Kanelia, kaardemummaa, inkivääriä, omenaa...

Kasvihormoni

Suomessa meillä on kauden kasviksia puoli vuotta, toukokuusta lokakuuhun saakka. Onnekkaimmat meistä asuvat seudulla, jossa kasvukautta voi venyttää tästä kuukauden verran kummastakin päästä, lapissa puolestaan puoli vuotta on pelkkä unelma. Mielestäni tuo puoli vuotta pitää käyttää niin, että on onnellinen, kun kunkin sesongin tuotteiden tilalle tulee uusi. Parhaiten se onnistuu niin, että keskittyy tuoreiden tuotteiden käyttöön maksimaalisesti silloin, kun ne ovat parhaimmillan. Vai mitä sanotte tästä Tommin kesäkurpitsakauden repertuaarista? Mutta nyt, hyvät naiset ja herrat, on omenien kausi.

Tässä on mielestäni parhaan mahdollisen omenapiiraan ohje. Tietysti meiltä kaikilta löytyy vähintään yksi maailman paras omenapiirakan ohje, mutta erityisesti tässä on sitä jotain. Ohje on julkaistu alun perin Pirkassa joskus yhdeksänkymmenluvulla, ja luulen, että olen aikojen saatossa tehnyt siihen jotain muutoksia. Parasta omenansatokautta meille kaikille!

Kannellinen omenapiiras

Pohja

Vajaa 3 dl vehnäjauhoja (180 g)
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
150 g kylmää margariinia
½ munaa

täyte

4-5 hapahkoa omenaa (n. 500 g)
2-3 rkl (ruokokide)sokeria
1 tl jauhettua kaardemummaa
2 tl kanelia

päälle

1 ½ munaa
1 dl sokeria
25 g voita
½ dl vettä
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Valmistus

1. Mittaa jauhot, sokeri, inkivääri ja leivinjauhe monitoimikoneen kulhoon ja aja murumaiseksi seokseksi (tai nypi käsin muruiksi). Riko muna lasiin, vatkaa rakenne rikki ja kaada puolet munasta koneeseen ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita taikina kylmään vetäytymään vähintään täytteen valmistamisen ajaksi.

2. Valmista täyte: kuori ja lohko omenat lohkoiksi kulhoon, lohkot saavat olla paksuja. Sekoita sokeri ja mausteet keskenään ja ripottele lohkojen sekaan.

3. Taputtele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille (halk. 27 cm, voitele ja jauhota). Lado päälle omenalohkot. Kypsennä piirakkaa 15 min 175 asteessa.

4. Valmista kansitaikina: vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi mikrossa, lisää vesi ja anna kiehahtaa. Lisää vaahdon joukkoon voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos vasta juuri ennen kun pohja on kypsä.

5. Ota piirakka uunista, kaada kansitaikina päälle tasaiseksi, ohueksi kerrokseksi ja paista vielä noin 12-15 min. Voit koristella piiraan tomusokerilla ja kakkupaperilla pitsireunaiseksi.

Share

Kommentit

Tommi K
Isyyspakkaus

Aaah! Tämä näyttää niin hyvälle! Viimeistelen tässä juuri omaa omenapiirakkareseptiäni :)

Mauahtavaa

Tommi, tuo sinun piirakkasi vaikuttaa myös herkulliselta! Valmistin kuluneella viikolla saman kaltaisella ohjeella puolukkapiirakkaa, ja sekin toimi hyvin!

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Tässä on paitsi näkö niin myös maku kohdallaan! Unohdin mainita reseptin yhteydessä, että lisänä kannattaa tarjota vaikka jäätelöä tai vaniljakastiketta. Mausteista johtuen piiraan maku on sellaisenaan aika intensiivinen - mutta ah, niin herkullinen!

Helmi K
sivulauseita

Tästä tuli täydellinen, kiitos ohjeesta!! Vähän sulan vaniljajäätelön kanssa :)

Kommentoi