Lapsen lääkäripelko ja eroon siitä

Kasvukäyrillä

Ne jotka seuraavat Instagramiamme tietävätkin, että on taas sairastettu pitkään ja hartaasti (siksi myös osittainen blogihilaisuus). Flunssat alkoivat viime viikolla ja vaikka hetkellisesti viikonloppuna näyttikin siltä, että tauti oli parissa päivässä selätetty, ei näin ollut, todellakaan. Flunssame yltyivät maanantaiksi niin, että lääkärirumba neidin kanssa sai taas alkaa. Yskä ja loppujen lopuksi lähes 40 asteessa huiteleva kuume on ajanut meidät tällä viikolla lääkärin vastaanotolle jo kolmesti.

pikkupotilas<3

Neiti S on lähes koko pienen elämänsä pelännyt lääkärissä käyntiä niin, että heti tutkimusten aloittamisesta sinne kassalle saakka on huutoitkua riittänyt. Erityisesti stetoskooppi ja korvien katsominen ovat aiheuttaneet hysterian.

Tästä syystä en todellakaan ollut riemastunut (ja kuka nyt olisi muutenkaan lapsen sairastaessa) kun lääkäriin meno oli taas edessä. Vesirokon aikana kotiin kutsutulla lääkärillä oli jo jollain asteella positiivinen vaikutus asiaan. Veikkaisin syyksi sitä, että ympäristö oli tuttu ja turvallinen koti. Kokonaan se ei kammoa kuitenkaan poistanut. 

Mutta tällä kertaa tapahtuikin kummia: ei mitään. Ei itkua, ei vastaan rimpuilemista, ei pihahdustakaan, vain kiltti ja rauhallinen tyttö, joka lääkäri sai tutkittua huolellisesti!

Jäin pohtimaan tämän täyskäännöksen syntyperiä ja ymmärsin mistä oli kysymys. Neiti S oli viime viikolla minun mukanani lääkärissä. Hän näki kuinka minulta otettiin tulehdusarvot sormen päästä ja myös hän sai laastarin sormeensa (kohokohta!). Hän näki kuinka äidin korvat katsottiin ja kuinka keuhkot kuunneltiin. Ja tarkasti hän seurasisikin, ja kuunteli. Kuunteli kuinka sairaanhoitaja kertoi ottavansa äidin sormesta puolukat talteen tutkittavaksi ja kuinka lääkäri kertoi, että keuhkot kuulostavat hyviltä. Maanantaisella lääkärikäynnillä sama toistui: ensin tutkittiin äiti ja perään neiti.

Ei tietoakaan pelosta tai kammosta. Eilinen käyntimme vahvisti tämän ajatuksen, sillä ainoa asia, joka loppujen lopuksi käynnisti paniikin oli nenään katsominen; sitä ei ollut koskaan ennen tehty kenellekään.

Nyt ajattelenkin, että niin kauan kun neiti on noinkin pieni eikä kaikkea ole mahdollista hänelle selittää, hyvistä verbaalisista taidoista huolimatta, menemme lääkärissä äiti edellä. Aina kun mahdollista. Jospa näin tehtävät tutkimukset tuntuisivat turvallisemmilta. Äidilläkän ei ole hätää.

Voisikohan näin jo ehkäistä kammon syntymistä? Tutkimalla ensin sen vanhemman?

Itse olen ainakin onnellinen, että perustutkimuksien osalta meillä ei enää sitä ole.

 

ihanaa viikonloppua toivottelee

työsuhteiden välissä viikonloppua viettävä M

 

PS. Puolukkatarina muuten teki neitiin niin lähtemättömän vaikutuksen, että hän selvitti sen eilen hyvin tarkasti laboratoriohoitajalle, joka ei moisesta ollut kuullutkaan: Nyt pittää, titten tuee puoukoita. Titten tulee noosu (se putkilo) ja keää ne taateen. Shitten shaa laashtain!!

 

Share

Kommentit

Nannannaa
Pahinta Nannaa

Hih, ihana tuo puolukkajuttu! :)

Mutta tosiaan, siinä voi olla perää, että kun näkee vanhemman olevan ensin tutkittavana, niin omat tutkimukset ei niin pelotakaan. Pitäs vissiin itekin kokeilla, kun meillä etenkin se korvien kattominen on aina paha paikka. Ei oo vaan juuri ollut sellaisia tilanteita, että olisi molempien täytynyt yhtä aikaa käydä tai ottaa poitsua mukaan omalle käynnille, mutta ehkä ensi kerralla?

Paranemisia!

MinEna
Kasvukäyrillä

Kannattaa kyllä pyytää vaikka lääkäriä katsomaan ensin omat korvasi ja sitten lapsen, vaikka vain lapsen asialla menisittekin. Saattaa yllättäen auttaa ja jos on fiksu lääkäri, suostuu kyllä =)

Amma
Why you little!!

O-ou, hyvä että edes tuntuis kammo helpottavan. Meillei ole koskaan ollut mitään, ekalla kerralla tulehtuneeseen korvaan kattominen sai aikaan pienen inahduksen, nyt tarjoaa vaan aina toistakin korvaa "toinee, toinee". Paranemisia sinne täältä pikku räkänokalta ja viskibasso-äitiltä!!

MinEna
Kasvukäyrillä

Viskibasso <3 

Teilläpä onkin siellä reippaliini!

Annis (Ei varmistettu)

Hyvä jos helpotti! Sekin voi auttaa, että lääkäri tutkii lapsen lelun ensin. Lääketieteen opiskelijat järjestävät itseasiassa kaikilla lääkispaikkakunnilla Nallesairaalaa, jossa lapset itse tuovat pehmolelujaan ja nukkejaan lääkärin vo:lle, labraan ja röntgeniin. Hoitotilanteet tulevat näin leikin kautta tutummiksi.

http://www.fimsic.org/fi/projektit/projektit-suomessa/nallesairaala/

MinEna
Kasvukäyrillä

Toihan on ihan mielettömän hyvä idea! MEillä vesirokon aikaan lääkkeet saatiin otettua juurikin tuolla keinolla.

 

Taisi lapsimessuilla olla tällainen? Mä ihmettelenkin, että mikä hitsin nallesairaala =D

Katie
Aika kypsä äidiksi

Toisenlainen nallesairaala on sellainen, jossa "parannetaan" kolhuja kärsineitä nalleja: http://www.nallet.fi/3. Mun vanha, nyttemmin veljenpoikien retuuttama nalle kävi siellä hoidossa.

Vau mikä vauva!

Hyvä jos pelko hälvenee! Tietysti mahdolliset aiemmat kurjat kokemukset ja uudet oudot tilanteet voikin jännittää.

Tää ei nyt liity tähän, mut musta on joskus kauhee kuunnella, miten aikuiset puhuu lapsille: "nyt pitää pestä hampaat, tai tulee reikiä. Sit joutuu hammaslääkäriin ja sit sattuu!", "varo nyt ettet tipu sieltä, menee käsi poikki ja joutuu lääkäriin, sattuu kauheesti!". Siis että yhdistää sen lääkärin ja lääkärissä käymisen siihen, että sitten sattuu, ei ihme jos mielikuvaks jää että lääkärille meneminen on kauheeta. Ite ainakin yritän varoo, etten käytä lääkäriä uhkailuna.

MinEna
Kasvukäyrillä

Toi on muuten ihan totta ja valitettavasti itsekin tulee aika ajoin syyllistyttyä juuri siihen, vaikka ei todella pitäisi. Juuri niistä hankalista jutuista pitäisi pyrkiä valamaan positiivinen kuva, eikä pahinta mahdollista uhkaa.

 

Katie
Aika kypsä äidiksi

Hyvä, että lääkäripelkoon on toivottavasti keksitty lääke! Mulle tuli myös mieleen, auttaisko, jos hankkisi muksulle lääkärinlaukun leikkeihin ja voisitte kotona leikkiä lääkäriä, katsoa korviin ja kuunnella stetoskoopilla?

Kommentoi