Voi elämän kevät, kuinka ihanaa

Kasvihormoni

En malttaisi pysyä illalla pois ikkunasta, enkä sen puoleen pihaltakaan. Ikkunassa seisoskeluni on saanut minulle varmasti alarivarilaisten silmissä kyttääjän maineen, mutta en välitä siitä. Katselen pihaani silti, antaumuksella.

Koska se on niin ihana.

Kun tarpeeksi kauan suunnittelee, tuumailee, punnitsee, tekee, tuunaa, puunaa ja kärrää sekä unohtaa ainakin viidesti, että valmistakin voi tulla, saattaa kauneus yllättää.

Yhtäkkiä meidän piha on muuttunut niiksi seitsemäksi alueeksi, joiksi se on suunniteltu. On avara nurmikenttä, keittiötarha, kahvirinki (eli trampoliiniympyrä), etelärinne, autopiha, etupiha ja pohjoispääty, kaikki järjestyksessä ja emännän nuhteessa laitettuja. (Ja sitten se tuija-aidan takainen kivirinne, mutta siitä ei sitten puhuta. Varmaan ikinä.)

On valot ja nurmi, hyvänen aika - NURMI! Elämän ja syksyn kevät yhtä aikaa. Ooh, kuinka siisti se onkaan, ihan lyhyt ja tuuhea, heleä, vihreä, KAUNIS.

Ja ihan kuin korostaakseen nurmen kauneutta, puista varisseet keltaiset, punaiset ja oranssit lehdet muodostavat siihen pieniä lammikoita. Aivan sama, että minua kauhistuttaa, mitä nurmen pinnalle jäävät lehdet voivat tehdä hennoille orastaville versoille tai miten voisin tuhota samaisen nurmen koskemalla lehtiin haravan lavalla ja raapaisemalla mullan pintaa.

Yksinkertaisesti mahtavaa, että meillä on nurmi! Käyn tarvittaessa vaikka nyppimässä lehdet yksitellen omin pikku kätösin, jos se on tarpeellista. Aikaa ja vaivaa ei juuri nyt lasketa.

Valot korostavat istutsalueiden kasveja kauniisti. Niistä muodostuvat varjot leikkivät hippaa toisen puolen kirkkaiden kohtien kanssa. Pitkä valotusaika sai varsien liikkeen kiinni mutta ei kuvista silti saa selvää, kuka tuon leikin voitti. Se taidan olla minä kaiken tämän syysonneni kanssa. Ei puhettakaan siitä, että voisin tämän jälkeen pitää lokakuuta vuoden ankeimpana kuukautena. Ei, se kausi elämästäni on nyt lopullisesti ohi! Nyt lokakuu on ruskakuu, syksyn lupaus ensi kauden kasvusta ennen talven lumipehmeyttä. 

Lumikautta varten haluan jättää penkkeihin tanakat törröttäjät pystyyn. Katsotaan, maltanko sittenkään pysyä ikkunasta pois ihaillessani tätä valon ja varjon vuorottelua. Hyvät naapurit, en tosiaankaan ehdi tuijotella teitä seisoessani ikkunassa, katseeni on kiinnittynyt vahvasti oman tontin ihasteluun. Sälekaihtimianne ei tarvitse sulkea minua varten, en huomaa teitä.

Share

Kommentoi