Kolmen sukupolven loma - Bomarsund

Kasvukäyrillä

Tiedättehän kun olette lapsena tehneet mielestänne jotain mielettömän kivaa tai nähnyt jotain uskomattoman makeeta, on siitä piirtynyt mieleen aivan erityinen mielikuva. Ja vielä aikuisenakin sitä muistelee monet kerrat iloisena ja toisaalta haikeana kuinka upeaa se olikaan! Olen aikaisemminkin jo maininnut, että purjehdimme lapsuudessani erittäin paljon, tarkoittaen sitä, että koko heinäkuu matkattiin meriteitse Suomen ja Ruotsin (kerran ehdittiin Tanskaan asti) saaristossa. Ja tietysti lisäksi viikonloput, ne tosin pääasiassa vietettiin Saaressa.

Yksi paikka (no, monta muutakin ennen kuin isäni ehtii kommentoimaan tähän ;)) on jäänyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi, lapsen silmin katsottuna ja lapsenmielellä koettuna se oli aivan huikea! Nimittäin Bomarsund Ahvenanmaalla ja siellä sijaitsevat linnoituksen rauniot. (Täältä voit kurkata mitä Wikipedia paikasta kertoo.) Me kävimme siellä tasan kerran ollessani noin viisi vuotias (tai jopa nuorempi) ja silti olen aina halunnut mennä takaisin!

Kuluneen viikon kolmen sukupolven Ahvenanmaan lomalla yhden päivän retkikohteena olikin Bomarsund ja sen linnoitukset. No siis olihan ne hienot, mutta eihän ne olleet mitään sellaista kuin muistikuvissani. Yllätävää eikö? - Ei varsinaisesti. Aika moni muukin kohde on kokenut vastaavan inflaation kun niitä on käynyt jälkikäteen ihastelemassa. Ei ne taivaisiin kohoavat kiipeilypuutkaan niin kovinkaan korkeita oikeasti ole ;) Näin aikuisena katsottuna linnoitukset olivat kyllä upeat ja erityisesti vartiotornilta oli mahtavat näköalat, mutta muistikuvissani paikka oli lähes huvipuisto!

Kyllä minä silti paikassa käyntiä ehdottomasti suosittelen jos Ahvenmaalla liikutte, on se sen verran hieno. Ja jos sinne menette, älkää missään nimessä jättäkö kapuamatta kallioiden päälle vartiotornille, sillä se tuntui vieläkin vatsanpohjassa, niin komeat ne maisemat oli! Ja jos lapsia on mukana, niin kohde taitaa ainakin minun kokemuspohjalta olla myös niiden mieleen ;)

Vartiotorni

 

Tänä vuonna neitiä kiinnosti vielä napit enemmän kuin linnoituksen rauniot.

"En mä kipeä, mä vaan kosken!"

(Miksi äidit aina kieltää kaiken kivan?)

Täällä näin.

(kuva: google maps)

 

Kommentit

Hymyläinen (Ei varmistettu) Http://hymylainen.blogspot.fi

Tiedän tunteen, muistoista siis. Tosin viimeksi muistoni piti paikkansa. Etelä-Ruotsissa Ale stenar oli edelleen yhtä kaunis kuin aikoja sitten ja siellä oli rinteessä edelleen se sama penkki, jossa vuosia sitten otettiin kuvat serkkujen kera.
Huomenna lähtö Ruotsiin viikoksi ja mitään ei ole vielä pakattu. Lista tavaroista on kyllä tehty! Ilman sitä ei enää pärjää.
Nyt ei tosin noin etelään mennä mutta kiertelemään kuitenkin. Edelliset laivareissut menneet hyvin pojan kanssa mutta katsotaan miten nyt kun pojalla alkaa olla jo tuota omaa tahtoa sen verran...

MinEna
Kasvukäyrillä

Joidenkin kohdalla kyllä käynyt noinkin, eli se hohto on kestänyt kasvamisen. Eikä tässäkään paikassa kyllä vikaa ollut, se oli vain erilainen kuin muistin :) 

Laivamatka neidin kanssa muuten sujui todella hyvin, vaikka se omatahto (TODELLA) on jo olemassa. Niin paljon hämmästeltävää, ettei ehtinyt tylsistymään. Tosin me menimme vain Maarianhaminaa, joka muten oli mielestäni ihanteellinen matka lapsen kanssa. Pääsi nauttimaan risteilyn iloista, ilman sitä iltarumbaa, joka lapsen kanssa matkustaessa tuntui ainakin edellisellä kerralla vain turhalta ja vastenmieliseltä.

Jos lähtö on vasta huomenna, niin sähän olet pitkällä pakkaamisen kanssa ;) Allekirjoittanut juoksi tavaroita kassiin kun neidin Mummi tuli hakemaan :D

Eerika
Bättre liv

Jos ei Ahvenanmaalla ole toista saman oloista linnaketta niin olen ollut tuolla 12-vuotiaana luokkaretkellä :) Muistikuvia löytyy tykkien päälle kipuamisesta, noista punatiilisistä raunioista ja maisemista. Eniten kiinnosti kyllä luokkakaverit ja mitä pojat tekee ;) Oi lapsuusmuistoja :D

MinEna
Kasvukäyrillä

Käsittääkseni ei ole, mutta saatan olla väärässäkin ;) Tuo olisi kyllä looginen paikka, kun matka Maarianhaminasta on n. 30km.

Tässähän tuli itselläkin luokkaretket mieleen ja ne kekseliäät pojat :D

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.