Ladataan...

Kuva Karri Pasanen (Vaarojen Maraton 2014)

Jos totesin viime postauksessa, että olen lähdössä Vaaroille ”lepposin mielin”, niin toteamus oli taas ehkä vähän ennenaikainen. Olisihan se nyt pitänyt tietää. Täydellinen kykenemättömyys suhtautua mihinkään tämän kaltaiseen löysin rantein nyt vaan on sisäänrakennettua minussa. Tämä viikko on siis mennyt enemmän ja vähemmän ”mihin hittoon oon taas itteni lykännyt” –fiiliksissä. Olo ei ole pätkän vertaa luottavainen oman kunnon suhteen, kropassa kaikki tuntuu olevan huonosti ja pieni piru olkapäällä huutaa taukoomatta korvaan ”susta ei oo vielä tämmösille matkoille”.

Pirulla on kieltämättä pointtinsa. Tänä kesänä on tullut haukattua jo kaksi liian suurta suupalaa. Meikäläisen kuntopohjilla olisi ollut järkevintä juosta tämä kesä puolikkaita ja siirtyä näille yli maratonin pituisille matkoille vasta ensi vuonna. Osaltaan noihin kisavalintoihini vaikutti ahnehtimisen sijaan toki se, että en halunnut tänä vuonna lähteä Sekopääjuoksijan mukaan reissuille ainoastaan kisaturistiksi. Hotellissa hengailu gps-palluraa tuijottaen ei juurikaan houkuttanut, joten lykkäsin ilmoa sisään kaikkiin niihin kisoihin joihin Sekopääjuoksijakin oli menossa. No tulihan sitä jotain myös ahnehdittuakin. Pallaksella olisi ollut tarjolla 26 km matka, mutta sen sijaan valitsin suuruudenhulluuspäissäni 55 km hubailun ja rämmin lopulta maaliin kaikkeni antaneena yhdessätoista tunnissa. Tuo kokemus oli silti arvokas ja kaikin puolin mieleenpainuva. Vaaroille taasen ei jäänyt oikeastaan vaihtoehtoa. 14 km matka ei olisi tarjonnut minulle henkisesti juuri mitään, joten siksi valinta osui automaattisesti nelikolmoselle.  

Kuva: http://www.vaarojenmaraton.fi/

Nyt edessä häämöttävä Kolin kisa juostaan siis lauantaina. Sekopääjuoksija lähtee perjantaina taivaltamaan omaa 131km matkaansa ja pelkään pahoin, että perjantain ja lauantain välinen yö menee meikäläisen osalta juurikin siihen gps-palluran kyttäämiseen.

43 km reitti on kokenut uudistuksen ja loppuosan pitkä tiepätkä on korvattu tänä vuonna haastavalla polkuosuudella. Uudistuksen myötä bonuksena reitillä on nyt noin 250 lisänousumetriä. Vaarojen Maratonin neljäkolmosen total noususumma on noin 1500 m luokkaa, joten tunkkaamaan pääsee jälleen ihan sydämensä kyllyydestä. Lisäksi reitti on siinä mielessä aika kakkamainen, että selkeästi pahin osuus taitetaan välillä 18km - maali. Elikkäs reitti muuttuu erityisen haastavaksi juuri niillä main, kun meikäläinen alkaa hiipumaan. Lopussa nitistetään vielä kaikki mehut naisesta, kun ennen maalia kivutaan koko reitin pisin nousu. Ehkä aavistuksen nousee kylmä hiki otsalle. Mihin hittoon mä oon taas itteni lykännyt?

Sitten sain kaverilta viestin, jossa hän toivotteli tsemppiä kisaan. Lopuksi hän totesi "sä menet taas tekemään haaveista totta." No hitto - niinhän minä menen. Tuossa kohtaa panikointi kaikkosi. 

----------------------------------

Ajelemme tällä hetkellä kohti Itä-Suomea ihan hirvittävässä kaatosateessa. Sade on seurannut meitä koko matkan Porista asti. Toivottavasti taivas tyhjenee huomiseen mennessä ja pääsemme kaikki matkaan edes hieman kuivemmassa säässä. Palaan asiaan jälleen jonkinmoisen kisarapsan merkeissä! 

 

Share

Ladataan...

Syksy on jostain syystä aina ollut meikäläiselle hyvinkin liikuntamotivoitunutta aikaa. En tiedä johtuuko se  pirteistä ilmoista, kesälomakauden lorvailujen loppumisesta vai mistä, mutta jotenkin syksyssä on sellaista uuden alun fiilistä. Niin myös tänäkin vuonna ja näinpä liikuntapäiväkirjaan on karttunut tunteja syyskuun 22 päivän aikana hieman reilu 22 tuntia. Tästä määrästä juoksua on 9,5 tuntia, Crossfittiä hieman reiska 6 tuntia, ratsastusta 3 tuntia, punttikoulua 2 tuntia ja loput puolitoista tuntia joogaa. Syyskuun aikana juoksukilometrejä on kertynyt mittariin vaivaiset 58km, viimeisen 30 päivän aikana kuitenkin 108km (elokuussa kilometrejä kertyi 102km), joten ihan kohtalainen määrä muut treenit huomioiden. Syyskuun osalta lenkkien määrää ovat syöneet Crossfit-treenit ja uutena aloitettu punttikoulu. Olen ollut noiden treenien takia/ansiosta niin megalomaanisissa jumitustiloissa, että juoksut ovat jääneet vähemmälle. Lisäksi olen pyrkinyt pitämään kiinni siitä, että viikossa on oltava 2 lepopäivää, joten kalenteriin ei olisi edes oikein saanut sullottua enempää juoksulenkkejä. Viime viikko oli tosin poikkeus tästäkin ja kahden lepopäivän sijaan vedin elbaa vain yhtenä päivänä. Kuuden treenipäivän putki ja lähes kymmenen tuntia liikuntaa viikon aikana on kai osoitus siitä, että innostusta liikkumaan on tällähetkellä melkoisesti. Kun viikko tuli päätettyä sunnuntaina pitkään ja (myös pitkästä aikaa) nautinnolliseen lenkkiin Yyterissä, pystyi hyvin mielin aloittamaan keventelyn kohti Vaarojen maratonia. Maanantaina kävin vielä tekemässä aamun Crossfit-treenin, mutta tästä Vaaroihin asti on voimailut pannassa. Muutenkin treenit kevenevät nyt aika totaalisesti Vaarojen alla. Teen enää pari kevyttä lenkkiä ja ehkä yhden soututreenin Crossfitissa.

Syyskuun värikartta

Viimeiset 30 päivää (keltaiset: juoksu/polkujuoksu, vihreä: Crossfit, harmaa: ratsastus, punttikoulu, jooga) 

Mäkitreenien ansiosta ollaan päästy treenaamaan vähän myös tuolla maksimisykealueella. 

Vaikka kilsamäärät ovat syyskuussa jääneet pieniksi, niin laatu on korvannut määrää. Olen nimittäin saanut haalittua näiden 22 päivän aikana mittariin ihan kohtuullisen mukavasti nousumetrejä lenkeilläni. Mäkitreenejä ollaankin yritetty ottaa ohjelmaan nyt enemmän, vaikka vihaankin niitä kuin ruttoa. Porin Ruosniemen huudeja (=lähestulkoon Porin ainoa mäki) on tullut viimeaikoina kulutettua verenmaku suussa enemmän ja vähemmän ansiokkaasti. Meikäläisen mäkikunto on edelleenkin sanalla sanoen paska, mutta olen vahvassa uskossa, että kunto alkaa pikkuhiljaa paranemaan, kunhan vain sitkeästi pistän tunkaten. Syyskuun mäkitreenit huipentuivat pari viikkoa sitten Himoksella, kun kävin kipuamassa (=paikoin konttaamassa) laskettelurinnettä noin 700 m verran ylös ja samaiset metrit alas. Kannattaa muuten ehdottomasti hyödyntää noita laskettelurinteitä nyt lumettomana aikana. Mäkitreenit ovat hirveydessäänkin koukuttavia ja niiden ansiosta saa monta kärpästä yhdellä iskulla. Hapottavan ja keuhkottavan treenin, joka lisää juoksuvoimaa ja myös ketteryyttä alamäkeä juostessa. Jos löytyy riittävän iso mäki, niin välttämättä ei tarvitse edes juosta, vaan todella hyvän treenin saa jo pelkästään kävelemällä mäkeä ylös alas.

Kolin Vaarojen maratoniin on aikaa yhdeksän päivää ja syyskuun vähäisistä juoksukilsoista huolimatta olen lähdössä nelikolmoselle ihan leppoisin aatoksin. Eniten tällä hetkellä huolettaa lähinnä se, että pysynkö terveenä kisaan asti. Tuntuu, että ympärillä joka toinen on männä viikojen aikana sairastanut jonkun kuolemantaudin ja itselläkin on nyt alkuviikon aikana ollut vähän jotain orastavan flunssan oireita tyrkyllä. Niinpä olen ahkerasti tropannut tautia pois ja keskittynyt vain lepäilemään. Ajatus kisaturistiksi lähtemisestä kun ei oikein mieltä lämmitä.

Itse kisan suhteen mulla on vain yksi toive - kunpa ei sataisi. Mä en nimittäin ole varmaan vieläkään kuivunut Nuts Pallas kisasta :D Vaikka lits läts meiningistä selviänkin, niin ajatus rankkasateessa taivaltamisesta ei nyt oikein innosta tällä kertaa. Eniten kuitenkin toivon hyvää keliä Sekopääjuoksijan vuoksi. Hän on lähdössä 130 km kisaan ja tuossa matkassa riittää haastetta varmasti ihan optimiolosuhteissakin. Oman juoksun suhteen minulla ei ole muita odotuksia kuin antaa polun viedä, yrittää nautiskella juoksusta niin paljon kuin mahdollista (ja loppuaika nauttia kärsimyksestä). Jotenkin olen oppinut hyväksymään sen, että kisoissa voi tulla vastaan mitä tahansa odottamatonta oman kropan tai olosuhteiden kanssa, joten etukäteissuunnittelu on aika lailla turhaa. Suunnitelmaksi riittänee tälläkin kertaa olla maalissa hymyillen. 

Tsemppiä ja mahtavia viimeistelyjä kaikille Vaaroille valmistautuville!

 

Share

Ladataan...

Narsistin somevinkit postauksen jälkeen jäin edelleen pohdiskelemaan treenikuvia jakavien väitettyä narsismia ja erityisesti omia motivaatioitani tiettyjen somekuvien jakamiseen. Ihan suoraan sanottuna mietiskelin sitäkin, millaisia kuvia kannattaa ylipäätään jakaa, ettei niistä välity tarve korostaa itseään ja todistella paremmuuttaan. Samalla kun pohdiskelin omaa suhtautumistani muiden jakamin somekuviin tajusin lopulta myös yhden seikan. 

Seuraan Instagramissa pääasiassa urheilu- luonto- sekä ruoka-aiheisia kuvia jakavia henkilöitä. Erityisesti urheilukuvia jakavien henkilöiden tilejä käyn tsekkaamassa aktiivisesti. Tämän lisäksi seuraan useita liikunta-aiheisia blogeja. Monesta Instassa ja blogimaailmassa seuraamastani tyypistä on tullut melkeinpä fanituksen kohde, jopa suoranainen esikuva. Sen sijaan, että fanittaisin vaikkapa kansainvälisiä urheilutähtiä, fanitan huomattavasti enemmän ihan tavallisia kuntourheilijoita. Toki jonkun Usain Boltin tai Michael Phelpsin tekemiset saavat haukkomaan henkeään, mutta en heitä millään muotoa voi esikuvanani pitää. Fanituksen kohteeni ovat tavallisia, Suomalaisia naisia ja miehiä, jotka hakevat hyvän kunnon lisäksi elämyksiä ja positiivista mieltä liikunnasta ja eritoten luonnossa liikkumisesta. Kaikkia yhdistää omien rajojen hakeminen ja itsensä haastaminen tavalla tai toisella, mutta ennen kaikkea tavoite ylläpitää fyysistä ja henkistä terveyttä liikunnan avulla. 

Itselläni on lukemattomia kertoja tullut näistä instakuvista tai blogipostauksista ”mäkin haluun” -fiilis. Olen saanut positiivista inspistä ja motivaatiobuustia monesta kuvasta ja blogitekstistä. Sellaisina päivinä, kun liikunta on maistunut puulta tai homma on tökkinyt syystä tai toisesta, olen usein saanut virtaa ja tsemppiä muiden treenikuvista tai juoksukertomuksista. Niinpä haluan tarttua tässä asiassa ilmiön positiiviseen puoleen. Minulla kun on vapaus valita, mitä tilejä ja blogeja seuraan. Haluan seurata sellaisia tilejä, jotka herättävät minussa positiivisia ajatuksia, inspiroivat yrittämään ja haastamaan itseäni, saavat ajattelemaan, että "mäkin haluan" ja "mäkin pystyn" ja antavat minulle noita tosielämän esikuvia. 

Kiitos kun inspiroitte! Parasta perjantaita kaikille. 

 

 

 

 

Share

Pages