Ladataan...

Katsoin keskiviikkona Docventuresissa esitetyn, Pekka Hyysalosta kertovan dokkarin New Run. Sanomattakin on selvää, että dokumentti teki vaikutuksen. On vaikea kuvitella, että se ei olisi sitä johonkin katsojaan tehnyt. Hyysalon elämänasenne, taistelutahto ja positiivisuus ovat vain ihan omaa luokkaansa. Yleensä tämänkaltaisten taistelutarinoiden koukku piilee siinä, että katsoja kokee ”minulla on asiat niin hyvin” –fiiliksiä ja voimaantuu ikään kuin sen toteamuksen kautta, että koska "mulla on asiat niin hyvin, niin ei ole varaa valittaa mistään". Pekan tapauksessa asia on toisin. Dokumenttia katsoessa ajatukseni kääntyi pikemminkin niin päin, että Pekalla on asiat hyvin ja voimaannuin siitä positiivisesta energiasta, jota Hyysalo periksiantamattomuudellaan ympärilleen tartuttaa. Se tapa, jolla Hyysalo suhtautuu elämään kun on ihan voittamaton. Koko dokumentin aikana en surkutellut Hyysalon tilannetta, koska hänen asenteensa ei vain yksinkertaisesti jätä mitään sijaa säälille. Hyysalo on voittaja, jonka tarinaa seuratessa ei voi kuin hymyillä ja korkeintaan itkeä ilosta. 

Dokumentin jälkeen jäin pohdiskelemaan elämästä nauttimista, onnellisuutta ja hetkessä elämistä. Aloin miettimään sitä, kuinka paljon Hyysalon asenteeseen onnettomuuden jälkeen on vaikuttanut se, miten hän eli eläämäänsä ennen onnettomuutta. Sillä ennen onnettomuuttaan Hyysalohan eli unelmaansa. Hän teki joka päivä sitä, mikä tuotti hänelle eniten nautintoa ja mihin hän suhtautui suurella intohimolla. Laskiessaan Hyysalo oli onnellisimmillaan. Hänen unelmansa oli olla ylhäällä vuorella joka päivä ja tuota unelmaa Hyysalo toteutti, kunnes tapahtui tuo kohtalokas onnettomuus, jonka vuoksi unelmat rakentuivat uudenlaisiksi.

Jäin pohtimaan sitä, kuinka paljon tuo unelmien tavoittelu muokkasi Hyysalon asennetta elämään? Onko Pekka Hyysalo niin uskomaton taistelija nimenomaan sen ansiosta, miten hän eli ennen onnettomuutta? Toki ihmisen persoonallisuus, perimä ja elinolosuhteet vaikuttavat asenteisiin ja siihen onko henkilö enemmän positiivisuuteen vai negatiivisuuteen taipuvainen, mutta uskoisin, että elämänasenteeseen ja taistelutahtoon vaikuttaa paljon myös se, pääsemmekö toteuttamaan itseämme vai emme. On helppo uskoa, että ihminen elämänjanoisempi silloin, kun tekee asioita, joista saa nautintoa. Vaikuttiko tämä ennen onnettomuutta ollut elämänjano Hyysalon haluun olla antamatta periksi onnettomuuden jälkeen? Minä haluan uskoa, että se vaikutti, ainakin osittain. Hyysalo nyt toki on jo persoonaltaankin ihan poikkeuksellisen valoisa ja positiivinen henkilö, mutta tuollaiseen taistelutahtoon ja periksiantamattomuuteen tarvitaan jotain muutakin. Tarvitaan sitä elämänjanoa. 

Dokumentin katsottuani minulle tuli entistä enemmän sellainen olo, että on tärkeää tehdä niitä asioita, joista saa ilon tunnetta ja joiden parissa pääsemme elämään unelmaamme tavalla tai toisella. Tiedän, että harva voi elää unelmaansa 24/7. On velvollisuuksia ja rajoituksia, jotka estävät suurinta osaa meistä tekemästä mitä huvittaa. Kyllähän minäkin juoksisin pitkin metiköitä työkseni, jos se olisi mahdollista. Arjen velvollisuudet eivät kuitenkaan saisi rajoittaa meitä loputtomasti, koska pelkkä velvollisuuksien suorittaminen syö vääjäämättä elämäniloamme jossakin vaiheessa. Vastapainona pitäisi olla jotain muutakin. Mikä tahansa harrastus tai aktiviteetti, jonka parissa koemme olevamme onnellisimmillamme. Jotain, mistä saamme onnistumisen ja täyttymyksen tunteita elämäämme. Jotain, joka lisää elämänjanoamme. Sillä elämänjano on tärkeää. Se on tosi tärkeää! 

Loppuun totean, että katsokaa tuo dokumentti ja tukekaa FightBackin toimintaa. Tukea voi antaa joko lahjoittamalla rahaa suoraan FightBackin kannatusyhdistykselle, shoppailemalla Fightback -tuotteita verkkokaupasta tai osallistumalla FightBack -tapahtumiin. Lisätietoja löydät täältä

Share

Ladataan...

Meikkis potee jotain mystistä polvikipua ja kun en pääse kuluttamaan omaa lenkkaria, käytän ajan fiilistelemällä muiden juoksuja. Pistetäänpä tässä muillekin sohvan pohjalla kärvisteleville päivän juoksuinspiraatiopläjäykseksi Salomon TV:n uusin julkaisu The Canyon. Video on niin makee, että melkein tekis mieli ottaa saman tien menolippu kanjoneille. 

Nämä Salomon TV:n pätkät ovat niin silmiähivelevän upeita, että suosittelen katsomaan muitakin filmejä. Youtubesta hakusanalla 'Salomon TV' tai 'Salomon Trail Running' pääset käsiksi videoihin. Omia suosikkeja ovat erityisesti "Why We Run" ja "Paradise Lost" joita en ikinä pysty katsomaan kuivin silmin.

Hyviä inspiraatiohetkiä sohvien pohjille ja nautinnollisia lenkkejä kaikille niille onnekkaille, jotka tänään pääsevät juoksemaan. 

 

Share

Ladataan...

Tämä viikko on mennyt pilvissä liidellen ja hymy korvissa. Vaarojen Maraton sai aikaan sellaisen endorfiiniryöpyn kropassani, joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Hyvää mieltä ja hymyilyä on aiheuttanut myös kaikki se positiivinen palaute, jota olen saanut Vaarojen Maratonin kisaraportista. Olen ollut ihan häkeltynyt saamistani viesteistä ja postaukseen tulleista kommenteista. Lämmin kiitos ihan jokaiselle! Jotenkin tuli olo, että Vaarat oli sellainen hyvän mielen ryöpsähdys, joka alkoi vielä kertaantumaan potenssiin kymmenen juoksun jälkeen. 

Tällä hetkellä ensi vuoden kisakalenterissa on jo kaksi polkujuoksukisaa. Tiistaina kävi mäihä ja pääsin sisään toukukuussa juostavaan Nuts Karhunkierroksen viiskolmoselle. Arvoin todella pitkään, laitanko ilmon sisään lyhyimmälle matkalla vai tuolle viiskymppiselle. Lopulta päätin koittaa tuurilla, saanko paikan pidemmälle matkalle, koska tiesin, että se myydään loppuun hetkessä. Jos mäihä ei kävisi, niin sitten ilmottautuisin kolmeykköselle ilman sen kummempaa harmitusta. Sormet ja yhteydet pelittivät kuitenkin riittävän nopeasti ja toukokuussa juoksen (toivottavasti) toisen yli viiskymppisen kisani. On mahtavaa, kun kalenterissa on jotain, mitä odottaa innolla ja vähän kauhullakin. Alan ymmärtämään koko ajan paremmin, miksi tämä on niin koukuttavaa touhua. Tämän menneen viikon fiilikset nimittäin kantavat vielä pitkälle. Pakkohan tämä on päästä kokemaan vielä uudelleenkin. 

Toinen kalenteriin merkitty kisa aiheuttaa erityisen paljon hykertelyä. Olimme viime keväänä Sekopääjuoksijan kanssa Madeiralla ja ihastuimme saareen erityisesti sen juoksumestojen ansiosta. Jo tuolloin aloimme kypsyttelemään ideaa ensi vuoden Madeira Island Ultra Trail -kisaan osallistumisesta. Idea on elänyt läpi vuoden ja lopulta varasimme kuukausi sitten lennot ja hotellin Madeiralle. MIUTin kisailmottautuminen aukesi sopivasti juuri Vaarojen Maratonin aikana ja sunnuntaina pistimme ilmoa sisään 42 km matkalle. Kisasta tekee spessun jo sekin, että tällä kertaa juoksemme yhdessä. Team Kerhotukat Finland on valmiina Madeiran valloitukseen. Kisa juostaan 22.4.2017. 

Loppuun vielä makupaloja tämän vuoden Madeira Island Ultra Trailista. 

 

Share

Pages