Ladataan...

Päivän oppi: Jumeja ei saada, ne ansaitaan. Ole ylpeä jumeistasi!

Maanantai tällä hetkellä salilla jalkapäivä. Se on päivä, jota odotan yleensä puolittain kauhunsekaisin tuntein ja puolittain innoissani. On siistiä vetää itsensä totaaliuupumuksen rajamaille, ottaa kaikki mehut irti, taistella ohi pahan olon ja luovuttamisen. Kun treenin loputtua laskeudun urheilutalon portaita kaiteesta kiinni pitäen hanuri ja reidet hapoilla, tunnen jotain sellaista voittajan fiilistä, jota ei saa mistään muualta. Kai se on sitten sitä itsensä voittamista. Tai sitten se on vain hyvä mieli siitä, että teki juuri itselleen hyvää. Ylpeyttä siitä, että jaksoi taas mennä salille ja antaa kaikkensa, jotta keho ja mieli voivat hyvin. En tiedä, missä henkisessä tilassa olisin tällä hetkellä, jos en olisi aloittanut salitreenausta. Se on antanut kai jotain sellaista päämäärää elämälle, joka on auttanut pitämään pään kasassa. Sitä paitsi treenin jälkeinen hyvä mieli ja onnellinen olo kropassa kantaa pitkälle. Lisäksi treeni on täydellistä pään nollausta. Tanko niskassa ei juuri turhia kelaile.

Salin pelottavin paikka. 

Tämä on ensimmäinen kerta saliohjelmassani, kun treeni on jaoteltu jalka- ja yläkroppapäiviin. Ohjelmassa on vain yksi jalkapäivä/vko ja se on aivan riittävästi. Nyt on torstai. Olen maanantain jalkapäivän jäljiltä edelleen aivan totaalijumissa. Liikkuminen on kävelyn sijaan lähinnä jalkojen perässä laahaamista. Tällä hetkellä pyrkimys on nostaa jalkoja mahdollisimman vähän ilmaan. Portaikot ovat kuolemaa. Varsinkin niiden laskeutuminen on suoranainen vitsi. Voisin kuvitella, että viimeisillään raskaana oleva nainen laskeutuu portaita kutakuinkin samalla tavalla kuin minä nyt. Todella sulavaa menoa... Jalkajuntturaiselle liikkuminen tuottaa tuskaa, mutta liikkumattomuus vasta myrkkyä onkin. Useamman tunnin näyttöpäätteen edessä istumisen jälkeen oman kropan jumitila todella konkretisoituu. Äsken yritin venytellä. Sormenpäät jäivät kilometrin päähän lattiasta, vaikka normaalisti ne menevät sinne vaivatta. Tämä menee kaikista kropan jumitiloistani ehkä top kakkoseen. Kroppa taitaa salitreenin lisäksi palautua vielä myös siitä juoksemastani puolikkaasta? Se ei kehon kannalta tainnutkaan olla niin hyvä idea. Noh, mutta pään kannalta mitä loistavin, joten kannatti se.

Kun pohdiskelin tarkemmin massiivista jumitilaani, älysin erään seikan. Nimittäin edellistä yhtä masiiviista megajumia ja tätä kertaa yhdistää yksi asia. Molemmilla kerroilla astaksantiini on ollut loppu! Astaksantiini on kuulunut lisäravinnearsenaaliini nyt vuoden verran ja en voi muuta kuin ylistää sen positiivisia vaikutuksia. Magnesiumin, sinkin, D-vitamiinin ja kalaöljyn ohjella suosittelisin Astaksantiinia ihan kaikille, urheilijoille eritoten.

Astaksantiini on yksi luonnon voimmakkaimmista antioksidanteista. Se on luonnossa esiintyvä pigmentti eli karotenoidi. Karotenoidit suojaavat kasvia auringonvalossa syntyviltä vapailta radikaaleilta. Samoin ihmisellä karotenoidit suojaavat soluja vapailta radikaaleilta, joita saamme mm. uv-säteilystä, torjunta-aineista, alkoholista, raskasmetalleista ja lääkkeistä. Myös kova treenaus synnyttää kehoon vapaita radikaaleja, mikä voi aiheuttaa oksidatiivista stressiä. Tämä taasen altistaa erilaisten tulehdustiojen syntymiselle. Astaksantiinin sanotaankin olevan yksi luonnon parhaista tulehduksen estäjistä. Sen sanotaan myös vähentävän maitohapon kertymistä lihaksiin ja nopeuttavan urheilusuorituksesta palautumista huomattavasti. Luonnollista astaksantiinia tuottaa vain Haematococcus pluvialis mikrolevä. Tämän lisäksi luonnollista astaksantiinia saa vain näitä leviä syövistä merenelävistä. Synteettinen astaksantiini tehdään petrokemikaaleista. Luonnollinen astaksantiini on noin 20 kertaa tehokkaampaa kuin synteettisesti valmistettu. Ei varmaankaan tarvitse arvuutella kumman puolesta liputan.

Astaksintiini on hyvä lisäravinne myös auringossa helposti itsensä kärventävälle. Itse palan todella herkästi ja pyrinkin rajoittamaan auringossa oleskeluani maksimissaan tuntiin kerrallaan. Tämä myös siitä syystä, että en käytä aurinkorasvoja. Astaksantiinin avulla huomaan nykyisin ruskettuvani hieman paremmin. Se on myös erinomainen ensiapu, jos satun polttamaan itseni. Mega-annos astaksantiinia naamariin (20mg) ja iho toipuu palovaurioista huomattavan nopeasti. En toki suosittele itsensä polttamista kenellekään. Minulle se nyt vain sattuu tapahtumaan joka ikinen kesä vähintään kerran. Kantapääopiston oppi ei ole purrut tässä asiassa kertauskursseista huolimatta...

Itse otan astaksantiinia 12mg päivässä. Nyt tosiaan nappulat on loppu ja sen kyllä huomaan palautumisessa. Toki lähes aina salitreenien jälkeen seuraa lihasjumitusta, joskus vähemmän,  joskus enemmän, mutta ilman astaksantiinia jumitus on ihan omaa luokkaansa. Astaksantiinin sanotaan myös lisäävään urheilijan voimatasoja ja vaikuttavan positiivisesti lihaskasvuun. Tuosta en osaa mennä sanomaan, sillä rimpulakroppani kerää lihasmassaa varsin verkkaiseen tahtiin. Sitä paitsi kesälomani aikana tuli peitettyä saavutettua lihasmassaa varsin tehokkaasti rasvamassalla. Kroppani ottaa kaiken ilon irti lipsumisistani ja rasvapalleroiden kommuuni takalistossani senkun laajenee... Astaksantiinin väitetään muuten myös tehostavan rasvanpolttoa, joten nyt äkkiä purkki tilaukseen. Katsotaan josko saisin järjestettyä häädön palleroille. Uutta purkkia venaillessa jään kauhulla/innolla odottamaan seuraavaa jalkapäivääni. Better sore than sorry!

Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Astaksantiini

http://www.magneettimedia.com/keho-vahvemmaksi-astaksantiinilla/

http://articles.mercola.com/sites/articles/archive/2013/02/10/cysewki-discloses-astaxanthin-benefits.aspx

http://www.lifestylebypoliquin.com/Lifestyle/LifestylebyPoliquin/TabId/203/PostId/25/Eat-Gorgeously-to-Look-Younger.aspx

 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Tee asioita, jotka tuovat sinulle hyvän mielen. 

Koska elämä on nyt yhtä extemporea, niin nytpä vaihtuu blogin nimi. Hymyile olet upea kiittää ja kuittaa. Tuo fakta on nyt taottu tämän naisen päähän pysyvästi. Nimi teki tehtävänsä ja nyt on aika jatkaa eteenpäin. Jatkossa ollaan siis Kantapääopistossa. Uusi nimi kuvastaa niin nappiin elämääni, että on suorastaan pakko ottaa se käyttöön. Ihanaa kesää kaikille. Nautitaan lämmöstä, vapaudesta, ystävistä ja leudoista kesäöistä. Uskalletaan ottaa riskejä, tehdään hyppyjä tuntemattomaan, mennään pois mukavuusalueelta. Eletään, iloitaan, ihmetellään ja tartutaan hetkeen. Opitaan kantapään kautta, viisastutaan ja vahvistutaan, mutta pysytään herkkinä. Hymyillään paljon ja ollaan enemmän kuin upeita♡

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Valitettavasti pessimistikin pettyy. Optimismi on huomattavasti hauskempaa ja helpompaa. 

Olen aina ollut se kiltti tyttö. Tyttö, joka hymyilee nätisti, ei halua loukata ketään ja on mielummin samaa mieltä kaikkien kanssa, kuin väittää vastaan. Tunnollinen tyttö. Tyttö, joka varautuu kaikkeen, on ajoissa paikalla, ottaa selvää etukäteen, huolehtii ja murehtii, pelaa kaiken varman päälle, pysyy mukavuusalueella. Tylsä tyttö.

Jotain on kuitenkin tapahtunut. Pari päivää sitten heräsin siihen tosiseikkaan, että minusta on tullut ihan mahdottoman hälläväliä. Toimin täysin vastoin perusluonnettani. Unohtelen asioita, olen jatkuvasti myöhässä, kuittaan kaikenlaiset hölmöilyt naurulla, en välitä pätkän vertaa, mitä minusta ajatellaan, reagoin dramaatisesti ja tunteella, enkä häpeä reaktioitani. Teen päätöksiä puhtaasti vaiston varassa, en järkeile tai pohdi. Juhlin ihan liikaa, nukun ihan liian vähän. Teen asioita hetken mielijohteesta, enkä juuri kadu. Enkä oikeastaan välitä paskan vertaa. Tuo olisi kai hyvä tiivistys kaikesta. Tytöstä, joka on välittänyt ennen ihan kaikesta, on tullut tyttö, joka ei välitä paskan vertaa. 

Ehkä tämä on joku vastareaktio? Jos välittää liian kauan ihan kaikesta, niin tuleeko kiintiö jossakin vaiheessa täyteen? Alkaa hylkiä välittämistä. Tai sitten se on tapa suojella itseään? Tapa kylmettää liian herkkää mieltä. No joo - paskan vertaa on vahvasti sanottu tiedän. Välitän toki läheisistäni ja ympärillä olevista ystävistä. Ja välitän itsestäni. Olen elämäntilanteessa, jossa voin joutua pakon edessä tilanteeseen, jossa on järjestettävä niinsanotusti koko paletti uusiksi. Se toki mietityttää ja pelottaakin. Mutta tällä hetkellä en koe olevani tilivelvollinen kuin itselleni. Ennen olen ollut omasta mielestäni niin hemmetin tilivelvollinen ihan kaikille. Ihan turhaan. 

Tämä hälläväliä -asenne korostuu nyt myös näissä blogiteksteissäni. Mietin, miten tämä kääntyi näin, että kirjoitan koko ajan jotain tavattoman henkilökohtaista? Ennen olisi jäänyt kirjoittamatta, koska olisin miettinyt, mitä minusta ajatellaan. Nyt en kuitenkaan välitä siitäkään pätkääkään. Kirjoitan, mitä mielessä liikkuu ja koska on tarve kirjoittaa. Ehkä tämä on tapa avata itsestään jotain, mitä puhumalla ei pysty avaamaan. En tiedä, enkä koe loppujen lopuksi tarvetta selittää. Kirjoitan, koska nautin siitä. Siinä se. 

Toisaalta elän tällä hetkellä enemmän hetkessä kuin koskaan ennen, mikä nyt ei voi kai olla kuin hyvä asia? Huomaan olevani avoin. Teen paljon extempore-päätöksiä ja menen fiilispohjalta. Teen sitä, mikä tuntuu hyvältä ja mistä saan hyvää oloa ja mieltä. Tiistaina tuli juostua puolimaraton itsekseen lähes tyhjässä Porin metsässä. Ihan vain, koska teki mieli juosta ja testata, miten tuollainen pidempi matka luonnistuu tällä hetkellä. Ei ehkä ihan niitä parhaita ideoita salillä tehdyn jalkapäivän jälkeen, mutta tulipahan juostua. Helppoa menoa, kunnes tuli viimeiset kolme kilometria. Siinä kohtaa jalat luovuttivat. Mietin, että sisukkuus ja hulluus ovat hyvin lähellä toisiaan ja jatkoin juoksemista. Vähän hiipien mentiin loppumatka... 

Tänään ilmottauduin mukaan Crossfitin on ramp -kurssille. Crossfittiä olen kaavaillut jo pidemmän aikaa, mutta hylännyt idean aiemmin kolmesta syystä. Ensinnäkin krooninen aikapula, toiseksikin tieto siitä, että olen melko epäsosiaalinen liikkuja ja kolmanneksi pienoinen pelko, millä volyymillä tuo laji tulee viemään minut mennessään. Sitten totesin kuitenkin, että ei voi tietää, jos ei kokeile. Jos laji vie mennessään, niin sitten se on jotain mistä saan hyvää oloa. Ja se on tällä hetkellä tärkeintä. Huolehtia itsestään, hakea hyvää mieltä. Tiedostan paikkaavani itseäni. Keräileväni palasia. Ja tajuan, että välitänhän minä. Tavallaan enemmän kuin koskaan ennen ja tavallaan en sitten kuitenkaan paskan vertaa. 

 

 

 

Share

Pages