Kalkkunan kaverina avocadoa ja jotain makeaa

Kasvihormoni

Jotkut kokemukset ovat niin voimakkaita, että niihin liittyvät äänet, hajut ja maut pystyy palauttamaan elävästi mieleensä. En tiedä, mitä maailmastani kertoo se, että kun ajattelen muinaisia  kalkkunaisia lounasleipiäni, olen juuri tuossa aistimusten flow-tilassa.

Osaan vieläkin eritellä ne maut, jotka Le Boulangerin kalkkunaleipään kuuluivat ja niinpä aloin etsiä sitä samaa fiilistä viime viikonloppuna esitellyn kalkkunan kanssa. Koetin saada makutasapainon kohdalleen, ja täytyy todeta, että vaikka raaka-aineet erosivatkin jonkin verran alkuperäisestä, hunajaisuudet, täyteläisyydet ja suolaisuudet toivat alkuperäisen version herkullisuuden mieleeni! Vain itse leipävalinta oli pettymys; tämä kannattaisi tehdä rapean leivän sisälle paahtamattoman vuokaleivän sijaan. Niinpä kuvista poiketen olen lisännyt ohjeeseen leivän paahtamisen.

Kalkkunainen sandwich

  • 2 vaaleaa vuokaleivän siivua

    tai 15 cm pala patonkia
  • 50 g kalkkunaa, mieluiten hedelmäiseksi marinoitua
  • tarvittaessa muutama rouhaisu mustapippuria
  • 50 g fetajuustoa ohuina siivuina
  • 1/2 avocado
  • 1/2 tomaatti tai yksi pieni tomaatti
  • muutaman sentin pala paprikaa
  • muutama rengas punasipulia
  • kolme salaatinlehteä
  • 2 tl chilimaustettua tuorejuustoa tai chilimaustettua majoneesia
  • balsamicoa
  • hunajasinappista salaatinkastiketta

Valmistus

  1. Siivuta muut ainekset paitsi salaatinlehdet.
  2. Paahda vuokaleivän siivut leivinpaahtimella tai halkaise patonki.
  3. Levitä tuorejuusto toisen leipäsiivun päälle.
  4. Laita kaksi salaatinlehteä leivälle ja valuta päälle balsamicokastiketta makusi mukaan. Lisää fetasiivu.
  5. Laita suikaloidut kasvikset ja kalkkuna kerroksittain leivälle (+ mausta mustapippurilla) ja avita kerrosten yhdessä pysymistä laittamalla päälle yksi iso salaatinlehti. Laita vielä toinen fetasiivu tämän päälle.
  6. Voitele leivän kansi salaatinkastikkeella ja auta leivän koossa pysymistä tökkäämällä kaksi hammastikkua kannesta pohjaan saakka.
  7. Jaa leipä kolmioiksi.
  8. Tarjoile tuoreen ananaksen ja sitruunaisen kuplaveden kera. Kaveriksi sopivat hyvin myös sinimailasen idut. 

Share

Kommentit

annemi

Nam, rakastan kunnon voileipiä! tämä resepti kuulostaa ihanalta ja kuvat postauksessa ovat kauniin raikkaita :)

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Annemi, tätä reseptiä on niin helppo soveltaa! Alkuperäisessa oli muistaakseni hunajamarinoitua kalkkunaa, tomaattia, vaaleaa juustoa, avocadoa, sipulia ja salaattia. Ja tietysti kastikkeita, olisiko ollut chilimajoneesia ja jotain hedelmäisen hunajaista kastiketta? Salaisuus on kuitenkin makeus ja avocado! (Ja mielellään herkulliset, auringon kypsyttämät tomaatit.) Kiitos kehuistasi! 

Kommentoi