Ladataan...

Päivän oppi: Ei tytön tarvitse olla aina niin vahva. Riittää, kun on hemmetin hyviä ystäviä.

Miten ihminen kasvaa henkisesti vahvaksi? Vahvaksi tullaan, kun elämä koettelee tai kun tehdään virheitä ja joudutaan kärsimään seurauksista. Kun elämä on epäreilua. Sitten vahvistutaan. Vai vahvistutaanko? Välillä olen miettinyt, että onko henkinen vahvuus loppujen lopuksi edes saavutettavissa. Ei ainakaan minulle, jos se tarkoittaa sitä, että mikään ei pahoita mieltäni tai särje sydäntäni. Onko henkisesti vahva yhtä kuin tunnoton? Mikäli näin on, niin en halua olla niin vahva sittenkään. Elämässäni on tapahtunut surullisia asioita ja niiden ansiosta en ole tullut pätkääkään vahvemmaksi, pikemminkin päinvastoin. Olen selviytynyt niistä, mutta vahvempi en ole. Olen herkempi.

Ehkä pitäisi puhua vahvaksi tulemisen sijaan oppimisesta. Olen oppinut iloitsemaan pienestä, oppinut arvostamaan terveyttä, oppinut olemaan kiitollinen niistä hetkistä, jolloin olen onnellinen. Olen myös oppinut, että oma vaisto on usein oikeassa, oppinut sen todellakin kantapään kautta. Oppinut, että kaikki ihmiset eivät ole vilpittömiä. Oppinut, että joillekin oma hyvä ajaa kaiken muun ohi. Olen joutunut opettelemaan olla katkeroitumatta, jotta en muuttuisi kyyniseksi. Olen joutunut opettelemaan luottamaan, opettelen yhä. Vaikeinta on ollut oppia olemaan katumatta. Sitä en ole vielä kokonaan oppinut.

Kaikkein eniten olen oppinut olemaan kiitollinen ystävistä. Heidän ansiostaan olen selvinnyt silloin, kun elämä on opettanut jotain sellaista, joka olisi voinut jäädä oppimatta. He ovat takoneet järkeä päähäni, silloin kun se on päästäni kadonnut, ohjanneet oikeaan suuntaan. Heidän kanssaan olen saanut olla Jokke vaan, nauraa täysillä silloin, kun naurua ei olisi mistään muualta löytynyt. Saanut täysin rikkinäisenä olla ehjä hetken. Ja hetki hetkeltä rikkinäinen on korjaantunut, tullut ehjäksi. Olen tosi ehjä nyt. Vahvemmaksi en ole tullut tälläkään kertaa, mutta niin hiton paljon olen oppinut.

Share

Ladataan...

Päivän oppi: Tsiikaa äässi. Omasi!!!

Tiedättehän nipplegatet? Jonna Tervomaa vuoden 2004 linnanjuhlissa ohuessa satiinikoltussa ja nännit näkyi läpi. Muistatte varmaan? No meikä joutui sunnuntaina kokemaan oman elämänsä nipplegaten. Astetta pahempana tosin. 

Kerrotaanpa vähän tauostoja. Loppuvuodesta 2013 meikä rupesi salipirkoksi. Penkkii, mavee, kyykkyy, no pain no gain ja semmosta. Salipirkolla pitää tietty olla mageet kledjut, sehän on nyt puolet jutusta, että jumppa-asu maksaa pienen omaisuuden. Niinpä meikäläinen vannoutuneena tekstiiliurheilijana investoi itteensä ja hankki kasan treenikuteita. Varmaan viidet trikoot, erivärisiä treenirintsikoita ja hirvittävän kasan toppeja. Viimosen päälle kaikki vermeet. Kuten usein kuitenkin käy, suurin osa ostetuista kamoista jää käyttämättä ja valikoituu suosikkivermeet, joiden kanssa käydään veivaamassa joka ikinen kerta. Näin kävi mullakin ja erityisesti yksistä trikoista tuli suosikit. Tietteks ne täydelliset trikoot, joissa näyttää fitness-mirkulta vaikkei oo vuosikausiin nostellut mitään lonkerotuoppia painavampaa. Sellaset housut on ihan puhdasta magiikkaa! Tollasia housuja ei löydä kuin kerran elämässä ja sitten jos sellaset löytää, niitä haluaa pitää koko ajan. Niin pidin mäkin. Noi trikoot oli vaan niin kertakaikkiaan täydelliset. Kuin toinen iho.... 

Noiden luottotrikoiden kanssa meikä sitten alotti salipirkkoilunsa. Asustin tuolloin pikkukylässä, jonka Urheilutalon yläkerrassa olevalla kuntosalilla kävin heilumassa. Salilla kävi minun lisäkseni pääasiassa mummoja, jokunen pappa, wannabe fitnessmirkkuja ja paikallisia yleisurheilijajunnuja. Aika askeettinen sali, joiden masiinoilla ei nyt ihmeitä tehty. Heiluin kuitenkin uusien trikoideni kanssa siellä tunnollisesti monta kertaa viikossa. Yläsalin ehdoton suosikki"laite" oli selkäpenkki, jossa kävin kasvattamassa yläpeppua lisäpainon kanssa. Leuanvetotangolla matkin apinaa tekemällä vatsalihaksia toes to bar -tyyppisesti. Sit tietty jalkaprässi, lantionnostot lisäpainon kanssa ja semmosta settii.

Yläsalilla sai jonkinmoisen treenin tehtyä, mutta aika nopeesti tuli hinku päästä nostelemaan kunnolla rautaa. Tähän tarjoitui mahdollisuus alakerran punttisalilla. Kyseinen punttisali on postimerkin kokoinen koppero, josta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava kunnon punttaamiseen. Vähän oli vain korkea kynnys mennä tuonne kopperoon. Meinaan jos yläkerrassa oli mummoja ja teinejä, niin alakerta oli sikaniskojen ja punttikörmyjen valtakuntaa. Paska haisee ja banjot soi tyyppistä meininkiä. Silkkaa äijätouhua, jossa ei hirveesti jumppatrikoiden merkillä ole merkitystä. Porukoilla on lähinnä vuoden 93 Adidas-raitaa ja Porin Ässät t-paitoja. Hiki virtaa ja testosteroiinia voi melkein napata ilmasta purkkiin. Puolet punttausajasta  menee siihen, että odotat vuoroasi ja väistelet muita. Oman suorituksen aikana sinua tapittaa neljä silmäparia. Vähän kuumottavaa mennä Niken treenipullo kädessä ja iPodin kuulokkeet korvilla kopperoon, kun tyyppien treenijuoma on muovisessa kossupullossa ja kaiuttimista raikaa joko death metal tai iskelmäradio. 

Aiemmin olisikin jäänyt varmaan menemättä, mutta siinä kohtaa elämässä mulla oli menossa rohkea/itsenäinen nainen -vaihe. Niinpä menin tyynesti vaan kopperoon ja coolisti moikkasin körmyjä ja aloin tekemään muina naisina treeniäni. Alkuun sain osakseni vähän hämmentyneitä ja huvittuneita katseita, mutta käänsin soittimestani volyymit kaakkoon ja vähät välitin körmyjen reaktioista. Siellä meikä sitten kyykkäsi, mavetti ja penkkasi körmyjen joukossa. Pikkuhiljaa voimat ja itsetunto kasvoivat ja musta tuli osa salin vakioporukkaa. Körmyt olivatkin tosi mukavia äijiä ja mulle annettiin aina tilaa kyykätä ekana. Siellä mä sitten vedin trikoitteni kanssa voimieni tunnossa. Vähän niinku yks äijistä. Tunsin kuuluvani joukkoon. 

Samaiset suosikkitrikoot on ollut myös käytössä crossfitissa. Trikoot nyt ylipäätään on mun mielestä parhaat housut urheillessa. Joustaa sopivasti lajissa ku lajissa. Crossfitissäkin kuitenkin touhutaan monen moista, joten hyvin istuvat trikoot on ihan must -juttu. Sujuu niin mittarimadot ja karhukävelyt, wall ballit, köysikiipeilyt, kyykkäykset ja mavet ynnä muut, kun on hyvät byysat jalassa. Luottotrikoilla oli itsevarma olo crossfitissakin, vaikka muuten siellä kyllä karistetaan turhat luulot pois ihmisestä kerta toisensa jälkeen. Mut onpa ainakin kuteet kunnossa, jos ei muuten luonaa. Jos ei taidolla niin tyylillä, tää on aina ollut mun motto.

Viime sunnuntaina päätettiin mennä sekopääjuoksijan kanssa vetämään yhteiset salitreenit. Kunnon arserääkkäystä molemmille. Meikäläinen vetäs tietty luottotrikoot jalkaan, koska niiden kanssa homma toimii ja peppu näyttää hyvältä. Tai siis tässä käsityksessähän mä olen ollut. Kunnes tuli tushiegate.

Treenimme alkulämmittelyksi päätettiin tehdä mittarimatoja (Joo kuulostaa ala-asteikäisten jumppakärpäseltä, mutta liike on itseasiassa älytehokas koko kropan lämmittelymuuvi). Sanoin sekopääjuoksijalle "tee perässä" ja aloin pers pystyssä tekemään mittarimatoani. Tässä kohtaa takaani kuuluu puhtaasti järkyttynyt ääni:

Sekopääjuoksija: "Sun housuista näkyy kaikki läpi". 

Minä: "Mitäh? Näkyyks mun stringit vai?"

Sekopääjuoksija: "Eikun noista näkyy läpi IHAN kaikki.

Minä: "Miten niin IHAN kaikki?"

Sekopääjuoksija: "No hyvin selkeesti paistaa läpi noista. Sulla on ainakin joku itikanpurema perseessä. Kyllä mä täältä nyt kuule näen ihan kaiken mahdollisen!!!" 

Nousen mittarimadostai ylös, työnnän käden trikoiden alle kangasta vasten ja toden totta, kankaasta kuultaa läpi ihan kaikki. Byysieni kangas on läpikuultavuudeltaan jotain elmukelmusta seuraavaa. EI SAATANA! Elämä vilisee silmissä. Viimeisen puolentoista vuoden aikana meikämandoliini on keikistellyt näiden elmukelmutrikoiden kanssa ties missä asennoissa ympäri kaupunkia. Tilannekuvia alkaa välähdellä verkkokalvollani. Selkäpenkissä pers pystyssä jonkun puberteetti-ikäsen teinipojan edessä, apinana leuanvetotangossa koko tushie mummoja kohti , lankuttamassa pappojen vieressä jumppamatolla... Herrajumala! Punttikörmyjen salilla kyykkäämässä!!!! No ilmankos mut otettiin niin lämpimästi vastaan ja annettiin kyykätä aina ekana. Siellä mä oon esitellyt narua persvaossani sikaniskoille ja punttiäijille. Ei helvetin helvetti! Crossfitsalilla!!! Mä oon ollut crossfittsalilla näiden kanssa!!!! Kaikkien edessä elmukelmuhousujeni kanssa! Miten mä koskaan kehtaan enää mennä sinne!?! Mulla on varmaan joku lempinimi siellä. Ainahan semmonen keksitään kaikille noloille! "Kattokaa, sieltä se narupersemuija taas tulee" "Pystyhymy-Johanna" "Persvako-Pirkko.

Mä olenkin tässä vuosien varrella ihmetellyt, miksei kertaakaan ole tullut vastaan yhtään samanlaisia trikoita. Yleensähän puolella muijista on salilla samanlaiset kuteet. Olen ihmetellyt, miten kukaan muu ei ole bongannut näitä maailman parhaiten istuvia byysia? No miksiköhän? No ehkäpä siksi, että kukaan muu tuskin pukeutuu elmukelmuihin? Ehkä kaikilla muilla on tullut mieleen vilkaista itseään ja arseaan peilistä näitä trikoita sovittaessaessaan. Että kappas vaan, sieltähän paistaa housuista koko perse läpi. Että jätänpä nämä housut ostamatta. Vaan eipä tullut mulla mieleen. Ei tietenkään. Kantapääopistossahan tässä ollaan. Sen sijaan meikä on painellut tushie vilkkuen tässä nyt pari vuotta kertaakaan vilkaisematta itseään ja elmukelmujaan peilistä. "Kuin toinen iho". Totta tosiaan kirjaimellisesti!

Tushie = (Urban dictionaryn mukaan mm.) tushy, butt, ass, booty, tush, bottom, backside, rear, behind, bum, junk in the trunk, hiney, rear end.

 

 

 

 

 

 

Share