Älä unohda näitä - Saaristolaiselämää vol. 2

Kasvukäyrillä

Saaristolaiselämää takana pari päivää, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ole puuttunut!

Ihan ensimmäinen haluaisin huomattaa veneilijöille ja muille mökkeilijöille: jos tarkoituksenanne on jäädä perheen kesken Saarelle (tai muuhun keskellä ei mitään paikkaan), josta pois pääsy vaatii puhelinyhteyden paikalliseen taksiveneyrittäjään, ottakaa hyvät ihmiset puhelimen latureista muutkin tarvittavat osat mukaan kuin pelkkä johto! Kyllä, minä pakkasin vain johdot, en sitä tupakansytyttimeen työnnettävää molikkaa laisinkaan. Ehkä olin Flown jäljiltä väsyneempi kuin kuvittelin?

Onneksi olen sen verran blogiaddiktoitunut, että pakkasin sentään läppärini mukaan, niin puhelimen lataaminen onnistuu koneen avulla, ainakin niin kauan kuin siinä riittää akkua. Ja toiseksi onneksi, isältäni sattui löytymään sopiva välikappale kaapeista löytyneeseen iänikuisen vanhaan Nokian laturiin, niin ainakin mieheni puhelimessa pysyy akku ladattuna.

Eilisen päivän villieläin saldo oli myös hyvä; yksi käärme, yksi paremmille laitumille siirretty hiiri mökin olohuoneessa, yksi onnekkaampi hiiri, joka sai kuin saikin juuston loukusta vahingoittumattomana, sekä punkki koiran kaulassa (ja punkkipihdit tietysti myös kotona!)

Niin ja ukkosmyrsky, se valvotti minua viime yön.

Mutta onhan meillä ollut kivaakin:

Vettä kohti!

Uusi keinu!

Hyppelyä täsmälleen samassa kohdassa kuin Äiti pomppi 28 vuotta sitten!

 

Ei paljon bloggausmaisemat tästä parane!

 

Kevyttä kesälukemista

Kynttiläiltapala terassilla ukkosen jyristessä!

Tätä vielä ainakin keskiviikkoon asti, en valita!

 

Ja nyt äkkiä kone kiinni, ennen kuin akku sanoo "Empty".

 

Ihanaa viikkoa teille ja rauhallista meille ;)

 

PS. Lomatunnelmia löytyy Instagramista lisää! (Linkki löytyy blogin sivupalkista)

 

Share

Kommentit

Elina U.
Lentoaskeleita

Vau mitä maisemia, nauttikaa!! :)

Äityli (Ei varmistettu)

Ihania kuvia! Voi neitiä, aivan on kuin äitinsä tuossa hyppykeinussa loikkisi.

Kommentoi