Jos on kerta kypärä, niin pitää olla myös

Kasvukäyrillä

POLKUPYÖRÄ!

Perjantaina kävin ostamassa neiti S:lle pyöräilykypärän, ihan vain harjoitteluun ja käytettäväksi muovisella kolmipyöräisellä pärrämiseen. Siinähän kävi sitten niin, että pyöräiy olikin niin pop, että (ilman peltoreita) ei äidillä riittänyt hermo muovipyörän työntelyyn. Pitää muuten aivan järkyttävää meteliä hiekalla. Ja asfaltilla. Ja ihan missä vain.

Pohdiskelimme potkupyörää, sillä oikea pyörä tuntui vielä aivan utopialta. Kuka nyt ostaisi 1,5-vuotiaalle polkupyörän? Potkupyörässä oli vain yksi mutta: vauhti. Sitä ei nimittäin meidän neidiltä puutu, vaikka menopelinä on vain jalat. Karkuun juokseminen on nyt todella in, joten vain ajatuskin pikkuneidistä potkimassa minua karkuun pyörällä sai minut tekemään päätöksen: EI. Ensin vähän järkeä.

Jatkoin netisä surffailua: entäpä ihan kunnon kolmipyörä? Se olisi varmasti oikea juttu nyt. Hintoja selailtuani ja todettuani, että ne ovat aivan yhtä kalliita kuin oikeatkin pyörät jäin vielä miettimään ja jatkoin selvittelyä. Soitin jopa ystävälleni, joka on yhden pojanviikarin opettanut jo pyöräilemään. Pojan, joka neiti S:n lailla oppi reilusti alle vuoden iköisenä kävelemään. Ja juoksemaan. Olimme molemmat kallistumassa oikeaan pyörään.

Edelleen kysyin itseltäni samaa kysymystä: kuka ostaa 1,5-vuotiaalle oikean pyörän?!

Noh, näköjään ainakin me!

Intersportin valikoimassa olevista Nopsa -pyöristä kolmipyöräisessä ei jalat yltäneet polkimille ja myyjäkin totesi ääneen asian, jota itsekin olin ajatellut: se olisi taas yhden kesän juttu.

12 -tuumaisessa Nopsan Picnic mallissa neidin jalat yltävät polkimille (vaikka eihän hän mitään vielä polje, vaan vapaamatkustaa jalat polkimilla), tangolla saa työnnettyä (kunhan ohjaus varmistuu vähän) ja tämä menopeli on varmasti sopiva vielä seuraavanakin kesänä!

 

Harjoitukset ovat jo kovassa vauhdissa ja neiti S rakastaa pyöräänsä. Hän oppi heti pitämään kiinni ja sanomaan "ojaan" kun ohjaus alkoi herpaantumaan. Olen ällikällä lyöty. Uskon, että teimme oikean valinnan.

 

Jään mielenkiinnolla odottamaan miten taidot kehittyvät kesän aikana!

 

mukavaa alkanutta viikkoa!

M, joka uppoutuu sohvan uumeniin ja aikoo nauttia tekemättömyydestä loppu illan

 

PS. Kypärä on muuten SpeCtran, ja on aivan loistava käytössä. Takana oleva kiristys toimii hienosti, kun kypärä on päässä, eikä se jää "tyhjänä" heilumaan! Käyttöikä 1-3 vuotta.

Share

Kommentit

petu24 (Ei varmistettu)

Ihana! =) Ja niin repesin tosta kommentista ojaan =D =D Ja täytyykin tutustua tuohon kypärään, näyttää sen verran kunnolliselta, että voisi myös meidän w:lle ostaa =) Sellaisia perus rimpuloita kun en halua. Ja niin kun mun mies sanoo et viiden euron päähän viiden euron kypärä =D
Ja hyvä tietää et sellaset muoviset pyörät on äänekkäitä, kun olen kans aatellu et joku vastaava vois olla kiva hommata.

Elina U.
Lentoaskeleita

Voi että sitä pyöräilyn riemua! :) Tuo on tosiaan meillä ainoa potkupyörän miinus, ettei siihen saa kiinnitettyä tuollaista kahvaa. Eli rajautuu pyöräilyt kyllä ihan vaan pihapiiriin. :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Voisitkohan punnita tuon pyörän painon? Kiinnostaisi tietää :) Kiitos. Voit vastata myös sähköpostiini, niin saan sen tiedon varmasti perille. Me ollaan harkittu pyörää, mutta moni tuntuu olevan tosi painava, tyyliin 10kg. Ei tunnu varmaan kivalle 12kg pojan pidellä pyörää. Nyt meillä on puky potkupyörä.

MinEna
Kasvukäyrillä

Moikka! Voin hyvin punnita sen, laittelen sulle viestiä huomenissa. Luulen, että melko painava sekin on.

Minkä ikäinen nuori herra teillä on? Ja kuinka on potkupyöräilyt sujunut? :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Moi!

Meijän poika on 2,5vee ja n. 93-94cm ja 12,5kg. Potkupyöräilyt sujuu kyllä tosi hyvin. Jo 1v7kk kuvattiin videonpätkä kun herra laskettelee potkupyörällä pitkän alamäen koskematta maahan. Nyt ollaan kokeiltu yhtä polkupyörää ja osaa jo polkeakin. Mä oon ajatellut pyöräksi tätä: http://www.pikkusiili.fi/Lasten-polkupyörät/Puky-ZL-12-Kiwi

On kyllä hirveen kallis, kun toi teijän pyörä oli intersportissa (Jyväskylän Forumissa) 69€.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei!

Meidän polkupyörä ongelma on ratkaistu, mutta siskolle vielä kaipaisin tuon teidän pyörän painoa :)

Kommentoi