Ladataan...

Päivän oppi: Välillä musta tuntuu, että en oo oppinut yhtään mitään!

Jalkaongelmien vuoksi jouduin ottamaan askeleen taaksepäin ja muuttamaan lenkkien osalta viikkosuunnitelmaa melkolailla radikaalisti. Karhunkierrokseen on 15 viikkoa, joten vielä on aikaa säädellä. Hommaa helpottaa se, että tavoitteena ei ole muuta kuin päästä maaliin aikarajan sisällä. Karhunkierroksen 31 kilometrillä aikaraja on 7 tuntia. Pitäisi riittää. 

Enontekiö 2015

Koko homma alkaa nyt siis tavallaan ihan alusta. Pudotin kahdenkymmenen kilsan viikkopitkikseni viiteen kilometriin, jota lähden kasvattamaan joka viikko kahdella kilometrillä. Eli viime viikolla aloitin tuosta viidestä kilometristä, tällä viikolla pitkikseni on 7 km, ensi viikolla 9 km, sitä seuraavalla 11 km jne. Elikkäs vasta viikolla 14 pääsen jälleen juoksemaan tuota kahtakymmentä kilsaa seuraavan kerran. Melkoinen askel taaksepäin, mutta oman järkeilyni mukaan ainut tapa edetä, jotta ylipäätään pääsen juoksemaan Karhunkierroksella. Pallaksen osalta tämä säätäminen tosin aiheuttaa sen, että tuo 55 km juokseminen muuttuu koko ajan epärealistisemmaksi. 

Pistetäänpäs vähän faktoja pöytään: Karhunkierroksen kisamatka on siis 31 kilometriä. Pallaksella pitäisi juosta 55 km, mikä on 24 kilometriä enemmän kuin Karhunkierroksella. Meikäläisen pisimmät lenkit tähän mennessä ovat puolimaratonin pituisia eli hieman reiska 21 km. 55 km-21 km = 34 km. Eli 22 viikon kuluttua pitäisi taivaltaa 34 kilometriä enemmän, kuin mitä olen tähän mennessä ikinä juossut. Ennen Karhunkierrosta en tällä suunnitelmalla yli kolmekymppisiä juokse. Mikäli siis haluan juosta ennen Pallasta kunnon pitkiksen eli noin 40 km (mikä nyt olisi kyllä pelkästään jo päänupinkin kannalta enemmän kuin tarpeellista), niin tuo juoksu pitäisi suorittaa Karhunkierroksen ja Pallaksen välissä. Kisojen välissähän on aikaa 7 viikkoa. Tuo pitkis pitäisi päästä juoksemaan kuitenkin niin, että olen palautunut riittävästi Karhunkierrokselta ja myös niin, että minulle jää riittävästi aikaa palautua pitkikseltä ennen Pallasta. Elikkäs aika tarkalleen Juhannusviikolla, jolloin minulle jää 3 viikkoa aikaa palautua Pallakselle. Aika hurjalta tuntuu, kun näitä räknäilee mielessään. Hurjalta tuntuu ajatus siitä, että ehdin juosta tuon yhden nelikymppisen vasta noin lähellä ennen Pallasta ja sitten jo pitäisi taivaltaa tuo 55 km. Tuntuisi turvallisemmalta, jos tuon maratonin mittaisen pitkiksen saisi testattua vähän aiemmin. No - aikaa Pallakseen on vielä 22 viikkoa. Paljon ehtii tapahtua sitä ennen. 

Niin mitkä oli ne faktat? No faktat on ne, että yllämainitut kilometrimäärät on alkaneet pelottaa allekirjoittanutta niin perkuleesti. Fakta on myös se, että mä haluan päästä juoksemaan tonne Pallakselle niin perkuleesti. Pelko ja halu ottaa tässä nyt mittaa toisistaan. Viime vuonna lähdin Enontekiön Hettassa lenkille ja kipusin Jyyppärä nimiselle vaaralle. Samaan aikaan, kun pääsin vaaran päälle Nuts Pallas -kisan 125 km juoksijoita tuli maaliin Hettan keskustassa. Maalialueen kuulutukset kaikuivat Jyyppärän laelle asti ja siellä vaaran päällä pohdin, miten haluaisin itekin joskus kokea sen tunteen, kun pitkän taivalluksen jälkeen saapuu vihdoin maaliin.

Jyyppärän laella

Ilman näitä jalkaongelmia olisin menossa rinta rottingilla kohti Pallasta, mutta nyt alkaa rottingit putoilemaan. Suuruudenhulluus karisee sitä mukaa, kun päivät hupenevat. Pohdin jatkuvasti, luovutinko jo sillä hetkellä, kun päästin ensimmäisen epäilyksen häivähdyksen livahtamaan pääni sisälle. Oliko homma jo tuossa kohtaa taputeltu ja olisi vain järkevintä unohtaa koko Pallas saman tien? Toisaalta olen sen kaltainen ihminen, joka on taipuvainen uskomaan (=uskottelemaan itselleen), että mikä tahansa on mahdollista. Enkä ole luovuttaja. Kisaturistiksi ei oikein huvittaisi enää tällä kertaa lähteä, joten paree pysyä suuruudenhulluna. Kattellaan sitten heinäkuun 16. vedänkö hopeatoffeeta hotellihuoneessa vai tuntureilla.

Autenttista kuvamateriaalia Nuts Pallas 2015: Allekirjoittanut kisaturistina. Sinä aikana, kun Sekopääjuoksija taivalsi tuntureilla, meikä keskittyi pääasiassa tähän. Eli hopeatoffeeseen... Jos Nuts Pallas 2016 menee meikäläisen osalta taas kisaturistin hommiksi, niin ostan kymmenen pussia näitä ja vedän itteni sokerihumalaan! 

PS. Olis kiva kuulla sellasia "miten mahdottomasta tuli mahdollinen" -tarinoita elävästä elämästä. Vähän niinku tsemppaukseksi tälle mun suuruundenhullulle projektille. 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Pysy positiivisena. 

Tyngäksi jääneen kotirataultran ja polvikivun jälkeen asetin itseni viikon liikuntakieltoon. Kahta ratsastuskertaa lukuunottamatta pudotin kaiken muun urheilun pois. Keskityin ainoastaan lihashuoltoon, tein pitkiä venyttelyitä, putkirullailua ja lepäilin. On aika selvää, mikä aiheuttaa polvikivun. Vasemman jalan ulkoreisi on aivan tukossa. Tuon ulkoreiden putkirullaus saa näkemään tähtiä, joten joku kiristää nyt ja pahasti. Juoksijan polvihan syntyy *”reiden ulkopinnalla sääriluun ja lonkan välillä kulkevan IT-jänteen kiristymisestä ja hankauksesta polven ulkosivun luisiin rakenteisiin. Jänne liikkuu jalan koukistusliikkeen aikana edestakaisin polven ulkosyrjän nivelnastan yli.” Elikkäs veikkaanpa vahvasti, että tuo kiristynyt IT-jänne se meikäläistäkin kiusaa. Se mikä tuon IT-jänteen on saanut kirraukseen onkin sitten kysymysmerkki. Itselläni on kaksi veikkausta. Joko suttasin reiden jumekseen kahden tunnin kuntopyöräsessiollani, jonka suoritin pari päivää ennen tuota kotirataultraa tai sitten jäisellä pohjalla juokseminen veti jalan jumiin. Niin tai itse asiassa veikkauksia on kymmeniä... Teinhän mä meinaan päivää ennen kotirataultraa noita boxihyppyjäkin melkoisen setin ja sitten oli myös se juoksun aikana suoritettu ilmaveivi, minkä jälkeen tuo polvikipu alkoi... Hmmm. Spekuloinnin määrä kuluneen viikon aikana on ollut taas megalomaaninen. Mistä tää johtuu ja mihin tää johtaa –aatokset ovat vallanneet päänupin ja it-jänteen lisäksi myös mieli on ollut kireä kuin vielunkieli. En ole ollut kovin miellyttävää seuraa.

Maanantaina palasin normaaliin treenirytmiin ja kävin myös fysioterapissa valittamassa jälleen kerran uutta vaivaa. Fyssari varmaan kohta leimaa mut luulotautiseksi ja passittaa mäkeen ongelmieni kanssa. Tuntuu, että joka käynnillä mulla on uusi murhe, jonka kanssa tahitaan. No onnekseni fyssarillani riittää kärsivällisyyttä ja hän paneutuu huolella tällaisen moniongelmaisen auttamiseen. Eilen tarkasteltiin nilkkojeni liikkuvuutta. Kävin nimittäin pari viikkoa sitten tsekkauttamassa asellustani fysioterapeutilla joka on erikoistunut tukipohjallisiin. Hänen tuomionsa oli se, että askelluksessani ei ole ongelmaa ja tukipohjallisten tarvetta ei ole, mutta nilkkani ovat todella jäykät ja niiden liikkuvuutta pitäisi saada parannettua. Niinpä eilen paneuduttiin nilkkojeni liikkuvuuteen Movement Mapin avulla. Movement Map on nimensä mukaisesti lattialla oleva karttamatto, johon on piiretty eräänlainen kompassi ja mittaviivoja. Minun tehtäväni oli asettaa toinen jalka kompassin keskipisteeseen ja tämän jälkeen tukijalka puolittaisessa kyykyssä kurottaa toisen jalan varpaat kompassin eri pisteisiin niin pitkälle kuin mahdollista siten, että tukijalan nilkka, polvi ja lonkka pysyy linjassa. Homma tehtiin molemmilla jaloilla ja karttaan merkittiin tarrat niiden pisteiden kohdalle, joihin asti pääsin kurottamaan. Tarrojen avulla pystyttiin sitten vertailemaan nilkkojen liikkuvuuseroja. Samalla tarkkailtiin myös miten nilkka-polvi-lonkka linjaus pitää. Useinhan polviongelmat juontavat juurensa jostakin muualta kuin polvesta. Erityisesti puutteet lantion/lonkan ja nilkan toiminnallisessa liikkuvuudessa ja asennon hallinnassa heijastuvat polveen. Tällöin polvi on vain ikäänkuin kivun ulostulopiste ja varsinainen ongelmakohta piilee jossakin ihan muualla.  

Kotiläksyinä fyssarilta sain nipun erilaisia kehonpainoharjoituksia, joiden avulla parannetaan keskivartalon hallintaa sekä vahvistetaan lonkkien, polvien ja nilkkojen oikeaa linjausta. Liikkeet ovat varsinaisia tuskanhien kirvoittajia, meikäläisellä on niiden kanssa melkoisesti puserrettavaa. Harjoituksissa oli mukana mm. sivulankut toinen jalka ilmassa. Siinäpä kerrassaan kakkamainen liike. Normaalia lankkupitoa on kyllä tullut tehtyä lisäpainon kanssa ja ilman, mutta sivulankut olen jättänyt laiskuuksissani tekemättä. No, näiden kakkamaisuuksien kanssa on nyt paree tulla sinuiksi jos mielii vielä juoksentelemaan. 

Tiistaina kävin tekemässä ensimmäisen lenkkini kotirataultran jälkeen. En ole varmaan ikinä jännittänyt lenkille lähtiessä yhtä paljon. Päätin heti alkuunsa, että vaikka menisi kuinka hyvin, juoksisin ihan maksimissaan puoli tuntia ja jos taasen pientäkin polvikipua ilmaantuisi, lopettaisin juoksemisen saman tien. Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin malttaa mielensä. Jos polvi alkaa kipuilemaan uudelleen, se tietää pidempää juoksutaukoa. Parempi siis juosta tässä kohtaa liian vähän kuin liian paljon. Muutenkin treenisuunnitelmaa on nyt rukattava siihen suuntaan, että jätän pitkikset pois ja juoksen sen sijaan viikon aikana useamman lyhyen lenkin. Jos polvi pysyy oireettomana, niin sitten lisään pikkuhiljaa lenkkien pituutta. Aika tuntuu loppuvan kesken. Tässä kohtaa pitäisi painella jo kunnon pitkiksiä. Mutta eipä tässä muutakaan voi.  

Tiistain lenkki oli kuitenkin onneksi hyvä lenkki. Tosi hyvä lenkki! Muutama onnenkyynel vierähti poskelleni, kun pääsin kotiin. Polvi ei sattunut ja juoksu oli puhdasta nautintoa. Eilisen kaltaisten lenkkien takia juoksen. Kun kohdalle osuu tuollainen päivä, että juoksu kulkee ja meno on vaivantonta, niin fiilis on jotain mitä on vaikeaa sanoin kuvata. Se on ehkä yksi puhtaimmista onnen tunteista, jonka koen. Tarve juosta on vain niin syvällä minussa. 

Tällähetkellä minulla ei ole mitään varmuutta pääsenkö ensi kesänä juoksemaan Karhunkierrokselle. Pallaksella juokseminen alkaa tuntua koko ajan epärealistisemmalta. Minulla on ollut niin paljon vastoinkäymisiä jalkojeni kanssa, että ajoittain meinaa iskeä epätoivo. Karhunkierrokseen on aikaa 103 päivää. Tuo 103 tuntuu niin vähältä. Yritän kuitenkin pysyä positiivisena. Kunnon puolesta homma ei tule olemaan ongelma. Nyt pitää saada vain paikat kestämään. Olen tehnyt itseni kanssa sellaisen sopimuksen, että mikäli en pääse juoksemaan Karhunkierroksella ja Pallaksella, murehdin sitä vasta sitten, kun kisapäivät koittavat. Siihen asti yritän kaikkeni. 

Talvi teki comebackin Poriin ja mieli halajaa juoksemaan ihan hirmuisesti. Sen tietää siitä, että menipä minne tahansa, niin koko ajan miettii kuinka "siistiä täällä olis juosta". Eilen kävimme Ahlaisten Onnenkoskella kuvailuretkellä. Maisemat olivat pelkkää postikorttia ja vähän kyllä harmitti, että lenkkarit jäivät kotiin. Toisaalta oli myös kiva kävellä pitkin metsäpolkua ja pysähtyä rauhassa kuvailemaan maisemia. Ei aina tarvitse olla juoksemassa. Välillä voi juoda termarikahvit auringonpaisteessa ja käydä halailemassa puita. Lenkille ehtii sitten myöhemminkin. Hyvin ehtii vielä!

*Juoksijan polvea kuvaava teksti lainattu  http://www.juoksija-lehti.fi/Harjoittelu/Terveysjavammat/Juoksijanpolvi.aspx

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Maasta se isompikin ponnistaa.

Hyvää sunnuntaita! Pistetäänpä päivän piristykseksi jakoon yksi peppuliikkeiden suosikeistani: Russian Step Up. Tällä, jos millä saa arsensa kidutettua oikein huolella. Itse tykkään tehdä tätä syystä, että voimaliikkeen lisäksi tämä on oiva tasapainoliike. Aika helmi liike myös juoksijalle. Mikä parasta, liikettä voi varioida monella tapaa oman kuntotasonsa mukaan. Alla olevissa kuvissa liike on hieman haastavampi johtuen korkeasta boxista, mutta liikkeestä saa erittäin tehokkaan myös matalammallakin korokkeella. Tällöin voi vastaavasti lisätä painojen määrää. Kuvissa minulla on 8 kg:n kahvakuula, joka oli näin korkealle boxille mentäessä meikäläisen voimatasoille ihan riittävästi. Matalammalla korokkeella voi käyttää kahta käsipainoa tai kahvakuulaa. Esim. kahdella kymmen kilon käsipainolla saa jo aika mukavan treenin aikaiseksi.

Boxin/jakkaran pitää olla riittävän tukeva ja sen päälle pitää astua mieluiten koko jalkaterällä, jotta asento pysyy vakaana. Liikettä voi tehostaa nostamalla vapaana olevan jalan koukkuun kohti rintaa, kun on boxin päällä. Alastulo pitää suorittaa hallitusti, jotta ei horju ja telo itseään. Yritä ponnistaa ylös sen jalan (ja erityisesti pakaran) avulla, joka on boxin päällä ja koita välttää kiusausta antaa vauhtia vapaana olevalla jalalla. Voit tehdä liikkeen joko vuorojaloin esim. 20 toistoa yhteensä tai siten, että teet esin 10 toistoa oikealla jalalla ja sitten 10 toistoa vasemmalla jalalla. Voit laskea molemmat jalat liikkeen välissä maahan, mutta mielestäni liike on tehokkaampi, jos pitää jalan boxin päällä koko ajan. Sarjoja teen kolmesta viiteen, pitäen välissä minuutin tauon. Tässä liikkeessä nousee myös syke mukavasti. Jos arse ei tämän liikkeen jälkeen tule kipeäksi, niin sitten lisää painoa tai lisää korkeutta boxiin. Uskallan kyllä luvata, että tämä liike tuntuu!

Olipa muuten tosi suuri kynnys jakaa tämmöinen "jumppavinkki" blogissani. Sitä kelailee, että voiko tällainen tavallinen kuntoilija antaa mitään julkaisukelpoisia vinkkejä, kun paidan alta ei löydy sixpackia ja liikkeiden läpivieminen voi olla välillä enemmän tai vähemmän hapuilua. Mutta sitten totesin, että miksi ei voisi. Ehkä sitä itsekin kaipaisi välillä niitä Maija ja Matti Meikäläisten treeni-ideoita omaan liikuntaansa. 

Koska meikäläisen suoritustekniikassa on hiomista, niin tässä kuitenkin vielä video likkeen oikeaoppisesta suorittamisesta:

Pitäkää kivaa! 

Share

Pages