Ei meidän lapset

Kasvukäyrillä

Tiedättekö ne, sitten kun mulla on lapsia niin ne ei ainakaan... ajatukset, joita päähän juolahti aina silloin tällöin ennen kun niitä omia lapsia oikeasti oli? Ja sen kuinka niiden omien lapsien siunaatumisen jälkeen voi silleen kevyesti itselleen nauraen todeta, että As if?

Minulla yksi tälläinen ajatus ja naurauhdus päälle näytös on yksi klassikoista: ruokakaupparaivarit. Ja oikeasti täytyy tunnustaa, että kyllä mulla oli jo se oma lapsi, kun viimeisen kerran olen niin ajatellut, se ei vain köllöteli vauvakopassa ja imeskeli sormiaan. 

Torstaina minulle kalahti pilkka omaan nilkkaan ja rajusti.

Lähtökohdat olivat jo surkeat; päiväkotipäivä takana, kello kuusi ja aivan liian pitkä kauppalista. Autokärry ei kiinnostanut sitten yhtään ja ympärillä oli aivan liian paljon muuta mielenkiintoista kuin se ratti, josta ei oikeasti tapahdu yhtään mitään. Oli porkkanaa ja sipulia, appelsiineja ja avocadoja. Niin ja ne kananmunat. Siinä vaiheessa kun neiti S oli kirjaimellisesti kiipeämässä kananmunarasiakasan huipulle ja kurkkottamassa sitä ylimmäistä rasiaa käsiinä, tein virhearvion: nostin hänet kärryihin. Virhe.

Seurasi epämääräisenkatasrofaalinen tapahtumaketju, johon liittyi paljon kiljumista ja huitomista, yksi X-asennossa naama kirkkaanpunaisena ja potkiva taapero, kaksi vanhempaa maanittelemassa vieressä, että etkö sä kultamussukka nyt voisi jaksaa edes 15 minuuttia niin saataisiin tää homma kunnialla loppuun, yksi äiti joka lähti raahamaan sitä taaperoa kassoja kohti (suurkiitos muuten sille Rouvalle, joka juoksi meidän perässä puolikauppaa neiti S:n crocsin kanssa!), yksi isä, joka juoksi sen taaperon perässä kun se pääsi luikertelemaan äidin sylistä pois ja yksi äiti, joka jäi kauniisti hymyilemään täysien ostoskärryjen kanssa sinne kauppaan kun se taapero vietiin ulos sieltä sen isän toimesta, joka loppujen lopuksi sai sen kiinni.

Ei meillä vaan koskaan. As if.

Mua ei ole vielä koskaan hävettänyt niin paljon, mutta ainoa kenen puolesta mua hävetti olin minä itse. Minä olin voimaton, mikään mitä tein ei auttanut, päinvastoin. Ja mielessäni pyysin miljoona kertaa anteeksi kaikkia niitä ei meillä... ajatuksia. Ja vannoin, että neiti S ei enää koskaan astu jalallaan kauppaan.

Onneksi aika kultaa muistot, näin äitinä useissa asioissa salamaakin nopeammin ja tänään aamulla olimmekin taas jo ruokaostoksilla. Koska autokärryt oli torstaina so last season ja paniikki valtasi minut siinä vaiheessa kun pikkuneiti luikertelitiensä ulos rattaista, päädyimme vähän toisenlaiseen ratkaisuun tällä kertaa:

pois alta risut ja männynkävyt!

Ehkä elämäni vauhdikkain kauppareissu, mutta tärkeintä on, että tulimme kaikki nauravina ulos sieltä; mansikkarasian ja parin muun extraherkun kanssa <3

 

Ehkä me uskaltaudumme yhdessä vielä uudestaankin kauppaan, mutta ei enää koskaan pitkän päivän päälle

 

M, joka ei enää koskaan ajattele (tai ainakin lupaa yrittää olla ajattelematta) ei meillä vaan..

 

PS. Näin kesäloma-aikaan kannattaa käydä kurkkimassa meidän lomatouhuja instagraminn puolella, sinne ne päivittyvät huomattavasti paremmin kuin tänne blogin puolelle: http://instagram.com/kasvukayrilla

See you there!

Kommentit

Amma
Why you little!!

I so feel you. I so do. *sigh*

MinEna
Kasvukäyrillä

*sigh* indeed. :D (nyt vähän jo nauratta)

isäsikö (Ei varmistettu)

Minulla ei (onneksi) ole käynyt kummankaan lapseni kanssa koskaan noin. Onneksi.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.