Ladataan...

Päivän oppi: Askel askeleelta, portaita kiivetään.

Kertomus on pitkä, koska niin oli juoksukin.

Lauantai vietetiin Helvetinjärven kansallispuiston mestoja koluten. Lopputuloksena yksi lievästi uuvahtanut juoksija, 22 km taitettua matkaa vaihtelevassa maastossa ja rutkasti kantapääopiston oppia. Aikaa metsässä rymyämiseen käytettiin 4h30min. 

Helvetinjärven kansallispuisto

Helvetinjärven juoksu oli meikäläiselle jonkinmoinen testilenkki. Olin valinnut kartasta meille reilun 20 kilometrin reitin, joskin tällä kertaa kilometrien sijaan tarkoitus oli tuijottaa juostua aikaa. Mitä kauemman, sen parempi. Ajallisesti pisin lenkkini on tähän mennessä ollut kestoltaan 2h45min. Halusin mennä tuon ajan yli ja katsoa, miten jalat sen kestävät. Ajatuksena oli, että Helvetinjärvellä juostaan 3-4 tuntia. Elikkäs rauhallista menoa niin, että myös maisemien katselulle ja tankkaustauoille jää aikaa. Ylämäet oli määrä kävellä. Helvetinjärvellä tulisi olemaan korkeuseroakin jo hieman, joten vihdoin pääsisi testaamaan edes vähän jalkojen hyytymistä mäissä. 

Perjantaina kävin fyssarilla teippauttamassa jalkani. Suhtauduin hieman skeptisesti siihen, onko noista kinesioteipeistä loppujen lopuksi minulle mitään iloa. Sen verran paljon kuitenkin olen tahinut noiden jalkaongelmien kanssa, että ajattelin kaikkien keinojen testaamisen olevan nyt hyvä idea. Jos teipit toimisivat Helvetinjärvellä, niin sitten teipataan muija myös Karhunkierrokselle. Teippejä vedettiin molempiin pohkeisiin, säärien sisäsyrjälle, sekä vasemman jalan ulkoreiteen. Olen tähän mennessä juossut kaikki pitkät lenkkini kompressiotrikoissa ja -sukissa. Nyt päätin kuitenkin jättää molemmat pois, jotta näen teippien vaikutuksen ja lähdin matkaan tavallisissa juoksutrikoissa.

Juoksua edeltävä viikko meni minulta ruokailujen osalta, hmm mites sen nyt kauniisti sanoisi? No persiilleen! Hiilareita tuli syötyä aivan liian vähän, oikeastaan varsin minimaalisesti ja vasta lauantaiaamuna söin niitä hieman enemmän, kun vedin puuroa aamupalaksi. Jotenkin ajattelin, että ei tollaselle parinkymmenen kilsan juoksulle nyt mitään tankkailla tarvitse. Eipä tullut taas mietittyä hommaa ihan loppuun asti. Jotenkin tuijotin vain tuota juostavaa matkaa, enkä huomioinut lainkaan sitä, kuinka kauan matkaa voidaan taittaa.

Juoksua varten olin tehnyt taas hyväksi havaittuja energiamöykkyjä, joita voisi sitten heittää naamaan sopivin väliajoin. Lisäksi päätin tehdä itse "energiajuomaa", koska luomuilijahan ei mihinkään kaupan myrkkyjuomiin koske :) Heitin blenderiin 100% kookosvettä, joka sisältää rutkasti elektrolyyttejä, mansikoita, hieman tyrnimehua, sokeria ja vettä. Tuosta tulikin ihan loistavan makuinen juoma. Varmasti toimii ajattelin. Sitäpaitsi siitä ei tarvitse murehtia, että mulle tulisi juostessa jotain vatsaongelmia. Mun vatsa ei yleensä kauheesti reagoi mihinkään, joten ajattelin, että sen suhteen ei tarvitse olla huolissaan. Ne on muut, jotka heittää Konosia poluille. 

Matkaan lähdettiin Haukanhietan parkkipaikalta. Tarkoitus oli juosta Haukanhietasta Helvetinkoululle (5,5km), kiertää 4km pituinen Helvetistä Itään rengaspolku, juosta tämän jälkeen Helvetinkoululta Luomajärvelle ja takaisin (7,4km) ja palata lopuksi Haukanhietaan (5,5km). Yhteensä siis reilu 22km taitettavana. 

Helvetin portilla - tästä lähdettiin matkaan.

Vauhti pidettiin alusta asti maltillisena, keskivauhti oli noin 10min/km luokkaa, joten hissun kissun edettiin. Möykkyjä ja energiajuomaa pysättiin tankkaamaan pariin otteeseen ja meno oli varsin leppoisaa. Haukanhietasta Helvetinkolulle ja Helvetistä Itään reitti olivat suhteellisen helposti juostavaa pohjaa. Mäkiä riitti mukavasti ja myös portaita päästiin nousemaan pariinkin otteeseen. Rengaspolun kierrettyämme pysähdyimme Helvetinkolulle taukoilemaan ja tankkaamaan. Istuskeltiin näköalapaikalla kalliolla ja katseltiin Isoa Helvetinjärveä, joka oli vielä jäässä. Jalat tuntuivat hyvältä ja meno kevyeltä. Vaikutti siltä, että tänään tulisi mukava juoksu. 

Maittavaa menoa.

Kivuttavaa ja laskeuduttavaa riitti.

Taukopaikan maisemia 

Tauon jälkeen lähdettiin juoksemaan Luomajärvelle vievää polkua pitkin. Polusta näki saman tien, että kyseessä on reitti, joka ei ole kovassa käytössä. "Tästä tulee hidasta menoa" totesi Sekopääjuoksija. Mä ajattelin perässä, että hyvä homma. Vaikka menis kävelyksi, niin hankala maasto on silti hyvä testi jaloille. Kunnon rämpimistä vaan kehiin! Sitä saa, mitä tilaa ja tuon reilun seitsemän kilometrin pätkään saatiinkin sitten tärvättyä aikaa noin 1h45min. Reitti sisälsi mutaa, jäätä, kaatuneita puunrunkoja, rutkasti juurakkoa ja kivikkoa. Ei tuolla oikein juoksemisesta voinut puhuakkaan, mutta sitähän tämä laji on, että useammin maasto sanelee vauhdin kuin juoksija.

Matkalla Luomaan maasto saneli vauhdin.

Luomaan päästyämme tankattiin taas. Heitettiin loput energiajuomat hetulaan ja napsittiin pari valokuvaa. Mainitsin Sekopääjuoksijalle närästyksen poikasesta, joka oli ilmaantunut viimeisten kilsojen aikana. Vähän arvelutti heittää tuota juomaa naamaan, mutta energiat alkoivat olemaan tuossa kohtaa jo melko vähissä, joten ei oikein ollut vaihtoehtoja. Matkaa oli taitettu 2h45min ja tuossa kohtaa alkoi jalkojakin himpun jo väsyttää. Mitään kipuja ei kuitenkaan tuntunut eli teipit tuntuivat pelittävän hyvin. 

Luomasta oltiin tultu vain hetki takaisinpäin, kun närästys yltyi ihan hirvittäväksi. Kuten todettua, mä en kärsi vatsavaivoista, paitsi joskus harvoin tuosta närästyksestä, joka sitten iskiessään onkin todella viheliäinen vaiva. En vain olisi ikinä uskonut joutuvani kärsimään tuosta pirulaisesta juostessani. Yleensä se ilmaantuu vain, jos juon alkoholia ja hiilihappopitoista juomaa. Viheliään vaivasta tekee semmoinen pieni omituisuus, että mä en osaa röyhtäistä. Niinpä, kun nuo vatsahapot rupeavat tunkemaan ylöspäin, muuttuu mun olo todella tukalaksi. Yleensä ainoa keino on tunkea sormet kurkkuun. Niin hurjalta kuin kuulostaakin, se on ainut tapa jolla saan röyhtäistyä ja helpotettua oloani edes hieman. Näin kävi nytkin. Siinäpä sitten mättään reunalla sormet kurkussa kyykkiessäni mietin, että missä kohtaa minusta on tullut tämmönen moniongelmainen?!? Oikeesti alkaa korpeemaan, kun tuntuu, että koko ajan piipitän jostakin ongelmasta. Mä haluisin olla sellainen sisukas tyttö, enkä mikään valittaja. 

Sormet kurkkuun -temppu helpotti oloa jonkin verran. Helvetinkolun kohdalla aloin kuitenkin uuvahtamaan toden teolla. Matkaa oli taitettu 3h30min ja tuossa kohtaa olematon hiilaritankkaus alkoi kostautumaan. Jalat jaksoivat hyvin, mutta energiat olivat vain ihan lopussa. Kauheasti ei enää hymyä irronnut tuossa kohtaa. Portaissa meinasi virta loppua ihan täysin. Vaikka jaloissa tuntui olevan voimaa (kiitos Crossfit), niin kroppa oli vain jotenkin ihan tyhjä. Kelasin päässäni vain kahta asiaa: miten voin olla näin heikko ja miten voin selvitä Karhunkierroksesta, jos uuvahdan jo tällaisella matkalla näin pahasti? Hävetti, kun tuntui, että pää alkaa hajoamaan ihan liian aikaisin. Olen aina kuvitellut, että jos voimat loppuu kropasta, niin sisulla ja tahdonvoimalla selviän maaliin asti. Että pää ei mulla prakaa. Pakko myöntää, että tuli yllättyksenä, miten negatiiviseksi ajatukset muuttui, kun kroppa alkoi väsähtämään. Aikalailla konkretisoitui nyt se, että pitkänmatkanjuoksu on mentaalipeliä oman pään sisällä. 

Hymyn hyydyttyä

Loppupätkäksi päästiin onneksi juoksemaan hyvää polkua. Loppumatkalle mahtui kuitenkin vielä jonninverran nousuja ja portaikkoja, joten rallatellen ei maaliin päässyt. Autolle päästyämme matkaa oltiin taitettu 22km. Meikäläisen Suunto näytti nousumetrejä kertyneen 322m ja Sekopääjuoksija reiska 500m??? Olisi mielenkiintoista tietää todellinen nousumäärä, jotta saisi jotain vertailupohjaa Karhunkierrokselle. Autolla oli hetken aikaa sellainen olo, että jalat olivat aivan loppu. Eväsleipä kahvin kera naamaan ja elämä alkoi saman tien hymyilemään jälleen.

Juoksun jälkeen ajettiin vanhempieni luo Kihniölle. Siellä meitä odotti rantasauna ja jäinen järvi. Pariin kertaan käytiin seisoskelemassa polviamme myöden hyisessä vedessä. Tuntui niin pahalta ja niin hyvältä :) 

Rantasaunassa muuttui taas ihan uudeksi ihmiseksi.

Närästys vaivasikin sitten meikäläistä koko illan enemmän ja vähemmän. Ainut mikä tuntui helppaavan oloa oli koivunmahla, jota isäni kävi laskemassa minulle pihakoivusta. Sanomattakin on selvää, että meikäläisen energiajuomatesti meni nyt enemmän kuin mönkään. Toivon todella, että tämä ongelma ei enää toistu. Samoin mönkään meni "tankkaus". Paukut loppuivat ihan kesken. Kun juoksu menee yli kolmen tunnin, on hiilaria pakko alkaa tankkaamaan kunnolla jo pari päivää ennen. Tämä meni kyllä nyt kertaheitolla selkärankaan. Joku on joskus sanonut, että pitkänmatkan juoksukisat ovat enemmän syömiskilpailuja kuin juoksukilpailuja. Ei kauheasti tarvitse olla eri mieltä tuosta asiasta.

Helvetinjärven retki oli kuitenkin pienoisista vaikeuksista huolimatta positiivinen lenkki. Ensimmäisen kerran sain hieman tuntumaa siihen, mistä tuossa hommassa on oikein kyse. Teki hyvää käydä myös siellä pahalla puolella ja kokea mitä on juosta, kun alkaa väsähtämään kunnolla. Samalla huomasin, kuinka paljon se vaikuttaa, kun päästää ajatukset negatiiviseksi. Loppujen lopuksi autolle päästyämme tuli fiilis, että hieman ylireagoin oman uupumustilani kanssa. Jos olisin kääntänyt ajatukset positiiviseksi, niin paukkuja olisi vielä riittänyt hyvin. Jalat kuitenkin jaksoivat loistavasti. Tästä kertoo sekin, että kun heräsin sunnuntaihin niin jaloissa ei tuntunut oikeastaan mitään. Eikä tunnu edelleenkään. Mikään paikka ei jumita, särje tai kipuile. Niin paljon olen kamppaillut näiden koipieni kanssa, että tuo on asia, minkä vuoksi voisin heitää volttia. Vosin heittää tuplavolttia! Helvetti oli hyvä!

-------------------------------

Loppuun vielä jo lähes perinteeksi muodostuneet Sekopääjuoksijan tähdet Helvetinjärven Kansallispuistolle polkujuoksijan näkökulmasta:

"Erittäin juostava, osittain jopa nopea reitti, jossa on myös jonkin verran korkeuseroa. Reiteillä hyvä opastus. Luomajärven reitti luonnonkuntoinen, ei ihan juostavassa kunnossa. Tähtiä 4/5" 

Juoksemamme reitti on merkitty karttaan vihreällä.

Helvetinkolu

 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Pidä tauko!

Jos jokin asia sapettaa minua omassa elämässäni, niin se on liika istuminen. Vaikka muuten kohtalaisen aktiivinen ihminen olenkin, niin työpäivän aikana meikäläisen perse pysyy penkissä ihan liian tiiviisti. Saatan istua päätteellä pahimmillaan kolmekin tuntia putkeen ja liikahtaa vasta, kun se on ihan välttämätöntä. Kärsin välillä crossfitin jäljiltä jäätävistä megajumeista, sellaisista joiden aikana jo pelkkä käveleminenkin tuottaa tuskaa. Tuon megajumin kun vielä yhdistää monen tunnin yhtäjaksoiseen istumiseen, muuttuu megajumi uberjumiksi. Ei mukavia tuntemuksia ollenkaan. Myöskään juoksijan näkökulmasta tällainen jatkuva paikallaan jäkittäminen ei ole hyvä idea. Istuminen jäykistää lonkankoukistajia ja koska jalka nousee juurikin tuon lonkankoukistajan avulla, vaikuttaa niiden kireys väistämättä juoksuun.

Istumisen negatiiviset terveysvaikutukset ovat olleet jo pitkään tapetilla. Yli seitsemän tunnin yhtäjaksoisen istumisen sanotaan olevan merkittävä terveysriski, jota edes päivittäinen liikunta ei kompensoi riittävästi. Istuminen mm. jäykistää kroppaa, heikentää aineenvaihduntaa, kuormittaa alaselkää, aiheuttaa tuki- ja liikuntaelinperäisiä kiputiloja jne. jne. jne.... Eli eipä mitään kauhean positiivista seuraa tästä päivittäisestä pyllyllään olosta.

Onnekseni liikunta kuitenkin ainakin joltain osin jelppaa asiaa, sillä en ole vuosikausiin kärsinyt minkäänlaisista niska-, hartia- tai selkäkivuista. Tilanne olisi ehkä melkolailla toinen, jos en liikkuisi aktiivisesti. On silti melko turhauttava ajatus, että kaikella arse penkissä viettämälläni ajalla vähennän noita liikunnan aikaansaamia positiivisia vaikutuksia. Joku muutos tässä on syytä nyt tehdä. Kevään kunniaksi on arse saatava irtaantumaan työtuolista hieman useammin. 

Lilyn Toimitus haastoi bloggaajat kertomaan omasta kevätmuutoksestaan täällä. Tätä peppu irti penkistä projektiani pohdiskellessani kekkasin, että tämähän sopisi Toimuksen haasteeseen kuin nenä päähän. Mennee kategoriaan "kevyet elämäntapaparannukset". Tässäpä siis meikäläisen #kevätpiristys pähkinänkuoressa. 

Peppu irti työtuolista -projekti kevät 2016: 

1) Ajasta kännykän kellon herättämään tasatunnein klo 9-15 (eli 7 kertaa työpäivän aikana). 

2) Aina kellon pärähtäessä, tee pieni setti jotain lihaskunto-, liikkuvuus- tai kehonhuoltoliikettä. 

3) Kohdan 2 jälkeen istuminen on kiellettyä seuraavan 10 minuutin aikana eli työskentelyn on tapahduttava seisaaltaan. 

Elikkäs työpäivän aikana teen yhteensä 7 lyhyttä jumppa- tai kehonhuoltoliikettä ja työskentelen persus irti penkistä vähintään 70 minuuttia. Helppoa kuin heinänteko sanoisin. Liikkeiden suorittamiseen ei mene aikaa nimeksikään, joten työajan väärinkäytöksi tätä ei voi pahalla tahdollakaan kutsua. Miksikään bikinikroppa kuntoon -liikkeiksi ei näistä ole, johtuen lyhyistä seteistä pelkällä kehonpainolla, vaan pikemminkin näiden tarkoitus on hieman herätellä kroppaa ja pistää aineenvaihduntaa liikkeelle. Uskoisin, että myös parantavat työtehoa tällaiset pienet jumppabreikit. Lähtekää ihmeessä mukaan tähän kevätpiristykseeni. Toivottavasti tästä tulee kevään aikana tapa, jota tulee tehtyä myös läpi vuoden.  

----------------------------------------------

Ideoita kohdan 2 liikkeiksi:

20 dippiä

40 kyykkyä

20+20 askelkyykkyä

10 punnerrusta

10+10 yhden jalan varpaillenousua

1 min. lankku

1min.+1min. yhdellä jalalla seisontaa

2min. jotain kehoa huoltavaa liikettä (dynaamista venyttelyä, hartioiden pyörittelyä, putkirullailua, keppijumppaa ym. ym.)

-------------------------------------------------

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Maaliin se etanakin tähtää.

Nyt pitäisi varmaan koputtaa nopeasti puuta, kun totean että juoksu on viimeaikona kulkenut ilman ongelmia. Niin paljon olen nimittäin tahinut jalkaongelmien kanssa, että alan muuttumaan asian suhteen jo pessimistiksi. Ei oikein uskaltaisi hehkuttaa enää mitään, koska sitten aina ilmaantuu joku uusi ongelma. Tarkkailen tuntemuksia jaloissa koko ajan ja olen ihan ylivarovainen sen suhteen millaisilla pohjilla ja miten juoksen. Esim. eilis aamuna jätin Crossfit –treenin väliin vain sen takia, että ohjelmassa oli asfalttijuoksua. No toki vähän laiskottinkin, mutta eniten mietitytti tuo kirottu asfaltti. Se kun ei sovi jaloilleni sitten yhtään. Kaikki ongelmat ilmaantuvat aina asfalttipätkien jälkeen, joten olen alkanut välttelemään niitä kuin ruttoa. Karhunkierrokseen on aikaa 54 päivää, joten tässä kohtaa yritän välttää kaikkea jalkoja hajottavaa viimeiseen asti. Niinpä asfaltti on täysin pannassa. Huono sinänsä, koska mielestäni jalkojen pitäisi tottua myös sen juoksemiseen, koska tiepätkiä juostaan myös joskus polkukisoissakin ja erilaiset pohjat vahvistavat jalkoja. Tässä kohtaa on meikäläisen ongelmajalkoja enää turha yrittää vahvistella, koska todennäköisesti mentäisiin ojasta allikkoon. Jos pääsen Karhunkierroksen strattiviivalle asti, se tulee olemaan jo jonkinasteinen voitto. Totutellaan jalkoja asfalttiin sitten myöhemmin.

Uusia polkumestoja testailemassa Porin Toukarilla.

No mites sitten olen päässyt tähän pisteeseen, että juoksut ovat sujuneet ilman ongelmia? Tai no, ilman suurempia ongelmia... Kaikkein merkittävin keino on ollut juoksuvauhdin selkeä hiljentäminen. Maltillisella vauhdilla olen pystynyt juoksemaan pitkikseni ilman kipuiluja. Kutsun juoksemistani etanavauhdiksi. Etanavauhti tarkoittaa sitä, että jopa kävelen välillä. Polkujuoksukisathan ovat väistämättä tällaiselle tavalliselle tallaajalle juoksu-/kävelykisoja. Koko matkaa ei pysty mitenkään juoksemaan, vaan kävelyosuuksia tulee matkan varrella väistämättä useita. Karhunkierrokselle esim. olen laatinut sellaisen taktiikan, että en juokse ainuttakaan ylämäkeä, vaikka kuinka hyvältä tuntuisi. Porissa ei hirveästi mäkitreeniä ole päässyt talvella tekemään, joten Karhunkierroksen mäet tappaisivat minut takuulla alkuunsa, jos niitä yrittäisin juosta. Veikkaan, että sykkeet pysyvät ihan riittävän korkealla mäet kävellenkin.

Viikonloppuna juoksin 20km pitkikseni tällä etanavauhtitaktiikalla aikaan 2:31. Lyhyiden kävelypätkien ansiosta juoksu kulki mukavasti ja mikä tärkeintä ilman kipuja. Tiistaina käytiin juoksemassa Sekopääjuoksijan kanssa seitsemän kilsan pituinen palauttava lenkki. Todella hidastahtista hölköttelyä, jonka aikana kyttäsin ettei syke nousisi yli 140. Lenkki teki todella hyvää, mutta jaloista huomasi, että ne ovat vielä palautumassa. Kroppani ei ole vielä tottunut noihin parikymppisiin lenkkeihin riittävästi ja palautuminen kestää kauan. Tästä syystä olen myös joutunut hieman säästelemään Crossfit-treeneissä ja miettimään mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Yksi suuri ongelmani on ollut vasemman ulkoreiden lihaskalvojen kireys, joka on aiheuttanut mm. polviongelmia. Tästä syystä olen joutunut välttelemään treenejä, jotka vetävät jalkani jumiin, mikä kyllä sitten on näkynyt voimatasoissa. En ole jotenkaan onnistunut löytämään sellaista hyvää balanssia juoksun ja Crossfitin välillä, mikä on johtanut siihen, että Crossfit on kärsinyt. Pännii välillä treenata, kun kroppa tuntuu tyhjältä ja heikolta. Toisaalta juoksu on nyt se mun pääjuttu, joten sen ehdoilla mennään. Panostetaan sitten Crossfittiin taas syksyn jälkeen enemmän.

Lihaskalvojen kireyttä on hoidettu fyssarilla hieronnassa kahden viikon välein, mikä onkin pikkuhiljaa alkanut auttamaan. Tämän huomaa putkirullaillessa. Enää ei näy tähtiä ulkoreittä rullatessa. Olenkin alkanut pitää tuota ulkoreiden putkirullausta eräänlaisena testinä sille voinko juosta vai en. Mikäli ulkoreisi jumittaa ja sattuu rullatessa, muuttuu lenkkipäivä lepopäiväksi. Kireä ulkoreisi aiheuttaa väistämättä minulle juostessa polvikipua, joten on turha lähteä juoksemaan, jos reisi jo rullatessa kipuilee. Jos ei muuta, niin maltti tässä on ainakin kasvanut hitosti.

55 päivää siis aikaa Karhunkierrokseen. Toisaalta on ”pääsis jo” –fiilis, toisaalta taas ”aika loppuu kesken” –fiilis. Periaatteessa minulla ei pitäisi olla hätää, koska olen kuitenkin kohtuullisen hyvässä kunnossa. Minulla ei myöskään ole mitään aikatavoitetta, joten ei tässä nyt kovin kauheasti ole syytä spennailla. Riittää, kunhan etanoin maaliin sen 7 tunnin aikarajan puitteissa. Tämä eka "kisa" on mulle sellainen tutustumisretki, jonka aikana pääsen vähän haistelemaan sitä, mistä hommassa on oikein kyse. Tavoitteena siis enemmänkin fiilistely kuin mikään muu.

Kevät on tullut ja lenkkikelit senkun paranevat koko ajan. Tässä on nyt käytännössä nelisen viikkoa aikaa kipitellä vielä ja sitten alan himmailemaan. Jännittää, mutta silleen hyvällä tavalla.

Sallutkin ovat saaneet jo vähän uskottavuutta pintaansa.

 

 

Share

Pages