Ladataan...
Kasvihormoni

Siemenkylvöjen aika on alkanut vaikka ainakin meillä taivaalta tippuu valkoista pehmikettä kukkapenkin päälle. Noita siemeniä ja etenkin itämistä hehkutin jo Instagaramissa, joten postauksen uutisarvo on siinä mielessä vähäinen. Blogi hidas, Insta nopea - timjaminsiemen melkein yhtä nopea. Olenkohan kohta pulassa? (Olen!)

Maaliskuu on voitonriemuista aikaa, sillä lumesta huolimatta kasvukautta voi venyttää sisätiloissa ja taimia laittaa tulemaan, kunhan pöytätila riittää. (Ei riitä kuitenkaan.) Siemenkylvöt ovat jopa salakavalan yksinkertaisia, multaa, siemeniä ja vettä vaan ja kasvu alkaa. Tosin osa siemenistä kaipaa oman alueensa talvea ennen itämistään ja itämisen jälkeen pitää varmistaa, että valoa ja kosteutta on sopivasti, mutta koska siemenet on tarkoitettu kasvamaan, vain harva epäonnistuu totaalisesti (tällöin minun kokemukseni mukaan on kyse joko tekotalven puutteesta tai liian vanhoista siemenistä).

Tarvitset näitä:

  1. itäviä, esikasvatettavia siemeniä (kaupasta tai edellisvuonna itse kerättyjä), tarkista itävyys ja kylvöajankohta pussin takaa
  2. kylvömultaa tai kaktusmultaa
  3. rasia ja kansi
  4. sakset
  5. jotain multapinnan tiivistämiseen, esimerkiksi perunasurvin
  6. vettä suuttimellisessa pullossa tai kupissa ja
  7. nimikointitarra ja kynä.

Tee näin:

  1. Pese kaikki käyttämäsi tarvikkeet tautien estämiseksi.
  2. Puhkaise rasian pohjaan pari reikää esim. saksen kärjellä tai veitsellä.
  3. Laita rasiaan kylvö- tai kaktusmultaa muutama sentti. Tiivistä se tasaiseksi.
  4. Kostuta multa kauttaaltaan, varo kuitenkin, ettet tee siitä läpimärkää. Sopiva kosteus on sellainen, jossa kädessä multaa puristamalla irtoaa muutama tippa vettä.
  5. Sirottele siemenet harvakseltaan mullan pinnalle. Isojen siementen sijoittaminen on helppoa, varo pölläyttämästä pieniä siemeniä liikaa tai liian tiiviisti yhteen kohtaan. Levittämiseen voit käyttää tarvittaessa apuvälineitä, esim. lyijykynän kumipäätä tai pienten siementen sekoittamista hiekkaan tai perunajauhoon ja sirottelua seoksen avulla.
  6. Peitä siemenet tarvittaessa mullalla (istutussyvyys löytyy siemenpussista). Tiivistä pinta uudelleen ja kostuta uusi multa.
  7. Leikkaa rasiaan kannen reunaan ilma-aukko ja sulje rasia.
  8. Kirjoita tarraan, mitä olet kylvänyt ja kylvöpäivämäärä, jotta voit seurata kylvösi edistymistä.
  9. Sijoita rasia tasalämpöiseen paikkaan, jossa lämpötila on lähellä pussissa mainittua itämislämpötilaa. Viileyttä löytyy usein ikkunan vierestä (tai vaikkapa jääkaapista), lisälämpöä esim. jääkaapin päältä.
  10. Kun siemenet itävät, siirrä rasia mahdollisimman valoisaan paikkaan. Kun taimiin ilmestyy toinen lehtipari (ensimmäinen lehtipari sirkkalehtien jälkeen), siirrä taimet omiin astioihinsa kasvun edistämiseksi. Tätä kutsutaan koulimiseksi ja siihen löytyy aloittelijaakin auttavat kuvalliset ohjeet täältä.

Tässä vaiheessa siemenet ovat melkein siististi pikkurasioissaan. Katsotaanpa tilannetta uudelleen kuukauden tai kahden päästä... Siisteys on todennäköisesti tipotiessään, toivottavasti on kuitenkin lämpimiä kelejä!

Isojen siementen kylvöneuvoja löytyy täältä

Kaikkea ei tarvitse kasvattaa siemenestä vaan pistokaslisäys tuottaa tulosta esim. basilikalla, kliks tänne!

Kurkkaa myös talvetetun pelargonin kevät

Ladataan...
Kasvihormoni

Katso, mikä herkkä kaunokainen kasvaa meidän penkissä!

Saanko esitellä: tässä ovat yhdessä jaloängelmä 'Hewitt's Double' ja jättiverbena. Liitto, joka on solmittu taivaassa, kaksi laihaa ja pitkää huiskulaa, molemmissa ryppäät hohtavanvioletteja kukintoja.

Samalla, kun Tekninen tuki valitsi meille niitä parhaita mahdollisia nurmisiemeniä, minä vein juniorit katselemaan Viherlandian kultatöyhtökakaduja ja livahdin itse taimipihalle. Onnittelen itseäni vieläkin tuosta oveluudesta, sillä en olisi muutoin saanut hypisteltyä syyskukkijoiden purkkeja rauhassa ja napattua näitä loistokkaita löytöjä mukaani.

Niin paljon kuin ihailenkin jättiverbenoita, niiden heikkous on siinä, että ne ovat meidän oloissa yksivuotisia ja vaativat esikasvatuksen helmikuusta alkaen. Entä jos en muistakaan laittaa näitä tulemaan? Mutta nyt ei ole hätää, sillä jaloängelmät nousevat monivuotisina (toivottavasti) joka vuosi ilman erillistä muistamista ja rakenteensa, olemuksensa ja värinsä puolesta ne korvaavat jättiverbenat.

Näiden paikka on oikeutetusti purppuraheisiangervon rinnalla, sillä niiden värit sointuvat mainiosti yhteen. Vai oletko samaa mieltä?

Kaunista!

Ladataan...
Kasvihormoni

Siinä vaiheessa, kun piha oli pullollaan rikkaruohomerta (joka nyt on kaivinkoneen toimesta toimitettu menneisyyteen), tuntui, että pihassa ei ole muuta kuin sitä rikkaruohomerta. Yhtäkkiä piha näyttää kuitenkin tuoreelta ja uudelta, ihan kuin viikossa olisi tullut syksynkevät uuden kasvun kanssa. 

Olin ehtinyt jo unohtaa, että kylvin keväällä punapellavaa. Olen ihaillut sitä naapurissa useana kesänä ja siitä innostuneena halusin sitä itselleni. Se iti vasta kuivan kesän jälkeen tulleessa elokuun sateessa ja yhtäkkiä meillä on punaista syyspellavaa.

Odottelen, että tuo pellavan takana näkyvä isomaksaruoho punastuu lisää, niin tulee kahden punaisen liitto tähän etelärinteen polun pieleen. Näiden takana punalatva huitelee lisää purppuran sävyisiä huiskuja korkeudessa, joten olen varmaan jossain välissä osannut suunnitella kokonaisuutta.

Kummasti sitä vuodessa unohtaa omat ajatuksensa ja ilahtuu kovasti kukkapenkeistä nousevista löydöistään. Oikeastaan hämmästyn usein, kuinka viisaita olen osannut suunnitella silloin joskus ennen, tuntuu että menneisyyden minä on ollut niin paljon nykyisyyden minää fiksumpi. Ja sama tapahtuu joka vuosi, uudelleen ja uudelleen. Onko tästä pääteltävissä, että sitä tyhmentyy päivä toisensa jälkeen?

Pari viikkoa sitten sama kohta näytti tältä, niin kovin vaalealta (ja sotkuiselta).

 

 

 

Pages