elämän tarvitsee vain hivenen muistuttaa minua tästä, jotta voin harjoitella oman avun käyttämistä ja uskoa siihen, että pärjään ihan keskenäni. Ja onneksi minulla on ympärillä ihania ystäviä, joihin voin tarvittaessa turvautua. Nimittäin hätäpuhelut kanssaritarittarille ovat ihan yhtä tehokkaita, kuin sille kaksilahkeiselle ritarille. Tämän olen saanut ihan konkreettisesti kokea. Naisilla on uskomaton kyky ratkaista kiperiä tilanteita. Meidän täytyy vain luottaa siihen, että kykenemme selviämään myös omillamme. Ehkä tämä sinkkuilu ei siis olekkaan yhtä paha kuin kuolema? :) Joten go girls - uskokaa itseenne!!!

Ps. Jottei tämä nyt ihan menisi feminismin hurraahuudoksi, niin myönnettäköön nyt se, että minulla on onnekseni olemassa myös maailman ihanin isä. Hänelle voin tarpeen vaatiessa kilauttaa hätäpuhelun, jos tilanne äityy todella pahaksi. Arvostakaamme siis myös kaksilahkeisia. Isät, puolisot ja poikaystävät ovat monessa tilanteessa korvaamattomia. Pitääkin muistaa olla kiitollinen silloin, kun hätälinja on avoinna ja pelastava ritari saatavilla. Muistakaa siis naiset kiittää kaksilahkeisianne. Arvostus ja positiivinen palaute on tärkeää ihan jokaiselle. ♡

 

 

 

Share

Kommentit

Arska (Ei varmistettu)

Voi Johanna, ihana lukea sun ajatuksia ! Vaikken sinkku olekaan nii oon kuiteskin ollut - ja täällä Ranskan maalla olen kuitenkin elänyt sitä sinkkuelämää siinä mielessä että kun mies ei ole täällä niin yksin on pärjättävä. Ja olen pärjännyt. Vähän pelottavaakin - mihis sitä miestä nyt sitten tarvitaankaan ? Olen tässä vuosien varrella myös kokenut niin paljon vastoinkäymisiä ja haasteita ja selvinnyt niistä ilman miestä, että joskus ihan 'pelottaa' tämä itsenäisyys. Vaikka olen kauhean herkkä monessa asiassa niin olen myös tajunnut olevani todella vahva, enkä aina oikein meinaa tajuta sitä (= blondi ;)

Miehiä ja elämänkumppania väheksymättä sanon että oman elämän hallintaan ottaminen ja onnellisuuden löytäminen ovat sinussa itsessäsi ja sinun vastuullasi.

Kyllä Girlpowerissa on sitä jotain ! :)

Hymyileoletupea

Oi vitsi Arska, miten ihana kommentti. Allekirjoitan niin 100% tuon, että oman elämän hallintaan ottaminen ja onnellisuuden löytäminen on jokaisen omalla vastuulla. Itsenäisyydessä on voimaa. Itse olen aina ennen sanonut, että minua ei ole elämäni aikana kokemani vastoinkäymiset vahvistaneet, vaan pikemminkin tehneet herkäksi. Ne ovat myös aiheuttaneet sen, että olen ollut kova murehtimaan asioita ja pelännyt aina pahinta. Pessimisti ei pety -asenteella on menty pitkään. Nyt vihdoin olen oppinut ymmärtämään, että eihän tuossa ole mitään järkeä. Lopputulosta ei voi murehtimalla muuttaa. Siinä aiheuttaa ainoastaan sen, että "matkanteko" muuttuu ikävämmäksi. Olen myös oivaltanut sen, että tuo herkkyys minussa on vahvuus. Osaan todellakin arvostaa niitä pieniä hetkiä ja innostua ihan pikkuisista asioista. Ei siis Arska ikinä hukata herkkyyttämme. Halauksia sinne Ranskanmaalle ♡

Maria H. (Ei varmistettu)

Voi Johanna <3 Ihanan blogin olet raapaissu kasaan :) Paljon pohdintaa ja asiaa. Meni heti lukulistalle suosikkeihin :) Mietin vaan, että mistä moinen itsekuri ruokailuun?! :) Jos mun selkärankaa näkyy sillä suunnalla niin käske palaamaan kottiin, ei oo hetkeen näkyny...

Ja tuosta sinkkuudesta, tähän omaan vapauteen tykästyy niin että huomaa ettei sitä ukkoa edes tarvi. :) Vuodet ovat opettaneet sinnikkääksi ja paniikkipuhelu iskälle tai veljelle pelastaa tosi pahassa paikassa. Etätukea parhaimmillaan! Ilman kasvattavia kokemuksia - niitä hyviä kuin huonoja - emme olisi niitä ihmisiä, joita nyt olemme.

<3 <3

Maria H. (Ei varmistettu)

... nuo omituiset hieroglyfit piti olla sydämiä :) :D

Hymyileoletupea

Kiva Maria, kun kävit lukemassa ♡ Jaa mistä itsekuri? Yksinkertaisesti siitä, että voin niin hyvin syömällä näin. Se voi kuulostaa jeesustelulta ja liioittelulta, kun sanon että myös mieli voi hyvin syömällä niinkuin syön, mutta se pitää todellakin paikkansa. Energiatasoni on ihan erilainen tällä ruokavaliolla. Sokerin ja huonojen hiilarien syömisestä tulee jotenkin sellainen krapulainen olo. Ja kauhea väsy. En vaan yksinkertaisesti jaksaisi liikkua, jos söisin eri tavalla. 

:) Mäpäs passitan sun selkärangan himaan, jos sitä näkyy täällä. Ruokavaliomuutoksia voi kokeilla tehdä pienin askelin, jos kertalaaki tuntuu liian jyrkältä. Ja kuten sanottu, mitään patenttiratkaisua, mikä toimisi jokaiselle, ei varmastikaan ole olemassa. Sitä paitsi mä liputan sen puolesta, että jokainen syököön siten, miten voi hyvin. Jos joku voi hyvin syömällä gluteiinia ja sokeria niin by all means. Omaa kehoa kuuntelemalla löytää oikean tavan syödä. Pitää vain antaa keholle mahdollisuus tulla kuulluksi :) 

Tuo on niin totta, mitä sanot noista kasvattavista kokemuksista. Ja tuo etätuki on ihan mahtava asia ♡

 

Hymyileoletupea

Niin ja pakko lisätä tähän vielä, että napsahtelee se selkäranka joskus minullakin, niinkuin ekasta postauksesta voi lukea. :) 

JonnaÖ (Ei varmistettu)

Ihan mahtavaa lukee sun ajatuksia! :D En oo juurikaan blogeja lukenu, mutta tää sun blogi meni kyllä tonne listalle. Kiva lukee noita sun ruokajuttuja, mä oon nimittäin lähteny vähän samalle linjalle. En ehkä ihan noin syvälle, mut kuitenkin ja olo on kyllä huomattavan erilainen. Ehdottomasti kokeilen tota sun mango/banaani/kookosjädeä!

Hymyileoletupea

Kiitti kivasta kommentista JonnaÖ ♡ Tosi mukavaa, kun tykkäsit. Tsemppiä ruokavalionmuutokseen, hyvä olotila varmasti palkitsee sut. Ruokapostauksia on tulossa varmasti lisää jatkossa. Minulta pyydettiin kirjoitusta mm. yhden päivän ruoista esimerkkeineen. Sitä yritän rustailla jossain vaiheessa kera kuvien. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyviä kirjoituksia sulla!
Pakko kertoa tää juttu tähän, mutta facessa en voi kun jää nimi näkyviin ;)

Muinoin sinkkuillessa kehittyi kätevä systeemi. Kaksi eronnutta äitiä pienine lapsineen samassa rapussa. Toinen vaan kerrosta ylempänä.

Monesta tilanteesta selvittiin ihan keskenään toisiamme tsemppaamalla ja yhdessä tekemällä. Naisenergiaa suitsutettiin hurtilla huumorilla ja toteamalla, että mihinkä sitä miehiä edes tarvitaan :P

Joskus, kun toisella sattui olemaan vaikka käsistään kätevää herraseuraa ja toisella joku ns. miesten homma tekijää vailla, niin vähän "lainailtiin" puolin ja toisin. Naapurin äiskän hoito kävi tsekkaamassa mun pesukonetta ja mulla yksi lupaavasti alkanut heilastelu laittoi naapuristakin tietokoneen kuntoon.

Win-win. Herrat auttoivat mielellään meitä molempia Upeita sinkkunaisia :) Siihen elämäntilanteeseen sopi kuin nenä päähän.

Hymyileoletupea

Hei ihan loistavaa vaihtokauppaa Vierailija. Sun teksti sai kyllä nyt hymyn mun huulille. Ja aina vaan parempi, kun kommentoit täällä blogin puolella. Saadaan viritettyä keskustelua aikaiseksi. Naiset on neuvokkaita ja naiset on selviytyjiä, niinkuin tuosta sinunkin kommentista saa lukea. Todellinen win-win situation kertakaikkiaan :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Heh, eipä niitä miehiä suinkaan aina ollut saapuvilla kun olisi ollut tarvetta. Vähän väsyneiden äitien huumori oli toisinaan hullun, mustan ja sairaan rajamailla.

Mitäs tuumaat toteuttamattomasta ideasta lykätä pää (siis oma, ei lapsen) johonki jumiin ja sitten käskeä naapuri soittamaan komeita palomiehiä paikalle pelastustehtäviin erinäisissä asioissa. Varmaan oltiin just jouduttu keskeyttämään kahvinjuonti kun piti irroittaa joku lapsi pinteestä. -Ja siitä se idea sitten lähti... Ja siis ton tasosia juttuja sitte ulvoen naurettiin vedet silmissä. Kaikkee sitä...joskus. Ei enää tietty ;) :P

Hymyileoletupea

Hah hah hah - ihan hulvatonta. Täydet respektit tosta ideasta :) 

UnnaNatalia (Ei varmistettu)

Vielä viime vuonna tähän aikaan pikkuveljelleni soittaessani hän vastasi aina puhelimeen "no mikä siinä autossa nyt on?". Hups. Olisikohan pitänyt muistaa sitä muulloinkin? :)

Hymyileoletupea

:) heh heh - juu välillä tuota miesapua tulee pidettyä vähän itsestäänselvyytenä. Mä kyllä ihan kannattaisin, että naistenpäivän lisäksi vietettäisiin myös miestenpäivää. 

Kommentoi