Ladataan...

Pöh sanon minä. Näyttää siltä, että come backini oli paljon melua tyhjästä. Eipä ole tekstihanat auenneet uhosta huolimatta ja postailutahti on jäänyt edelleenkin säälittävän harvaksi. Sen lisäksi, että kortilla on ollut aika, niin kortilla on ollut myös ajatustenvirta. Ei vaan kertakaikkiaan synny tekstiä. Monen monituista kertaa olen miettinyt, että "tästä haluan kirjoittaa blogiin", mutta ajatusten jäsentäminen kirjoitetussa muodossa ei vain ole onnistunut.

No yritetään nyt kuitenkin taas ja aloitetetaan kertomalla vähän tämän hetkisistä kuulumisista. Alkuvuosi on kulunut hurjaa tahtia niin töissä kuin siviilissäkin. Uudesta duunista aiheutunut alkustressi on jo onneksi alkanut tasaantumaan ja välillä on tuntunut jopa siltä, että homma on hetkittäin jo hallussakin. Töitä riittää ihan hemmetisti, mutta kuulupa ainakin työpäivät nopeasti. Työ on ollut mielenkiintoista ja on ollut enemmän kuin piristävää päästä hetkeksi ihan uusiin kuvioihin. Ammatillisesti tämä syrjähyppy on antanut jo tämän viiden kuukauden aikana todella paljon. On tullut opittua paljon itsestänikin.

Liikunnan osaltakin homma on viime aikoina piristynyt jälleen. Juoksu on kulkenut hyvin. Ei tosin välttämättä niinkään vauhdillisesti, vaan nimenomaan siltä osin, että olen päässyt juoksemaan ilman jalkaongelmia. Vaikka olen juossut jopa jonkin verran asfalttia, mikä ennen on ollut ihan myrkkyä jaloilleni, niin tänä keväänä en ole joutunut taistelemaan (kop kop kop) rasitusvammojen kanssa. Ihmeellistä siinäkin mielessä, että olen juossut koko alkuvuoden nastareilla, joiden ei tälläiset ongelmakoivet omaavalle yksilölle voisi kuvitella olevan ne parhaimmat tossut. Veikkaan, että yhtenä tekijänä jalkaongelmien uupumiseen on vaikuttanut se, että Crossfit-treenit ovat jääneet vähemmälle. Kun olen päässyt juoksemaan kunnolla palautuneella kropalla, myöskin rasitusvammat ovat jääneet pois. Crossfit on juoksijalle ihan loistava laji, mutta omalla kohdallani ongelmaksi muodostuu juurikin tuo palautuminen. Usein Crossfit-treenien jälkeen kroppa ei ole palautunut riittävästi ja kun tuossa kohtaa lähtee kipittämään pitkistä jumittuneilla lihaksilla, alkaa ongelmia ilmaantumaan. Tällä hetkellä olen käynyt tekemässä vain yhden puolen tunnin Crossfit-treenin viikossa ja huhtikuun alusta laitoin Crossfitin tauolle kokonaan. Katsotaan milloin palaan takaisin vai palaanko enää ollenkaan. Pörssin kannalta (kuukausimaksu) nimittäin tuossa yksi treenikerta/vko ei ole juurikaan mieltä. Tähän mennessä suurin motivaattori salitreeneille on ollut ihana treenikaverini Mari, jonka kanssa maanantaiaamut ovat lähteneet käyntiin aina loistavasti. Näitä treenejä tulee kyllä kieltämättä ikävä, mutta ehkä on aika tehdä valinta sen suhteen, mihin lajiin haluan jatkossa panostaa enemmän. Jotenkin on vain tullut sellainen fiilis, että tällä kombinaatiolla ei juoksuni kehity/ole kehittynyt yhtään mihinkään. Voima- ja lihaskuntotreeniä on toki tarkoitus tehdä edelleenkin, mutta jatkossa enemmän juoksua tukevasti.

Tänään on tasan neljä viikkoa aikaa Madeiran kisaan. Meikäläinen kärvistelee tällä hetkellä flunssan kourissa. Toisaalta hyvä, että flunssa iski juuri nyt, koska tässä on vielä hyvin aikaa parannella. Toisaalta ärsyttää, kun hyvin rullaamaan lähteneet juoksutreenit menivät nyt katkolle. Sekopääjuoksijan alkuvuosi on ollut tämän suhteen vieläkin synkempi. Alkuvuoteen on osunut kaksi todella ankaraa flunssaa, joiden johdosta hänen juoksutreeninsä ovat jääneet melko vähäisiksi. Madeiran lisäksi näköpiirissä siintää jo myös Karhunkierros, minulle 53km ja Sekopääjuoksijalla 160km. Kilsoja ei kummallakaan ole alla lähelläkään riittävästi, jotta voisi suunnata kohti kevään seikkailuja kevein mielin. Toisaalta itse olen aikapäiviä sitten luopunut jo siitä ajatuksesta, että asettaisin näille reissuille jotain aikatavoitteita. Minulle on merkityksellisempää se mitä tapahtuu starttiviivan ja maaliviivan välissä. Sillä on merkitystä kuinka paljon noilla reissuilla nautin, mutta niin hassulta kuin kuulostaakin, vielä enemmän on merkitystä sillä kuinka paljon kärsin. Eräs juoksija toteaa The Barkley Marathons -dokumentissa, että nykypäivän ihmiset eivät koe fyysistä kärsimystä riittävästi. Omalla kohdallani allekirjoitan tämän täysin. Olen viimeaikoina ymmärtänyt, että juoksen usein ihan tuon kärsimyksen ansiosta. Toki juoksen myös niiden lenkkien takia, kun juoksu kulkee ja askeleet tuntuvat kepeiltä ja helpoilta. Mutta yhtä paljon juoksen niiden hetkien takia, kun koko homma tuntuu paskemmalta kuin mikään ja haluan vain lopettaa lopullisesti. Sillä noiden hetkien ansiosta nautin elämästä vähän enemmän sitten lopulta. Noiden hetkien jälkeen häviää kaikki ajatukset ja oletukset siitä mitä en osaa tai mihin en pysty, kuinka hidas tai heikko olen, miltä näytän tai mitä minun pitäisi olla. Sen takia mä kai juoksen. Että olen vain siinä hetkessä ja lopulta menen läpi sen kärsimyksen. Ainakin nuo lenkit ovat niitä merkityksellisimpiä minulle.

Huomaatteko, kuinka minulla on usein tapana kirjoittaa juoksusta vahvasti tunteiden pohjalta? Minkäs mahdan - juoksu on mulle sitten loppujen lopuksi melkein enemmän henkinen kuin fyysinen juttu.

Kuva: Juha Saastamoinen/Onevision.fi (Vaarojen Maraton 2016).

Mahtavia kevätpäiviä kaikille ja tsemppiä kevään koitoksiin! Pysykää terveinä ja nauttikaa tulevista kärsimyksistä :)

 

 

 

Share

Ladataan...

Tsekkailin juuri menneiden kuukausien liikuntatilastojani ja parhaiten niitä voisi kuvailla sanoilla lehmän häntä. Aktiivisuudessa on tapahtunut melkoinen notkahdus lokakuun jälkeen. Kun marraskuussa liikuin vielä yhteensä 24 kertaa/21 tuntia, niin joulukuussa liikuin total 7 kertaa/8 tuntia ja tammikuussa 11 kertaa/14 tuntia. Tämä lehmän häntä tilastoissa heijastelee aika lailla suoraan työpaikan vaihdoksen aiheuttamaa elämänmuutosta. Yhtäkkiä ei ole ollutkaan enää paukkuja liikuntaan ja työpäivän jälkeen treeni on ollut lähestulkoon viimeisin asia mielessä. Takki tyhjänä ulko-oven kynnys kasvaa jotenkin ylitsepääsemättömäksi. Vaikka kuinka tiedostaisi sen hyvän olon ja päätä nollaavan vaikutuksen, joka lenkin tai treenin jälkeen tulee, niin ylikierroksilla käyvä päänuppi ei pysty motivoitumaan pelkistä jälkiendorfiineista. Aiemmassa postauksessa mainitsinkin jo tuosta "ei tekosyitä" lausekkeen vastenmielisyydestä. Olen itsekin aiemmin syyllistynyt tuon kaltaiseen "liikunta parantaa kaiken" -tyyppiseen hehkutukseen. Vasta nyt olen todella ymmärtänyt sen tosiasian, että välillä olosuhteet kumoavat endorfiinikoukun. En väitä, etteikö liikunta olisi terveyden kannalta tärkeää ja etteikö se palkitsisi, kun ylittää kynnyksen, mutta joskus sitä ei vaan jaksa olla niin pirun reipas. 

En halua missään tapauksessa antaa mitään liikuntanegailukuvaa näillä kirjoituksillani. Haluaisin vain peräänkuuluttaa vähän armollisempaa ilmapiiriä. Olosuhteet ja elämäntilanteet muuttuvat ja kenenkään muun on mahdotonta sanoa toisen puolesta, mihin kukin elämäntilanteessaan kykenee. Ei olla niin mustavalkoisia ja ankaria kaiken suhteen. Jokainen on oman elämänsä superihminen riippumatta siitä kuinka paljon kilsoja kerää viikossa tai kuinka monta kiloa rautaa mavessa nousee. Elämässä on oikeasti välillä muutakin kuin suorituksia. 

Älkääkö nyt ymmärtäkö väärin. Kyllähän minussa edelleenkin se liikuntaintoilija asustaa. Erona aikasempaan on vain se, että tässä tilanteessa en oikein jaksa ottaa paineita tuosta lehmän hännän suunnasta. Olen ottanut sellaisen asenteen, että sovellan liikunnat täysin tilanteen ja fiiliksen mukaan. Juoksu maistuu tällä hetkellä todella hyvältä, joten niinpä painotan enemmän juoksemiseen ja sijoitan lenkit viikonlopuille, jolloin on aikaa ja energiaa juosta. Vaikka lenkit saattavat olla matkallisesti pitkiäkin, niin siltikin pääajatuksena on enemmänkin luonnossa liikkuminen kuin urheilu. Polkujuoksun sijaan kutsuisin tätä retkeilyjuoksuksi. Tämän lisäksi ollaan pyritty viettämäänn luonnossa aikaa muutenkin niin paljon kuin mahdollista. Rauhalliset metsäretket ovat tuntuneet nyt parhailta nollailuilta. Joskus endorfiinejä voi syntyä ilman hikoiluakin. Voimatreenien kanssa olen soveltanut melkoisesti. Crossfitissä käyn täysin fiiliksen mukaan (=viimeaikoina todella vähän) ja kotoa löytyy levytanko ja painoja, joten voin halutessani voimailla myös olohuoneessa. Suurin motivaatio liikkumiseen on tällä hetkellä lähinnä se, että tulisi tehtyä viikon aikana jotain muutakin kuin istuttua näyttöpäätteen edessä, tarjottua kropalle vähän muutakin vaihtoehtoa kuin paikallaan kököttäminen. Kaikki tavoitteet kunnon tai voimatasojen kasvattamisen suhteen on siirretty sivuun. Liikun vain silloin, kun saan siitä nautintoa ja hyvää fiilistä ja mikäli en ehdi liikkumaan, en koe siitä huonoa omaatuntoa. Nyt mennään näillä askelmerkeillä ja tämän hetkisen elämäntilanteen ehdoilla. Lehmän häntä kääntyy nousuun, jos on kääntyäkseen.  

Share

Ladataan...

Pakko käydä vinkkaamassa yksi aivan loistava Facebook sivu, josta voi käydä ottamassa inspiraatiota nopeisiin, terveellisiin ja vieläpä herkullisiin resepteihin. Goodful sivulta löytyy ihan älykäteviä reseptivideoita, joiden avulla tumpelompikin onnistuu ruokkimaan itsensä ja vieläpä ravitsemaankin siinä sivussa. Sivulta löytyy myös paljon muuta hyvinvointiin liittyvää sisältöä. Tykkään! Meikkis kokeili viimeisenä tätä reseptiä (Roasted Veggie Salad With Avocado Dressing) ja ihastuisin myskikurpitsan, ruusukaalin, paprikan ja avokadokastikkeen komboon ihan hirmuisesti. Lisäsin annokseen paistettua kanaa ja kulhon sisältö katosi kiduksiin hetkessä. Tänään oli pakko tehdä sama setti uudelleen, kana vaihdettiin ohueksi leikattuun sisäfileeseen (koska sitä sattui löytymään pakkasesta) ja syödessäni harmitti jo etukäteen, että kohta ruoka loppuu. Ihana, lohduttava ja ennen kaikkea stressitön ruoka. Tällaisia voisin syödä aina.

 

Share

Pages