Ladataan...

Päivän oppi: Mene pahan olon puolelle. 

Crossfitissä jos missä olen oppinut, että vähemmän on enemmän. Ei tarvita välttämättä montaa komponenttia, jotta saadaan aikaiseksi tehokas treeni. Jo kahdenkin liikkeen setistä saa harjoituksen, joka irrottaa mehut naisesta. Tällaiset treenit ovat yleensä myös niitä, jotka näyttävät taululla kivalta, mutta käytännössä ovat jotain aivan muuta. Vai mitä sanotte tästä:

10 kierrosta:

500m soutua

30 kahvakuulaheilautusta (raskas kuula)

1min. lepo

Treeni tehdään parin kanssa eli ensimmäinen aloittaa soudusta ja toinen parista seuraa perässä aloittamalla soudun siinä kohtaa, kun ensimmäinen siirtyy kahvakuulaheilautuksiin. Heilautukset voi jakaa osiin eli kaikkia 30 ei ole pakko (=ei pysty) tehdä putkeen tai jos pystyy loppuun asti, niin sitten on liian kevyt kuula. Jokaisen setin jälkeen lepoaikatavoite on 1min, mutta konkreettinen lepoaika riippuu hieman siitä kuinka nopea/hidas parisi on soutamaan. Jouheimmin treeni etenee siten, että toinen siirtyy soutamaan aina siinä vaiheessa, kun toinen lopettaa soutamisen.

Kuulostaa mukavan leppoisalta treeniltä eikös vaan? Vähän soudellaan ja heilutellaan kuulaa. Tämmösellä treenillä starttasin torstaiaamuni ja voin kertoa, että ei ollut leppoisa. Ei sinne päinkään. Treeniin kului minulta aikaa 52.49. Sykemittarin mukaan treenini keskisyke oli 160 ja piikki 180. Treenin palautumisajaksi Suunto ilmoittaa 35 tuntia. Nuo sykelukemat ovat minulle todella kovat, en ole aikoihin päässyt tuonne sataankasiinkymppiin. Melko tehokas treeni sanoisin. 

No mutta se pointti. Joskus näillä mun jutuilla yrittää semmonenkin nääs olla. Pointti oli se, että tehokkaaseen treeniin ei välttämättä aina tarvi kymmeniä eri liikkeitä tai edes kuntosalia ja sen ihmeempiä puitteita tai kaikenmaailman vermeitä. Vaikka tuo tän torstain kuolemantreeni nyt suoritettiinkin crossfitsalilla, niin kielen saa vyön alle kotonakin. Kun valitsee kaksi-neljä tehokasta liikettä ja kellottaa lyhyet lepoajat liikkeiden väliin saa helpolla tehokkaan pika-treenin. Liikkeet voi tehdä pelkällä kehonpainolla eli välttämättä ei tarvitse edes kahvakuulia tai käsipainoja. Niiden avulla saa kuitenkin vähän lisätehoja treeniin. Liikkeiden ei tarvitse olla monimutkaisia: kahvakuulaheilautus, high pull, burpee, thruster käsipainoilla, vuorikiipeilijä, erilaiset kyykyt ja askelkyykyt, punnerrukset ja yksinkertaiset vatsalihasliikkeet. Noista saa jo kasattua erilaisia tehosettejä. Jos lähistöltä löytyy kunnon mäki, niin kahvakuula messiin ja ylämäkijuoksua yhdistettynä kahvakuulaheilautukseen. Takuulla pääsee lähelle maksimisykkeitä. 

Suosittelen myös kokeilemaan tuota yllämainittua soutu-/kahvakuulaheilautustreeniä. Sen voi tehdä myös yksin, tosin treenikaveri tässä harjoituksessa toimii kyllä hyvänä tsempparina.  Treenin voi varioida myös niin, että soutuosuudet korvaa kuntopyörällä. Tänään mulla on tuosta torstain treenistä jokseenkin selkääni saanut olo ja kaupan päälle vielä toisessa kämmenessä tulehtunut rakko (damn those kettlebell swings) Silti olen sitä mieltä, että mukavuusalueen ulkopuolelle kannattaa silloin tällöin mennä. Herättelee kroppaa mukavasti. Ja mikä parasta, sinne pääsee hyvinkin helposti :) 

Viikonloppuna kirmaillaan taas pitkin pusikoita uusilla polkureiteillä. Onneksi pahimmat jumit on tällähetkellä yläkropassa. Kivat viikonloput itse kullekin! Menkää käymään pahan olon puolella! 

 

 

 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: ”Kenelläkään ei ole sen hauskempaa, kuin mitä hän itse itselleen järjestää” – Tove Jansson

Edellisessä postauksessa tuli ohimennen mainittua siitä, miten viimeaikoina on lenkkien jälkeen päähän syntynyt lisää ”huonoja ideoita”. Edellämainittu realisoitui eilen, kun tuli ilmottauduttua Nuts (Nuts=Northern Ultra Trail Service) Pallaksen 55 kilometrin kisaan.

Voisi sanoa, että tuo ilmottautuminen tuli tehtyä aika lailla fiilispohjalta, järjen kanssa ei sillä ollut juurikaan mitään tekemistä. Tämä oli jälleen kerran hyvä osoitus siitä, että olen hivenen yllytyshullu. Alunperin ajatus oli lähteä juoksemaan Pallakselle 26 kilometrin pätkä, mutta kun sekopääjuoksija heitti joitakin viikkoja sitten, että ”kai sä nyt sen viiskymppisen lähdet juoksemaan", niin eipä siinä sitten muuta vaadittu. Idea oli istuttettu päähäni. Tämän jälkeen en oikein päässyt yli enkä ympäri ajatuksesta.

Kuva: Aapo Laiho (Northern Ultra Trail Service - Nuts Pallas 2015)

Fiilispohjalta on helppo hekumoida kaikenlaisia ajatuksia päässään mahtavaksi ideaksi. Tällöin myös usko omiin kykyihin on rajaton. Tuo 55 kilometriä tuntui vielä eiliseen iltaan asti tällaiselta mahtavalta idealta. Upeita tunturimaisemia, itseni voittamista ja jotain ennenkokematonta. Nukkumaan mennessämme sekopääjuoksija totesi mulle, että ”päätit sitten kerralla ryhtyä ultrajuoksijaksi” ja että ”et kyllä nyt mitään helppoa kisaa valinnut juostavaksi”. Tapahtui pienoinen herääminen todellisuuteen. 55 kilometriä poluilla (tai ihan missä vaan) on meikäläiselle ihan hitosti, siis ihan hitosti! Kaiken lisäksi Pallas-Hetta reitti pitää sisällään 1642 nousumetriä. Eli siis perkeelesti! Vertailun vuoksi voin kertoa, että Karhunkierroksen kolmeykkönen sisältää 477 nousumetriä eli Pallaksella noustavaa on yli kolme kertaa enemmän kuin Karhunkierroksella. No matkakin on toki huomattavasti pidempi, mutta taisi olla vähän ennenaikaista panikoida noita Kuusamon nousuja... Ja tietenkin vielä se pikkuriikkinen pointti, että tähän mennessä pisin juoksemani matka on 21 kilometriä ja sekin tasaisella. Kuten todettua poluilla juostessa tasaisen ajan voi kertoa kutakuinkin puolellatoista. Aika pitkä juoksu on edessä tuntureissa.

Kuva: Aapo Laiho (Northern Ultra Trail Service - Nuts Pallas 2015)

Aamulla fiilikset olivatkin sitten melkolailla toisenlaiset kuin kisaan ilmoittautuessa. Ensimmäinen ajatus oli, että jos tuolla aiemmin pelkäämälläni Karhunkierroksella juoksu tuntuu vaikealta, niin aika hiljaista on edes yrittää juosta Pallaksella. Tätä taivasteltuani aamupalapöydässä sekopääjuoksija totesi vain, että ”nyt pitää sitten vain treenta niin paljon, että Karhunkierros tuntuu helpolta”. No niin – näinpä sitten muuttui kertaheitolla Karhunkierroksen 31 kilometriä lämmittelylenkiksi...

Ilmottautumistani sulateltuani ja kaikenlaisia kauhuskenaarioita mietittyäni päätin kuitenkin kerrankin lopettaa hysterisoinnin ja tarttua kolmeen ajatukseen. 1. Pidän haasteista. Ne tuovat elämään ihan uudenlaista sisältöä. 2. Pääsen tekemään jotain täysin uutta ja ainutkertaista 3. Asian ajatteleminen nostaa poikkeuksetta hymyn huulilleni. Tuo viimeinen kohta ehkä summaakin kaiken olennaisen. Loppujen lopuksi kuitenkin, kaikesta pelosta ja epävarmuudesta huolimatta, ajatus Pallaksella juoksemisesta tuntuu vain jotenkin tosi hyvältä ja saa minut hymyilemään. Ja jos jokin idea saa ihmisen hymyilemään näin, niin eihän se voi olla huono idea ollenkaan?

Postauksen kuvat (lukuunottamatta viimeistä) ovat tunnelmakuvia tämän vuoden Pallaksen kisasta. Omiaan lisäämään polkujuoksuinnostusta, eikö vaan? Lisää infoa Nuts Pallaksesta löydät täältä. Paikkoja on vielä reilusti tarjolla, joten mukaan vaan, jos ajatus tuntureilla juoksemisesta pistää hymyilyttämään.

 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Jos jokin asia nostaa hymyn huulille, se ei voi olla kovin huono idea. 

Päätin jatkossa kirjoittaa raportit kaikilta pidemmiltä polkulenkeiltämme. Tämä siksi, että itse ainakin kaipaisin enemmän tietoa alueemme polkujuoksureiteistä. Jaetaanpa näitä omia kokemuksia siis täällä, jos joku muu sattuu haeskelemaan kertomuksia Lounais-Suomen polkujuoksumestoista.

Alkuun on todettava, että polkujuoksijalle Pori on merkittyjen reittien suhteen melkolailla surkea paikka. Yyteri toki tarjoaa mahtavia lenkkimaisemia ja Porin metsässä pääsee juoksemaan helpoille metsäpoluille, mutta siihen se sitten melkolailla jääkin. Kun ei kuitenkaan joka viikonloppu haluaisi samaa reittiä tablata, niin Porista on pakko lähteä pois, mikäli haluaa pituutta ja haastavuutta lenkkeihinsä. 

Menneenä viikonloppuna aikomuksemme oli suunnata Reitti Satakunnan Noormarkun reitille. Aikomus kuitenki tyssäsi heti alkuunsa, kun kartasta havaittiin, että ko. reitti menee lähes yksinomaan teitä pitkin. Vähän katoaa polkujuoksun idea. Lisäksi Reitti Satakunnan infosivut ovat niin kertakaikkisen susipaskat, että vähemmästäkin lähtee retkeilyinnostus. Mitään kunnon karttaa ei sivuilta löydy ja kokonaisuus on muutenkin varsin sekava. 

Niinpä muutimme suunnitelmaa ja päädyimme juoksemaan lenkkimme Kullaan Joutsijärvelle. Sekopääjuoksija oli varoitellut reitin hankaluudesta ja kivikkoisuudesta jo aiemmin, mutta ajattelin, että kyllä mä siellä pärjään, kun Seitsemisissäkin selvisin. Matkaan lähdettiin Tammen parkkipaikalta. Joutsijärven retekilyreitti on ympäri kierrettynä kokonaisuudessaan 27 kilometriä. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan kiertää koko reittiä, sillä matka olisi vielä tässä vaiheessa minulle hivenen liian pitkä. Lisäksi olimme liikkeellä sen verran myöhään, että valo olisi loppunut kesken. Sovittiin, että juostaan fiiliksen mukaan jotain 15km ja 20km väliltä ja käännytään takaisin sitten, kun siltä tuntuu.

Ei kun matkaan. Reittiä lähdettiin kiertämään itään päin eli vastapäivään, mikä näin jälkikäteen ajateltuna oli ehkä vähän huono ratkaisu. Myötäpäivään kiertäen reitti olisi nimittäin ollut hieman helppokulkuisempaa. Sen sijaan nyt päästiin heti kättelyssä rytyyttämään pitkin kivikkoisia metsäpolkuja. Niitä olikin tällä Joutsijärven reitillä melkoisesti. Helppokulkuisia pätkiä oli reitin varrella loppujen lopuksi aika vähän ja se kyllä heijastui juoksuvauhtiin. Jos Seitsemisen reitit olivat haastavia, niin Joutsijärven polut olivat jotain vielä haastavampaa. Kivikkoa ja liukkaita pitkospuita oli rutkasti. Kiviä oli polulla paikoin niin paljon, että kokematonta juoksijaa alkoi jo hirvittämään. Jälleen kävi mielessä, että jos täältä selviän pois ehjin nahoin se on pienoinen ihme. Jotenkin sitä sitten kuitenkin osasi asetella koipensa kivien väliin ja koikkelehtia eteenpäin taittamatta nilkkojaan. Meikäläisen eteneminen kivikossa oli paikoin aika hidasta, sen sijaan sekopääjuoksija kirmaili taas kepeästi edellä ripeää vauhtia. 

Ensimmäiset viisi kilometriä juoksu maistui puulta. Tuntui, että kunto on ihan paska ja eteneminen oli jotenkin todella tuskaista. Tämän jälkeen kuitenkin kroppa heräsi ja matka alkoi taittumaan mukavasti. Reitti kulki 4 kilometrin jälkeen pitkän matkaa Joutsijärven rantaa pitkin. Kauniita maisemia, joista ehti nauttia pitkospuita kävellessä. Niitä olikin reitin varrella taas melko paljon ja koska niiden juoksemisesta ei voinut edes haaveilla, matkanteko hidastui ajoittain melkoisesti. Tätä se polkujuoksu kuitenkin luonnostaan on, meno ei ole tylsää ja tasavauhtista, kun vaihteleva maasto asettaa haasteita etenemiselle.

Reitin erkaannuttua Joutsijärvestä reilun kuuden kilometrin kohdalla alkoi hieman helpommin juostava osuus, kunnes ylitettiin Kulhantie. Tien jälkeen polulle oli vedetty punainen nauha ja infolappu, joka varoitti metsänhakkuutöistä. Tässä kohtaa oltiin juostu reilu 7 kilometriä. Punaisesta nauhasta eteenpäin reitillä oli jonkin verran irtorisua ja puuta, jotka hidastivat matkantekoa hieman. Sekopääjuoksija kyseli jatkettaisiinko vielä vai käännyttäisiinkö takaisin ja minä kehotin jatkamaan juoksemista. Juoksu oli ruvennut tuntumaan sen verran hyvältä, että olin alkanut haaveilemaan kahdenkympin lenkistä. Jalat tuntuivat tosi hyviltä ja oikea jalkakaan ei ollut antanut minkäänlaisia kipuoireita koko matkan aikana. Ei varmaan olisi kannattanut iloita asiasta, sillä vähän matkaa tästä edettyämme, vasen jalka alkoi ilmoittelemaan jotain penikkaoireen tyyppistä kipua. Olin ihmeissäni, sillä vasemman jalan kanssa ei ole tähän mennessä ollut ongelmia. Sekopääjuoksija kyseli jälleen, että edetäänkö vai käännytäänkö takaisin ja koska kipu oli vain ihan ajoittaista ja lievää sanoin, että juostaan vielä. Onneksi kuitenkin kahdeksan kilometrin kohdalla ilmaantui joku järjen hiven päähän ja älysin, että tästähän on vielä juostava sama matka takaisin autolle. Jos kipu voimistuisi, niin tulisi kakkamainen kotimatka. Niinpä päättetiin kääntyä takaisin. Fiksu veto, sillä hieman jälkeen uukkarin tajusimme, että kello on kolme ja meiltä loppuu tunnin päästä päivänvalo. Mitään otsalamppuja ei oltu pakattu mukaan, joten olisi melkoisen ankeaa taivaltaa pilkkopimessä kivikossa. Todettiin, että nyt on paree pistää tossua toisen eteen ja lisäsimme vauhtia.

Kumma kyllä, heti takaisin käännyttyämme vasemmassa jalassa oleva kipu hävisi, eikä palanut enää. Ehkä se oli ollut vain joku kropan hälyytysmerkki siitä, että on aika kääntyä takaisin päin. Paluumatka sujui ripeästi, tosin pahimmat kivikkokohdat käveltiin. Oli järkevämpää niin, koska jalat alkoivat olla jo sen verran väsyksissä, että olisi voinut helpommin teloa itsensä. Alkoi jo hämärtää eli yhtään liian aikaisin ei takaisin käännytty. Autolle päästyämme matkaa oli taitettu reilu 16km ja aikaa oli kulunut 2h44min. Jalat olivat väsyksissä, mutta paukkuja olisi vielä ollut. Tämä antoi taas hivenen itseluottamusta lisää ja ehkä myös synnytti päähän jotain uusia tyhmiä ideoita...

Joutsijärven reitti on haastavuudestaan huolimatta varsin hieno paikka juosta. Kunhan malttaa olla hötkyilemättä ja varautuu siihen, että etenemisvauhti on melko maltillinen, saa polkujuoksijakin kierroksesta paljon irti. Nousumetrejä ei tälle reitille juurikaan kerry, mikä nyt on varsin tyypillistä täällä päin Suomea. Tekninen polku tarjoaa kuitenkin minimaalisesta nousustaan huolimatta varmasti hyvää harjoitusta kenelle tahansa polkujuoksijalle, joten suosittelen reittiä lämpimästi myös konkareille. Kävellen patikoivalle reitillä on mukavasti nähtävää pariksikin päiväksi. Järvimaisema on kaunis ja metsäpätkät idyllisiä. Joutsijärveltä löytyy myös lukuisia nuotiopaikkoja ja autiotupia yöpymiseen. Alue on siis varsin monipuolinen kohde luontomatkailusta kiinnostuneelle.

Sekopääjuoksija antoi juoksemallemme reitille 3 tähteä viidestä. "Mukavan teknistä polkua ja hyvin merkitty reitti, joka on ehdottomasti alueen parhaimmistoa" olivat kommentit. 

Juoksemamme lenkki kartassa vihreällä. Lenkki juostiin siis edestakaisin. Alkuperäinen kartta löytyy täältä

Pari päivää juoksun jälkeen sekopääjuoksija kysyi minulta, että ”oletko muuten ikinä juossut näin pitkän aikaa kuin Joutsijärvellä?” Hetken aikaa raksutti ja totesin, että toden totta. Tämä oli pisin juoksuni ikinä. Ei matkallisesti mutta ajallisesti. Puolikas on tullut juostua pariin otteeseen, mutta tämä oli aikaennätys. Tämä juoksu antoi uskoa myös siihen, että tuo puolikas paukkuu rikki poluilla hyvinkin pian. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Juoksijan mieli on iloinen!

Loppuun jälleen päivän linkkivinkki: Polkujuoksijalle ja retkeilijälle löytyy nimittäin kerassaan loistava vinkkipankki netistä. Sivusto www.retkipaikka.fi tarjoaa todella kattavan määrän tietoa maamme retekilykohteista. " Käykääpä tsekkailemassa. 

 

Share

Pages