Ladataan...
Kasvihormoni

Kävin syyslomallani sukulaisissa. Toin tuliaisiksi mehua näistä maisemista. Tällaiselle Keski-Suomen kulkijalle tuli tunne, kuin olisi ulkomailla ollut, vaikka paikka on ihan Suomen rajojen sisällä.

Vohloisten puutarhalla on Länsi-Uudenmaan matkailutietojen mukaan viljelty omenaa kohta jo viisisataa vuotta. Siinä vaiheessa kun meidän metsät olivat eränkäyntialuetta, jossa naiset vietiin saareen turvaan samalla kun miehet kalastivat lohta joesta, Lohjalla elämässä oli elementtejä, jotka muistuttavat kovasti minun suosimaa sormet mullassa -elämäntapaa. Täällä kalkkipitoinen maa (se sama, jonka louhinnan seurauksena kaupungin alla on melkoinen luolaverkosto) on antanut otolliset olot lehtomaiselle viljelylle ja herkullisille omenille. Miltei kadehdittaa: meillä maaperän graniitti tekee siitä hapanta ja samaiset kalkkilouhosten tuotokset pitää tuoda paikalle pussissa, jotta päästään viljelyksille sopiviin pH-arvoihin, täällä moinen asia tulee annettuna.

Syysaurinko helli niin minua kuin Lohjan matkailunedistämisyksikköäkin. Nyt on kuulkaa kamerassa niin kauniita kuvia lehtomaisemista, että melkein itkettää. Tänne olen valikoinut vain omenatilan kuvia, mutta se muu luonto paikkakunnalla olisi ihan oman postauksensa arvoinen, usko pois, aivan mahtava! Jos ehdit nyt tai ensi keväänä, pakkaa eväskori ja painalla Lohjan paratiisiin, sinne on jokaisen luontoilijan päästävä. Niin, Lohjan maisemat ovat täynnä kauneutta lehtoineen ja järven kimmellyksineen, pitää vaan osata suunnata oikeille suojelukohteille ja omenatarhoille. Minä pystyn antamaan vain summittaisen ohjeen suunnata Virkkalaan, siellä sinun pitää löytää joku paikallinen, joka osaa varmasti viittoilla eteenpäin kohti pähkinä- ja omenalehtoja.

Vohloisten puutarhalta ostin mukaan toistakymmentä litraa tuorepuristettua omenamehua. Syyslomaansa viettävä poika ojenteli niitä minulle asiantuntevasti mumminsa nyökytellessä vieressä. Ostin putelit himoiten ja ylimääristä sylkeä nieleskellen, sillä tuorepuristetussa mehussa on sitä jotain. Sen on hieman kirpeää, vähän makeaa, tummanpuhuvaa ja ihanaa, kutakin ominaisuutta runsaasti puristetun omenan laadusta ja lajikkeesta riippuen.

Omenalaatikoista päätellen nyt oli menossa Lobon satokausi, sillä halli pullisteli punaposkisten omenoiden laatikoita, jotka odottivat puristusvuoroaan. En kysynyt tarkemmin, mistä lajikkeista ostamani mehu oli, mutta voin todeta, että se on hyvää.


Parhaan mehun saa mielestäni omenoiden sekoituksesta: viime vuonna puristuttamaani mehua ei voita mikään, ei edes tämä ihanan raikas ja runsaasti aurinkoa ja sokeria sisältävä mahtavuus, jota olen nyt nauttinut aamupalallani. Joskus onnistuu paremmin kuin toiste, riippuu siis vuodesta ja siitä, mitä omenia sinne puristimeen laittaa. Kaupassa sen tutun kotimaisen omenamehun maku saattaa myös vaihtua kesken vuoden ja kyse on nimen omaan siitä, että omenalaji muuttuu kesken kauden yhdestä toiseksi. Mielestäni siinä on yksi kotimaisen mehun viehätyksistä, sisältö on yllätyksellistä. Mutta aina niin maukasta.

Itse puristusprosessi on kovin yksinkertainen: omenat murskataan, laitetaan levyjen väliin pinoon ja mehu puristetaan mekaanisesti pois. Alla on (epä)selventävät kuvat viime vuotisesta mehukeikastani, Vohloisten tilalla emme kurkkineet prosessipuolelle, vaikka siellä mehua tehtiinkin koko ajan.

Lopputuloksena on paitsi mehua, myös tynnyreittäin omenamäskiä. Itse jään aina pohtimaan, että mitäköhän siitä voisi tehdä? Tavallisesti se päätyy kompostiin ja seuraavan satokauden kasvuvoimaksi, mutta eikös siitä saisi mainiosti vaikka metriomenapiirakkaa? Ainakin sitä riittää.

Syksy on siis täällä, meillä hieman pidemmällä kuin Uudellamaalla. Mehun ohella sukulaiseni kotoa minulle tuli mukaan myös muutama kasvi, jotka koetin pistää multiin mahdollisimman pikaisesti, pakkasöitä on nimittäin ollut jo vaikka kuinka täällä meidän korkeudellamme. Ensi viikolle näytti olevan luvassa jatkuvaa pakkasta, joten toivon kasveille parasta menestystä kovettuvan maanpinnan alla. 

Vuorossa on se kausi vuodesta, jolloin puutarhan osalta levätään. Blogi jatkaa kuitenkin eloaan.

Lähteet:

Tiedot Lohjanjärvestä Lohjanjärven Suojelyhdistykseltä

Vohloisten omenatilan historiatiedot Länsi-Uudenmaan matkailutiedolta

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kasvihormoni

Keijukaisten kuuluu hyppiä tämän metsän uumenissa. Niiden tulee helisyttää tiukuja, nukkua alppiruusujen seassa ja tanssia viimeisissä auringonsäteissä ennen yön tuloa. Satumetsä, jonka oloa ei näe kaukaa, aarre, jonka luokse voi eksyä kesäisellä lenkillä.

Jyväskylän alppiruusupuisto kätkee pensaskerrokseensa kymmeniä alppiruusuja. Mummoni vei minut sinne ensimmäistä kertaa lapsuuden sunnuntailenkillä, yhdellä niistä pitkistä kesäisistä yökyläilyistä. Paikalle taivallettiin junaradan ohi ja rinnettä ylös mukavaa sorapolkua pitkin, Mäyrämäen talojen vieritse. Paikalle voi eksyä vahingossa, jos poikkeaa viereisen urheilualueen maisemiin - muutoin sinne onkin haasteellista päästä, sillä alueen kunnostus on vielä kesken eikä puiston olemassaoloa mainosteta oikeastaan missään. Autolla saapuminen on heikkojen parkkitilojen vuoksi vähän kinkkistä mutta bussi menee ohi, jos sattuu osumaan oikeaan. Kuitenkin jos paikalle sattuu sopivana kesäkuisena päivänä - ai sitä hehkun määrää!

Puisto on syntynyt osana kotimaisten alppiruusujen jalostusohjelmaa, sitä, jonka seurauksena puutarhamyymälöistä saa ostaa kestävää kantaa olevia pensaita. Haaga-alppiruusu lienee yllä olevan kuvan vasemmassa alalaidassa, mutta muita en tunnista: metsässä kasveissa on kyllä tunnistenumerot, mutta lajikeluetteloa en löytänyt mistään. Korkeita, matalia, leveitä, tiiviitä, nökkösiä, rehottavia - siellä on kaikenlaisia kasvajia ja niin monissa eri sävyissä.

Alppiruusun värit vaihtelevat valkoisen ja punaisen välillä. Mikä on kellansävyinen valkoinen, mikä punertavanhehkuinen roosa, missä löytyy syvää anilliinia voimaa. Jalan alla ratisevat pudonneiden risujen naksahdukset, kun jalka asettuu turpeenpehmeän polun päälle. Metsän tuoksu on havuinen ja pihkainen, sellainen mutaisen soinen. Miten sitä kaipaakaan tähän aikaan vuodesta! 

 

Siellä se on nytkin, nukkumassa talvista taukoaan. Keväällä se herää lintujen liverrykseen ja kesäkuussa - silloin keijukaiset taas ottavat salaisen tanssikenttänsä käyttöön.

Share

Ladataan...
Kasvihormoni

Tämä luukku johdattelee Jyväskylän Toivolan pihaan nauttimaan joulunajan tunnelmasta.

Joulupiha on eilisestä alkaen auki aina joulun alle saakka. Vanhoihin rakennuksiin pysyvästi muuttaneiden yritysten lisäksi pihalle on ilmestynyt makasiineja ja myyntikojuja, joissa joulunajan kauppaa tekevät useat maakunnan käsityöläiset ja lähiruokayrittäjät.

Jos tämä olisi sisustusblogi, olisi minulla vaikeuksia valita, mitä kuvia valitsisin tähän postaukseen, niin paljon kaikkea kivaa oli tarjolla. Puutarhablogiini bongasin HuopaSuutari Seena Luostariselta veikeitä ruukkujen korvikkeita ja koristeita: erilaisten huopaputkiloiden ja telineiden sisään voi pujottaa kasvien ruukut ja saada persoonalliset istutukset. Pihalla myytiin havu- ja sammalkransseja niin edulliseen hintaan, että niitä syksyn ajan väkertänyttä suorastaan hirvitti (vink vink!).

Myös erilaisia herkkuja ja lähiruokaa oli tarjolla yllin kyllin: nämä sokeroidut mantelit lämmittivät kivasti maistiaisina, loimulohi tuoksui nälkäisen nenään maukkaasti ja glögin aromit leijuivat vastaan lähes joka nurkassa. Kellarikahvila oli pystyttänyt myös pihapöydän talvivieraiden iloksi! Eilisessä tuiskussa ajatus tuntui aika uskaliaalta, mutta hieman leppoisemmalla kelillä varmasti houkuttelisi istua siihen turkisten päälle nauttimaan tunnelmasta ja tarjonnasta.

Piha oli kauniin luminen ja posetiivarin pyörittelemä joulumusiikki peitti ohikulkevan liikenteen äänet ja sai lähes uskomaan, että pihalle astumalla pääsi hyppäämään ajassa vuosisadan taaksepäin.

Joulupiha oli ehdottomasti tunnelmansa ja herkkujensa arvoinen vierailu! Paikalle kannattaa kiirehtiä arkena, sillä viikonloppuna kapeat sisäänkäynnit ruuhkautuvat suuresti - jopa nyt, arkena ennen neljää piti välillä odotella omaa vuoroaan. Lasten kanssa en uskaltautuisi itse jonottamaan viikonloppuna, vaikka ajatus tonttujen kanssa juttelusta kutkuttaisikin mieltä.

Tottahan toki matkaan piti hamstrata jotain pientä, kivaa ja hyvää. Hys, en paljasta kuitenkaan pakettien sisältöä, sillä lahjan saajat saattavat lukea tätä blogia. Vinkkinä kuitenkin tiedoksi, että pyörähdin sepän pajassa lämmittelemässä.

Suosittelen!

Share