Ladataan...

Päivän oppi: Lepo ei oo laiskuutta!

Jos joku asia on meikäläisen akilleen kantapää, niin se on kehonhuolto. Nimittäin mä en juurikaan tee sitä ja tämä on ihan puhdasta laiskuutta. Lisäksi sitä tulee hyvin usein ajateltua, että lihashuolto on ammattiurheilijoiden hommaa, ei tämmöinen kuntoilija semmosta nyt niin paljoa tarvitse. Viime päivien aikana on kuitenkin tullut todettua, että jotain tarttis tehrä. Jos Movescount näyttää viimeisen 30 päivän liikuntasaldoksi 26 suoritetta, niin tyhmempikin sen tietää, että kroppa alkaa jossain kohtaa oireilemaan jos sitä ei huolla mitenkään. No minä en ole huoltanut – en mitenkään ja nytpä on siis kroppa alkanut oireilemaan. On vähän kaikenmoista epämääräistä jalkavaivaa. Oikea jalka oireilee polvesta jalkapöytään asti ja myös pienoisia penikkaoireiden alkuja tuntuu molemmissa jaloissa. Ihan rehellisesti sanottuna pelottaa melkoisesti. Miten voin ikinäkään päästä Kuusamoon asti juoksemaan, jos jo tässä kohtaa alkaa kroppa heittämään vastalauseita. Lenkkejä on kuitenkin juostu vielä todella vähän ja kilometrimäärät ovat vähäisiä. Ei kovin lupaavalta vaikuta.

Niinpä päätin ottaa tuumaustauon ja terästäytyä vähän. Joko jatkan entiseen malliin ja kohta loppuu juoksut lyhyeen tai sitten otan itseäni niskasta kiinni ja otan aikaa kehonhuollolle. On pakko alkaa pitää huolta kropasta nyt kun oireet ovat vielä pieniä ja jotain on tehtävissä. On alettava venyttelemään ja putkirullailemaan säännölisesti ja veryttelemään kunnolla ennen lenkkiä.

Ensimmäinen askel kohti parempaa kehonhuoltoa on kuitenkin käynti fysioterapeutilla. On selvitettävä johtuuko jalkojen oireilu ainoastaan liiasta rasituksesta ja lihashuollon laiminlyömisestä vai onko taustalla myös jotain, mitä en pysty omin avuin korjaamaan. Kävin fysioterapeutilla reilu vuosi sitten hoidatuttamassa massiivista penikkatautiani ja silloin oikeassa jalassani havaittiin pieni virheasento, joka taatusti selittää ainakin osittain tämänhetkistä oireiluani. Tällä kertaa haluaisin kunnolliset ja konkreettiset ohjeet, miten voin korjata virheasentoa ja vahvistaa juoksussa tarvittavia, jalan oikeaa asentoa tukevia lihaksia. Tämän lisäksi varasin myös ajan tutulle osteopaatille. Häneltä sain aikoinaan paljon apua, kun tahein ratsastuksessa vinousongelmani kanssa. Haluan käydä tsekkaamassa vaikuttaako samainen kroppaani vinouttava ongelma myös juoksuun ja samalla tarkistuttamassa, miten kylkivammani on vaikuttanut rankaani vai onko mitenkään. Voi vaikuttaa liialta hifistelyltä, mutta yllättävän moni kropassamme olevista vaivoista juontaa juurensa ihan jostakin muualta kuin varsinaisesta kipupisteestä. Osteopatia on hyvä apu tähän. Palaan aiheeseen lisää tuonnempana, kun olen hivenen viisaampi. Ainakin olen kerrankin ajoissa liikeellä.

Tällä viikolla ollaan pidetty kevennettyä viikkoa. Punttitreenit ja lenkit on jätetty vallan sivuun, olen käynyt vain kerran ratsastamassa ja yhdessä crossfit-treenissä. Hieman ollaan oltu väsähtäneitä ja krempallaan. En tiedä onko kellojen siirrolla ollut osuutta asiaan, mutta olo on koko viikon ollut ihan naatti. En oikein saa itsestäni mitään irti ja kroppa on tosi väsyksissä. Parempi kuunnella kehoa ja antaa sille pieni levähdystauko. Silti tuntuu, että joudun hirmuisesti perustelemaan itselleni näitä treenivapaita päiviä ja vakuuttelemaan, että tässä ei ole kyse laiskuudesta, vaan ihan puhtaasta maalaisjärjestä. Joskus on maltettava antaa kropan levätä. 

 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Saa olla pahalla päällä

Luin tänään Maaret Kallion kolumnin Hesarin nettisivulta, jossa käsitellään nykyihmisen tarvetta pakottaa itseään onnellisuuteen.

"Onnellisuudesta on tullut pakkopaita, joka velvoittaa ylivirittämään mielen epänormaaleille taajuuksille. Länsimainen ihminen pyrkii onnellisuuteen väen vängällä ajaen itseään samalla enemmän kohti riittämättömyyttä, epäonnea ja tyytymättömyyttä." Kirjoittaa Kallio. 

Kirjoitus osui ja upposi meikäläiseen siinä mielessä hyvin, että tämä viikko on ollut mulle känkkäränkkäpäivä kertaa 5. Olen ollut väsynyt, turhautunut ja pahalla päällä. Kaikki ihan ilman sen kummempaa syytä. Ja sepäs vasta onkin pistänyt kiukkuttamaan, että syyttä kiukuttaa. Niinpä olen koko viikon hokenut päässäni,  "Hei comeoon, sä oot ihan hemmetin onnekas nainen, sulla on kaikki ihan mahtavasti juuri nyt, oo ONNELLINEN!" "Et voi olla pahalla päällä, kun sä oot niin ONNELLINEN!!!" 

Siis juurikin tehnyt tuota Kallion kirjoituksessa mainittua asiaa - virittänyt mieltäni epänormaaleille taajuuksille. Eihän tässä nyt ole mitään järkeä. Missä kohtaa meidän elämästämme on tullut sitä, että koemme syyllisyyttä omista mielenliikkeistämme ja olemme tilivelvollisia tunteistamme omalle itsellemme. Että pitää pyydellä itseltään anteeksi omia tunnetilojaan ja piiskata itseään, jos ei ole koko ajan vain ihan happy happy? Että en voi olla nyt tämmöisellä paskalla fiiliksellä, kun olen nyt niin onnellinen. No miksei voisi olla? Ei kiukku vähennä onnellisuutta. Ne ovat loppujen lopuksi kaksi tyystin eri asiaa. Niinpä tästä eteenpäin mä olen ihan rehellisesti pahalla päällä, jos siltä tuntuu, enkä koe siitä mitään huonoa omaa tuntoa tai yritä puhua itseäni ympäri omista tunnetiloistani. 

"Joustava ihmismieli uskaltautuu olemaan aidosti läsnä myös elämän pimeällä puolella. Hyvän elämän kannalta keskeiseksi ei nouse onnen väkinäinen ylläpitäminen, vaan tilanteen kannalta relevanttien tunteiden kokeminen. Keskeisintä on iso kuva merkitykselliseksi koetusta elämästä, eivät hetken ohikiitävät tunteet."

Maaret Kallion teksti on kertakaikkisen loistava ja sen loppukaneetissa pilee suuren suuri viisaus."Joka onnellisuutta pakottaa, sen vain kadottaa. Olisiko aika luopua tavoittelemasta huippuonnellista unelmaelämää? Ihan jo onnellisuudenkin tähden." 

Hyvää tai pahaa perjantaita kaikille. Molemmat on ihan fine :) 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Ilon kautta! 

Oltiin viime viikolla juoksentelemassa sekopääjuoksijan kanssa lähimaastojen poluilla. Reilun kilometrin päässä kodistamme löytyy metsä, jossa risteilee muutamia polkuja. Ei niitä nyt häävisti ole, mutta pääseepä vähän fiilikseen. Siellä me sitten kirmailtiin peräkanaa pitkin metiköitä. Tai siis korjaus. Sekopääjuoksija kirmaili. Meikä kävi perässä omaa selviytymiskamppailuaan. Siinä missä sekopääjuoksija loikki kuin aropupu kaatuneiden puunrunkojen, juurakoiden ja kivikkojen yli sekä sujahteli sulavasti oksistojen lomasta, meikä taasen tömisteli perässä ylittämällä puunrungot pysäämällä niiden eteen ja astumalla ähkien yli, vääntäen nilkkansa ainakin neljään otteeseen juurakoissa sekä huudellen "ai saatanaa" kuusenoksien lävähdellessä päin naamataulua. Siinä kohtaa, kun nilkka meni viidennen kerran nurin astuessani jonkun mikroskooppisen kävyn päälle, se iski - ensimmäinen katumuksen hetki. Mihin hittoon mä oikein olen ryhtynyt? Minä polkujuoksemassa!?! Minä, maailman onnettumuusalttein yksilö, karaamassa nuljuvien nilkkojeni kanssa pitkin mäkiä ja juurakoita. Jos en väännä nilkkaani, niin tulen takuuvarmasti keskeyttämään homman joku koivunoksa silmässä törröttäen, lyötyäni pääni kuusenrunkoon tai suonsilmäkkeeseen hukkuneena. Minä, maailman epäelastisin yksilö vaihtuvissa maastoissa. Tälläinen tönkkösuolattu muikku aropupujen joukossa Karhunkierroksen mäissä ja portaikoissa. "VOIDAANKO VÄHÄN HILJENTÄÄ!?!" huudan sekopääjuoksijalle ja matka jatkuu astetta maltillisempaa vauhtia ja monta astetta nöyrempänä. Mitä jos tää ei ollutkaan niin hyvä idea? 

Päätän hakea vähän lisää fiilistä lukemalla tämän vuoden Nuts Karhunkierroksen 31 kilometriä juosseiden blogipostauksia*. Hirveästi kyseisten postausten lukeminen ei silti itsetuntoani kohota. Aika pitkälti teksteissä korostuu se, että ko. reitti on erittäin haasteellinen ja rankka. Kertomuksissa reitin ekaa puolikasta kuvaillaan varsin mukavaksi, jonka jälkeen se muuttuu dramaattisesti ja loppumatka onkin sitten melkoista raastoa. "Elämäni rankin lenkki", "Mutaista juurakkoa", "Sadistista nousua", "Tuskaista menoa". Mm. näin kuvaillaan Karhunkierroksen lyhintä matkaa. Lakki nousee kaikille pidemmille matkoille ilmottautuneille. Sekopääjuoksija on väläytellyt vaihtavansa kasikymppisensä sataankuuteenkymmeneen kilometriin. Sekopää kertaa kymmenen!!!! 

Tuskaani ei varsinaisesti liennytä myöskään tieto siitä, että toukokuinen Kuusamo voi olla sääolosuhteiltaan lähes mitä tahansa. Sekopääjuoksija on muutama vuosi sitten taivaltanut ekan kisansa Kuusamossa paikoin polviaan myöden lumessa tarpoen. Tänä vuonna kisan aikana riehuneen myrskyn lisäksi taivaalta satoi juoksijoiden niskaan kaikenmoista rakeista lähtien. Hevostouhuissa olen tottunut lähes kaikenlaisiin sääolosuhteisiin eli en todellakaan ole sokerista, mutta silti ajatus mahdollisesta lumessa tarpomisessa hirvittää melko tavalla. Täytyy varmaan alkaa palvomaan jotain säiden jumalia ja rukoilla suotuisaa keliä kisapäivälle. Ihan riittävästi haastetta meikäläiselle jo optimiolosuhteissakin. 

Kylmän hien valuessa pitkin selkäpiitäni saan kuitenkin helpotusta katsomalla sekopääjuoksijan kaverin Mikko Reunan Karhunkierros-videon tämän vuoden kolmeykköseltä. Video on kuin tekijänsä, pelkää hyvää tuulta ja fiilistä. Videon katsottuani tajuan, että tähän(kään) asiaan ei tarvitse suhtautua niin vakavasti. Näin meinaan meikäläinen tuppaa tekemään asiassa kuin asiassa. Olen hirvittävän tunnollinen ja lähden sata lasissa kaikkeen, mihin ryhdyn. Välillä olisi kuitenkin hyvä ottaa löysin rantein ja ennenkaikkea ilon kautta. Eikä siinäkään ole mitään vikaa, jos joskus lähtee asioihin mukaan vähän takki auki. Näihin sanoihin - Meikä tulee niin rulettamaan Kuusamossa!!

Tässä vielä tsemppaukseksi muillekin Mikon video. 

Sitä mä vain jäin miettimään, miksei Mikon videossa ole mitään reitin loppupätkältä..... :D 

*Ps. Suosittelen lämpimästi lukemaan Tyylit-blogin jätkien Nuts kisaraportin täältä. Vaikkei polkujuoksu kiinnostaisikaan, niin postaus on silti erittäin viihdyttävää luettavaa.

Share

Pages