Imetätkö?

Kasvukäyrillä

"Imetys on ihmisen tai eläimen syöttämistä äidin tai emon maitorauhasten erittämällä maidolla, yleensä suoraan äidin rinnasta tai emon nisästä." kertoo Wikipedia. Yksinkertaista, eikö totta? No ei.

Raskaana ollessani ihmettelin ja turhauduin moneen kertaan, kun joka paikassa jaeltiin "Rintamaito ja imetys sitä tätä ja tota" -lehtisiä ja kyseltiin "Oletko miettinyt imetystä?" ja "Aiothan sitten imettää?". En juurikaan perehtynyt lehtisiin ja vastaukseni kysymyksiin oli ulkoa opeteltu "Aion, jos pystyn. Jos en pysty, en kuole siihen". En ymmärtänyt vouhotusta.

Meidän kohdalla imetys lähtikin hyvin käytiin, maito nousi kaksi päivää synnytyksestä, sitä pursusi ovista ja ikkunoista, se aiheutti rintatulehduksen ja 40 asteen kuumeen, mutta maitoa tuli ja sehän oli pääasia. Minä siis imetin, vaikkakin kaalinlehdet liiveissä (kyllä, kaalinlehdet), niin minä imetin, hyvä. (Taisi muuten olla taas se ensimmäinen kysymys joka neuvolassakin esitettiin "Imetätkö?")

Sitten tuli se suihkutissi -dilemma, josta Kristaliina kirjoitti myös Äiti-suomi -sanakirjassaan. Maitoa suihkusi joka paikkaan, mikä yksistään ei ehkä olisi häirinnyt niin paljon, mutta se, että neiti S meinasi tukehtua maitosuihkuunsa, aiheutti päänvaivaa (ja rintaraivareita!). "Kyllä se siitä, kunhan lapsi kasvaa" oli auttava neuvo. Kiitos, minä odotan. Suihkutissisyys ja rintaraivarit jatkuivat, mutta minä imetin. Ja ennen kuin alan kuulostamaan siltä, että imetys olisi ollut pahin rangaistukseni, niin täytyy sanoa, että minä imetin koska nautin siitä ja pidin sitä tärkeänä äiti-lapsi -juttuna, meidän juttuna.

Hetken kaikki oli taas helppoa ja ihanaa, mutta sitten tuli korvatulehdus ja eipäs se tissi enää kelvannutkaan, vaan oli turvauduttava tuttipulloon. Edelleen sinnikkäästi imetin ja korvatulehduksesta toivuttua imetys jatkuikin normaalisti (hetken).

Neiti S oli kolmenkuukauden, kun neuvolassa todettiin neidin humpsahtaneen painokäyrältään. Alettiin antamaan lisämaitoa. Neljän kuukauden kohdalla todettiin, että tilanne ei näytä paremmalta ja aloitettiin nopealla tahdilla kiinteät ruuat. Ja koska minun huoleni neidin painosta oli vielä suurempi kuin muiden siirryttiin vähän ennen viittä kuukautta päivät tuttipulloa - aamut/illat/yöt imetystä -systeemiin. Näin pysyin hyvillä mieli kun omin silmin näin määrät, joita neiti söi. Minä osittaisimetin.

Puolitoista viikkoa sitten neiti siirtyi omaan huoneeseensa, ja alkoi nukkumaan yöt läpi. Yöimetykset jäivät pois, imetin edelleen illalla ja aamulla. 

Nyt neiti on viisi ja puoli kuukautta ja taitaa sitten olla jäähyväisten aika, sillä maitorauhaseni ovat todenneet, että kysyntää ei enää ole. Jos joku nyt kysyisi minulta "Imetätkö?" saattaisin purskahtaa itkuun. Ei, minä en taida enää imettää ja oloni on surkea. 

Neitiä se ei tunnu häiritsevän, mutta miten äiti vieroitetaan rintaruokinnasta?

Miten muut äidit ovat itse kokeneet imetyksen päättymisen?

Share

Kommentit

MarjaanaH (Ei varmistettu)

Kauhean tutulta kuulostaa nuo tunteesi. Minä tässä jo taannoin kävin läpi surutyöskentelyä siksi, että minusta tuntui maitorauhasteni häiriintyneen ja päättäneen lopettaa tuotantonsa. Oikeasti minua itketti jo se pelkkä ajatus, etten imettäisi enää! Nyt onneksi kuitenkin lähdettiin vielä uuteen nousuun. Toistaiseksi mennään ja hyvin näytettäisiin pärjäävän "imetys koko päivän - yksi sosemaistelu - tissin lisäksi lisämaitoa pullosta illalla" -taktiikalla. Minun poikani on nyt 5kk 1viikkoa vanha. En tiedä kauanko rintani jaksavat enää maitoa tuottaa, mutta kai sitä pitää alkaa henkisesti valmistautumaan siihen, että kesän aikana todennäköisesti imettäminen saattaa jäädä. Jos ei, niin katsotaan sitten uudestaan :)

phocahispida

Tervetuloa muuten Lilyyn!

Meillä imetys jatkuu 1v 1kk pojan kanssa edelleen ja vaikka alamme olla jo pahehsutussa taaperoimetysvaiheessa, lopettaminen tuntuu silti ajatuksena haikealta.

Imetyksemme alkoi takkuillen refluksioireiden ja rintaraivareiden vuoksi, mutta nyt homma on kivaa ja helppoa. Mielestäni on harmillista, että monilla imetys loppuu ennen kuin itse haluaisi lopettaa, johtuen usein täysin itsestä riippumattomasti syistä kuten siitä että:

a) Neuvolassa seurataan vanhoja käyriä ja tuomitaan täysin normaalisti painoltaan kehittyvä lapsi lisäruokintaan eikä oteta huomioon lasta kokonaisuutena, seurata tämän vointia ja kehitystä vaan tuijotetaan vain käyriä (Perhe Koossa palstalla oli juuri juttua tätä sivuten)

b) Imetykseen liittyviin ongelmiin kuten rintaraivareihin, huonoon imuotteeseen, joka voi aiheuttaa kipuja imettäessään tai maidon määrän vähenemistä, liialliseen maidoneritykseen, toistuvien tulehduksia jne. ei tarjota riittävästi tukea ja oikeasti ammattitaitoista imetysohjausta

c) Lähipiiri ei osaa tukea auttamalla parhaansa mukaan vaan helposti "annetaan lupa" lopettaa imetys, jos tulee pienikin ongelmia. Tämä on siis ihan ok, jos äiti ei oikeasti halua jatkaa, mutta jos tämä haluaisi, ei muiden vakuutteli siitä että lopettaminen ei ole rikos auta asiassa eteenpäin.

Tsempit täältä norppalasta sekä äidille että neidille!

HelloAochi

Moikka! Minulla ei vaihtoehdot käyneet mielessä, ei niinkään siinä mielessä, että pulloruokintaa jotenkin paheksuisin, vaan se ei ihan oikeasti käynyt mielessä. En siis yksinkertaisesti tiennyt vaihtoehtojen olevan olemassa, joten imetin. Alusta asti ja edelleen. Nyt imetys on alkanut t-y-m-p-i-ä ja pahasti, mutta kun se vielä sujuu ja lapsi nauttii ja suositus on se 2v niin kai mä sit jatkan. Poika nyt siis 1v 3kk. Plääh, jois jo iltamaidot lasista.

MinEna
Kasvukäyrillä

Kiitos kommenteista, mukava kuulla muidenkin kokemuksia! 

Tietoahan imetyksestä on tarjolla niin paljon kun jaksaa lukea, mutta ehkä ne ei vielä ole löytänyt oikeaa muotoaan., yksilöllstä tukea on sitten vaikeampi saada, vielä niin, että neuvoja tuntisi sekä äidin että lapsen. Faktahan on, että joka lapsi on (ja joka äiti on) yksilönsä, eikä näin ollen mene aina siihen Oppikirja-muottiin, johon liian usein yritetään änkeä. 

Olen kuitenkin kiitollinen, että sitä kesti näinkin pitkään! Ja pääasiahan on, että tyttö on tyytyväinen.

 

 

phocahispida

Mutta kyllä äitikin saa haikeutta tuntea (matkan varrella monessakin kohtaa). :)

MinEna
Kasvukäyrillä

Näin On!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ensimmäistä kertaa luen palstaasi, mutta täytyy heti kommentoida imetysasiaa.
Minun ollessani raskaana, neuvolassa kysyttiin joskus 30 raskausviikoilla, olenko lukenut imetysoppaan. Vastasin kieltävästi, en ollut edes ajatellut että imetysopasta pitäisi opiskella yli 2 kk ennen laskettua aikaa. Neuvolatäti suuttui siitä todella paljon. Lisäksi kun kerroin, etten pääse perhevalmennuksen imetystietokerralle, neuvolatäti oli lähes raivoissaan. Minäkin olin ajatellut, että imetän kyllä, jos se onnistu, mutta tuntui että siitä höösättiin aivan liikaa etukäteen.
Kun raskausmyrkytyksen takia vauva syntyi sektiolla vk 36+5, imetin ensimmäistä kertaa huutavaa vauvaa hänen ollessaan jo 2 pv. Kukaan teho-osastolla ei auttanut minua, vauva vain laitettiin syliini ja sanottiin että imetä. Vasta 5 pv iässä, kun vauva pääsi osastolle, sain henkilökohtaista imetysopetusta. Joku sanoi, että pitää pumpata väh 2 h välein niin minähän pumppasin hiki hatussa. Vauva nukahti kesken pullosta syönninkin ja paino tippui koko ajan, joten imetystä/huudatusta ei kovin pitkiä aikoja voinut harjotella. Samaan aikaan verenpaineeni, munuais- ja maksa-arvot olivat yhä korvissa ja minun käskettiin levätä ja rentoutua.
Ensimmäisenä, kun sunnuntaipäivänä päästiin kotiin vauvan ollessa reilun viikon, juostiin ympäri kaupunkia etsimässä minulle, terveelle 21-vuotiaalle, vahvoja verenpainelääkkeitä ja korvikepaketteja. Se tuntui pahalta. Ensimmäiset viikot yritin imettää, mutta joka kerran jälkeen piti antaa reilusti korviketta. Vauvan suu oli niin pieni ja minun rinnat liian isot, näin sen itselleni selitin. Onneksi vauvan ollessa kolmen viikon ikäinen, kävimme imetystukiryhmässä. Siellä imetys onnistui ensimmäistä kertaa. Siitä lähtien päätin, että minähän imetän vauvaani ja korvike lähtee pois. Alkoi 2 kk kestävä sohvamaraton. Istuin sohvalla, katsoin televisiota, itkin ja imetin. Välissä vauva nukahti syliini ja heräsi nälkäisenä heti kun laskin hänet pois. Imetin laskujeni mukaan helposti yli 20 kertaa päivässä yli 8h yhteensä. Korviketta annoimme enää iltaisin. Koko vauvan alkuaikoina en muuten syöttänyt häntä pullosta montaa kertaa. Sen hoiti mieheni. Minulle oli henkisesti liian rankkaa syöttää vauvalleni "pahaa" korviketta oman maidon sijasta. Imetyksestä oli tullut minulle äärimmäisen tärkeää. Hävetti, kun kaikki kysyi imetystilanetta ja jouduin vastaamaan antavani korviketta. Siihe sain aina tuomitsevan vastauksen "äidinmaito on parasta ravintoa lapselle". Kyllähän minä sen tiesin, mutten tilanteelle mitään voinut. Ainoastaan ihan lähimmäiset ihmiset tiesivät, kuinka kovasti yritin imettää.
5kkikäisenä vauva sitten päättikin alkaa pullolakkoon, eikä sen jälkeen ole korviketta saanut. Onneksi hänen kiinteiden syöntihalu on niin iso, että maitoa on yhä riittänyt. Nyt hänen ollessa 8kk, kaikki jo kysyvät, koska lopetan imetyksen, ihan kuin sillä olisi kiire. Ja kyllä, nyt ahdistaa imetyksen lopettaminen tulevaisuudessa. Minulla ei ole siihen kiire, kun kerrankin on imetys alkanut sujumaan. Tuntuu, että koskaan ei ole hyvä, jos lapsenkasvatuksesta tai imetyksestä on puhe.

MinEna
Kasvukäyrillä

Mukavaa, että luit ja kiitos, että jaoit tarinasi!

Taitaa olla niin, että imetys on yksi niistä asioista, joita ei oikein ymmärrä tai osaa kunnolla arvostaa ennekuin vastaan tulee ongelmia (tai se lopettaminen tulee ajankohtaiseksi). 

Enkä mä ihan ole osannut itsekään päästä siitä vielä irti, iltaisin ja aamuisin edelleen "muka" imetän, ei neiti siitä mahaansa saa täyteen. En todellakaan ole mikään neuvomaan, mutta silti sanon, että imetät juuri niin kauan kuin SINUSTA hyvälle tuntuu! Tsemppiä! :)

Kommentoi