Ladataan...
Kasvihormoni

Kun kuulin ensimmäisen kerran mangoldista, oli sitä kokeiltava sen erikoisen nimen vuoksi. "Hei, olen Perho ja kasvatan kasvimaallani mangoldia." Eikö kuulosta aika vahvalta keskustelunavaukselta? 

Nykyisin mangoldin upeat lehdet kaunistavat kukkapenkin takalaitaa, mistä nappaan nipun milloin kasviswokkiin, milloin lettujen sekaan. Mangoldi on hauska kasvis: vasta nousseita mangoldeja voi käyttää baby leaf -salaatin tavoin, muhkeat lehdet toimivat kuten pinaatti ja varret muistuttavat hieman punajuurta. Ja varsia on useita eri värejä! Mangoldi tuottaa salaattien tavoin uuden sadon sen jälkeen, kun kasvi on leikattu lautaselle. Seuraavassa on helppoa ja herkullista pikaruokaa kasviksesta.

Mangoldileipä, 2 annosta

Ainekset

6 suurta mangoldin lehteä

2 valkosipulin kynttä

1 tl sitruunamehua

mustapippuria

ripaus suolaa

2 cm pala halloumijuustoa

pieni tomaatti

10 basilikan lehteä

2 siivua vaaleaa leipää

oliiviöljyä paistamiseen

Valmistus

1. Silppua mangoldi varsineen pieneksi, jätä lehdet suuremmiksi kuin ruodit niin leivän kokoaminen on helpompaa. Siivuta valkosipuli. Leikkaa halloumi kuudeksi siivuksi. Tee tomaatista ohuita siivuja.

2. Kypsennä mangoldia ja valkosipulia pari minuuttia keskilämmöllä oliiviöljyssä. Käytä suurta paistinpannua. Mausta sitruunalla, pippurilla ja kevyesti suolalla.

3. Siirrä mangoldimössö pannun toiseen laitaan ja siirrä tämä laita levyn ulkopuolelle. Lorauta levyn päällä olevalle pannun osalle oliiviöljyä. Laita siihen halloumijuustosiivut paistumaan. Paista molemmilta puolilta kunnes ne saavat vähän väriä ja nosta mangoldin päälle pannulla.

4. Paista leipäsiivut samaan tapaan kuin halloumijuusto.

5. Kokoa leivät. Aseta leipäsiivu lautaselle ja aseta sen päälle kolme halloumisiivua. Lusikoi päälle puolet mangoldista ja revi päälle basilikasilppua. Laita tomaatit kanneksi, jolloin leivän syöminen on helpompaa. Tee toinen samanmoinen. Koristele lopuksi pannuun jääneillä jämillä.

Ladataan...
Kasvihormoni

Hyvänen aika, omenamehua tuli 65litraa!! Lisäksi talviomenat ovat edelleen puussa ja hyödyntämättä. Eihän kukaan jaksa sellaista määrää mehua juoda, ei edes vodkan kera. Tarjoustalon punanenäinen myyjätär neuvoikin minulle intoa puhkuen ja kokemuksen/wiskin polttamalla äänellään, että osta tästä viininkäymisastia, lappo, rusinaa ja ominaispainomittari... Tein työtä käskettyä.

Sovellettu resepti, präkäämisen "ilot":
Ohjeiden mukaan vettä pitäisi keittää 10litraa, mutta koska minä teen viinikokeiluni mehusta, niin keitin 5litraa mehua ja kippasin sen sammioon. Perään nakkasin paketillisen rusinoita ja 6kg sokeria. Sitten pitäisi mukamas kaataa lisää vettä eli minä kaadoin kylmää mehua sekä mitata nesteen lämpötila 60 asteiseksi ja hoohetkellä sekoittaa joukkoon käymisainepussukka nro 1. Totesin seoksen olevan haaleampaa kuin kiehuva, mutta kuitenkin selkeästi lämmintä ja sekoitin salaperäisen aineen mukaan muhimaan. Seuraavassa vaiheessa noin parin tunnin päästä asteiden tulisi olla 35. Päättelin, että kädenlämpöisyys on riittävän lähellä ja hiivaseos solahti iloisesti nesteeseen. Astian kansi oli ärsyttävän tiukka, se on vaikea avata ja vaikea sulkea. Takuulla joku mies on sen suunnitellut! Tippalukonkin kanssa piti vähän aikaa vääntää kättä. Parin ärräpään saattelemana astian kansi lopulta sulkeutui. Seuraavana päivänä ihme kyllä se oli aloittanut pulputuksen ja hiivan tuoksu leijailee nyt jonkin aikaa huoneissa. Nyt vaan odotetaan ja siinä lajissa en ole koskaan ollut hyvä. Tässä on toki olemassa se vaara, että viinistä tulee juomakelpoista. Kun tämä "sato" on kypsää, taidan juottaa Perhon ja muut naapurit humalaan.

Hynynen on kirjoittanut, että "jos perse on auki, kokeile kotiviiniä - maku on karmea ja niin ovat krapulatkin, mutta humalat sensijaan lähentelevät jo huumeiden vaikutuksia" 
Arveluttaa siis vähän, että mitähän tästäkin "sopasta" tulee, paitsi sanomista? Suomen metsien miehet liemikattiloineen saivat nyt kuitenkin palasia sympatiastani.

Viinintekoa harrastaneita tunnen monta. He kaikki kertovat, että sen kuuluisan yhden kerran viini onnistui ja maistui hyvälle. Kaikilla muilla kerroilla se on ollut pahaa. Mutta koskaan se iloliemi ei suinkaan ole jäänyt juomatta. Hädin tuskin sitä on säilynyt pullotukseen saakka. No justiinsa juu...

************

Tuntuiko juttu tutulta? Aloitin oman blogin, johon kirjoitan elämästäni enemmän. Julkaisin tämän jutun omalla palstallani jo tiistaina. Nähdään me toki täälläkin myös jatkossa!

Ladataan...
Kasvihormoni

Olenko jo muistanut mainita, kuinka rakastan hevosia? En suinkaan osaa itse nousta tuon jalon nelistäjän selkään, ja konin korskunta on mielestäni jotenkin kovaäänistä ja pelottavaa. Lapsuudesta muistan kuitenkin, kuinka jo silloin nuo ruskeat ratsukot tuntuivat ylväiltä. Silloin syksyn kuulaina kouluaamuina me pysähdyttiin epämääräisen pitkäksi aikaa syöttämään heinää paikallisen kanalan ravureille ja varottiin tarkasti osumasta sätkyttäviin paimenpoikiin. Paitsi tietysti silloin, kun uhiteltiin toisia ja osoitettiin oman kivunsietokyvyn erinomaisuutta pitämällä narusta kiinni ja esittämällä, että ei tunnu missään. No ei ehkä tunnukaan, kun verrataan synnyttämiseen, mutta mitäpä pikkutytöt sellaisesta tiesivät.

Muistatko vielä 80-luvun Kekkilän mainoksen? Sen, jossa kaksi jakkupukuista vanhempaa kaupunkilaisrouvaa katsovat himoitsevasti kikkareita, joita ohi klopsutteleva hännännostaja jättää kiveykselle. No, se naishahmo olen nykyään minä. Olen joskus palannut metsälenkiltä kesken kaiken kotiin hakemaan muovikassia, jotta olen saanut kerättyä talteen (kyllä!) paitsi koiran jätökset, myös ne aarrekimpaleet, joita joku uljas ratsu on suvainnut tiputtaa meidän pihahullujen ulkoilureitille. Parasta kompostin täytettä, jota ei voi ohittaa!

Sain myös keväällä aloitettua mitä kukoistavimman naapurisuhteen tarjoamalla kärhöä istuttavalle puutarhaemännälle ämpärillisen hevonhyvää. Kiitteli vielä jälkikäteenkin asiasta :) Raaskin luopua omastani, kun olin juuri käynyt lapioimassa sitä ihteään peräkärryllisen verran turvekuiviketta käyttävältä ravuritilalta. Paras äitienpäivälahja ikinä, vaikka itse lapioinkin.

Joten kaikki hevostelua harrastavat, älkää lopettako! Suomi tarvitsee ehdottomasti lisää polleja, sillä me pihanlaittajat olemme pollen parhaan suurkuluttajia!

Ensimmäinen kuvan ottaja on Emmanuelle Bouvet, http://www.carrevigne.com

(suosittelen sydämellisesti kaikille viinimatkailusta kiinnostuneille!)

Pages