Ladataan...
Karttakirja

Kun täytin 30, keksin, että tänä vuonna halusin juosta 10 kilometria. Se tuntui siinä vaiheessa yhtä utopistiselta, kuin maraton monelle (ja täyspitkä maraton meikälle edelleen). 

Juokseminen on ollut elämäni ainoa tavoitteellinen liikuntaharrastus. Lapsena harrastin kuvataidekoulua, partiota ja pianonsoittoa, myöhemmin lähinnä yleistä vetelehtimistä nuorison suosimissa hengailupaikoissa. Kirjoja luin aina paljon, mieluummin kuin liikuin. Pikkukaupungin penskana paikasta toiseen piti suorittaa pyörällä tai kävellen ja pikkukaupungissa opiskellessa sotkin vihreällä Helkamalla yliopiston mäelle kesät talvet. 

Jostain sitten keksin juoksun. Juoksu on tarpeeksi yksinkertaista. Lähdet liikkeelle ja menet eteenpäin niin kauan kuin jaksat, huvittaa ja reitti loppuu. Samalla voi kuluttaa kulttuuria, eli kuunnella musiikkia, äänikirjoja tai podcasteja. Silloin juokseminen ei ole ihan niin tylsää. Juokseminen on myös sopivan antisosiaalista hommaa. Ja kun se sujuu, juokseminen on oikeasti tosi kivaa. 

Tuon 10 kilomertrin päätöksen jälkeen henkisenä insinöörinä goolasin "juoksuohjelma 10 kilometria" ja juoksin. Yllättävän hyvin ohjelman mukaan ja juokseminen oli joka kerta vähemmän hirveää. Joskus jopa ihan mukavaa. Ilmoittauduin Midnight Runille, koska tavoite tuntui paremmalta, jos siihen lisäisi sopivasti painetta julkisesta nöyryytyksestä. Ilmoittauduttuani luin ohjeet, joissa kerrottiin juoksun loppuvan jos tuskainen raahautuminen kestää yli puolitoista tuntia. Vielä kisapäivänä en ollut vielä koskaan juossut kymppiä, sillä juoksuohjelmani mittasi vain aikaa ja hitaana hipsuttajana kuusi kilometria oli pisin matka, jonka olin onnistunut annetussa ajassa taittamaan. 

Monista muista juoksutapahtumista poiketen Midnight Run juostaan illalla, eli aikana jolloin elimistöni pystyy parhaiten mukana juoksussa. Tokihan olin ennen starttia ihan paskana ja olin varma vähintään eksyväni reitiltä. Helsingin kantakaupungissa kiertävän juoksureitin varrella oli sopivasti nähtävää, johon pystyi keskittymään kuolemisen sijaan. Jengiä oli myös sen verran liikkeellä, ettei eksymään olisi pystynyt ellei olisi lähtenyt yksin painamaan pusikkoon. Pääsin myös maaliin kunnioitettavaan tunnin ja kymmenen minuutin aikaan.  

Tästä voimaantuneena jatkoin juoksuharrastusta ja seuraavana vuonna juoksin nopeamman Midnight Runin lisäksi puolimaratonin samalla insinöörimetodilla. 

Sitten se käännekohta. Puolimaraton oli ihan mahtava kokemus ja juoksupäissäni höyrysin siitä ja runners high'sta kaikille. Sitten iski rankin työsyksy ikinä ja samalla oli pakko opintoajan ja kaikkien lisäaikojen loppuessa puristaa vuosikaudet unohtuneena tekstitiedostona lojunut gradu ja muut kouluhommat loppuun. Ei paljon juostu eikä juostu keväälläkään, kun juoksemattomuuten oli tottunut. Kesällä jenkkireissussa istuttiin autossa ja syötiin. Syksyllä, vuosi puolimaratonista lähdin uudestaan juoksemaan. Parin lenkin jälkeen poksautin nivelsiteeni ja sain parin kuukauden juoksukiellon. 

Nyt saisi taas juosta ja pitäisi saada perse ylös penkistä useammin. Ajattelin ilmoittautua toukokuun Helsinki City Runille, sillä näköjään ohjelma ja julkisen nöyryytyksen pelko saa tän muijan juoksemaan. 

Kuvituksena selfiet ekalta Midnight Runilta ja viime vuoden väriestejuoksulta. Kuvat havainnollistavat myös puhelimien kameroiden kehitystä sekä otsaryppyjen syvenemistä.

Share

Ladataan...
Karttakirja

Etelä-Suomi oli syyslomasta jouluun yhtä mustaa pussia. Vaikka töissä vietän aikaa keskipäivällä ulkona, aurinko vilahti näkyvissä ehkä pari kertaa. Siksi ehkä ihaninta joululomareissulla Roomassa oli valo. Herätessä oli valoisaa ja sitä jatkui iltaan asti, niin kuin normaalissa maailmassa. Vietimme kaupungissa viisi yötä ja siinä ajassa ehti valosta nauttimisen lisäksi juhlia vuoden vaihtumista sekä syödä lukuisia pizzoja. 

Asuimme Trasteveressa lähellä Tiber -joen rantaa. Trastevere on on juuri sitä mielikuvien Italiaa vanhoine taloineen ja kapeine kujineen. Kesällä alue on kuulemma täynnä turisteja, mutta näin talvella oli leppoisan rauhallista. Joen toisella puolella keskustassa jengiä oli ihan eri lailla puhumattakaan Vatikaanista. Söimme lähinnä kotihuudeilla ja sieltä löytyi kelpo ruokaa. 

Rooma on juuri tällainen: keskellä keskustaa on yhtäkkiä meneillään arkeologiset kaivaukset ja antiikin aikaiset rauniot levällään. Kymmenisen vuotta sitten opiskelin sivuaineena kuvataidetta ja taidehistorian kurssin porukan kanssa matkustimme Roomaan katsomaan joka ikisen kirkon, patsaan ja vanhan kiven. Jo silloin kuvassa näkyvällä Largo di Torre Argentinalla toimi järjestö, joka huolehti raunoilla pyörivistä kissoista ja systeemi toimii edelleen. 

Taidetraumoista johtuen emme juuri suorittaneet kuuluisia kiviä, vaan lomalla keskityttiin haahuiluun, päiväuniin, syömiseen ja tunnelmaan. Rooma kuitenkin on täynnä historiaa, joten ihan kaupungilla kävellessä voi huokailla tämänkin pylvään olleen tässä pari tuhatta vuotta. 

Vatikaanin museoon ängettiin viimeisenä päivänä. Siellä on varmaan jengiä ihan jokaisena vuoden päivänä ja tunnin verran mekin jonotimme ennen sisäänpääsyä museoon. Jo mainitulla taidehistorian retkellä vietimme museossa seitsemän (7) tuntia. Oi kyllä. Nyt pööpöiltiin fiiliksen mukaan ja aikaa vierähti parisen tuntia. Kurkattiin myös Pietarinkirkkoon ja tällaisissa paikoissa mietin aina porukkaa, jotka sen ajan työoloissa ovat pytinkiä rakentaneet. Toivottavasti en päädy ikinä Egyptin pyramideille, sillä oletan silloin ay -liikkeen olleen vielä kaukaisempi unelma. 

Lopuksi, talvinen Rooma on vallan hyvä idea.

Share

Ladataan...
Karttakirja

Vaikka myös aloitimme Kalifornian kierroksemme San Franciscosta, jätimme varsinaisen tutustumisen kaupunkiin viimeisille päivälle. Saapuessa maahan oli vuokra-auto helpointa napata mukaan suoraan lentokentältä ja aloittaa matkanteko. Koska San Francisco on niitä harvoja Yhdysvaltojen kaupunkeja joissa pärjää myös julkisen liikenteen varassa, kävimme palauttamassa uskollisen ratsumme takaisin Alamolle. Jälkeenpäin ajatellen auton olisi voinut pitää. Meidän majapaikassa olikin parkkipaikka, eivätkä kadut olleet luonnossa ollenkaan niin mutkikkaita. Liikenneruuhkat tuntuivat Losia pienemmiltä. 

Vietimme kaupungissa kolme kokonaista päivää. Yövyimme Marinan alueella Inn at Golden Gate -motellissa, kompromissina kivan alueen ja vähemmän törkeän hinnan suhteen. Varsinaiseen keskustaan piti erikseen lähteä bussilla, mutta mielestäni Marina ja lähialueet olivat kivempia hengailupaikkoja. 

Lauantaina lähdimme kulttuuriantropologisesta mielenkiinnosta katsomaan urheilua. Tietämykseni baseballista oli sillä tolalla, että selvitin sääntöjä stadionin wifin avulla. Paikallisen San Francisco Giantsin ja New York Metsin välisessä ottelussa itse peli ei varsinaisesti auennut vieläkään, mutta tapahtuman meininkejä aina paatoksella lauletusta kansallislaulusta lähtien oli mielenkiintoista seurata. Tämä oli se mielikuvieni amerikkalaisuuden ydin.  Meren rannalla pönöttävältä AT & T -stadionilta oli myös aika hulppeat näköalat. 

AT & T -stadionilla voi katsella merelle, jos ei tajua mitään pelistä

Osuimme San Franciscoon muutenkin tapahtumantäyteiseen aikaan, sillä Pride -viikko huipentui sunnuntain kulkueeseen ja osan keskustaa kattavan festarialueen bilemeininkeihin. Kulkue lähti toiselta puolelta kaupunkia puolen päivän aikaan, mutta väkeä oli sen verran paljon, että kulkueen viimeiset valuivat keskustaan vasta viiden jälkeen. Keskusta oli niin täynnä väkeä, että kulkueesta lähinnä kuuli musiikin ja iloiset huudot. Jossain vaiheessa pakenimme ihmismassoja metrolla Missioniin syömään reissun parhaat burritot  Taqueria San Franciscossa

Missionista löytyy ne hulppeat puutalot

Tokihan kävimme myös sillalla pällistelemässä. Golden Gate oli muuten Pietarinkirkon kupolin ja Leppävaaran Huippu -puiston lisäksi ainoita paikkoja, jossa huomasin korkean paikan kammoni. Siis ne kaiteethan on ihan olemattomat. 

Tunnelma San Fransicossa on jotenkin Eurooppalainen, mutta samalla rennompi. Autoa pidempien matkojen autoilun sijaista ihmisten kävelevät ja kulkevat julkisilla. Kun ne eivät kulje, ei se haittaa vaikkei kukaan tiedä minne ollaan menossa. Pride -kulkue sulki osan keskustasta julkiselta liikenteeltä ja bussit joutuivat kulkemaan kiertoreittejä. Eräs bussikuski kertoi vain ajavansa ympyrää, ihmiset neuvoivat reittiohjeita toisilleen. 

Majapaikkamme oli myös siksi hyvä valinta, että viereiseen  Presidio -puistoon oli helppo mennä hengaamaan ja nauttimaan auringosta. Puistohan on laaja ja ulottuu Golden Gatelle ja Baker Beachille asti, mutta me lähinnä käppäilimme ympäriinsä ja syötiin piknik -lounaita. Lähtiessä tuntui, että kaupunkiin olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. 

Share

Pages