Ladataan...

Päivän oppi: Tieto lisää tuskaa, mutta epätietoisuus sitä vasta lisääkin. 

Jos omistat hevosen, lue seuraava ja noudata ohjettani. Kiität minua vielä ja jos nyt satut kuulumaan niihin (harvoihin) onnen possuihin, jonka hevoselle ei ikinä tule mitään mystistä terveysongelmaa ja olet tärvännyt rahojasi ohjettani noudattamalla, niin voit puolestani kirota minut vaikka hornan tuuttiin.

Trust me! Jos sinulla on vähääkään järkeä päässäsi, niin toimit seuraavasti. Maksaa vaivan, takaan sen! Jos sinulla on ollut varaa sijoittaa siihen kopukkaan, on sinulla takuulla varaa myös tähän. Jätä vaikka parit Kingslandit ostamatta...

Kun hevosesi on terve:

- Mittaa hevosesi ruumiinlämpö yhden viikon ajan ainakin kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla. Kirjaa lämmöt ylös ja säilytä ne hyvässä tallessa.

- Otata hevosestasi verikoe. Ainakin pieni verenkuva ja tulehdusarvot, suosittelen lämpimästi myös SAA:ta. 

That's it! Tämä vinkki oli ilmainen. Harvinaista hevospiireissä :) Herran tähden, noudata sitä!!! 

Edit 12.5. - hyvänen aika sentään! Meinasi unohtua se tärkein ohje. Vakuuta hevosesi!!! Vakuuta niin hyvin, kuin mahdollista! Meikäläinen on tähän mennessä sijoittanut hevosensa sairaudenhoitoon yli 8000€ omasta pussistaan ja tärvännyt samaiseen hommaan vakuutusyhtiön rahoja noin viiden tonnin edestä. Kelatkaapa omalle kohdallenne - reiska kolmetoistatuhatta tonttua hupskeikkaa!!! Eli suosittelen lämpimästi ottamaan laajimman mahdollisen eläinlääkärikuluvakuutuksen mitä löytyy. 

 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Ei ole mitään risukasaa.

Viime päiviin on mahtunut taas monenmoista. Hyvinkään hevossairaalareissu ei tuonut mukanaan hyviä uutisia. En halua mennä sen enempää Hyvinkäällä tapahtuneeseen eli näiltä osin kysymys- ja vastausboksi on sulkeutunut. Tämä siitä syystä, että diagnooseja ja ehdotuksia tuntuu olevan yhtä paljon kuin on kommentoijiakin. Ja siihen minulla ei ole varaa, että alan spekuloimaan. Siinä hajoaa pää. Oman toimintakykyni säilyttääkseni minun on kuunneltava vain omaa intuitiotani ja luotettava siihen, että tunnen hevoseni niin hyvin, että tiedän miten toimia. Nyt olen yrittänyt opetella elämään tässä tilanteessa, olla spekuloimatta, ottaa se, mitä annetaan ja elää sen mukaisesti päivä kerrallaan. Olen yrittänyt sivuuttaa tunteet ja pelata järjellä. Lähes mahdotonta minulle, mutta se on ainut tapa toimia tässä tilanteessa. On pakko nollata päänuppi kaikelta tulevalta ja hakea positiivisia asioita tästä hetkestä. Muuten romahtelen ja se ei johda hevoseni kannalta tässä kohtaa mihinkään hyvään. Ikävä diagnoosi on vaikea niellä ja luonnollista on alkaa protestoimaan sitä vastaan. Kyseenalaistaa pitääkin, mutta loputtomiin en voi sitäkään tehdä. Nyt pitää vain hyväksyä tämä hetki tällaisenään ja toimia hevoselleni parhaalla tavalla. 

Hyvinkään reissun jälkeen kävin läpi muutaman sellaisen "miksi aina minulle" -momentin. Möyrin itsesäälissä, kirosin huonoa tuuriani ja haistattelin universumille. Pohdin, että "olisihan tämä nyt taas pitänyt arvata". "Tässähän olikin niin älyttömän kivaa muutama kuukausi, että pakkohan minut oli palauttaa maan pinnalle". Se avarilla poskeen ilmiö taas. "Näinhän se aina mun elämässä menee, että ikinä ei saa olla kaikki hyvin ja tasaisesti." Ei saisi tuudittautua hyvään oloon, iloita kun elämä on mallillaan, saati sitten sanoa ääneen, että olen niin onnellinen nyt. Ei, koska sitten se universumi näpäyttää saman tien ja kaataa kauhakuormaajalla lastillisen niskaan. Ei jumankekka saa pitää ääntä onnestaan. Huonosti siinä käy, jos on kovin iloinen. Kohta se taivas kuitenkin putoaa niskaan, jos nyt on kaikki hyvin. Pitää olla varuillaan, hipi hiljaa ja sitten voi jostain jumalan armosta paistaa sinne risukasaankin. 

Mutta sitten iski kapinahenki. En saatana elä elämääni niin, että pelkään nurkan takana lastinsa kanssa odottavaa kauhakuormaajaa. En helvetti soikoon ole hipi hiljaa, jos olen onnellinen. En jumalauta elä sillä ajatuksella, että eteeni tulevat vastoinkäymiset ovat joku minulle osoitettu näpäytys. Enkä perkele sentään enää ajattele, että olen maailman pahin epäonnen soturi. En en en! Kieltäydyn totaalisesti tuosta kaikesta negatiivisesta ja buhuu miksi aina mulle -asenteesta. Kieltäydyn murehtimasta ennakkoon, kieltäydyn stressaamasta asioista, joihin en voi vaikuttaa. Otan sen mitä annetaan ja se siitä. Ja jos se taivas putoaa niskaan, niin mietitään sitten taivas niskassa, miten rämmitään eteenpäin. Vastoin kaikkea opittua siinä piileekiin viisaus, että itketään vasta sitten, kun kakat on jo housuissa. Ei niihin kauhakuormaajan lasteihin voi kuitenkaan etukäteen varautua. 

Ja loppujen lopuksi, ei ole mitään risukasaa. On vain se aurinko. Ja minähän niin hymyilen, kun se paistaa! 

 

 

 

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Tarkista sepalus...

No niin - kesäloma oli, meni ja paluu arkeen on tapahtunut. Ensimmäinen työviikko on mennyt jokseenkin kaoottisissa tunnelmissa. Työkaaoksen lisäksi myös vapaa-aika on ollut yhtä juoksemista. Eräänä päivänä naureskelin itseäni kaiken tohinan keskellä. Talutin Heikkiä kauhealla kiireellä laitumelle bleiseri päällä kuraisissa tallisaappaissa, kun huomasin farkkujen vetskarin olevan auki. Mietin kuinkakohan kauan olin käyskennellyt ihmisten ilmoilla alushousut vilkkuen? Jaksoin vaivata päätäni asialla ehkä sekuntin verran. 

Pääkonttorin hevoset muutettiin perjantaina kesälaitumelta uudelle tallille, Jurassic Parkiksi nimeämäämme paikkaan. Hevosten muuttoa edelsi kaikenlaista iltamyöhään kestänyttä talkoilua. Torstaina mm. haettiin purukuormaa ja rakennettiin tarhojen portteja. Perjantaina purettiin tallille menevää muuttokuormaa ja jatkettiin tarhojen porttien kimpussa. Iltapimeällä kännyköiden valossa näpertelyä ja kiroilua, miksi jätämme AINA kaiken viime tinkaan. Kun tämän lisäksi kävin myös Crossfitissa ja salilla, niin kroppa kävi viime viikolla jokseenkin ylikierroksilla. Nukuin todella huonosti. Kaikki kesäloman vaikutukset siis tuhottu viikossa :)  Toisaalta katson, kun rakas ystäväni rakentaa taloaan, painaa duunia ja talkoilee eturintamassa kanssamme. Hänen tsemppinsä rinnalla omat kiireet ovat aika minimaalisia. Firman naiset ovat väkivahvoja ♡ Talkoilun lomassa on ollut mukava huomata se, että tekemästäni punttitreenistä on ihan konkreettista hyötyä. Parinkymmenen kilon rehusäkit ovat muuttuneet kelviksi ja muutenkin on voimaa vääntää ja työntää. Mahtava tunne huomata tulleensa vahvemmaksi.

Purua, bleiseri kurasaappaiden kanssa ja Heikki uudessa kodissaan Jurassic Parkissa. 

Myös Crossfit on ramp -kurssi tuli päätökseensä viime viikolla. Laji kaappasi ehdottomasti mukaansa ja tarkoitus on jatkaa sen parissa aktiivisesti. Tällä hetkellä liikkumista on tosin hiven rajoittanut edelleen puolimaratonin jäljiltä kipuileva jalka. Nielin vihdoin ylpeyteni ja marssin lääkärille jalkani kanssa. Se kun ei kestänyt juoksemista ollenkaan ja säären sisäsivulla oleva kipupiste vain oli ja pysyi. Lääkäriltä sain lähetteen urheiluvammoihin erikoistuneelle fysioterapeutille, jonka diagnoosi oli selkeä - Penikkatautia. Askellustani kuvattiin juoksumatolla ja kipuilevassa jalassa näkyi pienoinen asentovirhe. Fysioterapeutti oli onneksi kuitenkin heti hyvin optimistinen. Jalka tulee kyllä jälleen juoksukuntoon. Pitää vain suorittaa juoksuasentoa tukevien lihasten vahvistusta ja mahdollisesti vaihtaa lenkkarit jäykempiin. Tämän lisäksi jalkaa hoidetaan ultralla, hieronnalla ja kylmäyksellä. Voin kertoa, että tuo penikkaisen pohkeen auki hierominen ei ole mikään hellittelyhetki. Sattuu!!! Helvetisti!! Pari viikkoa juoksutaukoa vielä, jonka jälkeen voi lähteä jälleen kokeilemman varovasti juoksemista. En ole päässyt viiteen viikkoon juoksemaan. Ketuttaa! 

Juoksemisen ollessa pannassa olen kuitenkin keksinyt korvaavaa treeniä. Kaivoin kuntopyöräni pölyn alta esiin ja olen saanutkin tehtyä sen kanssa varsin mukavia tappotreenejä intervallivetojen muodossa. Kivaa vaihtelua, vaikkei tuo pyöräily ihan mun juttu olekaan. Mukava kuitenkin, että pystyy lenkkeilyn sijaan tekemään jotain korvaavaa treeniä kotona. HIIT -treenaus kuntopyörällä jää varmasti viikko-ohjelmaani jatkossakin. 

Hyvä treeni, hyvä mieli. 

Tällä hetkellä taistelen flunssanpoikasta vastaan. Torstain purutalkoilu teki tehtävänsä ja kaikki hengitetty purupöly aiheutti jonkinmoisen taudin. Täsmälleen samalla tavalla kävi edellisten purutalkoiden jälkeen. Nyt on kaikki keinot käytössä, jottei flunssa pääse iskemään kunnolla pälle. Ensi viikolla on päästävä arkeen toden teolla kiinni, kun pitää alkaa sovittamaan töiden lisäksi tallihommat, ratsastus ja kaikki muu liikunta viikko-ohjelmaan. Varmaan hivenen ottaa aikaansa, jotta saa kaiken sumplittua järkevästi. Mutta minkäs teet, kun on monta intohimoa elämässä. No onnellinen on tekevä kroppa. 

Share

Pages