Aurinkomatka taaperon kanssa

Kasvukäyrillä

Kun pari viikkoa ennen lomamme alkua varasimme matkan Rodokselle, oli tunnelmat vielä melko sekavat; vesirokosta oli juuri toivuttu, korvatulehdukseen määrätty antibiootti vasta loppumassa, työkiireet, auto päätti olevansa huollon tarpeessa, ei mitään kokemusta lapsen kanssa matkustamisesta ja suuret epäilykset siitä, että rahat olisivat menossa hukkaan. (Pessimisti ei pety?)

Olimme kuitenkin päättäneet, että minun huimasta kahdesta lomaviikosta edes toisella saisi luvan paistaa aurinko ja olla lämmintä (no koska karma, olisihan sitä ollut täälläkin, vaikka juhannuksen jälkeen ei vielä todellakaan näyttänyt siltä!) Lisäksi haaveilin kuollaksen edes hetken verran ajasta, jolloin päivätahtiani ei määrittelisi ruoanlaitto, siivoaminen ja pyykinpesu (tai siitä keskusteleminen).

Irti arjesta, sen minä halusin.

 

Koska ensisijainen tavoitteeni oli yllämainittu ja mukana 1,5 -vuotias virtapiiri valikoitui matkakohteemme, hotellimme sen perusteella ja sokeriksi pohjalle vielä "laiskan lomailijan" all inclusive pakettiimme. Ja näin jälkeen en voi kuin todeta, että emme olisi voineet paremmin valita! Väljät aikataulut, isot lasten altaat, uimaranta, leikkipaikat ja lasten discot tekivät olemisesta hyvin helppoa. Ja kun siihen vielä lisätään monipuolinen ja jatkuva ruokatarjoilu oli äidin (ja isin) lomamatka juuri sitä mitä kaivattiin.

 

 

Kun tekemistä oli riittävästi ja pystyimme noudattaamaan sitä yhtä ja ainoaa sääntöä, jonka loman varalle teimme, neidin ehdoilla, emme ajautuneet kertaakaan koko lomamme aikana epätoivoisten minäitsekohtausten valtaan ja viikko soljui kuin itsestään eteenpäin.

Ensimmäisen päivän aikana meille muodostui lomarytmi (jota olimme hieman esihioneet jo edellisellä viikolla myöhästämällä nukkumaan menoaikaa), johon kuuluui joka päivä syömistä, kävelyä uintia, kolmen tunnin(!) päiväunet ulkona, uimista syömistä kivien heittöa ja minidiscoa. Ja kuulinpa ensimäisein kerran neidin suusta myös lauseet "haluan nukkumaan" ja "minulla on nälkä"! Ilmeisesti ohjelmaa oli riittävästi?

 

 

 

Yhden päivän uhrasimme asioille, joita me lomamme aikana halusimme erityisesti tehdä eli nähdä muutakin kuin hotellin ympäristön. Vuokrasimme allemme Jeepin ja lähdimme ajelmaan ympäri saarta. Tämän päivän neiti käytti voimia keräten ja pääasiallisesti nukkuen ilmastoidussa autossa sillä aikaa kun äiti ja isi leikkivät Ace Venturaa Jeepin katosta etupuoli auki.

 

 

Jos yhtä asiaa ihmettelen tosissani, niin se on se, kuinka meidän normaalisti ruoan suhteen niin kranttu neitimme veteli ruokaa napaansa kuin isompikin tyttö! Siis uskomattomia määriä. Ja lihaa, joka ei kotona juurikaan maistu. 

 

 

Jos kaiken tämän haluaa kiteyttää yhteen lauseeseenen olisi koskaan voinut kuvitella, kuinka noinkin pieni voi nauttia niin paljon tuollaisesta lomasta <3 Ja jokainen vanhempi varmasti tietää mitä tarkoitan jos sanon, että sen näkeminen oli ehdottomasti parasta lomassa.

 

 

lämmintä alkanutta (arki)viikkoa

M, joka jo valmistelee kirjoitusta lentokenttärumbasta ja lentomatkoista, se siis seuraavaksi tarjolla, pienellä yllärillä höystettynä!

 

PS. Allekirjoittaneet ensimmäinen #MOMFIE postaus on julkaistu tänään! Käy kurkkaamassa, mikä esittelemäni vaate on jo päätynyt ainakin Emminkin vaatekaappiin ;)

Share

Kommentit

petu24 (Ei varmistettu)

Voi vitsi kun oli kiva lukea Teidän täydellisestä lomasta! =) Ja silloinhan se on lomaa kun ei tarvii tehdä ruokaa jne. perusarkihommia! Ja 3 tunnin päikkärit, what?! =D Aika hurjaa ;)

MinEna
Kasvukäyrillä

Ihan samaa mieltä, arkihommien takia harvoin lomilla kotona viihdytäänkään ;)

siis todella, kolme tuntia joka päivä! Arvaa vaan oliko ihan makoilla auringossa ja lukea rauhassa kirjaa <3

KaHeVi
Life Time Story

Kuulostaa aivan ihanan täydelliseltä lomalta! Ja siis mitä, osaako S uida jo pelkästään noilla käsikellukkeilla? Meidän Vipe on ihan hullu vesipeto kaikinpuolin mutta en ole tajunnut vielä noilla hänen yrittääkään uida, ajattelin että ensi kesänä sitten =D =O

ps.Ihania kuvia.

MinEna
Kasvukäyrillä

Se oli <3

no siis kolmantena päivänä tuolla oppi! :D Olin ihan puulla päähän lyötynä! Laitettiin noi, koska muuta käyttökelpoista ei löytynyt ja haluttiin vähän turvaa jos horjahtelee ja laskee vesiliukumäkeä. Kerran kaatui syvemmässä niin, ettei päässyt ylös ja seuraavana Päivi oppi tuon uimisen.

Kommentoi