Move your blimey ass!

Kasvukäyrillä

Kesän laiskan miehen lomailut ja skumpat ovat tehneet tehtävänsä, ja kun tänä aamuna pukeuduin änkeydyin mustiin pillifarkkuihini, jouduin huomaamaan, että kyykistyminen ei olisi suotavaa päivän aikana. Ellei sitten halua kulkea revenneissä pillifarkuissa (trendi siitäkin saatettaisiin saada aikaiseksi?).

kuvakulma, parempi kuin photoshop

 

Keväällä se oli remontti- ja työkiireet, alku kesästä nyrjähtänyt nilkka, loppukesästä helteet ja nyt niiiiin kurjan rankalta tuntuva arki. Ja sitten se iski: no more excuses.

 

To do before thirty: RYHDISTÄYDY!

 

Nyt on tullut se hetki, kun olen päättänyt palata lenkkipoluille ja pelastaa pikkuhiljaa rapistuvan kroppani lysähtämiseltä. Ei niistä makkaroista ja pullahtaneista pakaroista niinkään, mutta jatkuva pää- ja selkäkipu alkaa viiltämään hermoja. Lenkkeilyn rinnalle kaipaisin kuitenkin lisäksi vielä jotain muuta. 

Ja sitten kaipaisinkin apuja:

Nyt kaikki tassut ylös ja vinkkaamaan ja linkkaamaan hyviä, helppoja ja motivoivia kotitreenejä!

(Muistinko mainita, että koska kiire, ei mitään puolen päivän hommia, vaan sellaisia "hiljaa hyvä tulee" -juttuja lisättynä pikku rutistuksilla!)

 

päättäväisin terveisin

M

 

Kommentit

Raissi
RetroPrinsessa

Sohva, skumppa ja suklaa, siinäpä vasta selkäkivun häivyttävä kolmikko. Mmmmm.

MinEna
Kasvukäyrillä

Mä arvasin et suhun voi ainakin luottaa :D <3

petu24 (Ei varmistettu)

Haastava juttu tuo motivoiva kotitreeni! Kun joskus olen kotona treenaillut olen tykännyt kovin niistä 30 min jumpista mitä kakkoselta tuli. Ohjelma jumppa nimeltään! Muutaman dvdn olen myös sitä sarjaa hommannut ja yhdelle digiboxille tallensin monen monta jaksoa mut ne hävisi kaikki kun boxi meni rikki :/
Sit vielä sellanen vinkki et kunnon treeni musa auttaa jaksamaan!! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.