Ladataan...

Tsekkailin juuri menneiden kuukausien liikuntatilastojani ja parhaiten niitä voisi kuvailla sanoilla lehmän häntä. Aktiivisuudessa on tapahtunut melkoinen notkahdus lokakuun jälkeen. Kun marraskuussa liikuin vielä yhteensä 24 kertaa/21 tuntia, niin joulukuussa liikuin total 7 kertaa/8 tuntia ja tammikuussa 11 kertaa/14 tuntia. Tämä lehmän häntä tilastoissa heijastelee aika lailla suoraan työpaikan vaihdoksen aiheuttamaa elämänmuutosta. Yhtäkkiä ei ole ollutkaan enää paukkuja liikuntaan ja työpäivän jälkeen treeni on ollut lähestulkoon viimeisin asia mielessä. Takki tyhjänä ulko-oven kynnys kasvaa jotenkin ylitsepääsemättömäksi. Vaikka kuinka tiedostaisi sen hyvän olon ja päätä nollaavan vaikutuksen, joka lenkin tai treenin jälkeen tulee, niin ylikierroksilla käyvä päänuppi ei pysty motivoitumaan pelkistä jälkiendorfiineista. Aiemmassa postauksessa mainitsinkin jo tuosta "ei tekosyitä" lausekkeen vastenmielisyydestä. Olen itsekin aiemmin syyllistynyt tuon kaltaiseen "liikunta parantaa kaiken" -tyyppiseen hehkutukseen. Vasta nyt olen todella ymmärtänyt sen tosiasian, että välillä olosuhteet kumoavat endorfiinikoukun. En väitä, etteikö liikunta olisi terveyden kannalta tärkeää ja etteikö se palkitsisi, kun ylittää kynnyksen, mutta joskus sitä ei vaan jaksa olla niin pirun reipas. 

En halua missään tapauksessa antaa mitään liikuntanegailukuvaa näillä kirjoituksillani. Haluaisin vain peräänkuuluttaa vähän armollisempaa ilmapiiriä. Olosuhteet ja elämäntilanteet muuttuvat ja kenenkään muun on mahdotonta sanoa toisen puolesta, mihin kukin elämäntilanteessaan kykenee. Ei olla niin mustavalkoisia ja ankaria kaiken suhteen. Jokainen on oman elämänsä superihminen riippumatta siitä kuinka paljon kilsoja kerää viikossa tai kuinka monta kiloa rautaa mavessa nousee. Elämässä on oikeasti välillä muutakin kuin suorituksia. 

Älkääkö nyt ymmärtäkö väärin. Kyllähän minussa edelleenkin se liikuntaintoilija asustaa. Erona aikasempaan on vain se, että tässä tilanteessa en oikein jaksa ottaa paineita tuosta lehmän hännän suunnasta. Olen ottanut sellaisen asenteen, että sovellan liikunnat täysin tilanteen ja fiiliksen mukaan. Juoksu maistuu tällä hetkellä todella hyvältä, joten niinpä painotan enemmän juoksemiseen ja sijoitan lenkit viikonlopuille, jolloin on aikaa ja energiaa juosta. Vaikka lenkit saattavat olla matkallisesti pitkiäkin, niin siltikin pääajatuksena on enemmänkin luonnossa liikkuminen kuin urheilu. Polkujuoksun sijaan kutsuisin tätä retkeilyjuoksuksi. Tämän lisäksi ollaan pyritty viettämäänn luonnossa aikaa muutenkin niin paljon kuin mahdollista. Rauhalliset metsäretket ovat tuntuneet nyt parhailta nollailuilta. Joskus endorfiinejä voi syntyä ilman hikoiluakin. Voimatreenien kanssa olen soveltanut melkoisesti. Crossfitissä käyn täysin fiiliksen mukaan (=viimeaikoina todella vähän) ja kotoa löytyy levytanko ja painoja, joten voin halutessani voimailla myös olohuoneessa. Suurin motivaatio liikkumiseen on tällä hetkellä lähinnä se, että tulisi tehtyä viikon aikana jotain muutakin kuin istuttua näyttöpäätteen edessä, tarjottua kropalle vähän muutakin vaihtoehtoa kuin paikallaan kököttäminen. Kaikki tavoitteet kunnon tai voimatasojen kasvattamisen suhteen on siirretty sivuun. Liikun vain silloin, kun saan siitä nautintoa ja hyvää fiilistä ja mikäli en ehdi liikkumaan, en koe siitä huonoa omaatuntoa. Nyt mennään näillä askelmerkeillä ja tämän hetkisen elämäntilanteen ehdoilla. Lehmän häntä kääntyy nousuun, jos on kääntyäkseen.  

Share