Äitiäkin voi joskus vituttaa

Kasvukäyrillä

Eilen töistä kotiin palattuani, pää täynnä räkää ja kuumeisen olon puskiessa päälle istuin sohvalle ja luin tämän. Emmin "ei niin jouluisen" -julistuksen siitä, miten kaiken ei tarvitse olla kimalteilla kuorutettua ja vähempikin kuin "unelmaidylli" on ihan fine. Ajattelin mielessäni, että räväkästä tyylistä huolimatta, tuossa on (taas) pointti. Blogimaailma ja Instat on täynnä ihanaa jouluidylliä ja niille, jotka a) eivät jaksa b) eivät ehdi se saattaa raastaa sydäntä syvemmältäkin ja aiheuttaa alemmuuden tunnetta. Turhaan. Pidin julistusta omalla tavalla toimimisesta positiivisena, antaen ehkä tukensa niille muillekin, jotka eivät hössötykseen ja huokailuun kykene.

Ja sitten luin kommenttiosion. Ei sympatiaa ja vertaistukea vaan hyökkäys. Isku ja kertaalleen isketylle.

Mieleeni nousikin ajatus:

Eikö äitiä saa vituttaa?

Kyllä minua ainakin, juuri tällä hetkellä ihan niin paljon, että mietin voiko siihen jopa kuolla. Ja se on ihan okei.

Kun tarvot tässä kiireisessä ja armottomassa maailmassa yrittäen samalla ylläpitää onnellista perhearkea, taipua vauhdissa takaperinsiltaan samalla kurkottaen täyttämään kaikki nykypäivän kasvatusnormit, niin joskus ihan oikeasti saattaa vituttaa aivan urakalla. Ja kun tähän vielä lisätään krooninen väsymys, koska kaksivuotias ei edelleenkään nuku, on huumori hommasta kaukana. Silti se hymy on vain revittävä naamalle, jottei kukaan huomaisi, että: hitto, äiti onkin vain ihminen!

Onko todella menty siihen tilanteeseen, että vain positiivinen ulosanti on okei? Jokainen meistä käy aika ajoin omalla pohjallaan, nousee sieltä ja jatkaa eteenpäin kunnes pohja taas jo näkyy. Jokainen. Että tervetuloa vaan burnoutit ja masennukset, alemmudeentunto ja itseinho, jos jokaisen on pidettävä se visusti omana tietonaan. Arkirealismi, hitosti hienompaa kuin kulissit, joita viimeisillä voimilla yritetään pitää pystyssä.

Ei ole helppoa olla yhtä aikaa kaikkea ja pinnistää vielä pikkasen lisää, että loistaisi jokaisessa asiassa. Se on raskasta. Ja vaikka sosiaalisessa mediassa onkin hienoa se, että jokainen voi tarjoilla muille palan sitä parasta arkeaan (niin minäkin teen), niin ei lynkata niitä, jotka raottavat verhoa siihen muuhunkin. Senkin näkeminen ja kuuleminen tekee hyvää, se on katsokaas myös sitä arkea, jota jokainen meistä elää.

Ja ne, jotka nyt alkavat miettimään millaista kulissia täällä ylläpidetään, voi lopettaa arvailut samantien. Tänään äitiä vaan vituttaa, koska joskus se kaikki on liikaa.

 

E, jolla on sylissä räkäinen lapsi ja kasa nenääliinoja, meille molemmille, eikä minuuttiakaan aikaa sairastamiseen.

 

Kommentit

Eerika
Bättre liv

Nyt ei voi kuule muuta sanoa kuin peukku ylös! Olet nimittäin niin asian ytimessä. Itsekin tulee kirjoitettua myös sieltä pohjamudista kaiken onnen lisäksi ja sekös on jotenkin aina niin väärin. Pitäisi ajatella niitä positiivisia puolia ja olla rypemättä pohjamudissa, mutta kaikkikos meistä myös siellä käy ja pomppaa takaisin! Vaikka tottakai on hyvä itsellekin ajatella positiivisesti ja nauttia niistä arjen pienistä asioista. Ei meistä kukaan kuitenkaan pysty siihen kokoaikaa, ja se on ihan okei!

Minusta olisi tosi hyvä nähdä niin täällä virtuaalimaailmassa kuin tässä oikeassakin että me kaikki ollaan ihan ihmisiä vaan. Se "jolla on niin helppoa kun sillä on kaikki niin hyvin" on saattaa käydä aikamoisia helvettejä läpi, pardon my french. Me ei vaan tiedetä sitä. On ihanaa jakaa sitä kaikkea hyvää mitä elämässään kokee, mutta on tosi hyvä muistaa että rajallisia ihmisiähän me kaikki tosiaan ollaan ylä- ja alamäkinemme!

MinEna
Kasvukäyrillä

Kiitos peukusta!

tää tuntuu olevan jotenkin yleinen ilmiö tänä päivänä (johon itsekin on niin helppo aika-ajoin sortua), että nostaa karvat pystyyn joka kerta kun näkee sitä, että arkirealismi saa ihmiset barrikadeille. Se on surullista (ja ärsyttävää).

olen itse yrittänyt pitää Kasvukäyrät todellisuudessa kiinni monen muun tavoin, ja toivon, että niin voisi tehdä ilman pelkoa hyökkäyksestä.

 

Sensei
Puuhevonen

Minäkin luin eilen Emmin tekstin ja ajattelin että juuri näin. Että onneksi menemme jouluksi mummolaan eikä mun tarvi yrittää väsätä jotain jouluruokia tässä kaiken keskellä. Minä luin tuon tekstin ihan tuoreeltaan, eli silloin siellä ei niitä narinoita ollut, enkä todellakaan aio käydä mieltäni pahoittamassa ja niitä lukemassa.

Kilttinä ihmisenä tyydyn ajattelemaan, että odottakaahan vain, te suoraan sisustuslehdestä olevan kotinne ja kultahileellä päällystettyjen piparkakkujenne kuvailijat siihen kun teillä tulee se ensimmäinen lapsi. Katsotaan missä niitä kultahileitä sen jälkeen on. Olen ehkä jotenkin rajoittunut, koska uskon ettei niillä täydellisen kodin bloggaajilla voi olla elämässään yhdistelmää lapset ja työ. Ei vaan voi. 

MinEna
Kasvukäyrillä

Tirsk. Arvaa monestiko mä olen myös miettinyt sitä ja uskotellut itselleni, että näin sen täytyy olla? ;)

olen niin onnellinen, että tänä vuonna pääsee valmiiseen joulupöytään! (Terkut kälylle!)

TiaB (Ei varmistettu)

siis mua vitutti ihan hirveesti ennen kun olin aiti! ihan naurettavaa ajatella etta vitutus loppuis! painvastion. onhan tassa aurinkoisiakin hetkia jotka tuo painoa toiseen kuppiin mutta silti. ois kylla kauheen raskata pitaa kulisseja ylla. tais tulla lisaa vitutusta? ;-) ja voihan kuvia rajata niin etta vaan siisti nurkka nakyy rajaytetysta talosta, tai 3 ei-palanutta piparia on kuvassa! Tsemppis kaikille aideille joulun odotukseen. jos valttamatta haluu jouluruokia ala unohda eineksia.

MinEna
Kasvukäyrillä

No joo, kyllä mäkin olen aina ollut ketutukseen taipuvainen eli eipä tuo mikään ihme ole, että näin äitinäkin kiristää. ;)

Sensei
Puuhevonen

Ja tilastojen mukaan joulun ja kesälomien jälkeen Suomessa laitetaan eniten avioeroja vireille. Eli joulu ja kesä kestetään vaikka hampaat irvessä ja elo- tai tammikussa mennään katkolle tai lataamoon ja haetaan eroa. Suomalainen vuodenkulku :D

MinEna
Kasvukäyrillä

Ensin odotetaan kuuta taivaalta ja kun ei saada sitä niin heitetään hanskat kehään? Kuulostaa suomalselta ;)

TiaB (Ei varmistettu)

englannissa on sanonta: tammikuu on asianajajien joulu...

MinEna
Kasvukäyrillä

Oho! Buumin täytyy todella olla silloin paha.

MinEna
Kasvukäyrillä

Voi olla juuri noin, että se on "pyhä", vaikka tähän täsmälleen samaan ilmiöön törmää, vaikkei kukaan edes mainitsisi sanaa joulu. 

Karuselli

Miehes on varmaan oikeassa, Emmi. Mä suhtaudun jouluun tosi neutraalisti, mutta olen huomannut, että SEKIN otetaan helposti jonkinlaisena statementina, ja joulunrakastajat alkavat heti kiivaasti puolustaa omaa oikeuttaan rakastaa ja valmistella sitä joulua. Ikään kuin mä TUOMITSISIN jouluintoilijat ja suorastaan pilaisin heidän henkilökohtaisen joulutunnelmansa, kun totean, että MULLE joulu ei ole niin kamalan tärkeä asia ja näen sen lähinnä lepona ja tilaisuutena huilata kotona perheen kesken. En tykkää askarrella-paskarrella enkä leipoa-peipoa, mutta ei mua kyllä hetkeuta mihinkään suuntaan se, jos joku muu tykkää - ja ottaa siitä vieläpä kuvia someen. Toiset postaavat kuvia kissoistaan tai remomonteistaan tai traktoreistaan, eikä sekään mua häiritse.

Mulle tulee näistä keskusteluista aina mieleen mahtava Samuli Putron Ilta oopperassa -biisi ekalta Ipanapa-levyltä. Siinä pariskunta lähtee oopperaan. Vaimo on kovasti ollakseen ja nauttii fiinistä menosta täysin siemauksin. Ukko alkaa väliajalla valitella huonoa oloaan ja jää ulkopuolelle lepäilemään. Kun salin ovet suljetaan ja show sisällä jatkuu, ukko tilaa ison kahvin ja sytyttää virnistellen sikaarin. Biisi päättyy näin: "Oopperasta nauttia voi monenlaisin tavoin ja ne kaikki tavat ovat oikeita." Mun motto!

phocahispida

Tätä äitiä vituttaa aika usein - välillä aiheesta ja välillä aiheetta. Mä luulen että joulussa, kuten monessa muussakin asiassa, mm. lastenhoidossa (kts. kilpavarustelu ja koulukuntien sota) mennään välillä metsään siinä, ettei nähdä metsää puilta. Samaan sorrun itsekin. Jäädään kiinni lillukanvarsiin kun oikeasti voisi vaan istua kivelle, lopettaa väkisin rämpimisen ja nautta siitä, mitä ikinä onkaan sinne metsään tullut hakemaan. 

Haastankin siis: Kun ehdit, kerro, mikä on sinun joulusi ydin, ne asiat, joista haluaisit pitää kiinni, vaikka mitään muuta ei ehtisi tai huvittaisi höösätä.

http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/olipa-kerran-satu-nimelta-joulu

MinEna
Kasvukäyrillä

Näinhän se juuri menee.

Nyt kun näyttää siltä, että tämä(kin) postaus on kulminoitunut jouluun, vaikka se oli itseasiassa yleistystä, johon ajatusheräsi jouluaiheesta, niin kyllähän minä otan haasteen vastaan.

Itse en kärsi jouluantipatiasta enkä häiriinny muiden hössötyksestä (vaikka oma aika onkin rajallista) ja joululla on ihan omanlainen paikkansa sydämessäni niin mielelläni avaan maailmaa :)

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi kyllä, äitiäkin voi vituttaa! :D meinasin kommentoida jo eilen sekä sun että Emmin kirjoituksia, mutta en eilisen suoraan sanoen kokonaisen vitutuspäivän päätteeksi kyennyt muuta kuin mussuttamaan lamaantuneena Fazerinaa, lukemaan Trendiä ja sanomaan miehelle, että nyt mä vaan oon ja istun, ihan sama vaikka poika heräisi tai mitä vaan tapahtuisi ja hitto mä istunkin. Meillä ei ole koskaan ollut niin totaalista kaikki pieleen- päivää kuin eilen, poika kipeenä, mulla meni tentti ohi, kämppä kaaoksessa ja poika käyttäytyi aivan mahdottomasti, eikä mikään maanpäällinen uhkauskaan joulupukista ties mihin auttanut. Vertaistuki blogien osalta tuntui tosi hyvältä juuri tuona hetkenä. Jos joku olisi sanonut, ettei äitiä saisi ottaa päähän, olisin kilahtanut totaalisesti! :D 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.