Narsistin somevinkit

Ladataan...

Päivän oppi: Joka hetki jossakin menee herne nenään.

Julkaisetko treenikuvia somessa? Tiesitkö, että sinulla saattaa tällöin olla ongelma? Ihan jopa tutkitusti. ”Peilikuvat kuntosalilta tai selfie metsälenkiltä voivat paljastaa sinusta jotain huolestuttavaa”. Lontoolaisen Brunelin yliopiston tutkijat ovat nimittäin selvittäneet, miksi ihmiset julkaisevat treenikuvia sosiaalisessa mediassa. Tutkimuksen mukaan kuntosalilta tai lenkkipolulta kuvia somessa julkaisevilla henkilöillä on usein narsistisia piirteitä ja heidän tavoitteenaan on saada muiden tietoon, kuinka paljon he käyttävät aikaa ulkonäöstään huolehtimiseen. Näin kertoo MTV nettisivuillaan ja kehottaa jutun lopussa miettimään ”julkaisetko kuvia miellyttääksesi itseäsi vai muita”. 

No ou crap! Totta joka sana! Itse huomaan nyt olevani omien somekuvien perusteella ihan hitonmoinen narsisti. Pakko se on myöntää, kun asiaa on kerran ihan tutkittukin. Mähän oon jakanut lenkkikuvia ja treenihehkutuksia vaikka huru mykke. Käyttänyt sanaa ”voittajafiilis” useaan otteeseen. Kertonut juoksemistani kilometrimääristä ja jopa kirjoittanut blogijuttuja treeneistäni. Hävettää suorastaan! Täytyy vähän mennä nöyrtymään ja miettiä, miten tästä eteenpäin. Vois aloittaa vaikka kertaamalla, että minkälaisia kuvia sitä sitten oikein kannattaa julkaista somessa ilman, että on vaara tulla luokitelluksi persoonallisuushäiriöiseksi? 

Luontokuvat – Mitä vähemmän kuvissa näkyy ihmisiä, sen parempi. Henkilöistä voi helposti tehdä kaikenmoisia johtopäätösiä, mutta puista, kukkasista, merestä, ilmasta ja taivaasta kukaan harvoin vetää hernettä nenään tekee mitään johtopäätöksiä somettajan persoonallisuuspiirteistä. Tosin kannattaa jättää mainitsematta, mistä kuva on otettu, koska voihan sekin olla itsensä korostamista ja narsismia, että ylipäätään liikut kotisi ulkopuolelle. Tällöin saatat viestittää ulospäin, että olet jollakin tapaa aktiivinen ihminen, mikä nyt tietysti on se täysin nou nou juttu. 

Eläinkuvat – Eläinten kuvat ovat ehkä turvallisimpia somekuvien kohteita, koska eläinten ystäväthän ovat humaaneja tyyppejä. Eli ei pelkoa narsistiksi leimaantumisesta jos jaat kuvia karvaisista perheenjäsenistäsi. Toki eläinkuvissakin piilee se vaara, että koirasi tai kissasi on väärän rotuinen, kokoinen, ikäinen, väärin ruokittu... No jaa ehkä eläinkuvat eivät olekaan niin turvallisia. Älä ainakaan itse esiinny kuvissa urheilukamat päällä. Hevoskuvat erityisesti ovat vähän siinä ja siinä. Kalliita eläimiä nuo kopukat kuitenkin, joten itteensä täynnä olevat ihmisethän niitä vaan esittelee ja samalla pröystäilee isolla lompakollaan. Sanomattakin nyt on selvää, että ratsastuskuvat menevät myös tuolle nou nou –osastolle, koska a)kaikki urheilukuvat ovat narsismia b)ratsastus ei ole urheilua. 

Olut – ehkä yksi parhaista somekuvien kohteista. Jopa niin loistava, että oluttuopin avulla voit kumota narsistisen somekuvan ja muuttaa sen käden käänteessä hyvä tyyppi –kuvaksi. Lenkkikuteissa somessa oleva tyyppi on itteensä täynnä oleva narsisti, mutta lykkääppä jäbälle tuoppi kouraan ja kuvaan teksti ”Lenkin jälkeen maistuu huurteinen” Tsimsalabim! Et oo narsisti enää! Olut kumoaa narsistiurheilijan leiman ja tekee susta vaan leppoisan huumorimiehen/-naisen. Kaikki arvostaa!

Kuvat, joissa kukaan ei tee mitään – Jos välttämättä haluat jakaa kuvia ihmisistä tai itsestäsi somessa, niin valitse nyt herrantähden kuvia, joissa kukaan ei tee mitään. Tai ainakaan mitään aktiiviseen elämäntapaan viittaavaa. Ryyppäyskuvat ovat ok, koska känni on kenen tahansa saavutettavissa ja sitä kautta hyvinkin jees juttu. Ylipäätään kuvat kaikesta sellaisesta, minkä eteen ei tartte laittaa tikkua ristiin ovat ok ja kaikki minkä eteen pitää tehdä duunii ovat nou nou. Juu nou? Toki omien kuvien julkaisemisessa piilee aina pieni vaara, vaikka et kuvassa mitään tekisikään. Onhan sekin jonkin sortin narsismia, että omasta lärvistään kuvia ottaa. Ja kuitenkin voit näyttää kuvassa jonkun mielestä liian iloiselta, itsevarmalta, onnelliselta, epäaidolta, tympeältä, ärsyttävältä ja mitä näitä nyt oli... Joo turvallisempaa, jos et kuvaa ittees ollenkaan. Pitäydy vaan luonto- ja olutkuvissa.

Hästääg voitsiisus

Hei ai jaa!?! Kiitos tästäkin tiedosta Leo! 

 

 

 

 

 

 

Share

Kommentit

Kirsi N. (Ei varmistettu) Http://Kirsberry.blogspot.fi

Hhmm, onneksi postaan pärstäkuvia harvakseltaan mutta liikkumisesta ja varsinkin juoksusta saan niin mahtavia endorfiineja että niitä fiiliksiä on ihan pakko jakaa muillekin...välillä menee lenkki ihan pelkäksi kuvien tallentamiseksi ja ne maisemat on usein sellaisia joihin ei välttämättä soffanpohjalla istuen törmää.

Hymyileoletupea

Samoin :) Mä en oikein ymmärrä, miksi noiden lenkki-/treenikuvien julkaiseminen saa niin paljon ärtymistä joissakin aikaan. Jotenkin tuntuu, että niiden julkaiseminen mielletään automaattisesti jonkinmoiseksi elvistelyksi ja pinnalliseksi itsensä korostamiseksi. Noh ehkä se jonkinmoista elvistelyä voi tavallaan ollakin. Mä ainakin liikun osittain myös sen vuoksi, että liikunta on minulle tavallaan sellainen suorite, jonka tekemisestä saan tyydytystä. Ja siitä, että teen jotain konkreettista kuntoni ylläpitämiseksi. Kuvat on ikäänkuin todiste siitä, että "tänäänkin lähdin liikkumaan", vaikka usein se sohvanpohjalle jääminen olisi se helpompi vaihtoehto. Tunnollisen tytön syndrooma ehkä, että pitää saada joku todiste (=kuva) suoritteestaan. 

Noin se menee mun kohdalla, jos alan oikein analysoimaan, miksi niitä treenikuvia sitten jaan. Ehkä se on jollakin tapaa kiva kertoa muillekin, että on reipas ja menee ja tekee. En mä silti sitä narsismiksi miellä. Suurin syy liikkua on kuitenkin tuo endorfiinikoukku ja se energia, jonka liikunnasta saa on niin mieletön. Mä tykkään kovasti katsella muiden lenkki- ja treenikuvia ja saan niistä inspiraatioita ja tsemppiä omaankin liikkumiseen. Toivottavasti minunkin kuvista näkyis läpi se hyvä fiilis mikä mulle liikunnasta tulee. Sinun kuvista välittyy ainakin minulle juurikin tuo. Hyvä fiilis ja positiivinen energia! Joten jatkakaamme samaan malliin ;) 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Usein just toi todistelu ärsyttää toisten treenikuvista. Paistaa läpi, että tyypillä on tarve todistella, että kyllä tässä todella on lenkkeilty. Miksi ihmeessä ihmisellä on tarve kertoa säännöllisesti koko tuttavapiirilleen, että on reipas ja menee ja tekee, ellei tarkoitus ole luoda itsestään hyvää kuvaa? Ja sellainen itsensä nostaminen nyt on vähän rasittavaa.

Itekin harrastan paljon liikuntaa, eikä mua kenenkään satunnaiset treenikuvat häiritse, mutta niitä määriä (muualla kui selkeissä urheilublogeissa) kannattaa ehkä joskus miettiä :)

Hymyileoletupea

Hienoa, kun tää synnyttää keskustelua :) 

Mä luulen, että lähes jokaisella on tarkoitus luoda itestään enemmin hyvää kuin huonoa kuvaa ulospäin. Se, miksi on tarve kertoa tuttavapiirilleen, että menee ja tekee on kai ihan luonnollinen tapa kertoa itsestään ylipäätään. Ja niistä asioista, jotka itselle on tärkeitä. Mulle tärkeitä asioita on mm. luonto, luonnossa liikkuminen ja liikunta. Mistä syystä instakuvani käsittelevät noita asioita. Jos mulle olis tärkeetä esim. neulominen tai moottoripyörällä ajo, niin varmaan postaisin niihin liittyviä kuvia. Jotenkin veikkaan, että silloin kuvien julkaisemista ei tulkittaisi minkään sortin narsismiksi tai itseni korostamiseksi. Miksi näin on, se menee ehkä vähän yli hilseen. 

Minna M. (Ei varmistettu)

:D hah, tämä nauratti! Niinhän se taitaa mennä, että ihan sama mitä teet niin aina joku ärsyyntyy. Mäkään en tajua, miksi treenikuvat mielletään narsistiseksi? Pyllyn herutuskuvat on tietysti asia erikseen, mutta ei niissä taida se treenaus pääasia ollakaan :)

Hymyileoletupea

:D Loistavaa, jos nauratti. :) Ja tosiaan nuo perseenherutyskuvat on sitten ihan oma lukunsa :D

Satu / juoksuaskeleet (Ei varmistettu) http://juoksuaskeleet.blogspot.fi

Hahhahaa! :D Terkuin toinen narsisti - ou nou :P

Hymyileoletupea

:) Jep - kauhea määrä narsisteja täällä :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kun on törmännyt elämässään ihan oikeaan narsistiin niin treeniselfiet ja liikuntapostaukset ovat kaukana siitä :-) Että ei muuta, kun kamera sauhuamaan. Ja aina voi olla katsomatta jos tietynlaiset kuvat pistää ärsyttämään :-)

Hymyileoletupea

No tämä pointti varmaan juurikin mulla sai savun nousemaan korvista ja kirjoittamaan tän postauksen. :) Kun kuitenkin keskuudessamme on niitä, jotka ihan oikeasti voi määritellä narsistiksi, niin tuntuu jotenkin melko hurjalta, että pelkästään somekuvien perusteella saa tuollaisen leiman otsaansa. :) 

 

Kommentoi

Ladataan...